Malapere AOC / Languedoc
Tsekkaa tuore postini Koskelo On Winen puolella: Cab Francia Languedocissa. Englanniksi tämäkin.
Artikkelit, jotka ovat liitettynä avainsanaan ‘Languedoc’
Tou 11
Languedocin helmiä sialle
Käy kurkkaamassa ensimmäinen postini Languedocista Koskelo On Winen puolella, jos lontoonkieli taittuu!
Languedocissa
Huom. ei sovi sotkea viereisiin doping-näytteisiin!
Joskus kohtalo voi heittää sinut valkotakkisten miesten ja naisten kansoittamaan laboratorioon maistelemaan viinejä kello yhdeksältä. Unihiekat pois silmistä ja nokka kuppiin. Kyseinen laboratorio analysoi vuodessa miljoona näytettä, mutta minä tyydyn käsittelemään muutaman kymmenen tukkoisella instrumentillani. Kaikki alla olevat pullot ovat hankkimisen arvoisia, orgaanisia ja peräisin Languedocista (paitsi ylin, joka on Etelä-Rhônesta, koska viinimaailma ei ole mitään ilman säännön vahvistavaa poikkeusta). Kahta alimmaista saa Suomesta (D’Aupilhacia ilmeisesti piakkoin?).
Nimeni on Pic Saint Loup, saan pian oman appelaation, koska haluan hämmentää jo ennestään hämmentyneitä kuluttajia
Hei, oon ekologinen, luomu ja niinku kestävän kehityksen kannalla!!!
Olen röyhkeä sammakko, itseironinen ja hullunkurinen. Kumma kyllä myös herkullinen
Punainen viini etsii punaiseksi jätettyä pihviä, mausteisuus ei haittaa. Minussa on sitä jotain
Kes 21
Viinipiru, 90 muuta ja muutama languedocilainen
Piru pyydettiin edustamaan Suomea Sud de Francen järkkäämään tapahtumaan, jossa 90 viinikirjoittajaa eri puolilta palloa maistelee 5 Languedoc-Roussillon alueen viiniä tahoillaan, ja julkaisee arvionsa samana päivänä samana kellonlyömänä. Kyseessä oli kekseliäs nykäisy, jollaiseen osallistuu mielellään.
Mutta, mutta, valitettavasti jäkimaku ei silti ole paras mahdollinen. Kiitos kutsusta Sud de France, mutta miksi ihmeessä nämä viinit? Kaksi niistä edusti Languedoc-Roussillonin hyvää tasoa (Gérard Bertrand ja Limouxin alueen kuohuva Grandé cuvee 1531), kolme taasen oli enemmän tai vähemmän sitä itseään. Huomasin joutuneeni ikävään välikäteen: koska en voi tietää onko osa pulloista esimerkiksi vaurioitunut kuljetuksessa (en usko), joudun arvioimaan ne sellaisina kuin ne ovat lasissani. Kiittääkö kunniasta kehumalla skeidaa vai puhuako asioista niin kuin ne ovat? Valitsin jälkimmäisen, koska olen jääräpäinen vanha aasi.
Dromadaire 30670 2006
Runsaassa tuoksussa liköörikonvehtia ja mustikkahilloa. Maku on jugurttisen marjaisa, kahvikaramellinen ja vegetaalisen vihreä. Ilmeisesti ongelmia rypäleiden kypsyyden kanssa. Raparperi ei kuulu punaviiniin, jos minulta kysytään.
Fruité Catalan (non vintage)
Hurjanpuoleinen tuttifruttihyökkäys. Suussa viini on makeahko ja esanssinen sekahedelmäsoppa, jossa ei ole ideaa toisen kulauksen edestä. Lattea viini, ei näin.
Mas de Madame 2006
Runsaan kukkainen tuoksu, jossa litsiä ja niittykukkia snadisti synteettisellä viballa. Puolimakea maku on suht puhdas ja melko herkullinen, mutta happosektiossa uupuu. Lopputulos ei ole tasapainossa.
Cigalus Gérard Bertrand 2008
Tuoksussa kypsää hedelmää, kauraa ja hunajakennoa. Täyteläisessä maussa on persikkaa, hentoa greippiä ja pinnan alla väreilevää mineraalisuutta. Setin paras viini, joka on onnistunut sekoitus Chardonnayta (70%), Viognieria (25%) ja Sauvignon blancia (5%).
Sieur d’ Arques Crémant de Limoux, Grande Cuvée 1531
Samppanjamainen tuoksu, jossa paahteisuutta ja hiivaleipää. Hedelmä jää taka-alalle, rakenne on framilla. Pieniä kuplia piisaa ja mousse on runsas. Tyylikäs kuohari, joka onnistui yllättämään.
Kommentointia arvioista löydät täältä.
