Pullot osuvat hintahaarukassa Alkon sweet spotiin, välille 12-20 euroa, hintaluokkaan, jonka terävin kärki tarjoaa kuluttajalle nähdäkseni monopolin parhaimman hinta-laatu-suhteen, kuten olen joskus aiemminkin todennut. Viinejä yhdistää se, että ne tulevat alueilta, joiden mittava viinihistoria ylittää pituudellaan niiden painoarvon, asiansa osaavan kuluttajan eduksi. Onneksi maailmassa on vielä Gattinaroja, Chinoneita ja Kamptaleja.

Viinin arvoa ei tule nähdäkseni määritellä ensimmäisessä kulauksessa, vaan enemmänkin viimeisessä. Hyvä viini jaksaa ihastuttaa tai vähintäänkin sammuttaa janon ja raikastaa suun, mikä on enemmän kuin monen nykytyyliin tehdyn viinin kohdalla voi toivoa. Alla olevat viinit ovat osoittautuneet kulautuskestäviksi, mikä on seikka, josta ei puhuta tarpeeksi. Tämä artikkeli olkoon yritys nostaa aihetta takaisin keskustelujen agendalle.

Rabl Blauer Zweigelt Vinum Optimum (13,98€)

Viini, joka maistuu viinirypäleiltä. Siihen ei paljon tarvitse lisätä. Paitsi kehottaa ostamaan. Hieman viilennettynä enemmän kuin mukiinmenevä. Eloisa.

Travaglini Gattinara (19,88€)

Mausteista marjaa mehevillä tanniineilla. Vallan mainio töräytys vuodesta toiseen. Hinta-laatu kauniisti kohdillaan. Papukaijamerkin arvoinen happorakenne. Eloisa.

Marc Brédif Chinon (16,49€)

Hallitun rustiikki Cab franc, joka on sekä riittävän kypsä että alueelle uskollinen hennon paprikaisine flavoreineen. Ei chinonien parhaimmistoa, mutta oikein kelpo esitys ja ennen kaikkea raikas poikkeus tunkkaisessa valikoimassa. Eloisa.

Huom. ei sovi sotkea viereisiin doping-näytteisiin!

Joskus kohtalo voi heittää sinut valkotakkisten miesten ja naisten kansoittamaan laboratorioon maistelemaan viinejä kello yhdeksältä. Unihiekat pois silmistä ja nokka kuppiin. Kyseinen laboratorio analysoi vuodessa miljoona näytettä, mutta minä tyydyn käsittelemään muutaman kymmenen tukkoisella instrumentillani. Kaikki alla olevat pullot ovat hankkimisen arvoisia, orgaanisia ja peräisin Languedocista (paitsi ylin, joka on Etelä-Rhônesta, koska viinimaailma ei ole mitään ilman säännön vahvistavaa poikkeusta). Kahta alimmaista saa Suomesta (D’Aupilhacia ilmeisesti piakkoin?).

Nimeni on Pic Saint Loup, saan pian oman appelaation, koska haluan hämmentää jo ennestään hämmentyneitä kuluttajia

Hei, oon ekologinen, luomu ja niinku kestävän kehityksen kannalla!!!

Olen röyhkeä sammakko, itseironinen ja hullunkurinen. Kumma kyllä myös herkullinen

Punainen viini etsii punaiseksi jätettyä pihviä, mausteisuus ei haittaa. Minussa on sitä jotain

Täytyihän se Jormakin maistaa. On se mukiloiva juoma, hurja tekoväline ja puhutteleva makukokemus. Oletko sinä maistanut Jormaa? Minkä ruoan kanssa yhdistäisit Jorman?

Itse olen tuolloin Ranskanmaalla, joten väliin jää. Kyllä se vähän kirpaisee. Lienee ensimmäinen kerta, jona ajatus Välimeren talviauringon vienosta lämmöstä naamalla ei nappaa murskavoittoa Suomen tarjonnasta, vaikka pidemmän korren vetääkin. Joka tapauksessa, sormustimellinen d’Yquemiä auttanee jaksamaan talvea helmikuuhun asti, jolloin on syytä maistella jotain yhtä herkullista.

