Siirry sisältöön

Artikkelit kategoriasta ‘Viini’

Oluesta, viinistä ja vedestä

Haastattelu Mika Laitisen tuoreessa olutblogissa Maltainen. Klikkaa ja lue koko juttu.

Screen Shot 2014-04-03 at 7.33.40 AM

Screen Shot 2014-04-03 at 7.36.06 AM

Eksynyt Espanjaan, osa 3

”Seuraavaksi menet sinne, mutta tiedä tämä: Mencia on hinttarilajike. Siellä naiset nyppivät rypäleistä siemenet, jotta viineissä ei olisi tanniineja.”

- Naapuripitäjän espanjalainen amigo

 

Luvassa pian, Ribeira Sacra.

Gratavinum – Prioratin alkuviini

”Espanja eli 1960-luvulla Francon aikaa ja oli suljettu maa. Kun paikalle alkoi ilmestyä ruotsalaisia blondeja, paikalliset olivat ihmeissään. Ruotsalaisilla oli päällään bikinit, siinä missä paikalliset naiset uivat yhä vaatteet päällään. Vanhempani olivat menneet juuri naimisiin ja päättivät lähteä eksoottiseen pohjolaan selvittämään mistä oikein oli kyse. He rakensivat pakettiautosta matkailuauton ja suuntasivat tien päälle. He ihastuivat erityisesti Suomeen, jossa viettivät viikkoja. Koska kyseessä oli kuherruskuukausi, kävi niin yllättävästi, että yhdeksän kuukautta myöhemmin minä synnyin. Siitä lähtien meillä on ollut erityinen suhde Suomeen.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin toteaa Joan Cusiné ja nauraa. Joan johtaa Katalonian Penedesissä Pares Baltan viinitilaa veljensä Josepin kanssa. Kiinnostuin tilan viineistä maistettuani Savia Viva Organic A Tinto 2011:sta, joka osoittautui niin mainioksi pikkuviiniksi, että suitsutin sitä hinta-laatu-suhteeltaan Alkon parhaaksi alta kympin punkuksi. Yksi asia johti toiseen ja lopulta huomaan olevani Pares Baltan kutsumana Barcelonassa, valmiina oppimaan katalaaniviineistä.

Matkustamme ensimmäiseksi Prioratiin, jossa sijaitsee Pares Baltan sisartila, Gratavinum. ”Koska aloititte Prioratissa?”, kysyn kun ajamme kohti etelää Joanin Land Cruiserilla, jolla olisi mittarilukeman mukaan voinut ajaa maapallon ympäri liki yhdeksän kertaa. ”Vuonna 2003”, vastaa Joan. Tulen pian huomaamaan, että vuosiluku toistuu Pares Baltan historiassa taajaan. Vuonna 2003 veljekset ottivat tilan vastuulleen. Samalla moni asia muuttui. Veljien nuoret vaimot alkoivat vastaamaan viininteosta. Viinejä maistellessa on helppo todeta, että ratkaisu oli oikea, mutta aikanaan se lienee nostattanut kulmia vanhoillisessa Kataloniassa. Mutta tällaisia Cusinét ovat. Avoimia uudelle ja haluttomia tekemään asioita muiden sääntöjen sanelemina.

