Teknologian kehittyminen ja tieteellisen tiedon karttuminen ovat muuttaneet viinimaailmaa viidessä kymmenessä vuodessa enemmän kuin edeltäneinä viitenä satana. Niiden ansiosta tasalaatuisuus ei ole enää onnistuneen arpapelin tai elämänmittaisen tietopääoman kartuttamisen lopputuote, vaan oikeaoppisen valmistusprosessin hallittu lopputulos. Teknisesti virheetöntä viiniä on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Suhteellisen ripeällä kehityksellä on seurauksensa. Kulttuuri laahaa teknologian perässä. Esimerkiksi viinin maistattaminen ravintolassa on tätä nykyä ennen kaikkea menneistä ajoista muistuttava rituaali, joka on tyhjentynyt merkityksestään kuin seuraavaa vappua vartova ilmapallo.
Teknisesti virheellisiä pulloja on liikkeellä monin verroin vähemmän kuin takavuosina. Jokaisen lasillisen erilinen maistattaminen on lähinnä seremoniaan osallistuvien ihmisten ajanhukkaa, jos pahasti sanotaan ja miksipä ei sanottaisi, jos se pitää paikkaansa. Koska viini on kunnossa liki sataprosenttisella todennäköisyydellä, maistattaminen vertautuu asetelmaan, jossa taksinkuljettajan odotetaan demonstroivan auton jarrujen toiminta ennen jokaisen kyydin alkua. Näytelmän hullunkurisuutta ei ainakaan vähennä se, että enemmistö asiakkaista ei edes tiedä miksi viiniä maistatetaan.
En ole tainnut saada ravintolassa virheellistä viiniä lasiini kahteen vuoteen, vaikka syön ulkona aina kun kerkeän ja vain kehtaan, kuten Facebook-sivujani seuraavat ovat saattaneet huomata. Jos lasiini ilmestyy yllättäen vastenmielisen makuista viiniä, pyydän tarjoilijaa vaihtamaan sen tarpeen ilmetessä. Marssijärjestys on mielestäni melko johdonmukainen; enhän esimaista ruoka-annoksiakaan.
Joka tapauksessa, takaisin aiheeseen viivyttelemättä. Kategoria, jossa viime vuosikymmenten teknologinen kehitys näkyy kukaties kaikkein selvimmiten, on makea viini.
Männävuosina jalohomeisista rypäleistä valmistettuja makeita viinejä saatiin vuodesta toiseen vain muutamasta paikasta maailmassa, joista Ranskan Sauternes on tunnetuin. Muualla jalohometta ilmaantui rypäleisiin joinakin vuosikertoina, jolloin se nähtiin joko vitsauksena tai siunauksena, hieman viinityylistä riippuen. Lähtökohtaisesti jalohomeisista rypäleistä tuotetut makeat viinit olivat harvojen herkkua, koska viinejä tuotettiin kohtuullisen vähän.
Ajat ovat muuttuneet ja käsitykset murtuneet. 2012 kuluttaja voi marssia lähihandelliin ja ostaa kymmenellä eurolla makean viinin, joka on teknisesti virheetön, jopa herkullinen ja valmistettu yllättävässä paikassa.
Darling Cellarsin Premium Noble Late Harvest on tästä Alkon osuvin esimerkki. Se on valmistettu 60% jalohomeisista rypäleistä Atlantin vaikutuspiirin merellisessä ilmastossa, jolle tyypillinen aamukosteus ja syksyn sateet mahdollistavat jalohomeen kehittymisen köynnöksiin kasvukauden loppupuolella.
Koska jalohomeiset viinit eivät ole kovinkaan perinteinen Kapkaupungin lähistön tuotekategoria, pidän mahdollisena, että alkujaan luonnon synnyttämää jalohometta tartutetaan tarhan rypäleisiin, kosteudesta pidetään huolta kastelun avulla ja hometta mahdollisesti ruokitaan jollain tapaa sadonkorjuun lähestyessä, joskin riennän ensimmäisenä lisäämään, ettei minulla oikeasti ole mitään ymmärrystä tämänkaltaisesta botrytis-tekniikasta, joten jorinani voi jättää täysin omaan arvoonsa.
