Viinipiru

Arkisto kategorialle ‘Punaviini’

, , , , ,

Toisen Burgundin aarteita

In -HANKI, Punaviini, Ranska, Viini on tammikuu 14, 2012 at 12:25 pm


Beaujolaisin Olivier Merlin käväisi Suomessa viime vuoden puolella maistattamassa viinejään. Kyseessä on nuori ja pieni talo, jonka valikoimaan ei kuulu jokavuotista nouveau-karnevaalia. Hyvä niin, koska maakunnan laatupunkut kärsivät nouveaun epämääräisistä mielikuvasta, mikä torpedoi tehokkaasti ravintolan viinilistaa selaavan satunnaisen kuluttajan kokeiluhalut. Maakunta on sanalla sanoen liemessä, vaikka sen parhaimmat viinit ovat kertakaikkisen hienoja.

Nouveau muodostaa merkittävän osan maakunnan tuotannosta (Merlinin mukaan 2/3, mutta jossain olen nähnyt maltillisemman lukeman; suuri sen osuus on joka tapauksessa), mikä tekee vakavasti otettavien punaviinien myymisestä haasteellista.  Nouveau on brandina vahvempi kuin koko maakunnan brandi, puhumattakaan cru-tason laatuviineistä. Viis vuosisatojen perinteistä. Joka marraskuinen nouveau-kamppanja on koulukirjaesimerkki hallitsemattomasta rakennemuutoksesta, jossa yksi sukupolvi likipitäen huuhtoo viemäriin edeltävän kymmenen panoksen pikavoittojen nimissä. Huonostihan nämä tarinat tuppaavat päättymään, toivottavasti Beaujolaisin nuoret tuottajat, kuten Beaujolais Boys, saavat äänensä pian kuuluviin.

Alla muutama tasting-raapustus (en oikein tiedä mihin suuntaan tastingnoottejani kuljettaisin. En pidä aromien kirjaamista enää relevanttina, mutten ole keksinyt lähestymiskulmaa, joka onnistuisi korvaamaan eri väristen hedelmien luetteloinnin.  Work in progress.)

Moulin-a-Vent 2009 (19,70€ maahantuojan listoilla)
Tarkkapiirteinen, puhdas ja piukka. Kypsää marjaisuutta, pippurista mausteisuutta, hienojakoisia tanniineja ja vedet kielelle herauttava happorakenne. Hieno ruokaviini. Alle kahden kympin hintaan löytö.

Moulin-a-Vent la Rochelle 2009 (28,30€ maahantuojan listoilla)
Perus Venttiä yrttisempi, primäärihedelmän rinnalla maan tuoksuja ja tammisia nuotteja. Paletilla eteerisen kevyt, intensiivinen ja eloisa, suuri viini, jonka jälkimaku soi suussa pitkään. Jo nyt älyttömän herkullinen, mutta kellaripotentiaalia yli viideksitoista vuodeksi. Paras Beaujolais mitä olen maistanut?

Moulin-a-Vent la Rochelle 2006
Mehukas viini, jossa kypsää karhunvatukkaa, pippurisuutta ja leveä kermaisuuteen taittava suutuntuma. Puuta on makuuni liikaa, vaikka se on kieltämättä integroitunut kokonaisuuteen. Edelleen napakka paketti. Pidä jemmassa vielä pari vuotta, jos haluat pelata optimointipeliä. Vedä huiviin heti, jos et viitsi.

Moulin-a-Vent la Rochelle 2003 magnum
Konsentroitunut tuoksu, jonka ‘Gamaymaisuus’ hukkuu ylikypsien rypäleiden ja ylitammituksen kombon tuottaman suklaakonvehtisuuden alle. Poikkeuksellisen kuuman vuoden tuote, jossa on hukassa balanssi. Ikääntynyt tyylillä, mutta lähtökohtaisesti vaillinainen. Esimerkki ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista haasteista? Merlin hommasi Rochellen tarhan vasta kasvukauden lopussa ja valmisti viinin ensimmäistä kertaa kasvattamatta itse rypäleitä.

, , , , ,

Sikamainen tapaus

In Punaviini, Ruoka on elokuu 18, 2011 at 7:01 pm

Kuinka kokonainen paleta de Ibérico de bellota syödään yhdeltä istumalta?

Tarvitaan terävä veitsi, tuplamagnum chiantia, neljä nälkäistä herraa ja 18 tuntia. Ennen koitosta ajattelin, että eeppinen sikarupeama saattaisi aiheuttaa överikokemuksen. Mitä vielä! Vesi herahtaa yhä kielelle tammenterhoilla kasvanutta possuherkkua ajatellessa.