Olen ensimmäistä kertaa käymässä Prioratin viinitarhoilla ja alueen kuivuus hämmästyttää minua. Rautapitoisesta ja köyhästä maasta kasvaa paikoitellen kaktuksia ja viinitarhat ovat kivikkoisia. Käppyräiset Garnatxa ja Carignan -köynnökset kasvavat liuskekivikossa sinnikkäinä. Maisemat ovat tavattoman kauniit, mutta sää on erikoinen. Kylmä tuuli aikoo äityä myrskyksi, vaikka taivas on poutainen. ”Prioratissa kärsitään kuivuudesta ja toisinaan tällaisesta tuulesta, mutta rakeet tai routa eivät vaivaa meitä”, Joan toteaa. Jokaisella alueella on omat ongelmansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siirrymme Gratavinumin rakennuksen suojiin, koska tuuli yltyy edelleen ja tummat myrskypilvet ovat alkaneet kerääntyä. Vaatimaton rakennuksen sisällä on hämärää, sillä sähköt eivät toimi. ”Tänne ei ole vedetty sähköjä, mutta generaattorin pitäisi kyllä toimia. Pahoittelen, yritän saada sen toimimaan”, Joan toteaa. Pian se onnistuukin, jolloin pääsen maistamaan tilan viinejä. Joan kaataa lasiini ensimmäisenä matematiikasta nimensä ottaneen 2πR:n, Garnatxaan perustuvan sekoituksen, joka osoittautuu mausteiseksi ja täyteläiseksi, mutta tasapainoiseksi Priorat-viiniksi, joka loppuu poikkeukselliseen hienojakoiseen tanniinitöräytykseen. Pidän erityisesti mehukkaasta vuosikerrasta 2009, joka on lähestyttävämpi kuin vuosikerrat 2008 ja 2010. Joan kaataa viinin lasiini kylmänä, koska Prioratissa on vain kymmenen astetta, mutta väliäkö tuolla. Kokemukseni mukaan viinintuottajien kanssa syntyy harvemmin tarvetta kursailla.

Seuraavaksi kokeilen Carignaniin nojaavat GV5:t. Myös niissä mausteinen nokka muuttuu kielellä mehukkaaksi ja runsaaksi, tanniineiltaan hienojakoiseksi, mineraaliseksi ja loppua kohden bitteristä ammentavaksi makupommiksi. 2009 osoittautuu mainioksi vuodeksi myös GV5:lle. Yllätyksekseni huomaan pitäväni Priorateissa enemmän Carignanista kuin Garnatxasta. Tapaan myöhemmin Gratavinumin viinintekijä Jordi Fernandezin ja myös hän kertoo pitävänsä Carignania alueen kiinnostavimpana lajikkeena. Näitä on päästävä maistamaan lisää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllätyn uudestaan saadessani lasiini seuraavaksi natural-version prioratista, siis viinin, johon ei ole lisätty sulfiitteja missään kohtaa valmistusprosessia. Sylvestristä on valmistettu vasta kaksi vuosikertaa, mutta sen eläväinen hedelmä ja harmonisesti yhteen nivoutunut makumaailma yllyttää jatkamaan tuotantoa. Mikään viinin tyylissä, tuoksussa tai maussa ei huuda alkuviiniä, mitä pidän hyvänä asiana, sillä eräät alkuviinit käyttäytyvät hieman samalla tavalla kuin oranssit viinit: ne ilmentävät toisinaan enemmän tuotantomenetelmiä kuin terroiria. Sylvestris ei lankea tähän loveen. Se toimii kielen päällä riippumatta siitä onko juoja alkuviinien ystävä vai ei.

Pares Balta on toiminut koko olemassaolonsa ajan luomuperiaatteiden mukaisesti, ilman synteettisiä kemikaaleja. Tilan tarhoja ei kastella ja niitä pitää siisteinä muutaman kymmenen lampaan lauma, jolla on aina nälkä. Vuosikerrasta 2013 Pares Baltan viinit ovat myös biodynaamisia, mikä tuli minulle yllätyksenä. Miltä kuulostaisi biodynaaminen amforassa valmistettu sulfiititon 100% Xarel-lo? Yllättävältä? Lue seuraava postaus, niin tiedät miltä se maistuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä sen sijaan olen yllättynyt Prioratin terroirin kyvystä ilmentyä lasissa. Maaperän painoarvon huomaa siinä, että viinit tuntuvat maistuvan ensisijaisesti Prioratille riippumatta siitä, mistä rypälelajikkeista ne on valmistettu. Kutsun tätä leikkisästi Toscana-ilmiöksi. Kyse on siitä, että maaperän vaikutus viinissä on niin selkeä, että se kävelee rypäleiden ominaispiirteiden ylitse, jolloin lopputulos on uskollisempi paikalle kuin lajikkeelle. Tällaisia viinialueita ei ole maailmassa monia ja ne jotka kerhoon kuuluvat, ovat useimmiten kuuluisia.

