Viinipiru

Avainsanaan ‘arto koskelo’ liitetyt artikkelit

Muutoksia blogissa

In Viini on toukokuu 21, 2012 at 10:24 pm

Muutan blogin otetta. Mietin tässä viinilasin äärellä, että jotta blogi säilyisi tuoreena sekä minulle että sinulle, viilaan (taas kerran) toimituksellista otetta. Tällä kertaa teen sen hieman isommin.

Julkaisen jatkossa postauksia suhteellisen tiiviisti, mutta keskityn kattavia artikkeleita enemmän välähdyksen kaltaisiin hetkiin, monenkirjaviin kokemuksiin, sivuhuomioihin, yksittäisiin havaintoihin ja ajankohtaisiin viiniasioihin (siis mihin tahansa, mitä mieleen juolahtaa). Lasken julkaisukynnystä. Lisään ketteryyttä sisällön jalostusasteen kustannuksella. Miksi? Koska se tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

Tulen toki tulevaisuudessakin kirjoittamaan pureskeltuja artikkeleita aina kun siltä tuntuu, kuten tuo postaus Crozes-Hermitagesta, mutta en halua että Viinipiru muuttuu yhdeksi monista kotimaisista kelottuneista viiniblogeista, joita päivitetään parin kuukauden välein, ja totuuden nimissä minulla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa.

Päällimmäisenä mielessäni on se, että minulle kertyy matkan varrella paljon julkaisemisen arvoista materiaalia, joka ei koskaan päädy Viinipiruun asti, koska en jaksa toimittaa sitä pureskeltuun artikkelimuotoon saakka (olen laiska, eikä kukaan maksa siitä mitään).

Annan esimerkin katvealueelle jäävästä materiaalista. Espanjan kukaties legendaarisin tuottaja Alvaro Palacios kävi pari viikkoa sitten Suomessa, mutta en saanut purettua materiaalia jutuksi asti ollessani Ranskassa ja tehdessäni muita töitä. Se ei ole oikein, koska Palacioksen viinit olivat hyviä ja miehen vierailu merkittävä juttu.

Madaltamalla julkaisukynnystä blogi palvelee tarkoitustaan jatkossakin, eivätkä isot tai pienet kalat livahda sormien välistä vain siksi, etten pysty kirjoittamaan niistä pureskeltuja analyyseja blogiin, vaikka haluaisin jakaa hienot kokemukset kanssasi.

Osana muutosta, kannustan sinua tulemaan Viinipirulla Facebook-sivuille. Olen tietoisesti lähtenyt kehittämään sivustoa parin viimeisen kuukauden aikana ja keksinyt sen olemassaololle jonkin sortin tarkoituksen matkan varrella. FB:ssä jutellaan viineistä avoimemmin kuin blogissa, joka on laadultaan julkisempi ja jollain tapaa performatiivisempi. Esimerkiksi Ylen Känni-illan aikana keskustelu oli puolueellisen silmin parasta mitä FB:ssä näytti sinä iltana löytyvän, kiitos osallistujien ja valtoimenaan rönsyilevän orwellilaisen tuplapuheen.

Voit myös tilata suoraan FB-päivitykseni, jolloin tosin joudut osaksi ruokottomuuksia, joilla on yllättävän usein tekemistä viinin kanssa, koska ne ovat minun päivityksiäni. Muutoin raivoan jotain sekavaa Paavo Väyrysestä, Bic Macista ja Charles de Gaullen lentokentästä.

Vastavuoroisuus lienee merkittävin par’aikaa tapahtuva murros medioiden käyttötavoissa. Sosiaalinen media ei ainoastaan mallinna, vaan myös tuottaa todellisuutta. Tekstin suoltajan näkökulmasta se ottaa vähemmän, mutta antaa enemmän. Tietyin osin tämä WordPress on jo nyt kankea ja vanhanaikainen. Päivitän FB:n juttuja säännöllisesti, tienpäältä tai muuten vaan jonkin irrallisen asian juolahtaessa mieleen. Hieman kuten postauksia, joita haluan tuottaa tänne aiempaa välittömämmin.



