
Vaikka Foxy Winehousen nurinmeno ei enää olekaan uutisista tuorein, ajattelin mainita asian myös blogissani. Foxyn katoaminen kaupungin urbaanista luonnosta on menetys, sillä Esterin ja Pian viinivalikoima oli mielenkiintoinen ja järkevästi hinnoitellut tasting-tilaisuudet suosittuja.
Helsingin kokoisen kaupungin kulttuuritarjonta horjuu pysyvästä rotkon reunalla, koska sirpaloitunutta kulttuuria pinnalla kannattelevien asiakassegmenttien koot eivät istu normaaliin ansaintalogiikkaan, jossa kysynnän ja tarjonnan tulee kohdata, tai hinnat karkaavat käsistä ja bisnes uppoaa. Viinibaarin oven pitäisi käydä muulloinkin kuin viikonloppuna. Minimetropolin ja metropolin de facto ero käy kipeän selväksi.
Apuun huudetaan valtio. Helsingissä ei nautittaisi oopperasta, kuultaisi sinfoniamusiikkia, ihmeteltäisi tanssia tai kirjoitettaisi kirjoja, ellei yhteiskunta ylläpitäisi tarjontaa keinotekoisesti ohjaamalla veroeuroja tekohengitykseen. Esimerkiksi vuonna 2007 ooppera sai lipputuloista ja sponsoriyhteistyöstä vain 14,5% rahoituksestaan (luku ilmoitettaneen tarkoitushakuisesti yhdistämällä tavalliset asiakkaat ja sponsorit, koska asiakkaiden osuus tulonmuodostuksessa on liki olematon). Valtiolta tarvittu tuki oopperan budjetissa oli 43 miljoonaa euroa, vieläpä nousukauden aikana. Viinikulttuuria ei tueta lantillakaan.
Foxyn kuoppaaminen on hyvä muistutus siitä, ettei lama ainoastaan järkeistä hintoja, se myös karsii tarjontaa. Tarjonnasta eivät katoa ensimmäisenä “heikoimmat ja huonoimmat, joiden kuuluukin kuolla” business-darwinismin hengessä, vaan yritykset, joiden fokus on liian suppea, johtui se sitten vallitsevista olosuhteista tai huonoista strategisista päätöksistä. Implikaatiot ovat selvät: niche-yritykset ovat hädässä.
Kun yhtälön muuttujat ovat a) puolen miljoonan ihmisen kaupunki, b) olut ja vodka -painotteinen kulttuuri sekä c) syvä lama, ei viinikulttuurin tulevaisuus näytä hääviltä. Vaikka ravintolat ylläpitävät kaupungin viinikulttuuria ansiokkaasti ja eräät jopa puskevat viiniä laseittain ruokabisneksensä sivussa, on todettava ääneen, ettei Helsingissä 2009 ole enää yhtäkään viinin myynnillä tulonsa hankkivaa viinibaaria.


Erittäin hyvä kirjoitus, mutta olen eri mieltä tietyistä asioista. Väitän, että tiukasti segmentoitunut niche-markkinoihin keskittyvä yritys pärjää paremmin taantuman sattuessa, sillä sen fokus omaan asiakaskuntaan on niin terävä. Yritykset, jotka tarjoavat “kaikkea kaikille”, menettävät ensimmäisenä asiakkaansa. Ikävä kyllä viinibaaribisneksessä Suomessa tätä ei ole todettavissa, sillä, kuten osuvasti kirjoitit, kilpailua ei ole eikä ole oikeastaan koko bisnestä.
Henkilökohtainen mielipide Foxyn kuoppaamisesta on taas, että idea oli toimiva, asiakkaita olisi varmasti riittänyt pitämään pään pinnalla myös taantumassa, mutta omistajien liiketaloudellinen osaaminen ei vaan riittänyt.
