Siirry sisältöön

Artikkelit kategoriasta ‘Samppanja’

Dinner in the Sky

Tuosta vähän tunnelmia hetki sitten päättyneeltä illalliselta, joka aterioitiin katonharjojen yläpuolella Helsingin Rautatientorilla. Viikon ajan tarjolla oleva Dinner in the Sky oli homman nimi. Mitään sanomattoman heinäkuun jälkeen sää oli yllättäen kuin morsian, lämmin liki hellelukemiin saakka, mutta leudon merituulen puhalluksessa miellyttävä. Sasu Laukkosen viiden ruokalajin pläjäys toimi, vaikka kokin jalat olivatkin ilmassa koko kattauksen ajan. Mummin samppanjat maistuivat pikkuruisista samppanjalaseista, joita tyhjensin ainakin kymmenen. Rasittavaa mutta totta, tämän illallisen ajan asiat olivat vain ja ainoastaan hyvin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Disclaimer: Pernod Ricard tarjosi maistelut. Pernod Ricard on tapahtumaa sponsoroineen Mummin maahantuoja. Tämä artikkeli on kirjoitettu hiprakassa.

ps. Jos haluat lukea lisää Sasun kokkailumeiningistä, tässä linkki haastatteluun, jonka kirjoitin herran inspiroivasta meiningistä joku aika sitten.

Jacquessonin tarhasamppanjat

20120607-180435.jpg

Jacquesson 735 on yksi suosikeistani Alkon vuosikerrattomien samppanjoiden ruuhkaisessa valikoimassa. Se on elegantti, mutta samaan aikaan lähestyttävä, peittelemättömän herkullinen viini, joka ei pakota älyllisyyteen, mutta tarjoaa mahdollisuuden moiseen, jos sellainen sattuu hotsittamaan; kuin jouhevasti kirjoitettu klassikkoromaani, jonka nielaisee yhdeltä istumalta.

Jacquessonin tapauksessa metafora on kirjaimellista laatua, sillä perinteinen 10 senttilitran maistiainen 735:tä on liian vähän ja vertautuu kiinalaiseen vesikidutukseen, mikä pakottaa aperitiivin tuplaamiseen, ranskalaisen kulttuurin jaloimpaan keksintöön.

Kun sain kutsun maistelemaan Jacquessonin tarhaharvinaisuuksia huippuvuodelta 2002, raivasin kalenteriini tilaa, minkä seurauksena näpyttelen tätä artikkelia par’aikaa suoraan kuplivalta rikospaikalta.

Tulen päivittämään tätä artikkelia tastingin edetessä puhelimellani, joten jos luet sitä nyt ja palaat sivustolle myöhemmin uudestaan, tarina on todennäköisesti täydentynyt ja muuttanut poissaollessasi muotoaan.

Ensin kuitenkin pari sanaa Jacquessonista. Tila on pitkään historiaansa ja mittavaan maineeseensa nähden varsin pienikokoinen: vuosituotanto on tätä nykyä vain 350 tuhatta pulloa, mikää jää kauaksi esimerkiksi Moetin, Veuven ja Pommeryn tahkoamista miljoonista pulloista. Ei mikään autotallioperaatio, mutta vahvasti putiikkikokoinen pulju. Perustamisvuonnaan 1798 Dizyn alueella toimiva Jacquesson oli yksi ensimmäisistä itsenäisistä taloista, ellei ensimmäinen. Tuotantoa konvertoidaan orgaaniseksi (kymmenisen hehtaaria ovat jo) ja sokerin lisäykset ovat dosagen muodossa pieniä. Takaeteissä kerrotaan yksityiskohtia, joita maakunnassa tavataan pantata, mikä kuvaa hyvin Chiquetin veljesten filosofiaa. Salamyhkäisyyden taakse usein piiloutuvassa Champagnessa läpinäkyvyys tuntuu vielä raikkaammalta kuin muualla.