Syrahia Crozes-Hermitagessa

In -HANKI, Ranska on toukokuu 14, 2012 at 9:44 pm

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Palasin pari tuntia sitten reissulta, jossa tutustuin Ranskan Pohjois-Rhônen Syrahiin Crozes-Hermitagen viinien muodossa. Reissasin Rhônen vartta kylästä toiseen, hetkittäin jopa kummallisella sähköpyörällä, maistellen intensiivisesti kaksi päivää viiniä tuottajien kanssa ja ilman. Ajatukseni ovat vielä osittain sekavaa höttöä (Charles de Gaullen lentokentällä on sellainen vaikutus ihmiseen), mutta päällimmäinen ajatus on, että Crozes-Hermitagessa Syrah maistuu Syrahilta.

Tämän sinänsä itsensä selittävän lausuman takaa löytyy viimeaikoina voimistunut tuntemukseni siitä, että Syrahin suotuisin viljelysalue on lopulta melkoisen pohjoisessa. Syrah menettää etelään päin mentäessä yllättävän nopeasti ne ominaispiirteet, jotka erottavat sen persoonattomimmista rypälelajikkeista, kuten Carignanista, Grenachista tai Cinsaultista.

Mitä lämpimämmälle alueelle Ranskassa mennään, sitä geneerisemmäksi ja yhdentekevämmäksi Syrah muuttuu; vähemmän Syrahiksi. Lopulta se on enää vain tukipatteriston varaosa, kuten Languedocissa aurinkoisilla tienoilla, joilla 100% Syrahit eivät onnistu vakuuttamaan. Pohjois-Rhônessa Syrah onnistuu olemaan samaan aikaan hedelmäinen ja mineraalinen sekä pippurinen ja raikas. Ja kiehtovalla tavalla villi. Kotikonnuillaan lajike on omaleimainen ja luonteikas, eikä muistuta Cabernet sauvignonin monikansallista ilmentymää lainkaan.

Crozes-Hermitagen viinit ovat miellyttävän tanniinisia viinejä. Etenkin vuosikerran 2009 viinit ovat samaan aikaan kypsän hedelmäisiä ja loppua kohden tiukan tanniisisia. Lihaa pöytään. Poikkeuksellisen viileässä vuosikerrassa 2010 Syrahin raikkaus ja hapokkuus korostuvat. Jokainen kulaus puhdistaa paletin. Innostuin vuosikerrasta siinä määrin, että taidan hommata laatikollisen Crozes-Hermitagea talonpunkun virkaa toimittamaan tulevaksi kesäksi.

Mitä tulee viinien ikääntymispotentiaaliin, korkkaisin 2010:n 3-6 vuoden iässä, mutta odottaisin 09:n kanssa 2-3 vuotta enemmän. Vuosikerta 2011 ei ollut punaisissa vielä valmis, mutta luvassa on keskustelujen perusteella hedelmäisen antava ja tanniineiltaan pehmeä, jonkin sortin välipallin, vuosikerta.

Monet jututtamani tuottajat kertoivat palanneensa kuluneina vuosina takaisin perinteiseen 600 litran tynnyriin. Tämä tuntui omalta osaltaan vahvistavan pitkään tulilla olleen muutoksen, jonka myötä tammella vuorattu kansainvälinen tyyli on saanut vihdoin väistyä autenttisen ja lokaalin paluun tieltä. Samaa on havaittavissa monella muullakin alueella, kuten Piemontessa ja Burgundissa. Crozes-Hermitagessa vastaan tuli vain yksi selvästi liian tamminen viini. Melko hyvä tulos alueelle, joka on etsinyt läpi aikojen paikkaansa kuuluisimpien Hermitagen ja Côte-Rôtien varjossa.

Alueen tuotannosta vain noin 10% edustaa valkoisia, mikä ei sinänsä ole huono homma. Appelaatiossa sallitut Marsanne ja Roussanne tuntuvat soveltuvan huonosti lämpenevään ilmastoon, sillä etenkin ensin mainittu tuottaa latteita viinejä lämpimimpinä vuosina. Toisaalta kyse on vähähappoisesta tyylistä, jolla on vankka paikallinen kannatus, mutta happohulluna jäin kaipaamaan kipakampaa puraisua.

