Siirry sisältöön

Artikkelit, jotka ovat liitettynä avainsanaan ‘Punaviini’

Maistettu: Notas de Guarda Carmenère (19,90€)

Monopolin hyllyttäjä on selvästi sotkenut etiketin musteisilla näpeillään

En pidä Carmenère-lajikkeesta valmistetuista punaviineistä. Pidän niistä itse asiassa niin vähän, että minua voisi kutsua Carmenère-vastaiseksi viinikirjoittelijaksi. Ennen kuin teilaat näkemykseni, salli minun kertoa miksi en kuulu chileläisen Carmenèren cheerleadereihin.

Carmenère ei ole helppo rypäle, vaikka siitä valmistetaankin helppoja viinejä. Se kypsyy epätasaisesti ja siinä määrin myöhään, ettei ongelmilta vältytä. Sen ominaispiirteisiin kuuluu suuri määrä pyratsiiniyhdisteitä, jotka ilmenevät paprikaan taittavana aromaattisuutena, mikä jättää minut kylmäksi. Siitä valmistetut viinit ovat kohtuuttoman usein tasapainottomia, vegetaalisia ja soppamaisia, etenkin laatupyramidin alemmassa päässä. Ne maistuvat ylikypsien ja vihertävien rypäleiden sekoituksilta, kuin raaoista rypäleistä valmistetuilta hilloilta. Siinä sitä syytä jo kerrakseen.

Ne muutamat Carmenèret, joita en ole aktiivisesti inhonnut, ovat olleet mukavia lähinnä siksi, että ne eivät ole maistuneet Carmenèrelta. Asetelma on ongelmallinen: jos viini on kelvollista vain siksi, ettei se maistu lajikkeelta, josta se on valmistettu, tilanteesta kumpuavaa problematiikkaa ei tarvinne selittää tämän perusteellisemmin.

Notas de Guarda ei tule näkemään seuraavaa asuntoa

Avoin mieli on kuitenkin ennakkoluulojen pahin vihollinen. Niin tälläkin kertaa. Santa Helenan valmistama Notas de Guarda Carmenère 2010 (19,90€) yllättää iloisesti.

Viinin muhevassa tuoksussa on kypsää boysenmarjaa, lankutuksen tuomaa mausteisuutta sekä viilentävää mentholia (kukaties Cabernet-lurauksen anti kokonaisuudelle). Lajikkeelle tyypillinen nokinen paprikaisuus on läsnä, mutta hallittuna ja hillittynä. Kokonaisuus soi ilman säröääniä, tuoksussa ei ole epäpuhtauksia. Viini on uskollinen lajikkeelle olematta sarjakuvaversio.

Kyllä vain, Colchaguan porottava aurinko maistuu lasissa. Kypsää hedelmää on tarjolla täyslaidallinen ja ylikypsän puolelle lipsutaan aavistuksen verran, mutta kokonaisuus on kaikki tyynni miellyttävän ilmava, mikä erottaa sen useimmista Chilen premium-kategorian viineistä. Mehevät tanniinit hiipivät paikalle viiveellä ja tarjoavat pureskeltavan gripin. Maku on pitkä. Lopun makumaailma taittaa mustaan oliiviin, mitä pidän kuumien kasvuolosuhteiden hintana. Siitä viis: tasapaino uutoksen, rakenteen ja volttisektion välillä on onnistunut. Hapoiltaan pirteää viiniä voisi nimitellä jopa raikkaaksi, koska se onnistuu olemaan samaan aikaan täyteläinen ja ilmava, kuten melkoisen monilla parhailla viineillä on tapana.

Miten näin hyvää Carmenèrea valmistetaan? Tjaa-a, paha sanoa, mutta ainahan sitä voi arvailla. Sato on todennäköisesti pidetty matalana green harvestilla, minkä ansiosta rypäleiden optimaalinen kypsyys on saavutettu ongelmitta ja tanniinitkin ovat kypsyneet loppuun saakka. Köynnösten lehvästöä lienee karsittu pois isolla kädellä, etenkin muutama viikko ennen sadonkorjuuta. Tempun ansiosta lajikkeelle tyypillinen vegetaalisuus pystytään pitämään aisoissa. Sorttaushihnalla ollaan oltu valppaina: mukaan on huolittu vain parhaimmat rypäleet, heikompi materiaali on jätetty edullisempiin viineihin.