Talon vuosikerrattoman viinin nimeämiskäytäntö on omalaatuinen. Tänään ensimmäistä kertaa maistelussa oleva 736 seuraa numerojärjestyksessä edeltäjäänsä 735:tä. Järjestysnumero ilmentää ensisijaisesti yksittäisen vuosikerran tyyliä, joka on 736:n tapauksessa vuosikerta 2008. Sekoitteessa on toki myös reserviviiniä vanhemmilta vuosikerroilta.

Pääasiallista vuosikertaa ei tietenkään saa mainita vuosikerrattoman viinin etiketissä, joten Jacquesson on keksinyt poikkeuksellisen numeerisen nimeämiskäytännön, jossa cuveen nimi muuttuu vuosittain. Miksi? Koska talo haluaa ilmentää vuosikertaeroja myös perussekoitteessaan sen sijaan että pyrkisi standardoituun ja tunnistettavaan talon tyyliin, kuten Champagnessa on tapana. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on oikeastaan melko selkeä homma. Hieman Burgundin mielenlaatua Champagnessa.

Jacquessonin omistaja Jean-Herve Chiquet kutsuu itseään ja veljeään ‘turhautuneiksi viljelijöiksi’, jotka tekevät laadun eteen kaikkensa sekä tarhoilla että kellarissa, mikä ei ole Champagnen maakunnassa kovinkaan tyypillistä, mutta mahdollista, koska Jacquesson kasvattaa omat rypäleensä tai ostaa ne tutuilta naapureilta, jotka eivät tahkoa jättisatoja.

Maistetut viinit:

Jacquesson 735
Paahteinen, keltaluumuinen nokka. Heleä viini matalalla dosagella, leveällä moussella ja vedet kielelle herauttavalla piukalla lopetuksella.

Jacquesson 736
Tulee Vindirektin mukaan Alkoon jouluksi. Jäntevä, edeltäjäänsä kypsempi ja voimallisempi samppanja, joka on Chiquetin mukaan vielä hieman kiinni, mutta toimii mielestäni hienosti jo nyt.

Jacquesson 2002
Maltillisesti kehittynyt, kosiskeleva hunajainen briossituoksu. Maku on edelleen nuorekkaan pirteä. Kypsän hedelmäinen, raamikas viini. Herkullinen pläjäys, mutta hyötyy muutamasta vuodesta, joskin avautui lasissa muutamassa minuutissa merkittävästi. Saman vuoden cuvee 730 on millesimea kehittyneempi ja hyvässä iskussa juuri nyt. Jacquessonin perus-cuvee ikääntyy selvästi komeasti.

Jacquesson Dizy Premier Cru Corne Bautray 2002 (blanc de blancs)
Aavistuksen kukkainen samppanjatyyli, jossa marenkisuutta, mantelia, kypsää keltaluumua, sitrushedelmiä ja mineraalinen jämäkkä rakenne. Zero dosage.

Jacquesson Avize Grand Cru Champ Cain 2002 (blanc de blancs)
Paahteinen, mehiäisvahan ja kypsän hedelmäinen tuoksu. Kehittyneempi kuin Dizy. Rakenteeltaan suuri viini, joka kihelmöi paletilla mennessään alas ja jättää suuhun kuivan tunteen. Jännittävä lievästi yrttinen (oregano? Kreisiä) tarhaviini.

Jacquesson Ay Grand Cru Vauzelle Terme 2002 (blanc de noirs)
Syksyn tuoksuja, maltillista paahteisuutta, yllättäen hentoa päärynäisyyttä, integroitunut kaunis nokka, puhdas ja palettia hivelevä samppanja. Täydellinen balanssi.

20120607-160727.jpg

20120607-161916.jpg

20120607-162208.jpg

20120607-180412.jpg

Champagne Tarlant

Kuva Melanie Tarlantista on itsessään julkaisemisen arvoinen. Ranskatar pilvenhattaroiden reunustamana, kädessä samppanjalasi, päässä baskeri ja sormien välissä savuke. Katse kaihoisana kohti taivaanrantaa. Katkelma Jean-Luc Godard -elokuvaa keskellä Tukkutorin teollista miljöötä.