Myrsky alkaa osoittaa raivostumisen merkkejä. Katson ulos rakennuksen ikkunasta. Tuuli piiskaa paljaita köynnöksiä, jotka jököttävät kivikossa. Alkaa sataa kaatamalla, mutta vesi katoaa pintakerroksen läpi hetkessä. Vastassa on peruskallio, joka löytyy Prioratissa tarhojen ilmettä hallitsevien kivenmurikoiden alta muutaman sentin syvyydestä. Köynnösten juuret joutuvat kaivautumaan peruskiven läpi, jos ne mielivät saada maasta ravinteita, mikä selittää osaltaan viinien laadun. Vaikka Prioratin viinien runsaus tuottaa paatuneelle beaujolaisin-juojalle ongelmia, alan ymmärtämään mihin alueen maine perustuu. Juoksemme autoon ja suuntaamme keulan kohti Villafrancaa, jossa Pares Balta sijaitsee. Luvassa on illallinen ja lisää viiniä. Seuraavassa postauksessa odotettavissa Cavaa, Xarel-loa ja Garnatxaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERADisclaimer: Pares Balta kutsui ja kustansi

Hyväksikäyttääkö THL tieteen arvovaltaa?

Panimoliiton tilaama riippumaton raportti Viinanko viemät? kannattaa lukea ajatuksella läpi. Tämä on kovaa tavaraa. Se vahvistaa, ettei Suomessa ole perusteita puhua erityisestä alkoholiongelmasta verrattuna muihin Euroopan tai maailman maihin. Raportti antaa vahvaa viitteellistä tukea epäilyille, ettei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ole kaikki niinkuin pitäisi. Laitoksen tieteellisestä toiminnasta piirtyy melko epämääräinen kuva. Mikä on laitoksen tieteenteon moraali? Ei kai asiantuntijalaitos saattaisi tehdä tilastoinnilla politiikkaa?

”2011 Britanniassa kirjattiin 8.748 alkoholikuolemaa. Jos luku pitää paikkansa, se vastaisi väkilukuun suhteutettuna noin 800 kuolemaa Suomessa. Mutta voiko Yhdistyneen Kuningaskunnan alkoholikuolleisuus olla alle puolet Suomen tasosta, jos se WHO:n tilastossa kuuluu samaan luokkaan Suomen kanssa?

Sen sijaan alkoholipaniikkia ylläpitävä järjestö Alcohol Concern kertoo, että vuodessa kuoleekin viinaan 33.000 brittiä. Tämä vastaisi THL:n maksimiarviota Suomen alkoholikuolleisuudesta.  (…) Järjestön edustajat väittävät, että alkoholiperäiset sairaudet ja onnettomuudet romahduttavat koko terveydenhoitojärjestelmän.”

Screen Shot 2014-02-26 at 3.29.09 PM

Avasin jääkaapin

Avasin jääkaapin. Nappasin auki olevan Faustinon crianzan ja siirsin sen ruokapöydälle odottamaan ruoan valmistumista. En ollut suunnitellut ruokailua hyvissä ajoin, päinvastoin, mutta jotain oli silti valmistettava. Tyypillinen tilanne.

Kuumensin pannun kaasuliekin päällä ja pikapaistoin naudan ulkofileen. Otin sen pois kuumasta, annoin hetken vetäytyä, viipaloin ja kaadoin päälle tuunaamani teriyaki-kastikkeen. Silppusin päälle vielä tuoretta chiliä, koska halusin polttaa suuni, ja revin sitruunamelissalehtiä päälle. Avot, ruoka oli valmis ja yllättävän maistuva hetkessä sävelletyksi annokseksi. Huuhtelin sen alas kylmällä tammisella punaviinillä. Yhdistelmä rokkasi kuin soittovälineet keikan lopuksi särkevä orkesteri.