Saatat osua oikeaan. Tiukasti niche-markkinoihin keskittyvällä yrityksellä on eräs kriittinen seikka helpommin hankittavissa tuotetuntemuksen lisäksi: asiakasymmärrys. Aivan liian moni pieni yritys kuitenkin näyttää ponnistavan suoraan omistajien henkilökohtaisista preferensseistä, jolloin paikoista tehdään “itsensä näköisiä”, mikä on yleensä vastakohta asiakasymmärrykselle. Sitten ihmetellään kun ovi ei käy ja “persoonattomat ja ikävystyttävät” isot jylläävät.
Helsingissä niche-alojen ongelma taitaa useilla aloilla olla myös potentiaalisten asiakkaiden vähyys. Vaikka jos totta puhutaan, kaupungin koon ei pitäisi olla näin suuri este: miljoonasta ihmisestä riittää monenlaiseen. Koko ei kuitenkaan kerro kaikkea. Helsingissä ei olla perinteisesti nähty esimerkiksi huippumuotia kuin vilauksina (tarjonta lienee parempaa Sloveniassa ja Maltalla kuin Helsingissä), eikä korkean profiilin viinibaareille näytä olevan kysyntää.
Ehkäpä oikea osoite kritiikille löytyisi jälleen kansakunnan peilistä. Kaupunkien kivitaloissa vallitsevat nimittäin yhä isilta perityt agraariarvot, jotka kampittavat monia asioita, joita muualla pidetään itsestäänselvyyksinä (kodin piirin laajentamisen lähikortteleiden tarjontaan, esteettisen elämäntavan, lasten kasvattamisen keskustassa, mutta myös oudosti kohteliaan hein sanomisen kerrostalon hississä:).
Kiitokset mielenkiintoisesta kommentista.
“Vaikka jos totta puhutaan, kaupungin koon ei pitäisi olla näin suuri este”
Totta, sillä Turussa on jo pitkään toiminut yksi puhtaasti viinillä rullaava viinibaari. Lisäksi panimoravintola Koulun yhteydessä on ollut toinen – tosin suppeampi – mokoma ja nyt on uuteen jokirannan ravintolakeskittymään nousemassa vielä uusi tulokas.
Onko turkulainen kulttuuri siis jotenkin itsetietoisempaa, kulttuurinen perintö pidempi ja yrittäjyys asiakaslähtöisempää? En tiedä – eikä kiinnostakaan, mutta kyllähän siellä juurettomassa ja uusasukkuudesta kärsivässä pääkaupungissakin pitäisi yksi viinibaari saada kunnialla pyörimään.
oli miten oli, suunnattomasti propseja Esterille ja Piialle!
Jo vain, kiitokset kuluneista vuosista Foxyn leideille!
Mitä tulee Tsadiin, sen urbaani elämä rajoittuu raitiovaunujen rajaamalle alueelle, jossa asuu 100.000 ihmistä. Sen sisällä homo sapiens voi varttaa elämänsä osaksi graniitin historiaa.
Helsingin keskusta on kuin jatkuvasta läpikulusta tunnettu levoton pikkukaupunki, jonka residenteistä oudon suuri osa suunnittelee mainoksia tai on töissä Nokialla.
Valtion alkoholipolitiikan mietojen juomien suosintahan on sitä valtion tukea viinikulttuurille;)
Lamassa on se hyvä puoli että epäterveet markkinat ja yritykset pakotetaan tervehtymään tai kuolemaan. Luuta tulee ja lakaisee.
Helsingin ravintolakulttuuri on yksi esimerkki täysin epäterveelle pohjalle viimeisen 15 lihavan vuoden aikana kasvamisesta. Myydään pe-la sikakatteilla ja sitten pyöritellään peukaloita muut illat.
Viittaan tällä ravintoloihin joissa 20€ viinipullo (alkonhinta) maksaa 80€. Eihän tämä matematiikka voi yksinkertaisesti olla kestävää eikä kannatettavaa. On upea asia että tällaiset ravintolat joutuvat ahtaalle ja jopa poistuvat valikoimasta. Liikaa tarjontaa liian vähälle asiakaskunnalle.
Enkä viittaa tällä kirjoituksella Foxyyn, joka on valitettava uhri tässä siivousoperaatiossa.