Puhutaan silti hieman Tarlantin viineistä, mutta vain hieman, jotta kuvalle jää tarpeeksi tilaa. Zero brut -spesialistina tunnettu Tarlant aloitti rutikuivien samppanjoiden tahkoamisen hyvän aikaa ennen kuin siitä tuli nykyisen kaltainen villitys. Itse asiassa pieni talo on yksi maakunnan suurimmista zero dosage -samppanjoiden valmistajista. Tarlantilla vannotaan terroirin nimeen: viinien halutaan ilmentävän maaperää, jolla ne kasvavat (sikäli kuin se on mahdollista kuplajuoman interventionistisen viininteon puitteissa, Piru huom.).

Dosage on kaksipiippuinen juttu: sokeri tukahduttaa maaperän ominaispiirteitä, mutta peittää myös hienovaraisia virheitä viininteossa ja raakamateriaalissa. Tämä on yksi syy, miksi monet tuottajat luottavat taajaan noin kymmenen gramman hujakoilla pyörivään sokeritujaukseen. Tarlantilla rutikuiva linja näyttää toimivan paremmin kuin hyvin: vaikeasti määriteltävä, mutta  sinänsä ilmeinen mineraalisuus on läsnä talon viineissä intensiteetillä, joka on Champagnessa kohtuullisen harvinaista.

Jos haluat maistaa samppanjaa, jonka profiilia hallitsee enemmän suolainen mineraalisuus kuin tynnyreiden, malolaktisen käymisen ja/tai sur lie -kypsytyksen tuottama pähkinäisyys/paahteisuus tai suoraviivainen kypsä hedelmäisyys, testaa Tarlantin Discobitch, pariisilaisen DJ:n ideasta syntynyt skandaalinkäryinen bilehilepullote, jonka sisältö on itseasiassa semanttisen arvonalennuksen läpikäynyttä Cuvee Louisia. Rajojarikkovalla nimellä siunattu pullote on tuottanut Tarlantille ongelmia Champagnen viiniviranomaisten kanssa, mutta tuotanto jatkuu siitä huolimatta. Maakunnan arvovaltaiselle tärkeilylle nauravat pullot päätyvät lähinnä Suomeen ja pariin muuhun paikkaan. Täällä puolilaittomia rajanylityksiä osataan ilmeisesti arvostaa.

Tapasin Melanien ensimmäisen kerran Wienissä pari vuotta sitten. Joimme muistaakseni auton takakontissa Itävaltaan tuotua Tarlantin zero brutia. Toisaalla tapasin myös hänen veljensä Benoit Tarlantin, joka on oiva esimerkki osaamisen siirtymisestä sukupolvelta toiselle, mutta myös rugbyn seuraamisen arveluttavasta vaikutuksesta nuoreen mieheen. Tarlantia on tarjolla muutamassa helsinkiläisessä ravintolassa, kukaties myös kaupungin ulkopuolella. Pistä vinkkiä, jos sinulla on tuoreita havaintoja pullojen liikkeistä.

Kuvan otti Ilkka Sirén, rikostoverini monessa herkullisessa rötöksessä.

Viinipiru koeajaa: samppanja jäillä

Katkaistaan helteilta siivet rysäyttämällä lomakauden aikana pölyttyneen sorvin ääreen hetkeksi. Kynä on terassisesongin jäljiltä tylsässä kunnossa, ei niinkään käytöstä, vaan enemmänkin sen puuttesta johtuen, mutta kulmahampaat ovat terävinä grillikauden jatkuessa vielä muutaman entrecôten verran. Blogielämä on mielekästä käynnistää jääkylmällä samppanjalla, etenkin kun hyisevä kielikuva ei petä: Moët & Chandon on nimittäin julkaissut maailman ensimmäisenä samppanjan, joka kiskaistaan suuripesäisestä punkkulasista jääpalojen kanssa.

Moët & Chandon Ice Imperial
Pinot Noir 40–50%, Pinot Meunier 30–40% ja Chardonnay 10–20%.

