Sisuskalujen tarkistus Beaujolais’le
Mathieu Lapierre vesisateessa. Klikkaa kuvaa ja käy lukemassa tuore artikkelini.
Artikkelit kategoriasta ‘Ranska’
Tou 17
Kirjoittamatta paras
Loppusuoralla ollaan kirjan kirjoittamishommassa. 30 kappaletta kasassa, 5 jäljellä. Aikaa kirjoittamiselle, tekstin hiomiselle, viiniarvioiden tekemiselle (sinä iltana käytän ensimmäistä kertaa kotonani sylkykuppia), kuvituksen viimeistelylle, sun muulle, on vielä 20 päivää, joten kiirettä pitää. Näin kai kirjan kirjoittamisen pitääkin mennä: alkaa vetelehtien ja päättyä vimmaiseen rutistukseen. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut antoisa prosessi, vaikka se ei vielä maalissa olekaan. Jollain tapaa kehittäväkin, koska kirjoittaminen pakottaa ihmisen loksauttamaan sekavat ajatuksensa järkeenkäyviksi.
Ei se, lopputulos tulee olemaan viinikirja, jonkalaista Suomessa ei ole vielä nähty. Alla pätkä kirjan asiallisemmasta osastosta. Burgundissa päin mennään taas!
“Burgundi ja Bordeaux ovat olleet perinteisesti eri linjoilla. Terroir-keskeisen Burgundin palstat on määritelty muutaman metrin tarkkuudella yllä kerrottujen periaatteiden mukaisesti ja niiden rajat on vahvistettu lailla. Bordeauxissa tila on voinut ostaa maata oman tahtonsa mukaan sieltä, missä sitä on ollut tarjolla. Uusien tarhojen rypäleet on käytetty talon viiniin asiaa sen kummemmin problematisoimatta. Yksinkertaistaen: jos ostettu palsta tuotti aiemmin rypäleitä naapuritilan pöytäviiniin, mutta uusi omistaja tuottaa arvokasta kolmannen kasvuluokan viiniä, palstat tuottavat jatkossa arvokasta viiniä. Burgundissa moisesta joutuisi jalkapuuhun.”
Tule Facebookiin jakamaan viinikokemuksiasi
Hei 19
Burgundista kirjoitan
“Burgundin monimutkaisuudesta on kiittäminen kahta asiaa: munkkeja ja Napoleonia. Ensimmäiset kehittelivät maaperän erityispiirteiden ja vallitsevan mikroilmaston yhteispeliin perustavan terroir-filosofian liki pakkoneuroottiselle tasolle jo keskiajalla. Jälkimmäinen sääti lain, joka pirstaloi viinitarhojen omistukset perheiden sisällä.”
Sateinen kesä ja kirjoittaminen sopivat ihan kohtuullisesti yhteen. Tällä kertaa Candialle Chianti classico 2010 lasissa. Tai oikeastaan tällä hetkellä kahvi, mutta äsken lounasaikaan sentään viiniä.
Hei 9
Kulautettu: Clape Cornas 2004
Tänään pari kaveria kävi lounaalla. Avasin pullon Clapen Cornasia vuodelta 2004. Sen korkkaamista olin odottanut vesi kielellä hyvän tovin. Viinin rakenne on silkkinen, melkoisen komea, mutta muuten viini on melko tylsä. Kehittynyt, mutta lannistuneen oloinen. Ei edes kovin syrahmainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Vaikka volttisektiossa on vain 13 prosenttiyksikköä, se tuntuu liialliselta. Välipallin vuosikerta.
Toivottavasti hyllyssä yhä odottava 2006 on toista maata, muuten alkaa risoa. Toisinaan viinit tuottavat pettymyksiä, myös parhaat tuottajat. Se on osa jännitystä, koska alati taustalla häilyvä epävarmuus pohjustaa onnistumisen tuomaa tyydytystä. Mikä viini on viimeksi tuottanut pettymyksen sinulle?
Tiesitkö tämän Crozes-Hermitagesta?
Lattialle hajosi kymmenisen pulloa, kaappi kaatui pöydän päälle. Huone haisi Syrahille heti kello 9 aamulla.
St. Josephin appelaatiohan se siellä, toiselta puolelta jokkee tuijoteltuna
Maisema on komea. Epäilemättä parempi valokuvaaja olisi saanut paikalta hienon kuvan. Nyt se on mukiinmenevä.
Lueskelen tässä aikani kuluksi markkinointimateriaalia, jota lähettivät perääni Crozes-Hermitagen reissun jälkimainingeissa. Saatte osanne irrallisista faktoista alla. Jos et lukaissut viikon takaista postia tästä Pohjois-Rhônen perinteikkäästä viinialueesta, voit lukea sen täällä.