Suosikkitilakseni maistettujen kolmenkymmenen joukosta nousi David Reynaudin tila Domaine de Bruyères, jonka puhdaspiirteiset viinit maistuvat eloisilta ja tasapainoisilta. Myös Pohjois-Rhônen kuuluisuus Michel Chapoutier oli Crozes-Hermitagen parhaimpia. Hänen 2010 valkoviininsä oli Pirunkirjoissa vähemmistökategorian voittaja, mutta punaviini toimi myös paremmin kuin hyvin. Molemmat tuottajat ovat biodynaamisia.

Disclaimer: kyseessä oli kustannettu pressireissu

Lätkävinkkua tänään Radio Cityssa

In Viini, viini tv on toukokuu 4, 2012 at 12:20 pm

Lätkän MM-kisat avataan tänään virallisesti kello 16.30 Radio Cityn taajuudella Rockote-ohjelmassa, jossa vierailen Ilkka Sirénin kanssa. Virallisen lätkäviinin valkoisen version jo maistaneena uskallan pelätä poikittaista mailaa. Radio Cityn nettiradiota pääset kuuntelemaan tästä!

Samaan syssyyn varoitus, YLEn Ajankohtainen kakkonen haastatteli minua kuluneella viikolla alkoholipolitiikasta ohjelmaan, joka tulee ulos tiistaina 8.5. kello 21. Luvassa asiallista keskustelua asiattomasta alkoholipolitiikasta!

Languedocin helmiä sialle

In Ranska on huhtikuu 24, 2012 at 11:40 am

Käy kurkkaamassa ensimmäinen postini Languedocista Koskelo On Winen puolella, jos lontoonkieli taittuu!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

In Viini on huhtikuu 17, 2012 at 10:59 pm

Päivitin Koskelo On Wineen postauksen asiasta, joka on ihmetyttänyt minua jonkin aikaa. Viinimaailmassa yksi jos toinenkin asia haisee kalalta, kuten amerikan serkku sanoisi. Tämäkin taulukko on melkoinen lautakasa. Sopii kysyä mitä virkaa keskiarvolla on, jos sitä ei edes yritetä laittaa keskelle?

Eikö se jo väsy sorsimaan Alkoa?

In -HANKI on huhtikuu 10, 2012 at 6:02 pm

Kiinnitä huomiota tyylikkääseen paitaan, jossa julistan ikuista rakkautta ylihintaisille Bordeauxeille

Kuin sopivaksi jatkeeksi edelliselle Alko-parodialle, kuvakkeen kautta viimeisimmät hölynpölyni Radio Cityn Rockotteessa, missä kommentoin Alkon kannatustutkimusten luotettavuutta. Reilu viikon päästä lähden takaisin Languedociin, josta on odotettavissa juttua enemmänkin!

Isoveljen juhlajuoma

In Viini on huhtikuu 2, 2012 at 3:46 pm


Kun Isoveli täyttää pyöreitä, pöydät pannaan koreiksi kuin Suuren johtajan syntymäpäivillä konsanaan; mikään ei ole liian hyvää rakkaalle juhlakalulle. Lukuisista maailman kolkista virtaa onnittelusähkeitä, joissa muistutetaan Alkon saavutuksista alkoholipolitiikan saralla kahdeksana vuosikymmenenä.

Ulko-oven pielessä päivystävät pienpanimot pääsevät hetkeksi porstuan puolelle, sillä monopoli on ilmoittanut huolivansa juhlallisuuksien ajaksi hyllyihin liudan kotimaisia pienpanimo-oluita, kunhan panimot onnittelevat sankaria alamaimaisesti etiketeissään.