Tuoksussa on ananasta, litsiä ja muita trooppisten leveysasteiden hedelmiä. Näin Karibian tunnelmissa samppanja ei ole ollu Pirun paletilla koskaan. Paahteisuutta ei ole, mutta jokin hiivaleipämäinen komponentti hedelmäkoktailin joukosta erottuu hentona, mutta hähmäisenä.

Laitetaan suuripesäiseen lasiin ohjeistuksen mukaisesti jäitä. Juoksutetaan pullonkaula lasin reunaa kohden,  ja kaadetaan.

Hiilihappokuplat kuolevat nopeasti jäiden myötä pois. Lasiin jää melko vähäkuplainen janonsammuttaja, jonka hapokkuutta pehmittää tikkunekkumaisena makeutena paletilla tuntuva dosage, joka on noin 45 grammaa. Makean puolelle lipsutaan, vaikkei kesäkuumalla ole edes liukasta.

Maku on alkuun raikas ja lopuksi tahmea, aivan kuten Saint Tropeziin parkkeeratun jahdin kannella tarjotun drinkin kuuluukin olla. Onko kyseessä hyvä viini? Ei valitettavasti ole.

Säröllä ei ole väliä. Moët & Chandonin haarukoimassa kohderyhmässä haluttaneen nautiskella samppanjan prestiisistä ilman samppanjalle ominaista hermotupissa tuntuvaa hapokkuutta.  Tätä alleviivatakseen tuottaja ohjeistaa, että lasiin sopii pudotella viinin ja jäiden lisäksi kurkunpaloja ja sitrushedelmiä. Todennäköisesti melkein mikä tahansa mieleen juolahtava kelpaa; kenttä on avoin loppukäyttäjän luovuudelle, jos kellarimestarin valmistama kokonaisuus ei syystä tai toisesta miellytä. Ja eihän se miellytä.

Moët & Chandon Ice Imperial lanseerattiin muun muassa plastiikkakirurgiasta ja hillitystä charmista tunnetussa St. Tropezissa, jossa viini sai Moëtin mukaan hyvän vastaanoton.

Viini on osoitus Moët & Chandonin markkinointikoneen kyvystä tahkota; Sinisen meren strategiaa hyödynnetään onnistuneesti. Nykyisten asiakkaiden kulutuksen lisääminen ei ole ainoa tyrkyllä oleva kasvustrategia, jos myyntiin halutaan pontta.  Sitä voi lähteä merta edemmäs kalaan, apajille, joilla markkinoiden saturaatiopistettä ei ole vielä määritetty, niiden pariin, jotka eivät juo viiniä.

Moët & Chandon Ice Imperial on tarjolla valikoiduissa ravintoloissa kesäkauden ajan

Niin… Miltä viini maistui ilman jäitä? Keitetyiltä trooppisilta hedelmiltä, jotka yhdistyvät paletilla taltutettuun hapokkuuteen ja hentoon jälkibitterisyyteen. Sokeriliemimäinen makukokemus on valitettavan tunkkainen. Maku on kohtuullisen pitkä, mutta kokonaisuus jättää kaipaamaan päräyttävämpää kokemusta, mihin Moëtin kaltaisen legendaarisen talon pitäisi pystyä ilman ponnisteluja.

ps. Pullo oli journalistinäyte. Näin joudutaan Moëtin mustalla listalle.

Tiedotustilaisuus pohjasamppiksesta

Kuten olette lukeneet, viime heinäkuussa Ahvenanmaan edustalta löytyi hylky, jonka ruumassa makasi liuta ikivanhoja samppanjapulloja. Kärkeen pulloja epäiltiin 1700-luvun lopun Veuve Clicquotiksi, “Keltaiseksi leskeksi”, mutta sittemmin valmistajaksi on tarkentunut Juglar-niminen samppanjatalo, joka pani pillit pussiin joitakin satoja vuosia sitten ja sulautui Jacquessoniin. Asiasta järjestetään tiedotustilaisuus Maarianhaminassa ensi keskiviikkona 17.11.

