- Tuossa suunnassa on Italia, sisilialainen Giuseppe Brancatelli sanoo ja viittoo kädellään kohti horisontissa siintävää merta. Sisilialainen asennoituminen emämaata kohtaan ei jää epäselväksi.
Toljotan avautuvaa näkymää hikisenä. Olen juuri kiivennyt useamman sata metriä jyrkkää rinnettä ylös Monte Ilicen viinitarhan huipulle, mikä on omiaan tuottamaan korkeanpaikan kammoa sekä puuskutusta, jotka ovat luonteva seuraus tarhaa halkovan serpentiinipolun tarpomisesta kolmenkymmenen asteen kuumuudessa. Vini Biondi-viinitilan omistaja on pistänyt viinikirjoittajan hikoikemaan hyvästä syystä.
Äkkijyrkkälle tarhalle ei ole rakennettu kivettyjä terasseja, joten ylhäältä sattumalta liikkeelle potkaistu kivenmurikka vierii pomppien huolestuttavan pitkään alas rinnettä ja katoaa lopulta näkyvistä. Viinintekijä kertoo kipuavansa reitin kaksi pari kolme päivässä ja tekee sen näkemäni perusteella kevyesti loikkien kuin vuoristokauris.
Monte Ilicen viinitarha syntyi kuten kukkula muutoinkin, Etnan muinaisen purkauksen seurauksena. Se kätkee sisäänsä kraaterin, jonka rinteillä kasvatettiin viiniä ilmeisesti jo antiikin aikaan.
- Maanvyöryjä ei juurikaan tapahdu, koska irtonainen maa ei pakkaudu, Giuseppe Braccatelli kertoo.
Tarhat hehkuvat ruskanpunaisina. Tällä kertaa syynä ei ole kuitenkaan syksy, vaan jatkuva kuivuus.
Punaiset ja valkoiset lajikkeet kasvavat tarhalla sekaisin ja ovat juuriensa osalta ungrafted, kuten viinikielessä sanotaan; niitä ei ole tarvinnut varttaa amerikkalaiseen juurakkoon. Euroopan viinitarhat 1800-luvun lopussa tuhonnut phylloxera-kirva ei ole purrut Etnan tarhoihin, mikä tekee alueesta poikkeuksellisen. Kirvat eivät viihdy hiekkaisessa tulivuorimaassa.
Oudoissa paikoissa kasvavien hedelmäpuiden ja valtoimenaan rehottavien pusikoiden kanssa menestyvät köynnökset kuvastavat osuvasti koko Sisiliaa. Köynnösten seassa makaa mätäneviä luumuja ja persimoneja, aivan kuin muovijätettä ja muuta roskaa paikallisten teiden varsilla. Tunnelma on samaan aikaan poikkeuksellisen elinvoimainen ja jollain tapaa kuriton.
Maasta puskee esiin öljyisiä yrttejä, kuten villiä minttua, rosmariinia ja oreganoa, joiden eteeriset tuoksut muistuttavat itsestään vielä pitkään sen jälkeen, kun poimija on heittänyt ne pois kädestään. Käytin yhden iltapäivän hämmästellen villiyrttien tuoksujen ja makujen intensiteettiä. En ole koskaan nähnyt viinitarhoja, joiden aluskasvillisuus koostuu pitkälti syötävistä villiyrteistä, jotka ovat laadultaan kuin toiselta planeetalta verrattuna ruukuissa myytäviin kotimaisiin vastineisiinsa. Yrtit eivät ole tarhojen ainoa omituisuus.
- Katsopa tätä, Giuseppe Bracatelli sanoo ja poimii yrttien seasta mustan kivenmurikan, jonka laittaa käteeni.
Kivi on laavakiveä. Laava on kädessä kevyen tuntuista ja rakenteeltaan haperoa. Tulivuori on sylkäissyt sen tarhalle.
- Se on ilmestynyt tarhalle kuluneen kuukauden sisään. Pinnasta näkee. Samoin tuo. Tuo taas on jo muutaman vuoden ikäinen.
Tulivuori ei selvästikään nuku.
Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori. Se sylkee kiveä ja tuhkaa ihmisten niskaan ennalta-arvaamattoman arvattavasti. Suurimmat näkemäni murikat olivat halkaisijaltaan puolitoistametrisiä. Sellaisia ei toki nähdä ilmassa kuin merkittävien purkausten aikana, mutta mahdollisuus moiseen on alati läsnä. Braccatelli puhuu asiasta aivan kuin olisi normaalia, että taivaalta sataa veden lisäksi raamatullista tulikiveä. Tulivuoreen tottuu, paikalliset sanovat, vain turistit jaksavat hämmästellä sitä. Se on totta. En kyllästy Etnan ihmettelyyn viidessäkään päivässä, vaikka vietän aikani sen rinteillä, sen huipulla ja milloin missäkin.