Viini on valmis juotavaksi suoraan pakasta, mutta kehittyy suotuisasti ainakin viisi vuotta. Jos totta puhutaan, minä olen väärä ihminen arvioimaan asiaa, koska kokemukseni kypsistä Chilen Carmenèreista on olematon. Pulloja on otettu Alkon perusvalikoimaan vain 2000 kappaletta, joten jos Chile on lähellä sydäntä, tämä kannattaa käydä noukkimassa matkaan.

Mitä tulee suosituksiin, Notas De Guarda kaipaa ruokaa kumppanikseen. Jääkaapissani oli sattumalta West chark chorizoa, erästä Suomen parasta makkaraa, jonka kanssa paprikainen viini oli nappiosuma. Chorizoa siis pöytään.

Disclaimer: lähetti kiikutti pullon näytteenä.

Italian Tocai = TAI

Olen par’aikaa Italiassa, sahaamassa Venetsian ja Garda-järven välisiä viinimaita kuin riivattu, päätyen yöksi milloin minnekin. Tällä erää olen Bibionessa, jonka asema Italian ykkösrantalomakohteena lienee ollut kiistaton aikana, jona Frederik ja Danny mittelivät virallisen seksisymbolin statuksesta. En silti valita: ranta on muutaman metrin päässä ja elohopea kipuaa päivisin yli kolmeenkymmeneen.

Jos viime päivien lukuisten tilavierailujen anti pitää tiivistää yhteen sanajonoon, otsikko täyttää tehtävänsä. Veneton ja Friulin alueella tyypillinen Tocai-rypäle ei nimittäin ole enää nimeltään Tocai, vaan TAI.

Miksi? Koska rypäleen perinteinen nimi muistutti liikaa makeista viineistä tunnettua Unkarin Tokajia, vaikka varsinaista sukulaisuussuhdetta rypäleiden tai tyylien välillä ei olekaan (kukaties juuri siksi). EU pyysi Italiaa kohteliaasti keksimään rypäleelle uuden nimen, mikä toteutuikin poliittisen painostuksen jälkilöylynä, tappiollisen taistelun jälkimainingeissa sekä poikkeuksellisen pitkin hampain. Kolme vuotta myöhemmin soraääniä ja voivotteluja ei kuulu. Tuottajat näyttävät kääntäneen sivua ja markkinoivat alueen viinejä ilman persuilevaa happamuutta unionia kohtaan.

Tocai on siis tätänykyä TAI, mikä kuulostaa simppeliltä.  Friulin seudulla pullossa tosin lukee usein Friulano ja eräillä Veneton laatuluokitusalueilla etiketeissä lukee ennemmin alueen nimi kuin rypäleen, joten asia ei ole aivan niin yksinkertainen kuin sen saattaisi toivoa olevan.

Älkää muuten kysykö miksi TAI-rypälelajike kirjoitetaan internetin keskustelupalstoilta tutulla huutotekniilla ja miksi Google tarjoaa pad thain reseptejä ja elefantin hoito-ohjeita sille, joka pyrkii käymään sinuiksi nimen kanssa. Jos hakukoneen osumia pidetään mittarina muutostyön kommunikoinnin onnistuneisuudesta, nimeä ei ole osattu viestittää Italian rajojen ulkopuolelle lainkaan, ja pidetäänhän sitä.

