
Pikaruokaloissa ei tupata tarjoamaan viiniä, mikä lienee kohtuullisen tolkullista. Jos Bic Macinsä kuitenkin voisi huuhdella lasillisella punaviiniä, minkälainen viinilista olisi? Viitteitä vastaukseen antaa Kolme Seppää –ravintola, joka avattiin tovi sitten La Société du Cochonin tilalle.
Kolmen Sepän viinilista on varsin yksiulotteinen, siltä löytyy pelkästään uuden maailman puna- ja valkoviinejä. Tämä ei sinänsä ole huono asia, mutta listalle valitut viinit sen sijaan ovat. Valikoima koostuu edullisista Shirazeista, Etelä-Afrikasta Australiaan, Merloteista ja yksinäisestä chileläisestä Pinot noirista. Vaikka ravintola kauppaa pihvejä nälkäisille, ei listalla ole yhtäkään Cabernet sauvignonia. Kyseessä on epäonnisin viinilista, minkä olen kuuna päivinä nähnyt.
Kolmen Sepän viinilista sopii tästä huolimatta omituisen onnistuneesti ravintolan rönsyilevän linjaan, sillä “Kolmessa Sepässä kohtaavat ruokakulttuurit eri puolilta maailmaa”. Käytännössä, tarjolla on kohtuullisen kaoottinen sekamelska suomalaisen lihapullakansan suosikkeja: pastaa, hampurilaisia, keittoja ja pihvejä.
Itse ruoka vaikuttaa olevan valmistettu hieman sinne päin: mediumina tilattu ulkofilee tuli pöytään sekuntia vaille ylikypsänä ja jänteisenä. Pippurikastike oli maultaan poikkeuksellisen eloton ja vetelä. Leipä sen sijaan oli mainiota ja peräisin todennäköisesti alakerran leipomosta, joka jatkaa Välimäen luotsaamissa käsissä.
Jos hampurilaispaikassa olisi viinilista, se olisi todennäköisesti samanlainen kuin Kolmessa Sepässä. En suosittele ravintolaa kenellekään, joka seuraa tätä blogia. Kuin pisteenä i:n päälle, ravintolan nettiosoite ei toimi.


Tuntuu kyllä pihvin taidokas paistaminen olevan katoavaa kansanperinnettä Helsingissä tätä nykyä. Itse olen joutunut pettymään niinkin varmaan valintaan kuin härän sisäfileeseen viime aikoina useammassa kuin yhdessä keskustan ravintolassa. Happy Meal ja La Caraf Merlot http://alko.fi/tuotteet/fi/424223 sopisivat kyllä yhteen kuin paita ja peppu.
On kyllä kuin suoraan Happy Mealin valikoista! Alko voisi päivittää kuvakkeisiinsa hampurilaisen.
Kävin kokeilemassa kyseisen ravintolan terassin. Valkoviiniä join, mutta en kiinnittänyt mitään huomiota siihen mitä se oli. Ei nimittäin ollut kovin kummoista. Katkarapu Ceasar salaatti oli todella kallis (pieni salaatti 13.40, iso yli 16e) ja maultaan aika veltto. Ja katkaravut oli vaihtunu suolaliemessä killuneisiin jokiravun palasiin. Eipä tarvii käydä uudestaan…