Viinipiru

Avainsanaan ‘luomu’ liitetyt artikkelit

, , , ,

Languedocissa

In -HANKI, Ranska on tammikuu 22, 2012 at 7:09 pm

Huom. ei sovi sotkea viereisiin doping-näytteisiin!

Joskus kohtalo voi heittää sinut valkotakkisten miesten ja naisten kansoittamaan laboratorioon maistelemaan viinejä kello yhdeksältä. Unihiekat pois silmistä ja nokka kuppiin. Kyseinen laboratorio analysoi vuodessa miljoona näytettä, mutta minä tyydyn käsittelemään muutaman kymmenen tukkoisella instrumentillani. Kaikki alla olevat pullot ovat hankkimisen arvoisia, orgaanisia ja peräisin Languedocista (paitsi ylin, joka on Etelä-Rhônesta, koska viinimaailma ei ole mitään ilman säännön vahvistavaa poikkeusta). Kahta alimmaista saa Suomesta (D’Aupilhacia ilmeisesti piakkoin?).

Nimeni on Pic Saint Loup, saan pian oman appelaation, koska haluan hämmentää jo ennestään hämmentyneitä kuluttajia

Hei, oon ekologinen, luomu ja niinku kestävän kehityksen kannalla!!!

Olen röyhkeä sammakko, itseironinen ja hullunkurinen. Kumma kyllä myös herkullinen

Punainen viini etsii punaiseksi jätettyä pihviä, mausteisuus ei haittaa. Minussa on sitä jotain

, , , , , , ,

Biodynya Bordeauxin huipulta

In Punaviini, Ranska on joulukuu 21, 2010 at 9:35 pm

Biodynaamisesta viljelystavasta puhuttaessa, ei Bordeauxia mainita ensimmäisten joukossa. Tähän on monia syitä. Menestyneimmät tilat määrittelevät polarisoituneen maakunnan marssitahdin ja koska niillä pyyhkii hyvin, muutospaineet ovat maltilliset. Kärkitiloja johdetaan kuin mitä tahansa loppuun asti trimmattuja liikeyrityksiä, eivätkä tulojen menetykset siirtymävaiheiden epäonnistumisissa innosta omistajia, jotka eivät vietä aikaa tarhoilla, koska pyrkimys riskien minimoimiseen tuppaa päihittämään kokeilunhalun ilman näppituntumaa.

Alueen tarhat ovat herkkiä homeelle merellisen ilmaston vuoksi ja vaikka Bordeaux-mikstuurana tunnettu kupari-sulfaatti-ruiskute on sallittu luomuviljelyssä, se ei torppaa sään aiheuttamia ongelmia. Lisäksi maakunnan viiniväki on konservatiivisen maineessa: ulkopuolelta tuleville kotkotuksille ei lotkauteta korvia, koska Bordeaux asettaa ainakin omasta mielestään standardin sekä itselleen että muille.

Rajoitteista huolimatta kulmille on pulpahtanut aivan viime vuosina useita biodynaamisia tiloja. Niistä merkittävin on Pauillacin alueelta ponnistava Châteua Pontet-Canet, joka on tällä erää ainoa kärkitila, joka on siirtynyt biodynaamisuuten. Pontet-Canet on luonut menetelmästä itselleen kilpailuedun, jonka avulla erottuu edukseen. Tässä linkki mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen Pontet-Canetin meiningistä. Pienempiä tiloja, kuten Château Moulin Du Cadet, löytyy sekä oikealta että vasemmalta puolelta jokea.

Mitä itse luulet, siirtyvätkö Bordeauxin huipputilat luomutuotantoon (tiukan linjan biodynaamista Mouton Rothschildia tuskin silti näemme)? Oli sitten kyse ekoilevien asiakkaiden miellyttämisestä tai korkeamman laadun metsästyksestä. Shangain ja Hong Kongin keräilijät eivät tosin pidä luomua samanlaisena lisäarvotekijänä kuin New Yorkin ja Lontoon snobit. Eivät ainakaan vielä. Toisaalta Pontet-Canetin Parker-pisteet ovat nousseet biodynaamisuuden myötä. Menestys saattaa vallan hyvin olla jonkin z-tekijän tuottamaa, Parkerin sekoilua tai silkkaa sattumaa, mutta se lähettää signaalin kilpailijoille…

, , , , ,

Ciderhouse: luomusiideriä suurella sydämellä

In Sivusto on toukokuu 14, 2010 at 12:49 pm

Suomen pienintä siideritehdasta pyörittävä Jenni Silvennoinen halusi pienenä prinsessaksi, mutta päätyi mutkien kautta valmistamaan isänsä jalanjäljissä siideriä.