Viinit ovat silti mukavan kulauteltavia, keskimäärin mukiinmeneviä ja silloin tällöin jopa aivan mainioita. Kukaties käsittelen seuraavassa postauksessani tarjontaa laajemmin, mutta nyt tyydyn toteamaan, että TAI:ta saa sekä kevyenä punaisena, täyteläistä tavoittelevana punaisena, ilmiselvänä roséna (jota kuitenkin halutaan uppiniskaisesti kutsua rossoksi) että raikkaana valkoisena versiona, joista etenkin Lison-viinit ovat herkullisia pläjäyksiä. Pistän tähän kohtaan kuitenkin pisteentapaisen: ohjelmaa täyteen tukotettu päivä UIV:n parissa käynnistyy muutaman tunnin kuluttua ja sitä ennen ajattelin nukkua illallisen punaviinit pois päästäni.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kulautettu: pussiviini Le Cop (17,50€)

Kun pyörälähetti kiikutti ovelleni alumiinipussiin pakatun puolentoistalitran punaviinin, jonka kyljessä komeili isolla sekä teksti Bio dynamic että Ideal for picnic, valmistauduin kesäisen puistoherkuttelun sijasta saamaan niskaani ämpärillisen kylmää vettä. Tilannetta ei helpottanut se, että viinin maahantuojana toimii eräs alan paisuneimmista toimijoista, Pernod-Ricard, jonka liittäminen Biodynaamisuuteen kalskahtaa samalta kuin ruotsalaisen käsityöperinteen liittäminen Ikeaan.

En kuitenkaan olisi kummoinen viinikirjoittaja, jos en pyrkisi törmäyttämään ennakkoluulojani todellisuuden kanssa kun mahdollisuus tarjoutuu. Ihminen on nimittäin siinä määrin surkea otus, että unohtaa rajallisuutensa, jos ei kolistele päätänsä kaltereita vasten säännöllisesti. Jokainen viini ansaitsee oikeudenmukaisen retuutuksen Pirun pihdeissä, sillä jos dogmit määrittelevät mielipiteen viinistä jo ennen kuin sitä on maistettu, puuhun on kavuttu takapuoli edellä. Tätäkin on liikkeellä, uskokaa pois.

Cazes Le Cop tulee Etelä-Ranskan Roussillonista, maan suurimmalta biodynaamiselta tilalta, joka on tätä nykyä osa Advini-korporaatiota. Keitos koostuu Syrahista, Merlotista, Black grenachesta, Cabernet sauvignonista ja Carignanista.

Viinin tuoksussa on napakkaa punaherukkaa, kypsää karpaloa, aavistus nokisuutta, ripaus valkopippuria, lyijykynää ja taustalla jotain vegetaalista. Mukiinmenevä, joskin geneerinen tuoksu, joka muistuttaa Bordeauxin alueen edukkaimmista viineistä.

Maku on keskitäyteläinen, raikas, hapokas, linjakas ja loppua kohden rustiikkisen tanniininen. Rypäleitä ei ole vedetty ylikypsiksi: hillomaisuuden sijasta viini etenee suussa rakenne edellä. Mikä mukavinta, viini ei yritä olla mitään muuta kuin sen, mitä on: maukas pöytäviini. Ennen kaikkea se on raikas.

Tällaisia viinejä on tarjolla tätä nykyä kohtuuttoman niukalti, koska suurin osa halpisviineistä yrittää olla hedelmäisen täyteläisiä ja suklaisen tammisia, mikä johtaa Pirun kirjoissa yhdeksän kertaa kymmenessä ojasta allikkoon. Le Cop ei sorru tähän sudenkuoppaan.

Ennakkoluulot kannattaa siis nakata roskiin, pussiviini Le Cop täyttää arkisen ruokaviinin paikan hienosti. Sen etuna on ekologisen ja kevyesti kulkevan pakkauksen lisäksi suht onnistunut hinnoittelu. Tämän lisäksi viini säilyy avattuna hyvin: puolentoista litran pussi pysyy iskussa kuusi viikkoa korkkauspäivästä. Ei lainkaan huono suoritus viiniltä, jota epäilin hetken verran paraatiesimerkiksi viinimaailman mädännäisyydestä! Tätä voi ostaa toistekin.