Jyrkillä tarhoilla ei voi käyttää koneita, mikä tekee työskentelystä sekä kallista että aikaavievää. Koska kuivuuden keskellä sinnittelevät köynnökset tuottavat minimaalisen pientä satoa, on ilmeistä, etteivät rinteen tarhat ole omistajilleen rahasampoja. Lähinnä mafiasta tunnetulla saarella ei ole aina helppoa tuottaa laatuviiniä. Hyvät Sisilialaiset ravintolat eivät myy Etnan viinejä. Kuten eivät huonotkaan. Suurin osa tuotannosta menee vientiin. Sisilialainen juttu, Braccatelli kertoo avaamatta ajatusta pidemmälle.
- Kerro ihmisille, että haluamme tehdä Etnan viinejä näin jatkossakin, mutta että se on vaikeaa, Braccatelli pyytää lopuksi.
Kerrotaan, kerrotaan.
Etnan tuottavat ovat vaikeuksissa, koska Sisilian viineiltä ei varsinaisesti odoteta laatua. Enemmistö saaren tuotannosta on halpaa, täyteläistä ja mitäänsanomatonta viiniä. Etnan pullojen hinnat kipuavat kuitenkin tuotantolosuhteiden vuoksi tasolle, jossa ne kilpailevat chianti classicojen ja barbarescojen kanssa hyllytilasta. Se ei ole helppo markkinapaikka, etenkin ilman tunnettuutta.
Maineen puute johtuu ensisijaisesti laadun nuoruudesta. Vaikka alueen köynnökset ovat poikkeuksellisen vanhoja, nykyaikainen viinituotanto on uutta. Vielä 80-luvulla monet tuottajat valmistivat viininsä palmentolla, esihistoriallisella tammen rungosta ja satoja kiloja painavasta kivestä koostuvalla puristimella, joka näyttää lähinnä rooman imperiumin heittokoneelta. Muutos tämän päivän terästankkeihin vastannee hyppyä aikakoneella.
- Vanhassa maailmassa ei ole enää mitään löydettävää, mutta paljon uudelleenlöydettävää, Ciro Biondi toteaa. Hän on riitaantunut Giuseppe Braccatellin kanssa viime vuonna, lopettanut viinin valmistuksen Vini Biondilla ja perustanut lähes saman nimisen viinitilansa Etnan eteläpuolelle. Vaikka kumpikaan osapuoli ei kerro mistä todella on kysymys, välirikko vaikuttaa kuumaverisen sisilialaiselta kuviolta.
Puhutaanpa hetki vielä Etnan valkoviineistä, jotka muodostavat pienen osan tuotannosta, mutta ovat sellaisenaan laulun arvoisia. Etenkin päälajikkeen virkaa toimittava Carricante kykenee välittämään tulivuorimaan tiiviiksi pakatun mineraalisuuden kauniisti. Kreikan Santorinin makuhermoja hapoilla kutkuttavat Assyrtiklt tulevat väistämättä maistelijan mieleen. Tulivuorimaalta nekin.
- Kyse on sekä lajikkeesta, että maaperästä, mutta myös poikkeuksellisesta mesoilmastosta, Ciro sanoo ja selittää asian.
- Afrikasta puhaltava Sirocco-tuuli tulee merta pitkin, minkä vuoksi Sisiliassa on usein tukalankin kuuma. Kuuma ilma puskee Etnan rinnettä pitkin ylös, jolloin kylmä ilma pakenee alas. Yöt ovat varsin viileitä, hän lisää.
Totta, vaikka lämpötila kohoaa syyskuussakin 30:n asteeseen, öisin pelkkä t-paita on epäonnistunut valinta, huomaan palellessani Sisiliassa jo toistamiseen.
Lähtiessäni jään ihmettelemään Etnan viinien tulevaisuutta. Taloudelliset realiteetit ovat sitä kovemmat, mitä enemmän viininvalmistus kustantaa ja jos köynnökset sijaitsevat vaikeakulkuisissa paikoissa yli kilometrin korkeudessa tai liki pystysuorassa rinteessä, asetelma on haastava. Puhumattakaan siitä, että ikivanha köynnös, joita Etnassa on aivan riittämiin, tuottaa vain kilon rypäleitä. Se on naurettavan vähän. Onneksi maakunnassa on paljon aikaansaavia viinintekijöitä, joiden nuoret iät asettuvat kontrastiin muinaisten köynnösten kanssa. Mikäpä siinä puuhastellessa: luonto on suonut Etnalle erinomaisen maaperän, ilmaston ja lajikkeet.
Alla lista tuottajista, joiden viinejä suosittelen testaamaan:
Girolamo Russo
Passopisciaro
Vini Biondi
Ciro Biondi
Quantico
Graci
Tenuta di Fessina
Patria
Fattorie Romello del Castorie
Disclaimer: Etnan tuottajayhdistys maksoi osan matkakuluistani sekä ylläpitoni reissun aikana.