Ciderhouse valmistaa luomusiideriä kotimaisista omenoista, mikä on samalla sen valttikortti markkinoilla.

- Teollisesti valmistettu siideri on usein tehty mehutiivisteistä tai keinotekoisia aromeja käyttäen, Jenni sanoo.

Ciderhousen tuotannon suuruutta kuvaa hyvin, että koko tilan vuosituotanto syntyisi suuremmalta kilpailijalta puolessa tunnissa. 8000 – 12000 litraa vuodessa ei silti ole pelkkää näpertelyä, vaikkei kyseessä olekaan tehdas sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pienen tilan toiminta on haastavaa, koska koon tuomia skaalaetuja ei ole. Jenni saa apua pullotuksessa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Apu tulee tarpeeseen, sillä pullotuskoneisto on kallis paukku.

- Aion tehdä investointeja, kun kapasiteetti tulee vastaan. Haaveilen tällä hetkellä isommista käymistankeista, hän toteaa.

Jenni ostaa omenansa Lohjalta valmiiksi puristettuna ja valmistaa juomansa Littoisissa. Markkinoille on pian tulossa myös 7% luomu omenasiideri.

-Ihmisten kannattaa tutustua siidereihin, sillä siideri rantautui Suomeen vähän turhan makeana. Onneksi makutottumukset ovat menossa hieman kuivempaan suuntaan!

Ciderhousen siideriä saa ainakin Maatilatorilta Helsingissä. Toivottavasti pian myös muualta.

, , , , , , , , , , , , ,

Kokki Maulavirta on särkimiehiä

In Ruoka, Viini on toukokuu 6, 2010 at 6:00 am

Maakravut vierailevat ruotsinlaivalla vain, jos se on kiinni laiturissa

“Syö särkeä, se kasvattaa järkeä” tiesi vanha kansa, mutta kärsii tätä nykyä muistinmenetyksestä, ellei ole jo vaihtanut hiippakuntaa. Särki ei nimittäin paistattele parrasvaloissa. Päinvastoin, sitä nimitellään tuon tuosta roskakalaksi. Syyttä suotta, väittää kokki Markus Maulavirta, joka on ottanut henkilökohtaiseksi tehtäväkseen Rutilus rutiluksen kunnian palauttamisen.

Lähiruoka, kausiorientaatio, luomu ja konstailematon kokkaaminen; siinä Maulavirran aseet prosessoitua ruokaa vastaan. Aihe, josta hän puhuu inspiroivasti ja maanläheisesti. Mistä päästäänkin takaisin särkeen. Lähivesien kalat tuntuvat nauttivan herran suojelusta, särki hännän huippuna. Maulavirran mukaan “Itämeri puhdistetaan syömällä”. Tonkimiseen taipuvaiset särkikalat nostavat merenpohjasta pinnalle haitallisia ravinteita, jotka aiheuttavat rehevöitymistä. Varsin osuvaa, että särkeä popsitaan kesäkuuhun asti Itämeren mainingeilla.

Maulavirta on tehnyt Silja Linelle lähiruokapainotteisen parsakarnevaalimenun, jossa on särkeä, järkeä ja rutkasti parsaa. Tarjolla olevat parsat ovat tuoreita: ne kerätään noin vuorokautta aikaisemmin Gotlannissa. Menu maistui muutenkin. Graavisärjestä ja kypsentämättömästä parsasta duunattu skagen yhdistettynä paahdettuun saaristolaisleipään oli maukas. Listalla oli muitakin vitsikkäitä annoksia, kuten parsakeitto, johon lurautettiin tarjoilun yhteydessä Pihamaan viherherukkakuohuviiniä makua boostaamaan. Keuliva idea, joka toimi myös käytännössä.