- Alue on kooltaan 1430 hehtaaria, joista Suomenkin markkinoilla hyvin edustettu Cave de Tainilla on 1105 hehtaaria. Melko iso talo.
- Parhaat palstat sijaitsevat rinteissä, joita on yhteensä 500 hehtaaria. Keskimäärin tilat ovat pieniä. Monilla on 10 hehtaaria Crozes-Hermitagea ja sen päälle puoli hehtaaria merkittävästi arvokkaampaa Hermitagea.
- Tuottajia on yhteensä noin 50, määrä on kasvanut läpi vuosikymmenten. Yhä useampi lopettaa myynnin osuuskunnille ja alkaa tekemään viiniä itse; sama trendi kuin kaikkialla muualla Ranskassa.
- 2/3 myydään pulloissa, loput bulkkina paikallisten negociantien toimesta. Pullomyynti tuottaa enemmän rahaa kuin bulkkimyynti, joten kaikki kynnelle kykenevät pyrkivät kehittämään toimintaansa itsenäisempään suuntaan.
- 40% tuotannosta myydään Ranskan ulkopuolella, eniten Isoon Britanniaan. Alkossa on tasan yksi Crozes-Hermitage, joka on yllätys yllätys, siltä valtavalta tuottajalta. Hyvä monopoli.
- Tain l’Hermitagen pikkukylä sijaitsee Rhône-joen varrella. Toisella puolella sijaitsee Tournon, joka kuuluu St. Josephsin alueeseen. Syrahia sielläkin. Pitkä silta yhdistää kylät toisiinsa. Toisella puolella on paremmat baarit, mutta Tainin puolella paremmat ravintolat. Ei ole tietoa tappelevatko hyvin käyttäytyvät ranskalaiset nuoret koskaan sillan puolivälissä vai eivät.
- Tain l’Hermitagessa järjestetään viinifestarit helmikuun viimeisenä viikonloppuna, jossa on perinteisesti mukana kaikki tuottajat. Kelpo tilaisuus maistella samaan syssyyn liuta Crozes-Hermitagen tuottajia. Voi sitä viiniturismia harrastaa kesän ulkopuolellakin.
Tou 14
Syrahia Crozes-Hermitagessa
Palasin pari tuntia sitten reissulta, jossa tutustuin Ranskan Pohjois-Rhônen Syrahiin Crozes-Hermitagen viinien muodossa. Reissasin Rhônen vartta kylästä toiseen, hetkittäin jopa kummallisella sähköpyörällä, maistellen intensiivisesti kaksi päivää viiniä tuottajien kanssa ja ilman. Ajatukseni ovat vielä osittain sekavaa höttöä (Charles de Gaullen lentokentällä on sellainen vaikutus ihmiseen), mutta päällimmäinen ajatus on, että Crozes-Hermitagessa Syrah maistuu Syrahilta.
Tämän sinänsä itsensä selittävän lausuman takaa löytyy viimeaikoina voimistunut tuntemukseni siitä, että Syrahin suotuisin viljelysalue on lopulta melkoisen pohjoisessa. Syrah menettää etelään päin mentäessä yllättävän nopeasti ne ominaispiirteet, jotka erottavat sen persoonattomimmista rypälelajikkeista, kuten Carignanista, Grenachista tai Cinsaultista.
Mitä lämpimämmälle alueelle Ranskassa mennään, sitä geneerisemmäksi ja yhdentekevämmäksi Syrah muuttuu; vähemmän Syrahiksi. Lopulta se on enää vain tukipatteriston varaosa, kuten Languedocissa aurinkoisilla tienoilla, joilla 100% Syrahit eivät onnistu vakuuttamaan. Pohjois-Rhônessa Syrah onnistuu olemaan samaan aikaan hedelmäinen ja mineraalinen sekä pippurinen ja raikas. Ja kiehtovalla tavalla villi. Kotikonnuillaan lajike on omaleimainen ja luonteikas, eikä muistuta Cabernet sauvignonin monikansallista ilmentymää lainkaan.
Crozes-Hermitagen viinit ovat miellyttävän tanniinisia viinejä. Etenkin vuosikerran 2009 viinit ovat samaan aikaan kypsän hedelmäisiä ja loppua kohden tiukan tanniisisia. Lihaa pöytään. Poikkeuksellisen viileässä vuosikerrassa 2010 Syrahin raikkaus ja hapokkuus korostuvat. Jokainen kulaus puhdistaa paletin. Innostuin vuosikerrasta siinä määrin, että taidan hommata laatikollisen Crozes-Hermitagea talonpunkun virkaa toimittamaan tulevaksi kesäksi.
Mitä tulee viinien ikääntymispotentiaaliin, korkkaisin 2010:n 3-6 vuoden iässä, mutta odottaisin 09:n kanssa 2-3 vuotta enemmän. Vuosikerta 2011 ei ollut punaisissa vielä valmis, mutta luvassa on keskustelujen perusteella hedelmäisen antava ja tanniineiltaan pehmeä, jonkin sortin välipallin, vuosikerta.