Kansa ei jää osattomaksi juhlahumusta, sitä muistetaan leivällä ja sirkushuveilla. Merkkipäivän kunniaksi lippulaivan vitriinit täyttyvät hetkeksi pulloista, joiden herraskaiset hinnat varmistavat, että toisin kuin Alkon kiskurivoitot, ne päätyvät harvojen herkuiksi. Kansalaiset saavat sen sijaan ostaa “laadukkaan ja kätevän Uniikki-lokerokassin 6 pullolle tarjoushintaan Alkon myymälöistä”. Sankarin anteliaisuutta ei käy kiistämän.

Aitoa samppanjaa sen olla pitää! Joviaali juhlakalu on tilannut Ranskanmaalta jättikokoisia samppanjapulloja juhlistamaan itseään. Ne saapuvat Taittingerin samppanjatalolta näyttävästi juuri ennen h-hetkeä. Mukana tullee kultaisella kynällä kirjoitettu onnittelukirje, jota ei tohdita näyttää kansalle. Se sisältänee kohteliaisuuksia ja onnentoivotuksia, kukaties myös kultaisia kyniä.

Muinaisen Babylonian itsevaltaiselta kuninkaalta nimensä saaneet nebuchadnezzar-pullot vetävät viisitoista litraa kuplajuomaa kukin, mikä olisi suuri määrä jopa Alkon hallintoneuvoston jäsenille, mikäli säännökset sallisivat kuormasta juomisen ja enemmistö neuvosten jäsenistä ei edistäisi alkoholin myymisestä ylijäävällä ajallaan alkoholikielteistä raittiutta.

Kansa päässee ihastelemaan suuria syntymäpäiväpulloja lippulaivamyymälässä. Merkkipäivä huipentunee tilaisuuteen, joka alkaa ja päättyy raikuvalla selkientaputuksella. Välissä kuullaan vallitsevaa status quota jämäköittäviä linjapuheita Alkon johdolta sekä poliittisilta päättäjiltä, jotka näyttävät tummissa puvuissaan ja pirteissä kravaateissaan identtisiltä, kuten näyttävät myös seuraavana päivänä ja sitä seuraavana, jolloin juhlapäivän paraatipuheet ovat enää vain haalistuneita muistoja. Cento anni Alkon monopoli!

Champagne Tarlant

In -HANKI, Ranska, Samppanja on maaliskuu 13, 2012 at 11:00 am

Kuva Melanie Tarlantista on itsessään julkaisemisen arvoinen. Ranskatar pilvenhattaroiden reunustamana, kädessä samppanjalasi, päässä baskeri ja sormien välissä savuke. Katse kaihoisana kohti taivaanrantaa. Katkelma Jean-Luc Godard -elokuvaa keskellä Tukkutorin teollista miljöötä.

Puhutaan silti hieman Tarlantin viineistä, mutta vain hieman, jotta kuvalle jää tarpeeksi tilaa. Zero brut -spesialistina tunnettu Tarlant aloitti rutikuivien samppanjoiden tahkoamisen hyvän aikaa ennen kuin siitä tuli nykyisen kaltainen villitys. Itse asiassa pieni talo on yksi maakunnan suurimmista zero dosage -samppanjoiden valmistajista. Tarlantilla vannotaan terroirin nimeen: viinien halutaan ilmentävän maaperää, jolla ne kasvavat (sikäli kuin se on mahdollista kuplajuoman interventionistisen viininteon puitteissa, Piru huom.).

Dosage on kaksipiippuinen juttu: sokeri tukahduttaa maaperän ominaispiirteitä, mutta peittää myös hienovaraisia virheitä viininteossa ja raakamateriaalissa. Tämä on yksi syy, miksi monet tuottajat luottavat taajaan noin kymmenen gramman hujakoilla pyörivään sokeritujaukseen. Tarlantilla rutikuiva linja näyttää toimivan paremmin kuin hyvin: vaikeasti määriteltävä, mutta  sinänsä ilmeinen mineraalisuus on läsnä talon viineissä intensiteetillä, joka on Champagnessa kohtuullisen harvinaista.