Heitetään silti vähän lisää löylyä kiukaalle, koska ajatus moisesta sattuu miellyttämään minua tätä kirjoittaessani. Rypäleet saattavat vallan hyvin käydä ennen puristusta läpi kryoekstraktiona tunnetun jäädytyskäsittelyn, joka poistaa niistä vettä ja siten konsentroi viiniä nostaen luonnollisesti samalla lopputuotteen sokeritasoa. Tämä täysin sallittu menetelmä on yleistynyt verrattain lyhyessä ajassa siinä määrin rivakasti, että vastaan tulee jo jääviinejä, jotka on valmistettu Espanjan auringon alla kypsyneistä rypäleistä. Siitä voi kait päätellä jotain.
Koska tämän kaltaiset teknologiat rikkovat romanttista mielikuvaamme viinistä, on ymmärrettävää, etteivät viinintuottajat kirjoita etiketteihin kissankokoisin kirjaimin käyttämiään tuoreita teknologioita.
Kryoekstraktion käyttö ei rajoitu uuteen maailmaan tai edulliseen hintatasoon. Myös Sauternesissa käytetään kryoekstraktiota nykyään vähintäänkin huonoina vuosikertoina, kukaties myös parempina. Mualimo muuttuu eskoseni.
Mikäli pidämme viinin makua mittarina, uusien tekniikoiden esiinmarssi on lopulta kuluttajan etu, koska laadukkaita tuotteita pystytään tuottamaan edullisella kulurakenteella. Kuluttaja toki haluaisi ostaa vain sympaattisen pieniltä perhetiloilta tulevia romanttisesti oikeaoppisia tuotteita, mikä johdattelee suuren skaalan viinintuottajat markkinoimaan tuotteitaan ennemmin auringolla ja puhtaalla luonnolla kuin kryoekstraktiolla ja laboratoriolaadulla.
Itse suhtaudun asetelman muutokseen tyylilleni uskollisena ristiriitaisesti, sillä vaikka näen kehityksen hedelmien herkullisuuden, olen toisaalta taipuvainen näkemään taivaanrannassa myös uhkia, jotka saattavat aktualisoitua perinteisten viinien saralla teknologisoitumiskehityksen ja kaupallisuuden ikeessä. Kaltevana pintana tunnetun argumenttivirheen perinteitä kunnioittaen pelkään, että teolliset menetelmät saattavat typistää viinin poikkeuksellista rikkautta levitessään pientenkin tilojen kellareihin. Tämän vuoksi olen penännyt jo pidemmän aikaa viinituotantoon lisää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, mutta se on toinen tarina.
Ambivalenteista aatoksistani huolimatta, asialle ei mahda mitään: Premium Noble Late Harvest on varsin herkullinen viini, jonka hinta-laatu-suhde on erinomainen. Sen hurja hapokkuus löytää vastineensa 120 gramman makeudesta, joka jättää suuhun miellyttävän makeudun tunnun tahmaamatta sitä kuitenkaan siirappimaiseksi. Suosittelen testaamaan ennakkoluulottomasti. Ellen täysin erehdy, kyseessä on eräs Alkon valikoiman parhaimman hinta-laatu-suhteen viineistä.
Toinen esimerkki edukkaasta, mutta maukkaasta tahmeasta viinistä saapuu Chilen suunnalta. Emiliana Late Harvest Sauvignon Blancin hinta on saatu painettua alle maagisen kymmenen euron rajan, mikä on yllättävää viinin laatuun nähden, etenkin kun otetaan huomioon, että kyseessä on biodynaamisin opein viljelty viinitarha, mikä tarkoittaa käytännössä suurempaa määrää työtunteja köynnösten parissa.
Kyllä, viini on todella valmistettu Sauvignon blancista, josta en yleisesti välitä, mutta aivan kuten Sauternesin herkullisissa viineissä, Sauvignon blanc toimii tässäkin makeassa viinissä komeasti. Ja kyllä vain, viini tulee Chilestä, jonka viinejä olen perinteisesti rakastanut sorsia paatuneen elitistisenä viinisnobina. Olen aseeton, sillä Emiliana tarjoaa hyvää vastinetta kukkaron nyörien hölläämiselle. Hunajaisena ja trooppisena starttaava viini päättyy miellyttävään katkeron puraisuun, josta huomaan hetken pohdinnan päätteeksi syttyväni. Kyseessä on pehmeänä liukuva jälkiruokaviini, jossa ei ole liikaa makeutta tukkimassa makumaailmaa.
Nyt lienee jo korkea aika ottaa syntisten makeiden viinien maailma haltuun.
Disclaimer: maahantuoja lähetti Emilianan näytepullona.