Monet jututtamani tuottajat kertoivat palanneensa kuluneina vuosina takaisin perinteiseen 600 litran tynnyriin. Tämä tuntui omalta osaltaan vahvistavan pitkään tulilla olleen muutoksen, jonka myötä tammella vuorattu kansainvälinen tyyli on saanut vihdoin väistyä autenttisen ja lokaalin paluun tieltä. Samaa on havaittavissa monella muullakin alueella, kuten Piemontessa ja Burgundissa. Crozes-Hermitagessa vastaan tuli vain yksi selvästi liian tamminen viini. Melko hyvä tulos alueelle, joka on etsinyt läpi aikojen paikkaansa kuuluisimpien Hermitagen ja Côte-Rôtien varjossa.
Alueen tuotannosta vain noin 10% edustaa valkoisia, mikä ei sinänsä ole huono homma. Appelaatiossa sallitut Marsanne ja Roussanne tuntuvat soveltuvan huonosti lämpenevään ilmastoon, sillä etenkin ensin mainittu tuottaa latteita viinejä lämpimimpinä vuosina. Toisaalta kyse on vähähappoisesta tyylistä, jolla on vankka paikallinen kannatus, mutta happohulluna jäin kaipaamaan kipakampaa puraisua.
Suosikkitilakseni maistettujen kolmenkymmenen joukosta nousi David Reynaudin tila Domaine de Bruyères, jonka puhdaspiirteiset viinit maistuvat eloisilta ja tasapainoisilta. Myös Pohjois-Rhônen kuuluisuus Michel Chapoutier oli Crozes-Hermitagen parhaimpia. Hänen 2010 valkoviininsä oli Pirunkirjoissa vähemmistökategorian voittaja, mutta punaviini toimi myös paremmin kuin hyvin. Molemmat tuottajat ovat biodynaamisia.
Disclaimer: kyseessä oli kustannettu pressireissu
Languedocin helmiä sialle
Käy kurkkaamassa ensimmäinen postini Languedocista Koskelo On Winen puolella, jos lontoonkieli taittuu!
Champagne Tarlant
Kuva Melanie Tarlantista on itsessään julkaisemisen arvoinen. Ranskatar pilvenhattaroiden reunustamana, kädessä samppanjalasi, päässä baskeri ja sormien välissä savuke. Katse kaihoisana kohti taivaanrantaa. Katkelma Jean-Luc Godard -elokuvaa keskellä Tukkutorin teollista miljöötä.
Puhutaan silti hieman Tarlantin viineistä, mutta vain hieman, jotta kuvalle jää tarpeeksi tilaa. Zero brut -spesialistina tunnettu Tarlant aloitti rutikuivien samppanjoiden tahkoamisen hyvän aikaa ennen kuin siitä tuli nykyisen kaltainen villitys. Itse asiassa pieni talo on yksi maakunnan suurimmista zero dosage -samppanjoiden valmistajista. Tarlantilla vannotaan terroirin nimeen: viinien halutaan ilmentävän maaperää, jolla ne kasvavat (sikäli kuin se on mahdollista kuplajuoman interventionistisen viininteon puitteissa, Piru huom.).
Dosage on kaksipiippuinen juttu: sokeri tukahduttaa maaperän ominaispiirteitä, mutta peittää myös hienovaraisia virheitä viininteossa ja raakamateriaalissa. Tämä on yksi syy, miksi monet tuottajat luottavat taajaan noin kymmenen gramman hujakoilla pyörivään sokeritujaukseen. Tarlantilla rutikuiva linja näyttää toimivan paremmin kuin hyvin: vaikeasti määriteltävä, mutta sinänsä ilmeinen mineraalisuus on läsnä talon viineissä intensiteetillä, joka on Champagnessa kohtuullisen harvinaista.
Jos haluat maistaa samppanjaa, jonka profiilia hallitsee enemmän suolainen mineraalisuus kuin tynnyreiden, malolaktisen käymisen ja/tai sur lie -kypsytyksen tuottama pähkinäisyys/paahteisuus tai suoraviivainen kypsä hedelmäisyys, testaa Tarlantin Discobitch, pariisilaisen DJ:n ideasta syntynyt skandaalinkäryinen bilehilepullote, jonka sisältö on itseasiassa semanttisen arvonalennuksen läpikäynyttä Cuvee Louisia. Rajojarikkovalla nimellä siunattu pullote on tuottanut Tarlantille ongelmia Champagnen viiniviranomaisten kanssa, mutta tuotanto jatkuu siitä huolimatta. Maakunnan arvovaltaiselle tärkeilylle nauravat pullot päätyvät lähinnä Suomeen ja pariin muuhun paikkaan. Täällä puolilaittomia rajanylityksiä osataan ilmeisesti arvostaa.
