Viinipiru – viiniblogi, joka vie koko käden

Männävuosina yksi parhaista ja oudoimmista talouden ylikuumenemisesta varoittavista lämpömittareista oli samppanjan kokonaiskulutus. Sen avulla pystyi ennustamaan tulevia romahduksia kuin kahvin poroista lukien. Valitettavasti tämäkin mittari on epäkunnossa, kuten ulkolämpömittarini, joka näyttää kummallisia. Nämä mittarit muuten liittyvät toisiinsa, mutta eivät aivan sillä tavalla kuin voisi ajatella.

Samppanjan ystävät ovat saaneet huomata, että juoman hinnat ovat nousseet läpi katon eikä taivaskaan näytä olevan rajana. Tässä pari esimerkkiä (ettette perustellusti epäile, että kuulun euromarmattajin lahkoon, joka haluaisi yhä maksaa kahvinsa markalla ja kaipaa Kymppitonnia takaisin ruutuun): 2004 Mumm Cordon Rouge Brut maksoi Alkossa 29,90 ,-. Nyt sen hinta on 39,70 ,-. Kympin hujakoilla oleva korotus näyttää olevan kautta linjan enemmän sääntö kuin poikkeus. Veuve Clicquot Brut pistää paremmaksi: se on nostanut hintaansa yli 14 eurolla. Prosentteina laskettuna korotus on älyttömät 45 prosenttiyksikköä (jos huonolla matikkapäälläni oikein lasken). Mitä ihmettä, kysyy samppanjan ystävä?

Itse uskon vakaasti vasten parempaa ymmärrystä, että kyseessä on Champagnen maakunnan miljonääriviljelijöiden salajuoni, jonka avulla sivistymättömämmät kansat alistetaan gallialaisen kulttuurin lakeijoiksi, alkoholisoidaan chaptalisoidulla porejuomalla ja putsataan käteisestä. Valitettavasti järkeily ei tue väitettä, vaikka kaksi viimeistä kohtaa pitäisivätkin kutinsa. Mutta miksi esimerkiksi Eurooppa juo tätä nykyä enemmän samppanjaa kuin kymmenen vuotta sitten? Samppanjan kulutuksen kasvuun on kontribuoinut luksus-tuotteiden läpilyönti massamarkkinoilla, mikä on osittain kasvaneen varallisuuden seurausta, osittain suurella rahalla aikaansaatu makrotason markkinointistrateginen riemuvoitto, osittain spontaania asennemuutosta perinteisesti luterilaisen moraalin kyllästämillä rajaseuduilla. Luksus on keskiluokkaistunut ja sen seurauksena merkkituotteet ovat vuonna 2008 uutta saippuaa.

Premium-tuotteita ostetaan monesta syystä, joista harvinaisin lienee tarve. Syillä on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä, tuotteiden symbolinen arvo. Statuksen osoittaminen on jo edesmenneen ranskalaisen sosiologin, Pierre Bourdieun mukaan olennainen osa ihmisenä oloa. En käy inttämään vastaan. Pullo samppanjaa on hyvä keino viestittää kanssaihmisille olevansa sekä jalostuneilla makunystyröillä että syvillä taskuilla varustettu valioyksilö. Tosin omasta mielestäni samppanja on oiva ostos myös silloin, jos kyseisen viestin haluaa lähettää itselleen esimerkiksi sotkuisessa keittiössään. Hinta-laatusuhteen vinkkelistä samppanja on luksustuotteeksi todella halpa, jos vertaa YSL:n käsilaukkuihin tai Patek Phillippen kelloihin.

Samppanjan statusarvoa kasvattaa vaikea saatavuus, mikä tässä kohden tarkoittaa myös korkeaa hintaa. Markkinoiden saturaatiopistettä ei ole vielä ylitetty, vaikka symbolinen arvo on suorassa törmäyskurssissa kysynnän ja tarjonnan mekaniikan kanssa silloin, kun tuote sekä kallistuu että yleistyy. Kyllääntymisen ja kyllästymisen aika tulee vielä, mikäli kehitys jatkuu tällaisena, mutta nyt hintoja nostaa valtava kysyntä Euroopan ja USA:n ulkopuolella. Siitä lisää (sekä epämääräisiä dilemman ratkaisuyrityksiä) seuraavassa postauksessa!