Kotimainen luomuviineihin erikoistunut viinikauppa

Alkon luomuviinien valikoima on laiha, kuten olette saattaneet huomata. Kysyin kerran päällystön jäseneltä luomuviinien hyllyvalikoimasta. Sain vastaukseksi puhetta ekologisista pet-muovipulloista, jotka eivät varsinaisesti tee massatuotetusta viinistä mielenkiintoisemman makuista. Viiniharrastajat ovat ratkaisseet dilemman hyödyntämällä keskieurooppalaisia nettiviinikauppoja. Satunnaiset nautiskelijat eivät kuitenkaan käytä kauppoja; kukaties kielimuuri torpedoi kiinnostuksen tai sitten epävarmuus ulkomaalaisten yritysten luotettavuudesta estää kauppojen synnyn.

Onneksi kotimaiset nettikaupat tarjoavat kuluttajalle viinejä, joita ei löydy monopolin valikoimista. Näistä tuorein on Enoteca Fennia. Kiinnostuin yrityksestä huomattuani, että se myy italialaisia luomuviinejä. Firman perustanut Tapio Mesikämmen tarjosi minulle mahdollisuutta maistaa viinejä, joiden arvioita löytyy alempaa. Kävi ilmi, että Tapio teki uransa teknologiapuolella, mutta päätyi yrityskauppojen jälkeen valintatilanteeseen: pyöritelläkö peukkuja eläkkeellä vai käyttääkö ylimääräinen virta johonkin muuhun? Lopputulos on ilmeinen.

Plussat

- Suomalainen yritys (rekisteröity sekä Saksaan että Suomeen)
- Suomalainen asiakaspalvelu
- Pullot suoraan kotiovelle
- Maksu kotimaisella verkkopankilla
- Verot Suomeen samalla tavalla kuin Alkosta ostettaessa
- Kattava luomuvalikoima
- Sardinian persoonalliset viinit valikoimassa. Sisilian laatuviinejä
- Viinejä voi tilata pulloittain, koko laatikkoa ei tarvitse ostaa

Miinukset

- Kahdesta eurosta ylöspäin kalliimpi kuin saksalainen nettiviinikauppa Superior.de. Pieni volyymi yhdistettynä verosuorituksiin, epäilen. Alkoon nähden kilpailukykyinen.
- Toimitusmaksu 24,50€ on kiinteä, oli laatikossa 6 tai 18 pulloa. Ei sovellu parin pullon tilaukseen.
- Uusi toimija, track recordia ei ole
- Ei laatikkoviinejä, keskittynyt laatuun
- Vain italialaisia viinejä


Inu Cannonau di Sardegna riserva 2005 20,50€

Freesi tuoksu, jossa tummia marjoja, kahvia, mausteisuutta ja hentoa mentholia. Maku on konsentroitunut olematta yltiötäyteläinen, suutuntumalta tanakka, mutta yllättävän raikas. Sardinian kuuma aurinko ei maistu lasissa ylikypsyytenä tai rakenteen puutteena. Vaikka viini on vuodelta 2005, se maistuu yhä nuorelta.
4/5

Concadoro Chianti Classico 2006 14,96€ (luomu)

Klassinen tuoksu, jossa hapankirsikkaa, pölyistä maata, metsämätästä, tuoretta lakua ja tynnyrin tuomaa mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku on ilahduttavan puhdaspiirteinen: hillittyä tammea, selkeä fokus, pitkä maku ja jämäkät tanniinit. Herkullinen viini, jossa on se jokin, joka suurimmasta osasta viineistä puuttuu. Tätä voisi juoda laatikkotolkulla.
5/5

Paternoster San Pietro Aglianico del Vulture 2006 17,68€ (luomu)

Antava tuoksu, jossa karhunvatukkaa, tuhkaa, tummaa suklaata, aavistus rusinaa ja hentoa parfyymisuutta. Maku on pyöreä ja kohtuullisen intensiivinen. Parkkihapot puraisevat lopussa pehmeinä, mutta ilmeikkäinä ja aavistuksen kitkerinä. Maku muistuttaa kummasti eräistä Pohjois-Rhônen Syraheista.
4/5

Bierzosta pamahtaa

Verrattain tuntemattoman Bierzon punaviinit ovat saaneet viimeaikoina osakseen suitsutusta. Viinipiru teki maakuntaan täsmävisiitin, koska huomasi olevansa vähintään yhtä janoinen kuin kyllästynyt Suomen kevään verkkaiseen etenemistahtiin. Lopputuloksena oli kasvanut ymmärrys alueen viiniskenestä sekä Teneriffa-tyylinen pandarusketus.