Tilasin jalan Kinkkuloversilta. Hieno palvelu (hullunkurisesta nimestä huolimatta): toimitus kesti viikon, kuljetus oli ilmainen ja kaupan päälle tuli veitsi ja teline. Kaiken kukkuraksi kilohinta jäi kolmen kympin tuntumaan.



, , , , , , , ,

Kesälöytö: Llai Llai Pinot Noir (9,95€)

In -HANKI, Chile, Punaviini on kesäkuu 20, 2011 at 1:11 pm

Raikas punaviini Chilestä? Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Tunnustan olevani Chilen viinien suhteen edelleen skeptikko. Kun maahantuoja lähetti pullon Llai Llai Pinot noiria, varoituskellot kilisivät päässäni. Pinot noir, huokea hinta, taustalla suuryritys ja framilla ekologisuus? Hyvän omaatunnon viini niille pannahisille, jotka itsepintaisesti suosivat eettisyyttä nautinnon kustannuksella? Väärässä olin.

Llai Llai ei sorru Chilen tuotannon ylilyönteihin, joita tulee vastaan myös Bio Biosta. Kyseessä on siro ja temppuilematon viini, joka sammuttaa janon. Viini on tyyliltään lähempänä raikasta Beaujolais Villagesia kuin ikoni-Cabernetin reseptillä kokoon keitettyä lattari-Pinotia. Lastuvapaa lankku integroituu kokonaisuuteen onnistuneesti.


Viilennä pullo ennen korkkaamista, yhdistä kanaan tai kalaan. Kympin hintaan kyseessä on löytö.

, , , , , , , ,

Maistuisiko chianti Chiantissa?

In Italia, Punaviini on kesäkuu 10, 2011 at 11:43 am

Jos vastaus on kyllä, pistä korvan taakse sympaattisen kokoiset, mutta mittaansa painavammat messut syyskuussa (to 15.9. – su 18.9.) Panzanossa Chianti classicon ytimessä. Panzanon tuottajayhdistys on hypännyt onnistuneesti netin ihmeelliseen maailmaan, siitä todisteena alta löytyvä englanniksi tekstitetty video. Samaan syssyyn voit käydä sanomassa Peräsen Jarkolle moi: Candialle ottaa osaa tapahtumaan.

, , , , , , , , , , , ,

Ca’ Grande, Sangiovesea Toscanan ulkopuolelta

In Italia, Punaviini on maaliskuu 23, 2011 at 3:54 pm

Edellisen postauksen Toscanasta päästään sulavasti viereiseen maakuntaan. Sangiovese-lajikekin pysyy matkassa. Emilia-Romagna tunnetaan parmesaanin, balsamicon ja parmankinkun kotina. Maakunnassa tehdään myös viiniä, kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata asioidessaan Alkossa. Umberto Cesarin Ca’ Grande Superiore (9,61€) ilmestyi valikoimiin alkuvuodesta.

Tuottaja pistäytyi hetki sitten Helsingissä, jolloin päädyin maistelemaan pullotteet läpi löpinöiden lomassa. Viinit ovat tyyliltään kohtuullisen pehmeitä, hedelmäisiä ja kulauteltavia. Alkon hyllyillä keikkuva Ca’ Grande on tammesta vapaa viini, joka on parhaimmillaan aavistuksen viilennettynä saapasmaan sapuskan rinnalla, kuten arvata saattaa. Onko Ca’ Grandeen tungettu yhtä hyvää Sangiovesea kuin naapuripitäjän maailmankuuluihin chianti classicoihin? Ei aivan, mutta se puolustaa silti paikkaansa suoraviivaisena ja simppelinä viininä. Alle kympin jäävä hinta varmistaa, että panostukselle on tarjolla vastinetta.

Italia on muuttunut kolmessa sukupolvessa. Gianmaria Cesarin isoisän aloittaessa viininvalmistuksen, hän ei ajan eetokselle ominaiseen tapaan juurikaan piitannut laadusta. Pojasta polvi parani. Hän totesi, että koska maakunnan viiniskeneä hallinneet osuuskunnat pystyivät polkemaan hinnat yksittäistä peluria alemmaksi, painopiste tulisi siirtää määrästä laatuun. Isoisän mukaan poika oli pahempi kuin raemyrsky, koska myrsky jätti sentään jäljelle jotain. Tällä hän viittasi vihreään sadonkorjuuseen, missä osa rypäleistä nypitään puskista raakoina, jotta jäljelle jäävät kypsyisivät tasaisemmin ja konsentroituisivat suuremmin. Todennäköisesti vanhus olisi silti tyytyväinen nykytilanteeseen, sillä hänen pieni viinipalstansa on paisunut 250 hehtaarin ja parin miljoonan pullon kokoiseksi operaatioksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