Mutta takaisin inspiroivaan kokkiin. Maulavirta on luonut kuluneet vuodet suhteita pientuottajiin ympäri maata, joiden avulla pystyy varmistamaan kausituotteiden saatavuuden. Miehellä on käsissään melkoinen logistinen palapeli. Naruja riittää vedeltäväksi, mutta Maulavirta ei näytä lainkaan ahdistuneelta. Hänen intohimoinen suhtautumisensa suomalaiseen ruokaan vaikuttaa olevan laadultaan tarttuvaa: hyppäämällä luomukelkkaan Silja Linesta tuli kertaheitolla markkinoiden suurin pientuotteiden ostaja ja Pirusta Maulavirran fani.

Jos tämän kaltainen ajattelu leviää suuriinkin toimijoihin, kukaties kotimaisella ruoalla on vielä tulevaisuus keskuskeitiöiden, einestehtaiden ja jättimarkettien puristuksessa?

Disclaimer: Tallink-Silja maksoi maistelut. Maulavirran parsakarnevaalit jatkuvat Siljalla kesäkuuhun saakka.

, , , ,

Biodynaamisuus, kuuhulluutta vai tätä päivää?

In Viini on maaliskuu 3, 2010 at 12:42 pm

Jos biodynaamisuutena tunnettu luomumenetelmä kiinnostaa, tsekkaa Jari “Lamppu” Lampénin rouhea kirjoitus aiheesta Aromi-lehdessä. Luomu lienee laatuviinien saralla muutaman vuoden päästä alan standardi ja biodynaamisuus näyttelee marginaalista, mutta merkittävää roolia kokonaispaketissa.

Tsekkaa kirjoitus ja kommentoi päivän kysymykseen: uskotko biodynaamisuuden toimivuuteen?

, ,

Kuollut jänis vai kuollut kulttuuri?

In Ruoka on joulukuu 9, 2009 at 12:47 pm

Liittyen alla olevaan ruokakeskusteluun, valokuva, jonka napsaisin Boulevard Raspailsin lauantaitorilla Ranskan pääkaupungista viime viikonloppuna.

Puput ovat päässeet hengestään, mutta saaneet pitää karvapeitteensä

Kuva katosta roikkuvasta jäniksestä huvittaa suomalaista, koska on ilmeistä, ettei jäniksen riiputtaminen kävisi laatuun kotoisalla kauppatorilla. Miksi ei? Koska kukaan ei ostaisi lihaa, jolle pitäisi tehdä kotona jotain veristä tai jota lapset voisivat sääliä ennen ateriaa (koitapa sääliä päätöntä broileria tai ulkofilepihviä). Täällä päin on osoitus sivistyneisyydestä, jos eläin näyttää tiskillä siltä, ettei se ole koskaan elänyt. Jänis ei kävisi laatuun myöskään siksi, että terveysradikalismiin kallellaan oleva elintarvikelakimme todennäköisesti kieltää villin jäniksen myynnin ilman laboratorion leimaa tai aromit tuhoavaa tyhjiöpakkausta.

Miten pariisilainen osaa ostaa moisen karvaturrin? 1.) Koska taito käsitellä raaka-aineita ei ole kadonnut. Sielläpäin maailmaa siipikarja myydään päiden ja jalkojen kanssa, kokonaisten eläinten suolestaminen tai nylkeminen kuuluvat kotikokin valmiuksiin, siinä missä mökkiahvenen perkaaminen härmäläisen kesämiehen taitoihin. Suomessa syödään enää ruhon kalleimpia paloja, joiden laatu heittelee luvattoman paljon. Loppu jauhetaan eläinrehuksi, pakastetaan jauhelihaksi tai sisällytetään mauttomaan makkaraan. 2.) Tieto raaka-aineista ei ole kadonnut. Ranskalainen ei osta huonoa tavaraa torilta ja sairastu siitä vatsapöpöön, koska tietää miltä hyvän lihan tulee näyttää ja tuntua. Hän ostaa pupun ja varmistaa myyjältä, että sisältä löytyy hauleja. Myöskään tuoreet osterit eivät kaipaa viranomaisen leimaa, eikä leipä parasta ennen päiväystä.