Mencia-köynnökset odottelevat oksia, lehtiä ja rypäleitä Corullonin kylän rinteillä

Ensin pari sanaa Mencia-rypäleestä, josta Bierzon punaviinit valmistetaan. Perimätiedon mukaan Mencia kulkeutui Bierzon alueelle pyhiinvaeltajien matkassa 1600-luvulla. Vuosisatojen saatossa se on sopeutunut paikallisiin sääolosuhteisiin mainiosti. Perinteisesti Menciasta taottiin laihaa ja simppeliä viiniä, joka juotiin muutaman kilometrin päässä valmistuspaikasta. Viinikriitikoiden huulille se nousi vasta 2000-luvulla, mistä tarkemmin myöhemmin.

Tienoon talonpojat valmistavat viininsä yhä keskiaikaisin metodein. Jos muukalaiselle tarjoutuu tilaisuus nauttia paikallisesta vieraanvaraisuudesta chorizon ja viinilasin verran, tämä käy ilmeiseksi. Mencia käytetään ja kypsytetään samaisessa suuressa tynnyrissä, jonne rypäleet tungetaan kokonaisina nippuina, rankoineen päivineen. Tämän jälkeen tynnyri suljetaan ilmatiiviillä sinetillä ja avataan vasta kun juomingit alkavat.

Tynnyristä viiniä lapataan kauhalla tai kupilla, jonka jälkeen se kulautellaan pienistä juomalaseista tai nahkaisesta leilistä, el botasta, joka kulkee kätevästi olalla pelloille. Viini on kevyttä, aromaattista ja rustiikkista. Se sammuttaa janon vuosisataisella varmuudella, vaikkei erityisen päräyttävää olekaan.

Ricardo ja magnum hetki ennen maratonilounasta

Tässä kohtaa kuvaan astuvat Alvaro ja Ricardo Palacios, joista ensimmäinen teki temput Prioraton alueelle pari vuosikymmentä sitten nostamalla sen maailmanmaineeseen ja jälkimmäinen nyt Bierzolle. Ricardo Palacioksen luotsaama Descendientes de J. Palacios on nostanut maakunnan skenen uuteen sfääriin tallomatta kuitenkaan talonpoikien traditioiden päälle. Pitkä maseraatio ja rankojen käyttäminen ovat mukana kuvioissa, vaikka Palacioksen kellarissa näkeekin ruostumatonta terästä. Tilan Menciat ovat nauttineet suitsutuksesta viime vuosina. Viinit, kuten Moncerbal ja Las Lamas ovat siinä määrin kysyttyjä, että niiden hinnat huitelevat jo liki satasen tuntumassa.

Kolmekymppinen Ricardo tuottaa viiniä burgundilaisella mentaliteetilla ja biodynaamisella lähestymistavalla. Jyrkillä rinteillä työskennellään käsin ja kavioin, eikä kellareissa harjoiteta alkemiaa kemikaalien muodossa. Burgundilaisen lähestymistavasta tekee Ricardon pyrkimys hienoviritteiseen eleganssiin ylenpalttisen ekstraktion kustannuksella sekä terroir-ajattelun ohjaama palstojen kaitsenta.

Tynnyrit vartovat pullottamista bodegan kellarissa

Vaikka Ricardo ja Alvaro ovat jo löytäneet tienoon parhaat palstat, vaatii maaperän erityispiirteiden ymmärtäminen aikaa. Jos Ricardoa on uskominen, hommaan on syytä varata vähintään 200 vuotta. Viinikriitikot tuntuvat olevan eri mieltä vaatimattoman Ricardon kanssa, mikäli pisteytyksiin on uskomista.