ViiniTV:n sylkemissession samaisilla viinellä löydät klikkaamalla tätä
Maistettu: Fitou Les Capitelles 2005
Viinin tyyli ei ole mielipidekysymys, mutta sen synnyttämät mielikuvat ovat. Meillä jokaisella on erilainen maku- ja hajuaisti sekä erilaiset preferenssit sen suhteen, mistä pidämme ja mitä makuja viinistä etsimme. Asian tekee mutkikkaaksi se, ettemme usein itsekään tiedä mistä emme pidä, puhumattakaan siitä että tietäisimme mistä pidämme. Toisinaan se mistä pidämme, tuppaa vaihtumaan varoittamatta, jolloin tietoisuus on auttamattoman tietämätön siitä, että kuukausien mittainen pinot noir-intoilu onkin yhtäkkiä passé. Se kertoo jotain suhteesta itseemme. Viiniasioissa tuppaammekin olemaan tuuliviirejä, joiden ympärillä maailma pyörii (sivuhuomiona: Robert M. Parkerin kaltaisten dinosaurusten massa kylläkin aiheuttaa gravitaatiota). Tämä tekee viinien arvostelemisesta pisteen tarkkuudella yhtä mielekästä kuin kuuron ja sokean välisen viestinnän hoitamisesta siten että ensimmäinen viittoo ja jälkimmäinen huutaa. Yritys keskustella faktuaalisen tuotteen tuottamista subjektiivisista tuntemuksista objektiivisin termein keskellä universaalia illuusiota käänteisestä syy-seuraus-suhteesta on sanalla sanoen haasteellista;)
Yksi asia on varma, hyvä tapa pilata herkullinen viini on juoda sitä väärässä mielentilassa (tai väärässä seurassa, mistä seuraa väärä mielentila). Paraskin viini maistuu kauhealta, jos sen juoja on kuin sitruunaa puraissut pahanilmanlintu. Joskus viinistä haetaan lohtua maailman kurimuksessa. Viinin lohduttavuuden ja makunautinnon suhteesta voidaan formuloida nyrkkisäännöksi maalaisjärkeä noudetteleva maksiimi: Vit*tus ei paranna viinin makua, vaikka päihtyminen päästäisikin pännimisestä. Näin ollen hyviin viineihin ei kannata kajota, jos on huonolla tuulella tai haluaa juoda itsensä iloiseksi (Sideways-elokuvassa Miles yritti paikkailla särkynyttä sydäntään vuoden -61 Cheval Blancilla siinä onnistumatta, mikä todistaa pointin). Edellä kuvattujen astrologisten muuttujien ristipaineessa ei ole lainkaan yllättävää, että oikea fiilis, viinifiilis ja valittu viini kohtaavat toisensa aivan liian harvoin.
Toisinaan satunnainen etsijä voi kuitenkin törmätä viiniin, joka ei tavoittele kuuta taivaalta, mutta jossa kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Kun lasiin saa varoittamatta makunystyröitä hivelevän viinikokemuksen silloin kun sitä vähiten odottaa, se on poikkeuksetta elähdyttävä kokemus. Useimmiten tällainen kohtaaminen toimii tarpeellisena muistutuksena siitä, ettei hyvän viinin tarvitse olla hienoa, kallista tai nautittu merkkipäivänä.
Fitou Les Capitelles tulee Fitoun historialliselta AOC:lta Languedocin patsaita kumartelemattomasta maakunnasta, jossa syntyy tätä nykyä paljon mielenkiintoisia viinejä (joiden päälle aristokraattinen viininviljelijä sylkee, ellei ole jo myynyt perintötilkkuaan Bordeauxissa ja muuttanut paikan päälle eksperimentoimaan rypälelajikkeilla). Les Capitelles on nuorena juotavaksi tarkoitettu viini, joka ei kuitenkaan kukkoile voimallaan tai lysähdä latteuteensa. Siinä ilmenee nuoren viinin kypsymättömyys herkullisella tavalla. Eikä pullokaan ole pahan näköinen: se on suljettu metallisella kierrekorkilla ja sen moderni etiketti haistattaa Bordeauxin porhoparoneille pitkät. Mikä parasta, se on halpaa kuin saippua.
Les Capitellesin maanläheisessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa ja neilikkaista mausteisuutta. Sen maussa kohtaavat freesi hedelmäisyys ja herkulliset tanniinit varsin onnistuneesti; maku pysyy balanssissa overtyyrista hamaan loppuun saakka kuin preussilainen upseeri tykistökeskityksessä. Tämä elämänmyönteinen ja antoisa viini on parhaimmillaan juuri nyt, ei kymmenen vuoden päästä.
Jos siis olet iskenyt päätäsi seinään kymmenen euron mitään-sanomattomien bordeauxien ja lähes juomakelvottomien burgundien kanssa jo useamman kerran, mutta haluat sinnikkäästi uida ranskalaisen viinikulttuurin liiveihin (mitä suosittelen lämpimästi), aloita Languedocin letkeistä Vin de Pays d´Oceista. Kuten Les Capitelles osoittaa, Oksitanian seuduilta saa rahalle näinä päivinä paljon vastinetta alle kymmenellä eurolla!