3.) Luottamus. Asiakas suosii samaa lähimyyjää, jonka maine on pelissä, mikäli tuote paljastuu huonolaatuikseksi. Turha myydä huonoa, jos mielii pysyä leivässä. Suomi sen sijaan on huomaamattaan ponnistellut vuosikymmeniä yhteiskunnan perusluottamuksen rapaannuttamiseksi. Kahdenkeskisiin suhteisiin on tunkenut kolmanneksi pyöräksi kasvoton viranomaistaho, joka on kontrollitoimenpiteillään muovannut kansalaisista ylikasvaneita koululaisia, jotka saavat turvaa isoveljelle ulkoistamastaan kurista.

Hinta on kova: kohtuullisen moni suomalainen on jollain tapaa arka, lannistunut ja epäluottavainen. Instituutioita arvostetaan, mutta suhde niihin on etäinen. Osa kansasta katsoo ylpeydenaiheeksi orjamoraalin, jossa punaisia valoja ei ylitetä, vaikka autoja ei tulisi. Tuntuu olevan jonkin sortin normi, ettei suomalainen luota naapureihinsa, koska kohtelee heitä kuin muukalaisia. Luottamus ei kuki kylmässä pohjolassa. Sitä etsitään instituutioista tajuamatta, että juuri niiden päsmäröinti on sivutuotteena rapauttanut orgaanisesti kasvavan keskinäisen luottamuksen, jota voisi nimitellä sivistykseksi.

Jos pieni rönsyily sallitaan, kulttuurin sisäisen koheesion rapautuminen nähtiin Itänaapurissa viime vuosisadalla. Kommunismi ei kuitenkaan onnistunut syövyttämään valtioiden, kuten Unkarin ja Tsekin, kulttuurin perustuksia, vaikka yritys oli huomattava. Ne ovat kimmonneet takaisin kurjuudesta nopeammin kuin moni olisi uskonut. Mailla on vankka kulttuuripohja, jota Suomella ei ole.

Ajatelkaapa: samaan aikaan kun valtiovallan väkivalta niitti itäblokissa perinteitä kuin viikatemies, Suomessa vallitsi täysi valinnanvapaus, jota käytettiin ruokatraditioiden tuhoamiseen samaisen sosialismin modernissa hengessä (mikä läpileikkasi koko hyvinvointiyhteiskuntaideologian ja näkyy edelleen esimerkiksi kauniissa kaupunkiarkkitehtuurissa, mutta myös yllättävän monen poliitikon puheissa, presidenttiä unohtamatta). Sekä mämmi, että joululaatikot ovat tätä nykyä teollisesti valmistettuja suurimmassa osassa joulupöytiä. Siis eineksiä vuoden merkittävimpänä juhlapäivänä. Hieman kuin joisi kiljua hääpäivänään.

Tämä kärjistetty matontamppaus on huuto muutokselle: jotain tarttis tehdä. Ankeus iskee ennen kaikkea siksi, ettemme varsinaisesti tunnu hahmottavan ruokakulttuurimme surullista tolaa. Kalorien laskenta, hivenaineista puhuminen ja bakteerien mittaus eivät ole parhaita tapoja lähestyä ruoan herkullisuutta, sanokoot einestehtaiden etupiireihin kuuluvat elintarvikeviranomaiset mitä tahansa. Miten olisi 180-asteen käännös suhtautumisessa ruokaan? Ruoan maku takaisin keskustelun ytimeen. Onko kukaan mukana?

, , , , , , , , ,

Ruokaketjujen viimeisin vedätys

In Ruoka on joulukuu 9, 2009 at 12:13 am

Keskitä meille, saat vastalahjaksi sumutusta

Olen taipuvainen ajattelemaan yhä suuremmissa määrin, että ruokaketjujen markkinaoligopolia on yksi suurimmista esteistä rikkaalle kotimaiselle ruokakulttuurille. Aihe, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Tarkoitan tietenkin S-ryhmää sekä K-ketjua, joiden siivu ruokakaupasta on epäterveet 76 prosenttia.

Molemmat ketjut promotoivat taloudellisten lehmänkauppojen seurauksena Valion, Saarioisen, HK:n ja Atrian tuotteita siinä määrin, että on välillä vaikea arvioida kumpi tuli ennen: muna vai kana, einestuotteet vai kuluttajien einespainotteinen ruokavalio, vaikka vastaus esittäytyykin ilmeisenä sille, joka lukee lauseen ajatuksella.