Maistelin tilan viinejä kellarissa suoraan tynnyreistä. Sytyin eniten Moncerbal -09:ään, joka oli nuoreksi, suureksi ja runsaaksi viiniksi raikas kivimäisten komponenttien, tummien marjojen sekä yrttien ryydittämänä. Mielenkiintoista tsekata, miten viini kehittyy kasvettuaan aikuiseksi. Tilan Las Lamas oli myös päräyttävä, joskin pidin enemmän elegantista Moncerbalista. Suosittelen tarkistamaan myös edukkaamman Corullónin, joka tehdään yhdistelemällä rypäleitä postimerkin kokoisilta palstoilta, joita Palacioksella on tätä nykyä 200. Kyseessä on suht täyteläinen, mutta rakentaaltaan ryhdikäs viini, joka kestää vuosikausien kypsyttelyä.

Mitä tulee tilan “entry level” -viiniin (harvan tilan edullisin viini maksaa paikan päällä 15 euroa pullolta), Pétalokseen, par’aikaa pullotettava -08 maistui suussani Alkosta löytyvää  snadisti raskassoutuista -07:ää herkullisemmalta, joten kannattaa käydä siihen käsiksi jahka vuosikerta ilmestyy monopolin hyllyille.

Jos Bierzon aluetta katsoo vierailijan vinkkelistä, se on kepin varteen nojaavia Santiago de Compostela-pyhiinvaeltajia lukuun ottamatta vapaa turisteista. Jos siis haluat nauttia autenttisesta meiningistä ja paikallisista viineistä naurettavan edullisilla hinnoilla, suuntaa Ponferradan kaupunkiin tai Villafranca del Bierzon kylään. Samaan syssyyn voit kulauttaa menemään Galicia-alueen Albariño-valkoviinejä ja todeta, että espanjalainen viini on paremmissa kantimissa kuin koskaan.

On se kumman hyvä, nimittäin chileläinen 1865 Limited Edition Syrah

1865 Limited Edition Elqui Valley Syrah (28,10 €) tehtiin alunperin kokeiluna, jonka ei ollut tarkoitus jatkua. Tästä huolimatta sen toinen vuosikerta ilmestyi juuri Alkon valikoimiin. Ehkäpä kokeilussa oli tarpeeksi ideaa suurempaankin tuotantoon, sillä nyt viiniä on valmistettu 1000 laatikkoa. Testasin viinin ekan vuosikerran viinintekijä Marco Puyon pistäytyessä Helsingissä, jolloin tykästyin siihen kovastikin.

1865 Syrah on chileläisittäin piirun verran viileämmästä Elqui-laaksosta ponnistava viini. Viinin nokassa on tammen tuomaa suklaisuutta, turvetta, minttua ja karpalohilloa. Maku on kypsän karpaloinen ja tekstuuriltaan massiivinen, hapokkuus on miellyttävän herukkaista ja yrttinen lopetus pitkääkin pidempi. Lämpimän viinin makeuden ja yrttisyyden tasapaino on hyvä, samoin siirappisen hedelmätykityksen ja raikkauden välinen balanssi. Isoksi chileläiseksi 1865 Syrah pysyy kivasti pystyssä, eikä edes horju. Normaalisti väittäisin, etten pidä tällaisista viineistä, mutta näin hyvän viinin edessä olen aseeton.

Hinta on suolainen, mutta kohdillaan niille, joiden lähihistoriasta löytyy Chilen kulttiviineille nautiskelua. Totuuden nimissä pidin itse -06:sta nyt maistamaani -07:ä parempana: siinä oli enemmän rhônemaisia eläimellisiä piirteitä ja tekstuurissa maltillisemmin pureskeltavuutta. 2007 on tyyliltään piirun verran lähempänä niitä viinejä, jotka ovat tehneet Chilen viineistä kuuluisia maailmalla. Oikein hyvä viini silti. Ennen kaikkea tasapainoinen. Jos pidät uuden maailman suurista viineistä, testaa. Kukaties ihastut.