Mielenkiintoista nähdä, kuinka pohjapullojen mittaamatonta pr-arvoa hyödynnetään nykysamppanjan markkinoinnissa; Jacquessonilla ollaan varmasti valppaina. Jahka pullot lähtevät kiertoon, suosittelen pitämään silmällä Avellanin Essin Twitter-päivityksiä. Essi lienee niiden harvojen ja valittujen joukossa, jotka saavat vinkkua lasiinsa.

Kallis kulaus

Ilta-Sanomat uutisoi, että Ahvenanmaan liepeiltä, uponneesta hylystä meren pohjasta, on löytynyt samppanjaa, jonka epäillään olevan peräisin 1700-luvun lopulta. Tapaus muistuttaa Jönköpingiä, vuonna 1916 upotettua purjelaivaa, jonka rahtina oli tsaari Nikolai II:n tilaamaa Heidsieck Monopolea vuosikertaa 1907, jota myytiin ilmeisesti useamman kymmenen tuhannen euron pullohintaan uusrikkaille ja muuten vain rikkaille.

Ilta-Sanomien mukaan: “Samppanjan löysi ahvenanmaalainen sukeltaja Christian Ekström. Pullon löydettyään hän maistoi sen sisällä ollutta nestettä ja totesi sen olevan samppanjaa.” -IS

Ei tainnut ahvenanmaalainen sukeltaja arvata, kuinka kalliin kulauksen tuli ottaneeksi. Ruotsalainen samppanja-asiantuntija Richard Juhlin epäilee pullon arvoksi puoli miljoonaa kruunua.

Suomalaiset kuplivat samppanjan kanssa yhä useammin

Tilastojen mukaan suomalaiset kaksinkertaistivat samppanjan kulutuksensa vuosikymmenessä. Vuonna 1999 juotiin 126 000 litraa, mikä tarkoittaa pseudojärkeilyllä, joka kolmaskymmenes suomalainen tyhjensi pullon samppanjaa vuoden aikana. Tosin, koska samppanjahumala on kalsarikännäilyskenessä näinä päivinäkin harvinaisuus, voidaan olettaa, että pullot jaettiin jonkun kanssa, jolloin saadaan tulos, jonka mukaan noin 6% suomalaisista maisteli samppanjaa 1999.

Vuonna 2009 samppanjaa kului yli kaksi kertaa enemmän. Kvasilogiikan mukaan 2009 noin reilu 15% ihmisistä osallistui samppanjapullon tuhoamiseen. Jos samppanja ajatellaan yleensä juotavaksi laseittain, lukema tietenkin kasvaa. Toisaalta, ne jotka avasivat pullollisen, avasivat todennäköisesti toisenkin, mikä tarkoittaa kulutuksen keskittymistä…

Oli miten oli, selvää on, että samppanja on alkanut maistua myös suomalaisille. Ajankohta on mitä mainioin, sillä tuottajien hinnanalennuspaineet ovat juuri nyt historiallisen suuret. Ei muuta kuin kuplimaan.

Champagnen meininkiin merkittävä muutos

samppis1103473_28726632

Juuri kun pääsin edellisessä postissa parjaamasta Champagnen alueen liialliseksi katsomiani satomääriä, lainsäädäntöön on tulossa suurin muutos miesmuistiin.

Mainittakoon taustaksi, että samppanjateollisuudessa vallitsee voimallinen vastakkainasettelu viljelijöiden ja viininvalmistajien välillä. Talonpojat haluavat rypäleistä mahdollisimman suuren korvauksen, siinä missä tuottajat haluavat maksaa niistä mahdollisimman matalan kilohinnan. Tuottajille tärkeää on myös tuotantomäärien säännösteleminen nykyisen hintastason säilyttämiseksi; liika on liikaa myös yltäkylläisessä Champagnessa, koska lopulta kysynnän ja tarjonnan laki toimii myös Reimsin ympäristössä. Pelkästä rikastumisesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä satomäärät vaikuttavat myös viinin laatuun: mitä niukemmin puskan annetaan tuottaa rypäleitä, sitä korkeatasoisempi viini siitä saadaan (ainakin tiettyyn pisteeseen asti).