Uusin kohu koskee sitä osaa markettien tuoretiskeistä, jotka eivät ole kuluneen vuoden aikana tahriintuneet marinadikohussa. Eilisen tiedon mukaan S-ryhmän kalatiskeillä myytävä irtograavilohi on itseasiassa samaa teollista graavilohta, jota kuluttaja voi ostaa tyhjiöpakattuna ja joka säilyy pakkauksessa useamman viikon. Jaettu kielemme tuntuu hukanneen tykkänään tuoreen ja ei-pilaantuneen -käsitteiden kriittisen eron: pari viikkoa paketissa hikoillut kala ei ole enää tuoretta, vaikka ei muodostakaan samanlaista terveysriskiä kuin pilaantunut maito. Eronteko on olennainen, sillä tuoretta graavikalaa maistelleena uskallan väittää, ettei tyhjiöpakattu lohi vedä vertoja sille millään sellaisella osa-alueella, jonka varaan itsensä kannatteleva ruokakulttuuri rakentuu.

Asiakkaan harhaanjohtamista perustellaan hygieniasyillä, ikään kuin puhdas prosessoimaton ruoka muodostaisi uhkan ihmisen terveydelle (sitä paitsi, lohi säilyisi kaikkein hygienisimpänä, jos tyhjiöpakkausta ei avattaisi marketissa lainkaan). Todellisuudessa syitä lienee tasan yksi: taloudellinen voitto. 1.) Ketju saa tuotteen halvalla, koska suosii tiettyä teollisen kokoluokan valmistajaa, 2.) ketju voi lisätä tuotteelle hintaa, koska se myydään tuoretiskillä (ah, tuota nimen ja todellisuuden välille juopaksi asettautuvan käytännön hohkaamaa ironiaa), 3.) ketju säästää aikaa, mikä muuntuu koneiston laskelmissa rahaksi, 4.) kauppa ostaa tuoretiskillä brandilleen prestiisiä, koska palvelutiskeihin liitetään käsityön, tuoreuden ja palvelun mielikuvia, joita ketjut hyväksikäyttävät surutta á la marinadikohu.

Hauskinta koijauksessa on, että S-ryhmän harjoittaman harmaan propagandan mukaan asiakkaat omistavat yrityksen, mikä lienee teknisesti osittain totta, mutta on mielikuvan tasolla yhtä osuvaa kuin puheet käpälöityjen presidentinvaalien suhteesta kansan tahtoon. Mitä tulee suomalaisen ruokakulttuurin airueina toimimiseen, nämä Machiavellin harmaat hengenheimolaiset muovaavat asiakaskuntansa makutottumuksia kuin löysää poliittista tahtoa. Sitkoa ei synny, mutta kassakone kilisee.

, , , ,

Maittava laatikkoviini: Cameleon Malbec 2007

In Argentiina, Punaviini on elokuu 12, 2009 at 12:07 am

404038

Vaikka Suomen suvea on jäljellä enää niukalti, kirjoitan silti hyttystenhätistelyn ja grillauksen seuraksi sopivasta laatikkoviinistä, johon tutustuin harmikseni vasta sesongin ehtoopuolella.

Kuluneen kesän aikana olen maistanut useita laatikkoviinejä, joista yllättävän monet ovat olleet liki juomakelvottomia. Esimerkiksi espanjalainen Morada Real Barrel Aged Tempranillo (23,40€) tarjoaa varsin huonoa laatua. Mistä lie kyse? Kukaties pohjoismaisille markkinoille kannattaa kuljettaa kaikki se, mitä saksalaisetkaan eivät suostu juomaan? Laatikossa lukee suurin kirjaimin Albali. Kookkaan tuottajan kannattaisi ymmärtää, että imperiumi romahtaa huomattavasti nopeammin kuin se rakennetaan.

Sama on ollut nähtävissä myös hinnakkaimmissa tuotteissa, kuten Norjan monopolin tuottamassa Collection Valpolicella Superiore Ripassossa (39,90€), joka osoittautui hintaansa nähden huonoksi ostokseksi, vaikka viini onkin kulauteltavaa. On käynyt selväksi, että vaikka laatikkoon voi pakata maittavaa viiniä siinä missä pulloonkin, näin ei usein tehdä.

Nederburgin muhkean, maistuvan, mutta ennalta-arvattava Shiraz-Viognierin (29,80€) rinnalle löysin kuitenkin viinin, joka muistuttaa enemmän eteläafrikkalaisen tuottajan Edelroodia, vaikka onkin kotoisin toiselta mantereelta.