, , , , , , ,

Biodynya Bordeauxin huipulta

In Punaviini, Ranska on joulukuu 21, 2010 at 9:35 pm

Biodynaamisesta viljelystavasta puhuttaessa, ei Bordeauxia mainita ensimmäisten joukossa. Tähän on monia syitä. Menestyneimmät tilat määrittelevät polarisoituneen maakunnan marssitahdin ja koska niillä pyyhkii hyvin, muutospaineet ovat maltilliset. Kärkitiloja johdetaan kuin mitä tahansa loppuun asti trimmattuja liikeyrityksiä, eivätkä tulojen menetykset siirtymävaiheiden epäonnistumisissa innosta omistajia, jotka eivät vietä aikaa tarhoilla, koska pyrkimys riskien minimoimiseen tuppaa päihittämään kokeilunhalun ilman näppituntumaa.

Alueen tarhat ovat herkkiä homeelle merellisen ilmaston vuoksi ja vaikka Bordeaux-mikstuurana tunnettu kupari-sulfaatti-ruiskute on sallittu luomuviljelyssä, se ei torppaa sään aiheuttamia ongelmia. Lisäksi maakunnan viiniväki on konservatiivisen maineessa: ulkopuolelta tuleville kotkotuksille ei lotkauteta korvia, koska Bordeaux asettaa ainakin omasta mielestään standardin sekä itselleen että muille.

Rajoitteista huolimatta kulmille on pulpahtanut aivan viime vuosina useita biodynaamisia tiloja. Niistä merkittävin on Pauillacin alueelta ponnistava Châteua Pontet-Canet, joka on tällä erää ainoa kärkitila, joka on siirtynyt biodynaamisuuten. Pontet-Canet on luonut menetelmästä itselleen kilpailuedun, jonka avulla erottuu edukseen. Tässä linkki mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen Pontet-Canetin meiningistä. Pienempiä tiloja, kuten Château Moulin Du Cadet, löytyy sekä oikealta että vasemmalta puolelta jokea.

Mitä itse luulet, siirtyvätkö Bordeauxin huipputilat luomutuotantoon (tiukan linjan biodynaamista Mouton Rothschildia tuskin silti näemme)? Oli sitten kyse ekoilevien asiakkaiden miellyttämisestä tai korkeamman laadun metsästyksestä. Shangain ja Hong Kongin keräilijät eivät tosin pidä luomua samanlaisena lisäarvotekijänä kuin New Yorkin ja Lontoon snobit. Eivät ainakaan vielä. Toisaalta Pontet-Canetin Parker-pisteet ovat nousseet biodynaamisuuden myötä. Menestys saattaa vallan hyvin olla jonkin z-tekijän tuottamaa, Parkerin sekoilua tai silkkaa sattumaa, mutta se lähettää signaalin kilpailijoille…

, , , , ,

Grüner-yliannostus ja Born Digital wine awards

In itävalta, Punaviini, Valkoviini on lokakuu 24, 2010 at 1:41 pm

Istun tällä hetkellä wieniläisessä kuppilassa. Edessäni on lautasen reunat ylittävä wienerschnitzel. Kirjoitan, koska nukuin aamulla pommiin, enkä ehtinyt bussiin, joka olisi kuskannut minut Wienviertaliin poimimaan rypäleitä. Käy se näinkin. Poimikoon joku muu rypäleet.


Maisteltuani pari päivää Itävallan viinejä sarjatulella, huomaan syttyväni niistä aikaisempaa enemmän. Etenkin Blaufränkishia ja Zweigeltia yhdistelevät punaviinit ovat kolisseet. Pannobilen tuottajat, kuten Heinrich ja Preisinger, tekevät todella hyvää viiniä. Käyn parin päivän päästä pyörähtämässä Heinrichilla, joten luvassa on juttua aiheen tiimoilta joko Viinipirussa tai ViiniTV:n puolella.

Mitä tulee Itävallan kuningasrypäleeseen, Grüner veltlineriin, sen kanssa en ole vieläkään täysin sinut. Olen maistanut kuluneina päivinä liian monta Grüneria, jonka tuoksussa on hiivainen aromi, joka muistuttaa valkohomejuustoa. Samoin lasiini on päätynyt täyteläisiä Grünereita, joiden hapokkuus on tuntunut siinä määrin päälleliimatulta, että hetken on voinut kuvitella juovansa hiilihapollista kukkavettä.