++++/+++++

Lammasviini pääsiäiseksi 2010

Lammasviini hukassa? Tsekkaa pääsiäisen viinisuositus ViiniTV:stä. Tarjolla pari messevää kandidaattia Espanjan ja Ranskan suunnalta, kahdesta eri hintaluokasta. Ei muuta kuin nautintorikasta pääsiäistä!

O sole mio (minne läksit?)

Syysmyrskyt ovat riepottelleet Helsinkiä kuluneina päivinä. Samaan aikaan lehdet ovat alkaneet näyttää viittä vaille valmiilta putoamaan puiden oksilta. Pari tällaista puhuripäivää lisää ja lämpimänä alkaneen syksyn taittuminen koleaksi talveksi tapahtuu pikakelauksella. Ei moista vääjäämättömyyttä viitsi ajatella. Onni onnettomuudessa, jos mies ei voi saada aurinkoa, hän voi sentään nauttia viineistä, jotka ovat sitä saaneet.

Tämä mielessä Viinipiru suuntasi askeleensa ravintola Loftiin, jossa oli tarjolla uuden italialaisiin viineihin erikoistuneen Fine Brands Oy:n tuomia viinejä. Paikan päällä pikkulinnut visersivät, että kimmoke uuden yrityksen perustamiseen lähti italialaisilta itseltään: tuottajat päättivät toimia yhteistyössä, ja etsivät tueksi suomalaisia kumppaneita, koska haluavat turvata viiniensä päätymisen kuluttajien koreihin jatkossakin. Forza Italia!

Osa näytillä olleista tuottajista oli vanhoja tuttuja, osa uusia. Mukana oli laatua Sisiliasta (Donnafugata) Alto Adigen pohjoisille kulmille (J. Hoffstätter) saakka. Ja kuten huomaatte, pari listan nimeä saa viiniharrastajan sukat pyörimään jaloissa! Nähdäänkö italialaisia lähitulevaisuudessa lisää Alkon valikoimassa? En panisi pahakseni.

Kuva 1

Huono kuva, mainio viini. Zenato Merlot, persoonaa, potkua ja kerroksia vaikka muille jakaa.

Huono kuva, hyvä viini. Zenaton premium Merlot, makua, omaperäisyyttä ja kerroksia vaikka muille jakaa.

Tilaisuuden miellyttävin viini, vasta kävelemään opettelemassa

Tilaisuuden päräyttävin viini, Biondi Santi Brunellosta (-04), vuosien päässä optimaalisesta kypsyydestä.

Vasemmalla Cabernet, oikealla Nebbiolo-Barbera.

Oikealla herran Nebbiolo-Barbera, vasemmalla 100% Cabernet. Gajan Toskanalaisia suosittelen testaamaan, jos tilaisuus aukeaa!

Times & wines they are-a-changeling

453596_80692680

Eräs viiniharrastuksen mainio puoli on tapa, jolla viinityyleihin liittyvät mielihalut tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Sallikaa, että tarkennan hieman tätä frankenstein-hajatelmaa. Suosikkiviinit, alueet ja tyylit ovat toisinaan siinä määrin kausiluonteisia, että äkilliset vaihtelut tulevat yllätyksenä jopa paletin omistajalle. Enkä tarkoita tällä esimerkiksi vuodenaikojen vaikutuksia juomatottumuksiin (port-viini ja helteet ovat liki yhtä huono yhdistelmä kuin mehujää ja talvipakkaset) tai sitä, että monilla on vapun aikaan tapana kuohua enemmän Kaivopuiston nurmikolle kuin nieluunsa. Tarkoitan tässä kohden muutoksia viinivalinnoissa, joita on mutkikasta selittää millään ulkoisella tekijällä.