Nouveau muodostaa merkittävän osan maakunnan tuotannosta (Merlinin mukaan 2/3, mutta jossain olen nähnyt maltillisemman lukeman; suuri sen osuus on joka tapauksessa), mikä tekee vakavasti otettavien punaviinien myymisestä haasteellista.  Nouveau on brandina vahvempi kuin koko maakunnan brandi, puhumattakaan cru-tason laatuviineistä. Viis vuosisatojen perinteistä. Joka marraskuinen nouveau-kamppanja on koulukirjaesimerkki hallitsemattomasta rakennemuutoksesta, jossa yksi sukupolvi likipitäen huuhtoo viemäriin edeltävän kymmenen panoksen pikavoittojen nimissä. Huonostihan nämä tarinat tuppaavat päättymään, toivottavasti Beaujolaisin nuoret tuottajat, kuten Beaujolais Boys, saavat äänensä pian kuuluviin.

Alla muutama tasting-raapustus (en oikein tiedä mihin suuntaan tastingnoottejani kuljettaisin. En pidä aromien kirjaamista enää relevanttina, mutten ole keksinyt lähestymiskulmaa, joka onnistuisi korvaamaan eri väristen hedelmien luetteloinnin.  Work in progress.)

Moulin-a-Vent 2009 (19,70€ maahantuojan listoilla)
Tarkkapiirteinen, puhdas ja piukka. Kypsää marjaisuutta, pippurista mausteisuutta, hienojakoisia tanniineja ja vedet kielelle herauttava happorakenne. Hieno ruokaviini. Alle kahden kympin hintaan löytö.

Moulin-a-Vent la Rochelle 2009 (28,30€ maahantuojan listoilla)
Perus Venttiä yrttisempi, primäärihedelmän rinnalla maan tuoksuja ja tammisia nuotteja. Paletilla eteerisen kevyt, intensiivinen ja eloisa, suuri viini, jonka jälkimaku soi suussa pitkään. Jo nyt älyttömän herkullinen, mutta kellaripotentiaalia yli viideksitoista vuodeksi. Paras Beaujolais mitä olen maistanut?

Moulin-a-Vent la Rochelle 2006
Mehukas viini, jossa kypsää karhunvatukkaa, pippurisuutta ja leveä kermaisuuteen taittava suutuntuma. Puuta on makuuni liikaa, vaikka se on kieltämättä integroitunut kokonaisuuteen. Edelleen napakka paketti. Pidä jemmassa vielä pari vuotta, jos haluat pelata optimointipeliä. Vedä huiviin heti, jos et viitsi.

Moulin-a-Vent la Rochelle 2003 magnum
Konsentroitunut tuoksu, jonka ‘Gamaymaisuus’ hukkuu ylikypsien rypäleiden ja ylitammituksen kombon tuottaman suklaakonvehtisuuden alle. Poikkeuksellisen kuuman vuoden tuote, jossa on hukassa balanssi. Ikääntynyt tyylillä, mutta lähtökohtaisesti vaillinainen. Esimerkki ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista haasteista? Merlin hommasi Rochellen tarhan vasta kasvukauden lopussa ja valmisti viinin ensimmäistä kertaa kasvattamatta itse rypäleitä.

Olen päivittänyt viime aikoina enemmän tuoretta englanninkielistä blogiani KoskeloOnWinea kuin Viinipirua. Moinen hotsittaa minua juuri nyt. Mitä mieltä olet, nakkaanko tänne linkin kun julkaisen jotain siellä vai pidänkö baabelin torni -tyylisen kielisekamelskan kurissa julkaisemalla Viinipirussa vain kotimaisella kirjoitettua materiaalia?

Pistä kommenttia. Sitä odotellessa, tässä linkki viimeisimpään postaukseeni, jossa puntaroin ehkäpä voisi sanoa giddensläisen ekspertiikkakäsityksen ristipaineita ubiikin tiedon aikakaudella. Sain kimmokkeen postaukseen horistessani ViiniWebissä. Tulevana viikkona julkaisen postin Beaujolais-maistingista, jossa sain lasiini jotain melkoisen maistuvaa.

Expertise in Transformation

Sika on siivuttamista vaille valmis joulun viettoon

Hyvää joulua blogin lukijoille ja kiitos kuluneesta vuodesta. Yllä kuva tämän vuoden kinkusta. Mitä avaan juomaksi? Jotain mitä varastosta löytyy, katsotaan huomenna. Pyysin yhtä vieraista tuomaan mukanaan pullon tai kaksi samppanjaa, joten ainakin sitä. Ei muuta kuin hienoviritteisen nautiskelun ja purkittamista pakenevien elämysten sävyttämää joulua myös sinulle.