Jos haluat maistaa samppanjaa, jonka profiilia hallitsee enemmän suolainen mineraalisuus kuin tynnyreiden, malolaktisen käymisen ja/tai sur lie -kypsytyksen tuottama pähkinäisyys/paahteisuus tai suoraviivainen kypsä hedelmäisyys, testaa Tarlantin Discobitch, pariisilaisen DJ:n ideasta syntynyt skandaalinkäryinen bilehilepullote, jonka sisältö on itseasiassa semanttisen arvonalennuksen läpikäynyttä Cuvee Louisia. Rajojarikkovalla nimellä siunattu pullote on tuottanut Tarlantille ongelmia Champagnen viiniviranomaisten kanssa, mutta tuotanto jatkuu siitä huolimatta. Maakunnan arvovaltaiselle tärkeilylle nauravat pullot päätyvät lähinnä Suomeen ja pariin muuhun paikkaan. Täällä puolilaittomia rajanylityksiä osataan ilmeisesti arvostaa.

Tapasin Melanien ensimmäisen kerran Wienissä pari vuotta sitten. Joimme muistaakseni auton takakontissa Itävaltaan tuotua Tarlantin zero brutia. Toisaalla tapasin myös hänen veljensä Benoit Tarlantin, joka on oiva esimerkki osaamisen siirtymisestä sukupolvelta toiselle, mutta myös rugbyn seuraamisen arveluttavasta vaikutuksesta nuoreen mieheen. Tarlantia on tarjolla muutamassa helsinkiläisessä ravintolassa, kukaties myös kaupungin ulkopuolella. Pistä vinkkiä, jos sinulla on tuoreita havaintoja pullojen liikkeistä.

Kuvan otti Ilkka Sirén, rikostoverini monessa herkullisessa rötöksessä.

Korporaatio, City ja listaus

In -HANKI, Viini on maaliskuu 8, 2012 at 10:08 am

Kävin Radio Rockissa Heikelä Korporaatiossa kertomassa Ibericon vaaroista, tunnustamassa keskivaiken addiktioni ja avioliittoni tolan. Pöydällä oli pullo Pétalosta. Hyvää tavaraa tuo 2009 vuosikerta. Kukaties paras mitä olen maistanut. Mitä muuta joutui käsittelyyn? Kuuntele tästä.

.


Radio Cityn Rockote-ohjelman perjantaipullottelua Juha Valvion kanssa voit kuunnella tästä ja tästä. Itävallan Meinklangilla mentiin. Uunituore vuosikerta 2011 on hedelmältään edeltäjäänsä kypsempi, rakenteeltaan notkeampi ja yrttisyydeltään dempatumpi. En osaa sanoa kasvaako se muutaman kuukauden odottelulla astetta vakavammaksi vinkuksi. Kukaties. Nyt se on lähinnä huikenteleva kulautteluviini; infantiili tapaus, joka pistää hymyilemään. Can Vendrellin cava oli myös pöydällä. Puhdaspiirteinen otus.

.

Top 100 ruokablogit rankkasi Viinipirun ruokablogien kärkisijalle. Meinasin tippua tuoliltani paristakin syystä. Ehkä chilin hotkiminen riittää ruokablogin tunnusmerkkien täyttymiseen tai sitten viinikulttuuri on edennyt Suomessa pisteeseen, jossa viini on ansiokkaasti alennettu etelämaalaiseksi elintarvikkeeksi?

Ravintolapäivän satoa -kolumni

In Viini on maaliskuu 6, 2012 at 6:40 pm

“Alkoholin matka pyhästä lehmästä valtion viralliseksi syntipukiksi on edelleen virkamiehen kukonaskeleen mittainen.”

Käy lukaisemassa Prorestoon kirjoittamani kolumni viranomaistylytyksen tuottamasta sieppaamisesta allekirjoittaneessa. Pääset kolumniin klikkaamalla alla olevaa kuvaketta, jossa ihastelen mitä-lie-viiniä pikkurilli pystyssä.

Kuva V. Henriksson

 

ps. Olen huomenna Radio Rockin Korporaation vieraana kello yhdeksän maissa. Virittäydy taajuudelle, jos lähettyvilläsi on radio. Luvassa vinkuttelua aamutuimaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.