Viinin ja ruoan yhdistelyn mahdollisuudet ovat monin kerroin rikkaampia kuin lehdestä toiseen puhkikierrätetyt viiniviisaudet antavat ymmärtää. Esimerkiksi viileä punaviini sopi chiliruoan kanssa, jos siltä tuntuu; se sopi juuri äsken. Mutta arvatkaa mitä? Niin olisi sopinut chardonnay, samppanja, gamay, merlot tai mourvedre ja monet muut.

Valitsinko viinin siksi, että ymmärsin ammattilaisena, että kohtuullisen tamminen, mutta hedelmäisen pehmeä, viilennetty Faustino sopisi hyvin tulisen ruoan kanssa? En todellakaan. Valitsin Faustinon, koska mieleni teki punaviiniä ja se oli ainoa auki ollut punaviinini. Se oli jääkylmää, koska se oli ollut vuorokauden jääkaapissa, enkä ollut miettinyt etukäteen mitä joisin ruoan kanssa; enhän ollut suunnitellut edes illan ruokaa.

Itsestään selvää, kaikki yhdistelmät eivät ole yhtä hyviä, eivätkä ne läpäisisi Michelin ravintolan seulaa, koska makumaailmojen syvyys muodostuu lopulta toisiaan täydentävistä harmonioista, mutta tiedätkö mitä? Sinä et asu Michelin ravintolassa, joten viiniruokayhdistelmiesikään ei tarvitse olla täydellisiä. Jos viinintekijät eivät jaksa stressata asiasta, turha sinunkaan.

Kerron väliin anekdootin. Tilasimme joku aika sitten helsinkiläisessä ravintolassa pullollisen eteläranskalaista Bandol-viiniä viinintuottajakaverin kanssa. Tarjoilija piti meille ulkoaopetellun luennon viinin ominaisuuksista ja kehotti dekantoimaan sen karahvissa. Kaverini totesi, ettei se oikeastaan ollut tarpeellista. ”Oletteko aivan varmoja? Viini pääsee oikeuksiinsa vasta, kun se on avautunut rauhassa”, tarjoilija kysyi, koska olimme juuri ohittaneet hänen asiantuntijamielipiteensä. ”Niin, ei tarvitse. Viini ei ehdi olla pöydällä kuin hetken, koska meillä on jano”, ystäväni totesi. Tarjoilija kaatoi viinin suoraan seurueen laseihin. Vartin kuluttua pullo oli tyhjä ja tilasimme lisää viiniä ja ruokaa.

Juo siis sitä viiniä, mistä pidät, sellaisen ruoan kanssa, joka sinulle maistuu. Älä anna kenenkään sanoa, ettet saisi nauttia esimerkiksi entrecôte-pihviäsi jääkylmän rosé-viinin kanssa, jos satut pitämään yhdistelmästä (minä ainakin pidän!). Älä anna kenenkään arvostella valintojasi, jos ne eivät sinua vaivaa.

Jos olisin itse seurannut viiniviisaiden neuvoja aloittaessani oman viini-intoiluani, en olisi koskaan päätynyt ammattilaiseksi asti, koska olisin ahdistunut viinin maailmasta sen sijaan, että olisin innostunut siitä.

Älä siis kuuntele minua, äläkä kaltaisiani, vaan juo sitä mikä on auki, kielen päällä, mielessä, käsillä tai muuten vain mielenkiintoista. Juo sitä mistä pidät.

Viinipirun viinikoulu

Viime perjantaina alkoi tuore saagani Huomenta Suomessa, nimeltä Viinipirun viinikoulu. Kyseessä on 21 osainen minikokoisista kurmotuspalasista koostuva pläjäys, joka jatkuu aina ystävänpäivästä juhannukseen ja pitää sisällään monenmoista virpomista viinin ihmeellisestä maailmasta. Viinikoulun sanoma on, jos yksi sellainen täytyy nimetä, että viini ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Ja ehkä toinen, että viinikulttuuri on parhaimmillaan iloista. Olisi näitä helppo listata myös kolmas ja neljäs, mutta selventämättä paras. Lyhyesti sanottuna, meininki on sitä itseään. Tsekkaa alla olevasta klipistä, niin et jää paitsi kotimaisen viinikulttuurin uskottavuuden julkisesta polttouhrauksesta.

