Siirry sisältöön

Pääkallopaikalle vinkkubaari?

Päivän Hesari vihjaisee, että Senaatintorin laidalla olevaan Kiseleffin taloon olisi tulossa viinibaari, jahka jo tovin jatkunut ja yli kymmenen miljoonaa euroa kustantanut remontti saatetaan päätepisteeseensä kuluvan kevään aikana. Mikäli huhu pitää kutinsa, minimetropolin tarjonta kasvaa jälleen yhden viinibaarin verran. En löydä tarkempaa tietoa kuviosta, joten jos joku on paremmin kartalla, kerrohan meille muillekin.

Sijainti olisi varsin passeli. Kiseleffin talo sattuu varjostamaan liki päivittäistä kulkureittiäni, joka halkaisee Kruununhaan torin, jota nimitetään myös Senaatintoriksi Krunikkana tunnetun kaupunginosan ulkopuolella. Rakeiden, rännän, pölypilvien, vedenpaisumuksen tai lokinpaskan piinatessa, lasillinen laatuviiniä saattaisi kostuttaa matkamiehen kurkkua juuri sopivalla tavalla.

About these ads
3 Comments Lähetä
  1. Paplo #

    Asiaa, laatulasilliselle löytyy aina syy. Nevermind the weather her comes the qulaity wine ! Viinibaareja luulis Tsadiin mahtuvan hyvinkin puolen tusinaa – eikä vaan pelkästään sitä skumppalasi eurolla elvistelyä.

    helmikuu 17, 2011
  2. Viinipiru #

    Totta! Miljuuna ihmistä Helsingin ytimen vaikutuspiirissä, jotka on tilastojen mukaan suht janoisia. Nyt pitää enää saada janoiset ja viini kohtaamaan.

    helmikuu 17, 2011
  3. Nii-i, mikähä siinä sitte mahtaa olla, että ei oo menestystarinoita näkyny. Vähän tuntuu että pitäs jonkinlaine “dumb it down”-ratkasu keksiä, että peruskuluttajilla ei ois kynnystä mennä viinibaarii niille yksille duunin jälkeen. Varmaanki jotain Teerenpeli-tyylistä settiä, eli pubi, joka ei näytä eikä kuulosta pubilta. Toisaalta eipä sieltä mitään hc-olutvalikoimaa löydykään, mutta silti…

    helmikuu 17, 2011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 31 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: