Olen kuluneen kuukauden aikana maistellut ja arvioinut kymmeniä Chilen ja Argentiinan viinejä, mikä lienee määrällisesti viisi kertaa enemmän kuin edeltävinä parina vuotena yhteensä. Totuuden nimissä puolisokkona toteutettu maistelu kävi hetkittäin työlääksi, etenkin kymmenennen samankaltaisen Chardonnayn tasting-notea rustatessa. Toisaalta edukkaiden lattariviinien läpikahlaaminen on ollut mielenkiintoinen kokemus, joka on toiminut tilaisuutena kohdata omat ennakkoluulonsa.

Puolisokkomaistannan tulokset ovat osittain ennakoidun kaltaiset, mutta paikoitellen yllättävät. Kukaan tuskin hämmästelee, jos sanon, että latinalaisessa maailmankolkassa 6-12 euron väliin mahtuu monenlaista vipeltäjää, eivätkä kaikki viinit ole teknisesti sillä tasolla, jolla tuottajat kernaasti mainostavat niiden olevan. Samaan hengen vetoon totean, ettei uuden maailman hinta-laatu-suhde ole läheskään aina keskimääräistä parempi. Eräät viinit ovat siinä määrin kelvottomia, että pidän niitä huonoina ostoksina. Onneksi joukkoon mahtui myös iloisia yllätyksiä.

Yksi myönteisesti yllättänyt oli kaikkien itseään kunnioittavien viiniharrastajien parjaama Gato Negro, joka ei mielestäni ansaitse mainettaan eräänä Alkon valikoiman hävyttömimpänä roskaviinien valmistajana (enpä olisi uskonut kirjoittavani postia, jossa ei morkata Gato Negroa). Ei etenkään, koska eräät tuottajat myyvät liki kympin hintaan saman tyylisuunnan viinejä, jotka häviävät teknisesti esimerkiksi Mustan Kissan Merlotille, joka oli suoraviivainen, mutta lipiteltävä viini. Toisaalta maisteluissa saattoi käydä vain hyvä tuuri; parin kuukauden päästä hyllyillä oleva erä voi maistua erilaiselta, kiitos huikeiden valmistusmäärien. Musta Kissa ei kuitenkaan ole otsikon lupaama ylisuoriutuja, vaan enemmänkin yllättävän keskinkertainen esitys halvan hintaluokan viiniksi.

Puolisokkomaistannan selkein ylisuoriutuja oli Argentiinan Graffigna, joka osoittautui jonkinlaiseksi tasting-tähdeksi. Graffignan valmistamat viinit saivat osakseen ViiniTV:n suosituksen Malbecin ja Chardonnayn kohdalla, eri päivinä ja puolisokkona. Myös tuottajan Cabernet sauvignon erottui hintaluokassaan edukseen tervaan taittavine vivahteineen, vaikkei yhtä onnistunut esitys olekaan. Graffignan taakse jäivät Tarapaca, Santa Digna, Nieto, Cono Sur, Casillero del Diablo ja monet muut.

Miltä Graffignan viinit sitten maistuvat? Ne ovat Etelä-Amerikassa yleiselle kuluttajaystävälliselle tyylille uskollisia: pyöreitä ja täynnä hedelmää, helposti lähestyttäviä ja runsaita, mutta eivät latteita tai hapottomia. Tällaisesta tyylistä joko pitää tai sitten ei. Itse huomaan sietäväni sitä todellisuudessa paremmin kuin olin itselleni uskotellut. Nämä lattariviinit eivät ole käytössäni ruokaviinejä, mutta täyttävät tehtävänsä illanistujaisissa, joissa palan painike on hyvään seuraan verrattuna sivuseikka. Kaiken kaikkiaan havaintoni oli, etteivät Chilen ja Argentiinan alle kympin punaviinit ole niin geneerisiä, kuin usein kuulee väitettävän.