Screen Shot 2014-02-14 at 4.40.14 PM

Viron viinan salainen hinta?

viinaa

Kuinkahan kannattavaa tuontiviinan ammattimainen trokaaminen on? Ei siksi, että olisin erityisen kiinnostunut aloittamaan uutta liiketoimintaa. Minua kiinnostaa voittoprosentti suhteutettuna riskitasoon, koska siitä voi tulkita yleisellä tasolla laittoman toiminnan houkuttelevuutta ja pyrkiä hahmottelemaan sekä ammattimaisen trokauksen nykytolaa että tulevaisuuden mahdollisuuksia. Pyöritelläänpä numeroita.

Menestyvä trokari tarvitsee asiakasverkoston, jolla on kova jano. Jos ajatellaan, että trokarin asiakkaana on 20 rappioalkoholistia, joista kukin ostaa pullon vodkaa päivässä, se tekee 140 pulloa viikossa. Viinaa pitää tietenkin myydä halvemmalla kuin Alkossa, jotta asiakkaat ostavat, joten sanotaan, että 5€:a maksava 0,5 litran pullo myydään auton takakontista 9€:lla. Pullokohtainen voitto on 4€:a, miinus Viron keikan kulut. Koska viinaa haetaan kerralla satoja pulloja, investointi kuolettuu nopeasti. Oletetaan, että pullokohtainen voitto on kustannusten jälkeen 3,50€.

Kerrotaan summa 140:llä, jotta saadaan viikkovoitto ja vielä se neljällä, jotta tiedämme kuukausivoiton, joka on 1960€, tietenkin verottomana käteen. Jos asiakkaita on 40, tuotto on 3920€, joka vastaisi verollisena ainakin kuuden tuhannen ansiotuloja.

Pelkästään Helsingissä on melkein 4000 asunnotonta, mikä on valitettavasti käytännössä melkeinpä synonyymi päihdeongelmaiselle. Mikäli näistä muodostuu noin 1500 potentiaalista päivittäistä asiakasta, voidaan laskea, että pelkästään Helsingin puliukkomarkkinoilla olisi tilaa 75 täyspäiväiselle huipputrokarille, jotka myisivät kuukaudessa 21.000 litraa viinaa ja huimat 504.000 litraa vuodessa. Kuten tuontiviinan kohdalla on tapana, verorahat päätyvät Viroon, haitat jäävät Suomeen.

Laskelmat on kaiken lisäksi tehty alakanttiin, koska pieni pullo vodkaa ei ole riittävä päiväannos rappiojuopolle. Kun puhutaan koko Suomesta, muiden kaupunkien jepeistä, tavallisista tallaajista, maaseudun kimppaostajista, firman kesäjuhlien järjestäjistä ja kaikista muista harmaalle alueelle jäävistä, valtion menettämät verotulot kasvavat samassa suhteessa kun laittomuudet. Kyse ei selvästikään ole vain rahasta.

Ajatellaanpa vielä politiikan sivuvaikutuksia. Pimeän viinan hallussapito ei ole laitonta, mutta sen myyminen on laskelman valossa melko kannattavaa, mikä tekee siitä kiinnostavan bisneksen rikollisuudelle. Pimeän viinan kauppaaminen siirtynee ainakin osittain organisoidun rikollisuuden käsiin, ellei se ole jo siirtynyt. Tallinnan ja Helsingin hintaero rikastuttanee tahoja, jotka ovat aiemmin käyneet laitonta pillerikauppaa ja salakuljettaneet amfetamiinia. Kyseessä on no-brainer, sillä viinabisneksen riski on matala ja markkinat ovat janoiset. Tuotoista kertynyttä käyttöpääomaa voidaan investoida toiminnan laajentamiseen, jolloin yhteiskunnan kärsimä kokonaisvahinko jää suureksi kysymysmerkiksi.