Argentiinalainen Cameleon Malbec 2007 (29,90€) on sävyltään rypäleelle ominaisen tumma, keskeltä lähes musta. Vaikka paketissa ilmoitetaan vain Malbec, on viini vain 85% kyseisestä rypäleestä valmistettu. Loppuosuus koostuu Cabernet sauvignonista (10%) ja Merlotista (5%).

Viinin avoin tuoksu on luumuinen, hennon mustikkainen ja mausteinen. Sitä dominoi lakritsaisuus, jossa on hieman vihertävää pippurisuutta ja jugurttisuutta. Myös tammea on tarjolla, mutta ei liikaa. Maku on musteisen paksu, paahteinen ja lakritsinen. Tanniinit ovat mehevät ja kypsät. Cameleoniin on selvästi lisätty viininvalmistuksen lopuksi happoja, kuten uudessa maailmassa on tapana (huomaat irralliset hapot kohtuullisen helposti purskuttaessasi viiniä suussasi). Tällä kertaa kihelmöivyys tuo kypsän hedelmäiseen viiniin ryhtiä, jota ilman se olisi liian pyöreä. Laatikossa lukeva ”made with organically grown grapes” tarkoittaakin vain ja ainoastaan rypäleiden kasvatusta; luomulinjaa ei uskoakseni ole jatkettu kellarin puolella.

Cameleon on laatikkoviiniksi kelpo. Se ei kaipaa marinoitua kasleria peittämään viininvalmistuksessa tehtyjä virheitä, rypäleiden heikkoa laatua tai liikaa sulfiittimäärää. On kuitenkin huomautettava, että vaikka Cameleon edustaa laatikkoviinien parhaimmistoa, ei Viinipiru tule ostamaan sitä uimasesongin ulkopuolella. Se ei ole persoonallinen, mutta virheetön ja hetkittäin jopa maukas.

, , , , ,

Vierailu Nicolas Jolyn La Coulée de Serantilla osa 1

In Ranska, Valkoviini, Viini on heinäkuu 11, 2009 at 8:43 pm

Nicolas Jolyn huvila sijaitsee Loire-joen varrella Savennièresissa, metsäisen kukkulan päällä, muutaman kymmenen metrin pudotuksen harjanteella. Talolle johtava polku halkoo hyvin hoidettuja viinitarhoja ja kumpuja, joilla vapaana jaloittelevat hevoset laiduntavat. Perillä tapaan Jolyn tyttären, Virginien, joka kertoo että isä haluaa tavata vieraansa työhuoneessa. Vanhoilla huonekaluilla sisustetussa huoneessa on täpötäysiä kirjahyllyjä ja kellastuneita paperipinoja, lehtileikkeleitä, tähtikarttoja ja romaaneja. Niteiden nimissä vilahtaa astrologiaa, Steinerin biodynamiikkaa ja poliittista historiaa. Oven pielessä, iltapäiväisten auringonsäteiden lämmittämällä paikalla, makaa iäkäs kultainen noutaja, joka tervehtii vieraita haukahduksella jaksamatta varsinaisesti nousta jaloilleen. Ikkunasta avautuu suora näkymä Coulée de Serrantin tarhalle, ilmassa leijailee pöly.

Jolyn herkullinen trio sotkuisella työpöydällä

Jolyn trio sotkuisella työpöydällä

Jolyn Coulée de Serrantilla on oma appelaationsa, mikä on kohtuullisen poikkeuksellista.

Coulée de Serrantilla on oma appelaationsa, mikä on kohtuullisen poikkeuksellista jopa poikkeuksista koostuvassa viinimaailmassa.

Hetken kuluttua Nicolas Joly astuu huoneeseen, asettautuu kauhtuneeseen nojatuoliin ja aloittaa keskustelun, joka jatkuu liki tauotta puolitoista tuntia ja katkeaa vain puheluun, jonka Joly ottaa Yhdysvalloista. Enimmäkseen puhuu Joly, joka on täynnä pidikkeetöntä intoa, jopa vimmaa. Hän nauraa karismaattisesti, pudottelee sanansa harkitusti, laskee äänensä toisinaan kuiskauksen tasolle, huudahtaa ja levittää sitten kätensä, vain hypätäkseen seuraavaan aiheeseen, joka versoaa edellisestä yllättäviä polkuja pitkin. Hetkittäin tuntuu kuin huone olisi täynnä pieniä perhosia. Joly on taitava puhuja ja hänen läsnäolossaan on vangitseva ulottuvuus. Koko aikana emme juurikaan puhu hänen viineistään.