“A tragedy is a representation of an action that is whole, serious and of a certain magnitude. It has a beginning and middle and end. “ – Aristotle

Robert Parkerin Wine Advocate -julkaisun ympärillä poreileva Murciagatena tunnettu skandaali sai tänään uusia kierteitä, mutta palaan käänteisiin hieman alempana. Ensin tarina pähkinänkuoressa, mikäli et ole seurannut sen kehittymistä:

Master of Wine Pancho Campo näyttää lypsäneen tai pyrkineen lypsämään kymmeniä tuhansia espanjalaisilta tuottajilta lupaamalla heille vastineeksi näkyvyyttä Robert Parkerin Wine Advocatessa. Tilanteen tekee erikoiseksi se, ettei Pancho Campo kirjoita lehteen. Hänen roolinsa on ollut järjestää Parkerin Espanjan miehen, Jay Millerin, Espanjan ohjelma. Jim Budd paljasti asian ylläpitämässään Jim’s Loire -blogissa ja on raportoinut tilanteen kehittymisestä aktiivisesti.

Syytökset ovat vakavia, sillä pisteiden tai pääsyn myyminen tuhoaisi tiukasta eettisestä koodistaan tunnetun Wine Advocaten uskottavuuden.

Tarina heräsi henkiin korruptioväitteistä, kritiikin myymisestä ja periaatteiden syömisestä. Pelkistä huhuista. Mutta sitten kiusalliset tiedonmuruset pulpahtivat pintaan yksitellen. Paljastui, että varjoisissa nurkissa oli todennäköisesti pelattu hämäräpeliä. Miten Parker reagoi kuultuaan huhuja vääryyksistä?

Parker ylläpiti hiljaisuutta kiusallisen pitkään, kukaties toivoen skandaalin kuolevan pois omia aikojaan. Kun näin ei tapahtunut, hän julkaisi tiedotteen, jossa totesi ykskantaan, että huhut oli todettu vääriksi lehden sisäisissä tutkimuksissa, joiden tarkempaa luonnetta hän ei valottanut.

Sittemmin ilmaantuneet kirjalliset todisteet eivät muuttaneet hänen mieltään. Hän uhkailee tietoja levittäneitä tahoja oikeustoimilla. Tämä on erikoista, sillä mikäli tiedot ovat totuudellisia, eikä asiakirjoja voida osoittaa väärennöksiksi, peli on jo pelattu. Se on ohi. Res ipsa loquitur, kuten antiikissa todettiin.

Jos olet itse kokenut tapahtumien seuraamisen jännittäväksi, et ole yksin, sillä tämä sipulin lailla kuoriutuva skandaali on tyylipuhdas kreikkalainen tragedia.

Tarinan arkaainen asetelma vetoaa järkeilyn sijasta vaistoihimme, sille tarve epiikan veistelyyn istuu meissä lujasti. Mutta miten kyseinen tragedia rakentuu ja mikä tekee siitä sellaisen? Vilkuillaan hieman Aristoteleen runousoppia ja sovelletaan tulkintaan valikoitua sosiologiaa. Käsitellään tapahtumaa tekstinä.

Syytökset ovat pyörineet Pancho Campon ympärillä, mistä olisi vaivatonta tulkita, että hän on tarinan päähenkilö, mutta silloin sortuisimme tarpeettomaan virheeseen. Vaikka Pancho Campo häärii kohun ytimessä ja hänen toimijuutensa on välttämätön ehto juonen rakentumiselle, hän ei ole tarinan päähenkilö. Pancho Campolle lankeaa tarinassa roiston rooli, mihin hänen satyyrimaiset piirteet sopivat erinomaisesti.

Myöskään Jay Miller ei ole päähenkilö, vaikka Panchon epäillään sortuneen vääryyteen hänen nimissään. Hän on vain Panchon toiminnan alusta. Samalla hän on valesankari ja katalyytti eeppisen mittakaavan tragiikalle. Tarinan protagonisti, päähenkilö, on Robert Parker itse. Hän tempautui juonen pyörteisiin vastentahtoisesti, kuten päähenkilön kuuluukin. Tämä ei ole ainoa asia, mikä tekee Parkerista erinomaisen päähenkilön, sillä kuten Aristoteles jo tiesi:

“The protagonist should be renowned and prosperous, so his change of fortune can be from good to bad.”