Annan esimerkin. Kuluneet vuodet olen karttanut Chilen viinejä. Ne ovat olleet liki poikkeuksetta ennalta-arvattavia ja ikävystyttäviä esimerkkejä massatuotannon ja liiallisen kastelun ristiriitojen sävyttämästä avioliitosta. Viime kuukausina olen nauttinut useita Chilen valkoviinejä kuin varkain, ja painotan sanaa ‘nauttinut’. Syytä saattaa toki olla chileläisten viinimaakarien kiistattomassa kehityksessä, mutta skeptinen mieleni väittää, että se on vain osa mutkikasta vyyhtiä, jonka armoilla viininystävä on.

Chileläisten viinien tapaan olen kiertänyt Sauvignon blancit kaukaa, niin hedelmäisinä uuden maailman versioina kuin terroir-vetoisina gallialaisina. Nyt olen huomannut nauttivani Sauvignon blancista, pahimmillaan chileläisestä sellaisesta. Minne ihmeeseen palettini oikein on matkalla?

Pitkäveteisyydenkin kustannuksella nakkaan kehään vielä kolmannen esimerkin. Shiraz-rypäle, tuo muhkean mausteinen lajike, jota olen joskus nimitellyt kieliposkessa rypälekavalkaadin vaimonhakkaajabodariksi. Viimeisten 6 kk aikana olen laskujeni mukaan avannut enemmän Shirazeja ja Syraheja kuin italialaisia punaisia yhteensä, mitä voi jo hyvällä omalla tunnolla kutsua kulisseissa suoritetuksi samettivallankumoukseksi makunystyröiden ja synapsien välillä. Harrastus tuntuu muovaavan uusia polkuja kuin itsestään, minkään sortin suostumuksia kyselemättä.

Mikäpä sen parempaa, kuin tunne, ettei tylsistymistä ehdi kokea, kun kiinnostuksen kohteet rönsyilevät tyyleistä toisiin. Tovin kuluttua saattaa alkaa pitkä Barolo-kausi. Se on varmaa, etten panisi moista pahakseni.

Mikä kausi itselläsi on päällä ja mihin se on matkalla?

Juhannuksen grilliviini: Nederburg Edelrood 2006

Eteläafrikkalaisen Nederburg Edelroodin väri on syvän tumman rubiini, sen tuoksussa on kypsiä marjoja, karviaista ja aavistus savuun taittavaa mausteisuutta. Runsaanpuoleinen alkoholi tuntuu nokassa parfyymisenä, mutta ei pitele tuoksumaailmaa niskalenkissä. Täyteläisessä maussa korostuvat hillomainen herukka ja karviaismainen hapokkuus. Marjaisaa power-duoa tukee hillitty kahvin flavori, joka sulautuu makumaailmaan kuin Pietarinkirkon taideaarteita vyölaukkuturistiksi sonnustautuneena varjeleva sveitsiläiskaartilainen.

Nederburg Edelrood on mielenkiintoisella tavalla sekä karhea että pehmeä samaan aikaan. Mausta voi tunnistaa (etiketin lukemisen jälkeen), että se koostuu kahdesta eri rypälelajikkeesta, joiden maut eivät ole integroituneet: cabernet tuo makuun ryhtiä ja merlot pyöreyttä.

Edelrood oli muutamia vuosia sitten Viinipirun lempiviinejä, mutta viiniharrastuksen syvennyttyä sen sädekehän loisto on hiukan himmentynyt. Viini ei kuitenkaan ole kulahtanut, vaan päin vastoin: jos joku on kulahtanut, niin tunnetuilta poluilta Punahilkan lailla eksynyt arvioija. Edelrood on oiva grillausviini, jonka hinta-laatu-suhde on enemmän kuin kohdallaan. Tuottaessaan ilonhetkiä kotimaisille sukankuluttajille, se osoittaa, ettei klassisen Bordeaux-sekoituksen voittokulku maailmalla ole silkkaa sattumaa.

Hyvää juhannusta itse kullekin!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 31 muun seuraajan joukkoon