Tapasin Melanien ensimmäisen kerran Wienissä pari vuotta sitten. Joimme muistaakseni auton takakontissa Itävaltaan tuotua Tarlantin zero brutia. Toisaalla tapasin myös hänen veljensä Benoit Tarlantin, joka on oiva esimerkki osaamisen siirtymisestä sukupolvelta toiselle, mutta myös rugbyn seuraamisen arveluttavasta vaikutuksesta nuoreen mieheen. Tarlantia on tarjolla muutamassa helsinkiläisessä ravintolassa, kukaties myös kaupungin ulkopuolella. Pistä vinkkiä, jos sinulla on tuoreita havaintoja pullojen liikkeistä.
Kuvan otti Ilkka Sirén, rikostoverini monessa herkullisessa rötöksessä.
Hel 6
Kolme kertaa kiellon päälle
Valitsen hieman toisenlaisen näkökulman. Listaan kolme viiniä, jotka edustavat poikkeusta kaltaiseni uusia uria uusien urien nimissä etsivän löytöretkeilijän ostoskäyttäytymisessä, nimittäin viinejä, jotka haipuvat ajatuksina hitaasti ja joiden kirvoittama mielenkiinto säilyy, vaikka olen maistanut ne useita kertoja.
Pullot osuvat hintahaarukassa Alkon sweet spotiin, välille 12-20 euroa, hintaluokkaan, jonka terävin kärki tarjoaa kuluttajalle nähdäkseni monopolin parhaimman hinta-laatu-suhteen, kuten olen joskus aiemminkin todennut. Viinejä yhdistää se, että ne tulevat alueilta, joiden mittava viinihistoria ylittää pituudellaan niiden painoarvon, asiansa osaavan kuluttajan eduksi. Onneksi maailmassa on vielä Gattinaroja, Chinoneita ja Kamptaleja.
Viinin arvoa ei tule nähdäkseni määritellä ensimmäisessä kulauksessa, vaan enemmänkin viimeisessä. Hyvä viini jaksaa ihastuttaa tai vähintäänkin sammuttaa janon ja raikastaa suun, mikä on enemmän kuin monen nykytyyliin tehdyn viinin kohdalla voi toivoa. Alla olevat viinit ovat osoittautuneet kulautuskestäviksi, mikä on seikka, josta ei puhuta tarpeeksi. Tämä artikkeli olkoon yritys nostaa aihetta takaisin keskustelujen agendalle.
Rabl Blauer Zweigelt Vinum Optimum (13,98€)
Viini, joka maistuu viinirypäleiltä. Siihen ei paljon tarvitse lisätä. Paitsi kehottaa ostamaan. Hieman viilennettynä enemmän kuin mukiinmenevä. Eloisa.
Travaglini Gattinara (19,88€)
Mausteista marjaa mehevillä tanniineilla. Vallan mainio töräytys vuodesta toiseen. Hinta-laatu kauniisti kohdillaan. Papukaijamerkin arvoinen happorakenne. Eloisa.
Marc Brédif Chinon (16,49€)
Hallitun rustiikki Cab franc, joka on sekä riittävän kypsä että alueelle uskollinen hennon paprikaisine flavoreineen. Ei chinonien parhaimmistoa, mutta oikein kelpo esitys ja ennen kaikkea raikas poikkeus tunkkaisessa valikoimassa. Eloisa.
Languedocissa
Huom. ei sovi sotkea viereisiin doping-näytteisiin!
Joskus kohtalo voi heittää sinut valkotakkisten miesten ja naisten kansoittamaan laboratorioon maistelemaan viinejä kello yhdeksältä. Unihiekat pois silmistä ja nokka kuppiin. Kyseinen laboratorio analysoi vuodessa miljoona näytettä, mutta minä tyydyn käsittelemään muutaman kymmenen tukkoisella instrumentillani. Kaikki alla olevat pullot ovat hankkimisen arvoisia, orgaanisia ja peräisin Languedocista (paitsi ylin, joka on Etelä-Rhônesta, koska viinimaailma ei ole mitään ilman säännön vahvistavaa poikkeusta). Kahta alimmaista saa Suomesta (D’Aupilhacia ilmeisesti piakkoin?).
Nimeni on Pic Saint Loup, saan pian oman appelaation, koska haluan hämmentää jo ennestään hämmentyneitä kuluttajia
Hei, oon ekologinen, luomu ja niinku kestävän kehityksen kannalla!!!
Olen röyhkeä sammakko, itseironinen ja hullunkurinen. Kumma kyllä myös herkullinen
Punainen viini etsii punaiseksi jätettyä pihviä, mausteisuus ei haittaa. Minussa on sitä jotain
