Skip to content

Arkisto kohteelle

Tulossa pian: ViiniTV

Kuva 2

Vaikka Viinipiru-blogin kirjoittaminen on mukavaa puuhaa, välillä on kiva keksiä jotain uutta, jotta homma pysyy tuoreena. On myös todettava, että vaikka kirjoittaminen tuottaa itselleni iloa, liki 2/3 ihmisistä ei jaksa lukea paria lausetta pidempiä sisältöjä kyberavaruuden värähtelytaajuuksilla (kuulostiko tarpeeksi 90-lukulaiselta?). Ratkaisu näyttäytyy uutena lähetysformaattina ja sen nimi on ViiniTV.

ViiniTV tuottaa videomuodossa viiniaiheista sisältöä, säännöllisesti, ja sitä tehdään tuoreella otteella, pienellä budjetilla ja suurella ilolla. Kanava starttaa myöhemmin tänä vuonna ja tulee tuottamaan ohjelmaa muun muassa vierailujen, vieraiden, maisteluiden ja yleisen viiniaiheisen hölynpölyn merkeissä.

Ruudussa nähdään aluksi kaksi puhuvaa päätä: Viinipiru virttyneen naamansa kanssa, sekä viininvalmistusta eri puolilla palloa harjoitellut Ilkka Sirén, joka edustaa kyseenalaisen duon salonkikelpoisempaa sektiota.

ViiniTV:n kohderyhmä tulee olemaan hivenen Viinipirua laveampi, mikä tarkoittaa suurempaa edustusta alle kymmenen euron viineiltä, mutta samalla sisältöä, jossa on toivon mukaan siinä määrin kerroksellisuutta, että se tuottaa jonkin sortin iloa myös pidemmälle ehtineille. Haluamme vilpittömästi tuoda kotimaiseen viiniskeneen lisää elämäniloa ja laajentaa viinikulttuuria myös perjantaipullottelijoiden pariin.

Mikäli haluat saada tiedon siitä, milloin ensimmäinen episodi lävähtää eetteriin, pudota sähköpostiosoitteesi ViiniTV:n sivulle (ja ällös huoli: yhteystietoja ei luovuteta nigerialaiskirjeiden tehtailijoille, viagrakauppiaille tai ylipäätään ulkopuoliselle taholle).

Toivottavasti näemme pian ViiniTV:n merkeissä! Ensimmäinen episodi purkitetaan piakkoin…

- Viinipiru

ps. Viinipiru-blogi jatkaa kelvollisiksi havaituin kuvioin erillisenä kokonaisuutenaan!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 62 muun seuraajan joukkoon