Skip to content

Arkisto kohteelle

Vaihtoehto Alkolle: viinit kotiovelle kotimaisen toimijan toimittamana

Viiniagenttien Kakko on kallellaan Espanjan ja Italian suuntaan

Viiniagenttien Kakko on kallellaan Espanjan ja Italian suuntaan

Piru pistäytyä maistamassa Viiniagentit.comin tuotteita Espan viinikellarissa ja kyseli samalla toimintaa pyörittävältä Tero Kakolta tarkempia tietoja yrityksestä. Aikaisemmin Fillarilähettejä luotsannut Kakko toimii nykyisin täyspäiväisesti viinialalla.

Viiniagentit.com on keskittynyt myymään piirun verran laadukkaampia viinejä, jotka toimitetaan Tallinnasta käsin tilaajan kotiovelle. Tilauksen minimikuljetusmaksu on 23 euroa per tilaus, millä liikahtaa esimerkiksi kaksi keissiä viiniä. Yhtä kahta pulloa on siten turha tilata, mutta esimerkiksi 24 pullon kohdalla kuljetuskustannukset jäävät alle euroon per pullo. Minimikustannuksen tuolla puolen hinnat näyttävät nousevan varsin maltillisesti, sillä esimerkiksi 50-200 pullon tilaamisesta veloitetaan vain muutama euro enemmän.

Agenttien valikoimat ovat painottuneet Espanjan ja Italian viineihin. Maistamistani viineistä miellyin eniten Espanjan Ribera Del Dueron alueen Damanaan sekä Italian Piemontesta tulevaan Produttori del Barbarescon Barbaresco 2004:n, jota kaupitellaan 24,20 euron hintaan, mitä pidän maltillisena. Agentit myyvät myös sekalaatikoita, jolloin tilaaja saa esivalitun setin erilaisia viinejä.

Kakon mukaan yrityksen kanssa asioiminen on vaivatonta, koska hinnat ovat kilpailukykyisiä ja tuotteet roudataan suoraan kotiovelle. Lisäksi hän painottaa, että koska yrityksellä on veroedustus Suomessa ja toiminnan lainmukaisuus on tarkastattu viranomaisilla ennen toiminnan aloittamista, pullot eivät jää tullin haaviin, vaan tulevat perille samalla tavalla kuin Viinilehden Bouquet-klubin tuotteet.

Viinipiru ei ole itse kokeillut palvelua, mutta totesi valikoiman mielenkiintoiseksi ja hinnat järkeviksi. Lisäksi kilpailu harvemmin haittaa markkinoiden toimintaa, etenkin jos valtio saa sille kuuluvan osuuden veroeurojen muodossa.

Läpinäkyvyyden periaatteen nimissä jaan kanssanne, miksi ylipäätään naputtelin tämän yksittäisen yrityksen toimintaa esittelevän postin: koska kotimaisella kuluttajalla on oltava oikeus kilpailuttaa Alkon valikoiman tuotteita tilaamalla viiniä Schengen sopimuksen mukaisesti EU-alueen sisäpuolella. Ugh! Suomalainen tilaamassa suomalaiselta vinettoa maan rajojen ulkopuolelta on lisäksi jollain tavalla kutkuttavan monimutkaisen helppoa.

Jos sinulla on kokemuksia Viiniagenteista, jaa ne blogin lukijoiden kanssa alla olevassa kommenttikentässä.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 58 muun seuraajan joukkoon