Kun tähän lisätään, että alkoholin ulkomaantuonti on ajanut laillisen liiketoiminnan ahdinkoon, kuten ravintola-alalta ja panimoteollisuudesta kantautuneet uutiset kertovat, ollaan jännän äärellä. Ravintoloissa nautittu alkoholin määrä on jo nyt EU:n matalimmalla tasolla ja suuret suomalaiset panimot ovat joutuneet irtisanomaan lyhyen ajan sisällä ilman poikkeusta (vaikka lama-aikana yleensä juodaan enemmän kuin nousukaudella).

Satoja miljoonia päätyy valtion kirstun sijasta rikollisten taskuun. Mahdollisesti tuhannet ihmiset jäävät työttömiksi. Ravintolakulttuuri päätyy alennustilaan. Missä on vastuullisuus? Hallituksen toistuvia alkoholiveron korotuksia, joilla verokertymätavoitetta pyritään täyttämään, ei voida pitää vastuullisina, koska vaje on alkujaankin korkeiden hintojen aiheuttama. Typeryyden määritelmän se kyllä täyttää.

Tätä karkeaa hahmotelmaa voi lukea osviittana pimeän viinabisneksen todellisesta suuruudesta, kannattavuudesta ja lainsäätäjien mahdollisuuksista voittaa ottelua ilman merkittäviä muutoksia nykyiseen asetelmaan. Tilanne ei näytä hyvältä… Tai sitten se näyttää oikein hyvältä, jos tilannetta katselee roiston näkökulmasta.

Portugalilainen lounas

Sovin sunnuntailounaan Sea Meen, ilmeisen suosittuun lissabonilaiseen mereneläväravintolaan. Tiesin, että meitä tulisi olemaan pöydän ympärillä kaksitoista, mutta sitä en tiennyt, että lounas kestäisi yli viisi tuntia, sisältäisi yli tusinan ruokalajeja ja velvoittaisi nautiskelemaan portviiniharvinaisuuksia vuosilta 1957, 1960 ja 1961.

Yhdistimme vuoden -57 colheitan ostereihin kolmen tunnin syöpöttelyn sokaisemina. Parittaminen ei mennyt aivan oppikirjojen mukaan, mutta se ei estänyt naurunhörötystä tai torpedoinut katossa ollutta tunnelmaa. Jos viini on laadukasta ja ruoka maistuvaa, yksi yhtälön liikkuva osa on jo lukittu tavalla, joka johtaa todennäköisimmin nautintoon kuin tuskaan. Niin tässäkin tapauksessa. Kolme kiloiset grillatut red snapperit sentään huuhdoimme vinho verdellä, kuten myös musteen kanssa tempuroidut mustekalat.

Uusi tuttavuus lautasellani oli percebes, kalliossa merenpohjassa kasvava esihistoriallinen mikä-lie, portugalilaisten arvostama meriruoka, jonka varren liha imaistaan kuorestaan hieman kuin ravunsaksi. Maku muistutti lähinnä ravun ja osterin sekoitusta merellisessä tuoreudessaan. Annos tarjoiltiin liiemmin kursailematta, leväkasvustojen yhä roikkuessa kiinni erikoisen näköisissä selkärangattomissa, jotka eivät itsekään näyttäneet tietävän kuuluvatko floraan vai faunaan.

Photo 8.12.2013 14.08.16 Photo 8.12.2013 12.43.04 Photo 8.12.2013 16.04.02 Photo 8.12.2013 16.05.12 Photo 8.12.2013 16.25.48 Photo 8.12.2013 16.11.49 Photo 8.12.2013 16.26.361453325_10152056782787980_1323150364_n

Lounaalla Michel Larochen seurassa

Le Domaine d’Henri, siinä suht legendaarisen Michel Larochen uusi ’harrastusprojekti’ Chablis’n alueella. Hän irtautui jättiläisen kanssa fuusioituneen Larochen viinitalon operatiivisesta toiminnasta 2009 ja palasi juurilleen. Näemmä piinkovalla laadulla.

Tähän asti maistetut viinit ovat olleet mineraalisen piukkoja, mutta hyvässä balanssissa nuoresta iästä huolimatta (2012). Tyylitietoista tavaraa. Ylipäätään, Chablis tuntuu olevan maakuntana iskussa ja kerännee trooppisten kookos-chardonnay-viinien epämuodikkuuden hyödyt tulevina vuosina.