Parhaimmillaan Grüner on puhdaspiirteinen, raikas ja aromeiltaan hillitty. Jos lasiin sattuu hyvä Grüner, ei tarvitse ihmetellä miksi 30 % Itävaltaan istutetuista köynnöksistä on Grüneria. Jos haluat testata pidätkö Grünerista, kipaise Alkosta Meinklangin pullo. Se on hintaansa nähden löytö. Käyn tiistaina tai keskiviikkona (en ole kartalla ohjelmasta, tiedän vain että tiloja on monta) moikkaamassa viineistä vastaavaa Verneriä. Katsotaan jos saisin räpsäistyä kuvan kellarin betoniastioista, jotka muistuttavat erehdyttävästi dinosauruksen munia.

Se Grünerista, syy postin kirjoittamiselle on toinen. Tänään päättyvän EWBC:n taustapirut, Catavinon Gabriella ja Ryan, julkistivat konfertenssissa uuden hankken, joka kantaa nimeä Born Digital. Kyseessä on digitaalisen viinijournalismin vuosittain jaettava palkinto, joka on ensimmäinen laatuaan. Tuomaristossa istuu muun muassa Jancis Robinson ja kilpailuun voi ottaa osaa kuka tahansa, joka julkaisee tekstejään netissä. Muita rajoituksia ei ole: osallistuja voi olla journalisti tai bloggaaja ja mistä tahansa puolelta palloa, millä tahansa kielellä. Juttua aiheesta löytyy muun muassa Jim Buddin blogista, EWBC:n osanottaja hänkin. Eilen paljastettiin myös missä seuraava Euroopan viinibloggarien konferenssi pidetään. 2011 pääkallopaikkana toimii italialainen kuplivistaan tunnettu Franciacorta.

Jos haluat seurata Twitterissä, mitä EWBC:n ympärillä puhutaan, pistä hakuun #EWBC. Samalla voit ihmetellä Sirénin Ilkan lukemattomia päivityksiä, joissa ei ole tolkun häivää.

, , ,

Kohti Itävaltaa, mars

In itävalta, Punaviini, Valkoviini on lokakuu 21, 2010 at 6:33 pm

Huomenna Viinipiru suuntaa Wieniin, jossa starttaa järjestyksessään kolmas EWBC, johon otan osaa keltanokkana. Paikalle odotetaan bloggareita, viinintuottajia ja alan huseeraajia parin sadan kappaleen laumassa. Tapahtuman agenda sisältää kaksi tiiviiksi pakattua päivää luentoja Interwebin ihmeellisestä maailmasta (ja kaksi iltaa viinin kippaamista) unohtamatta eksursiota Weinvierteliin, jossa käyn nyppimässä maltillisen osuuteni maan Grüner veltliner-tuotannosta, jotta ensimmäinen EWBC-viini saadaan toteutettua.

Schloss Schoenbrunnina tunnettu vanha rotisko toimii EWBC:n pääkallopaikkana

Konfrenssin kaatuessa lopulta omaan mahdottomuuteensa ja tuoreen viikon startatessa, hinautan itseni ja matkatavarani Muhr Van Niepoortille, joka on portviineistä tunnetumman portugalilaistalon syrjähyppy Itävallassa. Siellä tallon rypäleitä varpaillani pari päivää tai kunnes minut heitetään ulos kelvottomana työntekijänä.

Sen jälkeen kalenteriin on polttomerkitty kaksi päivää ja kymmenen viinitilaa sisältävä tappotahtinen ohjelma Austrian Wine Marketing Boardin vieraana. Siksakkia ympäri maata. Luvassa siis epämääräisiä päivityksiä tien päältä, sivuhuomioita ja asiattomuuksia. Toivon mukaan miellyttävästä rutistuksesta jää käteen astetta tuoreempaa näkökulmaa viiniin, uusia ystäviä ja jotain viinilöytöjä…

Vuoden takaisin Itävalta-reissun kirvoittamia pohdintoja voi lukea tästä ja tästä ja tästä.

, , , , , , , ,

Etelä-Afrikasta pamahtaa

In -HANKI, Etelä-Afrikka, Punaviini, Valkoviini on lokakuu 15, 2010 at 10:00 am

Söin ja join itseni pulleaksi Fondbergin järkkäämällä winemaker dinnerillä ravintola Olossa, joka muuttui illan ajaksi viinifriikkien kujanjuoksuksi ähkyä vastaan Bellinghamin Niel Groenewaldin johtaessa puheita. Jos haluat tietää mitä mieltä Niel on Etelä-Afrikalle lätkäistystä Uuden maailman leimasta, väijy miehen haastattelu ViiniTV:ltä tulevien viikkojen aikana.