Onko kyseessä esoteerinen mystikko, visionääri, joka palauttaa massateolliseksi lipsahtaneen viinikulttuurin juurilleen, rönsyilevä salaliittoteoreetikko, hurmoshenkinen profeetta, mestariviininvalmistaja vai poliittinen provokaattori, riippuu pitkälti katsontakulmasta. Kukaties hän on näitä kaikkia?

DSC03802

Maestro nojatuolissaan osa 1

DSC03803

Maestro nojatuolissaan osa 2

Joly aloittaa keskustelun toteamalla, ettei aurinko ole ollut normaali kolmeen kuukauteen. Auringonpilkut ovat kadonneet. Tämä näkyy myös viljelmillä: rypäleet eivät voi hyvin ja ne kypsyvät väärään tahtiin. Joly pelkää, ettei hän välttämättä voi valmistaa tänä vuonna viiniä lainkaan. Kukaties biodynaamisuus onnistuu kumoamaan vaikutukset, Joly pohtii. Samaan hengenvetoon hän toteaa näennäisen huolettomana, että odottaa tulevana syksynä mullistuksia, jotka ovat lähtöisin auringosta ja tuhoavat maailmaa kiertävät satelliitit, jotka häiritsevät luonnon frekvenssejä. Magneettiset navat saattavat myös kääntyä samalla, minkä aiheuttama hetkellinen nollapiste johtaa ihmiskunnan loppuun sellaisena kuin me sen tunnemme. Ennustus liittyy auringon toimintaan, sekä Zodiakin tähtikuvioon, mutta en pysy tähtikartalla loppuun saakka.

Joly ei usko ilmaston lämpenemiseen, vaan värähtelytaajuuksiin, frekvensseihin, joiden häiriintyminen tuottaa planeetan nykyiset oireet. Hänelle puheet kasvihuonekaasuista ovat harhautus, jonka avulla ihmiset vieroitetaan totuudesta. Planeetan tilanne voitaisiin Jolyn mukaan korjata kohtuullisen nopeasti biodynamiikalla, samaan tapaan kuin viinitarha dynamisoidaan, mutta filosofia tulisi ulottaa viininviljelyä laajemmalle. Tämä ei kuitenkaan ole varjoissa viihtyvien valtaklikkien etujen mukaista, jotka Jolyn mukaan hallitsevat USA:n armeijan kehittämällä teknologialla tätä nykyä maailman sääjärjestelmää aiheuttaen maanjäristyksiä eri puolilla planeettaa.

Nicolas Jolyn mielenkiintoisessa seurassa on poikkeuksellisen vaivatonta unohtaa, että keskustelee viinintekijän kanssa. Havahdun ajatuksistani kun huoneeseen tuodaan tarjottimella kolme tilan viiniä vuodelta 2007. Joly naureskelee, koska viinejä ei ole dekantoitu, vaikka tapaa itse painottaa tilan viinien dekantoimisen tärkeyttä. Kunnon huljuttelulla homma hoituu. Ei muuta kuin nokka kohti lasia, tätä varten ajoin halki puolen Ranskan.

Jatkuu…

ps. tsekkaa muutaman kuukauden takainen WLTV-episodi, jossa Joly on Vaynerchukin vieraana, mikäli et ole nähnyt sitä

, ,

Mielenkiintoinen dokumentti: Food inc

In Ruoka on huhtikuu 17, 2009 at 10:00 am

Tulossa on mielenkiintoinen pätkä, joka porautuu elintarviketeollisuuden ällöttävyyksiin ja harhaanjohtavaan mielikuvamarkkinointiin viihteellisellä otteella. Mainospuheiden mukaan elokuva tekee saman elintarvikebisnekselle kuin Tappajahai uimarannoille. Tarkempia tietoja elokuvan Suomen levityksestä tai julkaisusta dvd:lle ei ole. Alla elokuvan traileri!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.