Laroche muistelee Suomen matkojaan 30-vuotta sitten. ’Ruoka oli hirveää. Suomi on muuttunut valtavasti.’

Laroche tarjosi juuri kierroksen Chablista koko ravintolalle, koska epäili, etteivät satunnaiset lounastajat halua kuulla viinipuhetta kesken lounaansa. Rouvat ovat myytyjä charmantin ranskalaisen käsittelyssä, eivätkä kieltäytyneet viinistä. Viisas valinta.

Tilaisuus alkaa olla osaltani valmis, mikä tarkoittaa kohdallani paluuta kirjoittamisen äärelle. Juuri nyt -kirjan deadline on nurkan takana, joten tämä artikkeli jäi lähinnä valokuvien ja raapaisun tasolle. Joudutte silti uskomaan, että nautin sapuskasta ja viinistä.

Perusteellisempia ottoja varten kehotan tsekkaamaan kollegoideni Blanc de Blancsin ja Voihan Vineton! postauksia tulevina päivinä.

Tätä artikkelia päivitettiin livenä Pastiksesta. Tilaisuus oli Vindirektin järjestämä.

20131129-121926.jpg

20131129-122005.jpg

20131129-122059.jpg

20131129-122857.jpg

20131129-123338.jpg

20131129-125014.jpg

20131129-125034.jpg

20131129-131334.jpg

20131129-132228.jpg

20131129-141327.jpg

20131129-141725.jpg

Alkon kommentointia ”torjunta-aine -gateen”

”Julkisessa sanassa on uutisoitu Ruotsissa julkaistuja tutkimustuloksia viinien sisältämistä kasvinsuojeluaineista. Tutkituista viineistä (005312) J.P Chenet Cabernet-Syrah sekä (560638) Les Fumées Blanches ovat myynnissä myös Alkossa. Tuotteista mitatut jäämäpitoisuudet ovat erittäin pieniä, 0,4-1,4 % viinirypäleille sallituista korkeimmista kasvinsuojeluainepitoisuuksista.

Viinien sisältämille kasvinsuojeluainejäämille ei ole EU:ssa asetettu virallisia raja-arvoja. Tuoreiden viinirypäleiden kasvinsuojeluainejäämille on kuitenkin määritetty suurimmat sallitut pitoisuudet ja niitä sovelletaan yleensä sellaisenaan viineihin. Raja-arvojen soveltaminen suoraan viiniin ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, koska viinin valmistusprosessissa kasvinsuojeluaineet jäävät suureksi osaksi hiivaan ja rypäleiden kuoriin eivätkä joudu viiniin.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ja Alko ovat tutkituttaneet viinejä monijäämämäärityksellä, joka havaitsee yli 200 kasvinsuojeluainetta. Viineistä löytyy säännöllisesti pieniä jäämiä kasvinsuojeluaineista. Määrät ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ne eivät johda suurimman sallitun määrän ylitykseen sellaisella päivittäisellä viinin kulutuksella, jonka ei oleteta aiheuttavan alkoholista johtuvia haittoja.”

Ruotsalainen Kalla Fakta -ohjelma sortui kukaties lievään skandaalihakuisuuteen raportoinnissaan. Internet-todellisuuden valuvikoja, pahoittelut osuudestani. Toivottavasti aiheen ympärillä käytävä eloisa keskustelu on silti vaivan väärti. Eräs seikka ei muutu: mitä vähemmän altistumme ei-toivotuille kemikaaleille ruoassa ja juomassa, sitä parempi. En laske kasvinsuojeluaineita osaksi ihanteellista ravintoympyrää. Toisaalta, en halua syödä esimerkiksi homeisia hedelmiä. Kauhun tasapaino löytynee jostain välimaastosta. Ylläolevan perusteella kriittiset kakkulat kannattaa pitää mieluummin nenän päällä hedelmähyllyillä kuin viinihyllyillä.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 53 muun seuraajan joukkoon