Suomeksi sanottuna viljelijöiden ja tuottajien intressit ovat siinä määrin vastakkaiset, ettei ole ihme, että eräät perussekoitukset maistuvat hieman vihreiltä. Nyt riitapukarit ovat päässeet molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun, jonka seurauksena satomäärät tippuvat viime vuoden 14,200 kg/ha aina 8.000 kg/ha saakka tänä vuonna. Tämän lisäksi suuret tuottajat sitoutuvat ostamaan liki pari tuhatta kiloa/hehtaari takautuvasti seuraavana vuonna. Mikäli tuottaja kuuluu siihen pieneen vähemistöön, joka sekä kasvattaa omat rypäleensä että tekee niistä viinin, hän saa hyödyntää satomäärän aina liki kymmeneen tuhanteen kiloon hehtaaria kohden.

Mitä tästä sitten pitäisi olla mieltä? Selvää lienee, että mikäli raakamateriaalin määrä supistuu, hinnat tuskin laskevat, jos maalaisjärjellä ajatellaan. Uskoakseni se tulee vaikuttamaan myös samppanjan yleiseen laatuun. Suositukseni vuodelle 2010, satsaa pienempiin tuottajiin.

Asiasta raportoi Decanter.

Erästä maailman kalleinta samppanjaa laseittain Helsingissä

Kuva 5

Kuva 6

Maailman kalleimpiin lukeutuva samppanja, Cristal, tunnetaan ennen kaikkea esiintymisistään timanttien säihkeen seurana rapvideoissa. Ensi viikolla asiat saavat kuitenkin uuden tolan, sillä Cristal alkaa virrata vapaasti Ludviginkadun Grotesk-barissa. Mikä parasta, kukkaroystävällinen hinnoittelu mahdollistaa juoman nautiskelun myös sellaisille, joiden primääri veroprosentti ei ole kiinteä 28.

Annos himottua kuplajuomaa (8 cl) tulee kustantamaan noin 25 euroa. Se on kohtuullisen sopuisa hinta tuotteesta, jonka markkinahinta pyörii 200 eurossa (jos Grotesk myy koko pullon, eikä hävikkiä ole lainkaan, loppusumma on vaivaiset 234€, mutta käytännössä Grotesk tuskin tekee tuotteella lainkaan voittoa).

Ja kun mainostamislinjalle lähdettiin, mainitaan samaan syssyyn, että samainen baari myy joka tiistai Pol Rogeria kukkaroystävälliseen 5 euron lasihintaan läpi illan. Kyseessä lienee samppanjan polkuhinnoittelun epävirallinen Helsingin ennätys, joten jos mielit samppanjahumalaa, suuntaa Ludviginkadulle.

Champagnen uudet kujeet: vierailu Larmandier-Bernierillä

DSC03700

Pierre Larmandier on vakavan oloinen mies. Hän ei uhraa aikaa turhanpäiväiselle keskustelulle, mutta vaihtaa ajatuksia mielellään triviaaleistakin seikoista, jos aiheena on viini (”Luuletko, että alkoholimonopolinne kestää vielä aikaa?”, hän kysyy yllättäen ja kehuu hetken päästä Carla Brunin vaikutusta Sarkozyyn). Hän on vierailun aikana intensiivinen ja suoraviivainen, maanläheinen ja rento, mutta on samaan aikaan varautunut, ikään kuin luodaten voiko muukalaiseen luottaa. Hän on omistautunut, kulmikas ja inspiroiva.

Larmandier-Bernierin samppanjatila on sekoitus modernia, traditiota ja kumouksellisuutta. Vierailulle saapuva huomaa ensin modernin kellarirakennuksen, joka on sisustettu nykytaiteella. Alas johtavien portaiden takaa paljastuu kellari, josta löytyvät uuden aikaiset gyropaletit ja lämpötilasäädellyt terästankit. Teknologisesti varusteltu kellari saattaa johtaa vierailijan ajattelemaan, että kyseessä on tuikitavallinen pieni samppanjatila. Eron huomaa pelloilla, joilla Larmandier ruiskuttaa köynnöksille tuholaismyrkkyjen sijasta biodynaamisia sekoituksia. Myös kellarissa hän tekee asiat toisin, mistä lisää hetken kuluttua.