Elämän taipaleella menestystä niittäneen päähenkilön lisäksi tragediaan tarvitaan hamartia, traaginen virhe, jonka hän suorittaa joko tietämättömyyttä tai silkasta vahingosta. Tämän tarinan hamartia käy ilmeiseksi sille, joka lukee Parkerin viimeisimmän vastineen.

hamartia on Parkerin vähättelevä ja väistelevä suhtautuminen todisteisiin, jotka on tuotu painossaan koko maailman arvioitaviksi ja punnittaviksi. Epäonnisen siilipuolustuksen seurauksena veitsen terällä on päätynyt varoittamatta koko imperiumi, vuosikymmenten aikana rakentunut ura, tähden loisto ja henkilökohtainen kunnia, ei enempää eikä vähempää. Kivi on jo rikkonut lammen pinnan jännitteen, loiskahtanut ja pisaroinut ympärilleen.

“The change should come about as the result, not of vice, but of some great error or frailty in a character. That is hamartia.”

Aristoteleen tragediassa on oltava alku, keskikohta ja lopetus, jotta teos olisi kokonainen. Ensimmäisessä osassa insentiivinen momentti käynnistää tapahtumien vyöryn syy-seuraus-suhteiden vääjäämättömyydellä. Keskimmäisessä osassa ketjureaktio kulminoituu kliimaksiksi, mikä näyttäytyy tässä tarinassa vedenpitäviltä vaikuttavien todisteiden ilmaantumisena näyttämölle. Jännite on ladattu äärimmilleen kuin Artemiksen jousi.

Ensimmäiset kaksi näytöstä on nyt nähty, jäljelle jää vain viimeinen näytös, jossa ensimmäisessä osassa käynnistyneen konfliktin jännitteen on määrä purkautua, todennäköisesti osanottajien kannalta tuhoisasti. Näytös esitetään silmiemme edessä tavalla, joka noudattaa Sofoklesin kuuluisaksi tekemää tuhatvuotista traditiota, mutta toteutetaan nykyteknologian ubiikissa valokeilassa reaaliajassa ja ilman kenraaliharjoituksia.

Odotamme jännitteen laukaisevaa katharsista tietämättä miten lopullisen näytöksen tarina kuoriutuu ja mitä vastentahtoiselle päähenkilöllemme käy. Tiedämme, ettei näköpiirissä ole jumalallista väliintuloa, deus ex machinaa, antiikin halpamaista tragiikan tuhoajaa ja ymmärrämme samalla, ettei kreikkalainen tragedia voi päättyä amerikkalaisen komedian tapaan, mutta tarvitsemme silti katharsiksen, koska juoni on sitonut meidät myötäeläväksi yleisöksi ja solmu on avattava.

“The end of the tragedy is a catharsis of the tragic emotions of pity and fear. Spectators are purged of their own emotions of pity and fear through their vicarious participation in the drama.”

Brittiläinen pubivisa viinillä? Mikä jottei, jos visailuun yhdistetään neljä ruokalajia ja kahdeksan eri viiniä. Mange Sudin Bacchuksen pidot -nimellä kulkevissa juhlissa juontajat vilisevät silmissä; jokaisella kerralla puikoissa on eri naama.

Ensimmäiset pidot isännöineellä muotikonkari Jaakko Selinillä piisasi tarinoita. Linnanjuhlien vakkarikommentaattorina hän kertoi muun muassa tarinoita juhlien kulisseista, jatkojen riehakkuudesta ja legendaarisen boolin katalasta mausta. Jaakko vetäisee toisen illan myöhemmin joulukuussa, piakkoin itsenäisyyspäivän jälkeen, joten jos linnanjuhlien tirkistely on jokavuotinen pakkomielteesi, käy koppaamassa asiantuntijan mehukkaimmat tarinat, jotka irronnevat kahdeksannen viinilasin tietämillä.

Itse tartun puikkoihin 19.12. joten jos haluat ottaa varaslähdön jouluun, tule syömään, juomaan ja visailemaan tuolloin. Mutta mikä on palkinto? Leikkimielisen visailun voittaja nappaa pullon amaronea.