Pari irrallista huomiota. Ensinnäkin Olo on hyvä ravintola. Ruoka koostuu puhtaista mauista, vaikka komponentteja olisi lautasella toista kymmentä. Toiseksi, poikkeus vahvistaa säännön ja tällä kertaa ennakäsitykseni vahvistuivat törmätessään todellisuuteen sen sijaan että olisivat muuttuneet muotoaan. Eivät ruoan suhteen, vaan laseihin kaadetun viinin suhteen.

 

Food porn by Olo

 

Olen fanittanut kuluneen vuoden aikana Bellinghamin Bernard Seriesin Grenache white – Viognieria ja Chenin Blancia joka lävessä, Viinipiru-blogissa ja ViiniTV:ssä. Uskon, että Rhônen valkoisilla lajikkeilla ja Loiren Chenin blancilla on edessään loistava tulevaisuus Etelä-Afrikassa, jos vain useammat uskaltavat seurata Nielin jalanjäljissä ja lopettaa suht geneeristen Pinot noirin, Merlotin ja Shirazin istuttamisen. Mitä tulee Bernard seriesin Grenache white-Viognieriin, se on nähdäkseni hintaluokkansa kovin kokelas Alkon valkkarivalikoimassa. Kyseessä on älyttömän onnistunu viini.

Mutta Bellinghamin punaiset… Ne olivat taitavasti tehtyjä, mutta liki järjestäen pehmeitä, painavia ja tammessa uitettuja. Pinotage tuoksui kermakaramellilta, eikä Syrahiksi nimettyä punkkua olisi tunnistanut Syrahiksi, ellei niin olisi lukenut etiketistä. Tässä kohtaa vanha kunnon Shiraz olisi ollut parempi nimitys.

Teknisesti virheettöminä ja hyvin valmistettuina punkut edustivat tyyliä, josta en juurikaan syty. Vaikka lautasella oli tuhdeilla mauilla siunattua peuraa, suussa maistui viimeisenä lankku. Sen sijaan pienen tuotannon Triple M punaviini, (jonka viinintekijä teki, koska mourvedrelle piti keksiä jotain käyttöä), iski kaavaan poikkeuksen. Viinin tanniineissa oli sitä karheaa kuivuutta ja napakkuutta, josta Piru syttyy tuhdimmassa viinissä.

 

Kuohuva Chenin blanc. Ei lisättyä hiivaa tai sokeria

 

On mielenkiintoista huomata, että sama huipulla keikkuva viinintekijä voi tehdä valkkareita, joista pidän älyttömästi ja punkkuja, joista en liiemmin piittaa. Valkoviinit ovat kokeilevia, uskaliaita ja jänteviä ilman tammea, punaiset enemmän sitä ennalta-arvattavaa Etelä-Afrikkaa, jota kuluttajan odotetaan haluavan. Kukaties punaviinien myynnillä mahdollistetaan rohkeammat valkoviinikokeilut?

Oli miten oli, Niel Groenewald on kekseliäs mies, joka puskee Etelä-Afrikan viiniskeneä uusille urille. Toivottavasti herra saa jatkossakin tehdä kuohuvan Chenin blancin kaltaisia kokeiluja ja toivottavasti Cheninin menestys kilpailuissa ympäri pallon saa muutkin afrikkalaiset innostumaan Savennières-tyylisestä täyteläisestä Cheninista ja lopuksi sormet ristiin, että niitä nähdään monopolin hyllyillä jatkossakin.

, ,

Marcel Lapierre kuollut

In Punaviini, Ranska on lokakuu 12, 2010 at 10:04 am

Natural wine liikkeen epävirallinen isähahmo, beaujolaisista tunnettu Marcel Lapierre menehtyi maanantain vastaisena yönä melanomaan. Marcel toimi ennenkaikkea vastavoimana teolliselle viininteolla, mitä hänen kotikulmiensa beaujolais nouveau edustaa kukaties kaikkein pahimmassa muodossa. Tsekkaa NY Timesin Asimovin juttu aiheesta klikkaamalla tätä!

ps. Lapierren suoraviivaista, puhdaspiirteistä ja kulauteltavaa vinoa saa myös Alkon tilausvalikoimasta. Raisins gauloisille tulee hintaa 15€ pullo, 12 laatikossa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.