Larmandier ei toteuta biodynaamisuutta dogmaattisesti. Hänen päämääränään on valmistaa parasta mahdollista viiniä, joka ilmentää samalla onnistuneesti maaperää, jolla köynnökset kasvavat. Koska biodynaamisuus näyttää tuottavan parhaan mahdollisen lopputuloksen ja nautinnollisimman viinin, Larmandier hyödyntää sen oppeja ja menee jopa muita alueen biodynaamisia viljelijöitä pidemmälle. Ennen kaikkea hän on rationaalinen viinintekijä, joka punnitsee oppien hyödyt käytännön testeissä.

DSC03703

Larmandier toistaa kahdesti vierailun aikana, ettei biodynaamisuus yksinään riitä. Tällä hän tarkoittaa, että sertifioitu biodynaamisuus on askel oikeaan suuntaan, mutta vaillinainen, koska se sallii muun muassa kasvatettujen hiivakantojen käytön. Larmandier käyttää viiniensä vinifoimiseen vain villejä hiivoja, mikä erottaa hänet esimerkiksi Fleurysta. Tästä pitkälle viedystä linjasta huolimatta, hän kertoo ottaneensa biodynaamisen sertifikaatin vain Nicolas Jolyn mieliksi. Asia, mistä pitää kysyä Nicolas Jolylta, jahka tapaan hänet parin päivän päästä.

Larmandier-Bernier tuottaa vuosittain noin 150.000 pulloa köynnöksistä, joista enemmistö on Chardonnayta. Köynnökset ovat pääasiassa kohtuullisen vanhoja, mikä on Pierren mukaan mainio asia, sillä nuorten köynnösten kanssa on ilmennyt ongelmia sekä liiallisten satomäärien että tuholaisten kanssa. Rypäleiden kasvatuksessa pyritään maksimoituun kypsyyteen, minkä maistaa lasissa. Viinien fermentoimiseen käytetään terästankkien lisäksi suuria tammitynnyreitä. Tammi ei varsinaisesti vaikuta lopputuotteen makuun, mutta tynnyrit hengittävät, jolloin viini Pierren mukaan elää.

DSC03709

Piru maistoi vierailullaan viisi tilan viiniä, joista mielenkiintoisin oli Rosé Saignée, joka on nimensä mukaisesti valmistettu perinteisellä saignée-metodilla. (Champagnessa rosé valmistetaan sekoittamalla tarkasti rajatulla alueella valmistettua Pinot noir-punaviiniä samppanjaan. Näin tehdään, koska siten lopputuloksen värisävyä voidaan kontrolloida. Saignée-metodin värisävyn kontrolloimattomuus on suurille samppanjataloille ongelma, koska ne pyrkivät parhaan laadun sijasta tasalaatuun. Kaikkialla muualla Ranskassa puna- ja valkoviinin sekoittelusta heilahtaa nopeasti häkki.)

Larmandierin Rosé Saignéen erilaisuuden huomaa lasissa helposti. Se on ainoa kohtaamani samppanja, jonka rypäleen voi todella tunnistaa Pinot noiriksi, sekä tuoksunsa että makunsa puolesta. Viini on herkullisen puhdaspiirteinen ja raikas, kuten tilan muutkin samppanjat. Rypäleet ovat täysin kypsiä, eikä pelkoa vihertävistä mauista ole. Vierailulta mukaan tarttui myös tilan vedet kielelle herauttava perussekoitus, jossa on 85% Chardonnayta (15% Pinot noiria), sekä runsailla mauilla siunattu yhden palstan Chardonnay, joka on nimetty kylän mukaan Terroir de Vertukseksi.

Alla Pierren terveiset Viinipirun lukijoille:

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 31 muun seuraajan joukkoon