Siirry sisältöön

Artikkelit, jotka ovat liitettynä avainsanaan ‘Samppanja’

Dinner in the Sky

Tuosta vähän tunnelmia hetki sitten päättyneeltä illalliselta, joka aterioitiin katonharjojen yläpuolella Helsingin Rautatientorilla. Viikon ajan tarjolla oleva Dinner in the Sky oli homman nimi. Mitään sanomattoman heinäkuun jälkeen sää oli yllättäen kuin morsian, lämmin liki hellelukemiin saakka, mutta leudon merituulen puhalluksessa miellyttävä. Sasu Laukkosen viiden ruokalajin pläjäys toimi, vaikka kokin jalat olivatkin ilmassa koko kattauksen ajan. Mummin samppanjat maistuivat pikkuruisista samppanjalaseista, joita tyhjensin ainakin kymmenen. Rasittavaa mutta totta, tämän illallisen ajan asiat olivat vain ja ainoastaan hyvin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Disclaimer: Pernod Ricard tarjosi maistelut. Pernod Ricard on tapahtumaa sponsoroineen Mummin maahantuoja. Tämä artikkeli on kirjoitettu hiprakassa.

ps. Jos haluat lukea lisää Sasun kokkailumeiningistä, tässä linkki haastatteluun, jonka kirjoitin herran inspiroivasta meiningistä joku aika sitten.

Jacquessonin tarhasamppanjat

20120607-180435.jpg

Jacquesson 735 on yksi suosikeistani Alkon vuosikerrattomien samppanjoiden ruuhkaisessa valikoimassa. Se on elegantti, mutta samaan aikaan lähestyttävä, peittelemättömän herkullinen viini, joka ei pakota älyllisyyteen, mutta tarjoaa mahdollisuuden moiseen, jos sellainen sattuu hotsittamaan; kuin jouhevasti kirjoitettu klassikkoromaani, jonka nielaisee yhdeltä istumalta.

Jacquessonin tapauksessa metafora on kirjaimellista laatua, sillä perinteinen 10 senttilitran maistiainen 735:tä on liian vähän ja vertautuu kiinalaiseen vesikidutukseen, mikä pakottaa aperitiivin tuplaamiseen, ranskalaisen kulttuurin jaloimpaan keksintöön.

Kun sain kutsun maistelemaan Jacquessonin tarhaharvinaisuuksia huippuvuodelta 2002, raivasin kalenteriini tilaa, minkä seurauksena näpyttelen tätä artikkelia par’aikaa suoraan kuplivalta rikospaikalta.

Tulen päivittämään tätä artikkelia tastingin edetessä puhelimellani, joten jos luet sitä nyt ja palaat sivustolle myöhemmin uudestaan, tarina on todennäköisesti täydentynyt ja muuttanut poissaollessasi muotoaan.

Ensin kuitenkin pari sanaa Jacquessonista. Tila on pitkään historiaansa ja mittavaan maineeseensa nähden varsin pienikokoinen: vuosituotanto on tätä nykyä vain 350 tuhatta pulloa, mikää jää kauaksi esimerkiksi Moetin, Veuven ja Pommeryn tahkoamista miljoonista pulloista. Ei mikään autotallioperaatio, mutta vahvasti putiikkikokoinen pulju. Perustamisvuonnaan 1798 Dizyn alueella toimiva Jacquesson oli yksi ensimmäisistä itsenäisistä taloista, ellei ensimmäinen. Tuotantoa konvertoidaan orgaaniseksi (kymmenisen hehtaaria ovat jo) ja sokerin lisäykset ovat dosagen muodossa pieniä. Takaeteissä kerrotaan yksityiskohtia, joita maakunnassa tavataan pantata, mikä kuvaa hyvin Chiquetin veljesten filosofiaa. Salamyhkäisyyden taakse usein piiloutuvassa Champagnessa läpinäkyvyys tuntuu vielä raikkaammalta kuin muualla.

Talon vuosikerrattoman viinin nimeämiskäytäntö on omalaatuinen. Tänään ensimmäistä kertaa maistelussa oleva 736 seuraa numerojärjestyksessä edeltäjäänsä 735:tä. Järjestysnumero ilmentää ensisijaisesti yksittäisen vuosikerran tyyliä, joka on 736:n tapauksessa vuosikerta 2008. Sekoitteessa on toki myös reserviviiniä vanhemmilta vuosikerroilta.

Pääasiallista vuosikertaa ei tietenkään saa mainita vuosikerrattoman viinin etiketissä, joten Jacquesson on keksinyt poikkeuksellisen numeerisen nimeämiskäytännön, jossa cuveen nimi muuttuu vuosittain. Miksi? Koska talo haluaa ilmentää vuosikertaeroja myös perussekoitteessaan sen sijaan että pyrkisi standardoituun ja tunnistettavaan talon tyyliin, kuten Champagnessa on tapana. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on oikeastaan melko selkeä homma. Hieman Burgundin mielenlaatua Champagnessa.

Jacquessonin omistaja Jean-Herve Chiquet kutsuu itseään ja veljeään ‘turhautuneiksi viljelijöiksi’, jotka tekevät laadun eteen kaikkensa sekä tarhoilla että kellarissa, mikä ei ole Champagnen maakunnassa kovinkaan tyypillistä, mutta mahdollista, koska Jacquesson kasvattaa omat rypäleensä tai ostaa ne tutuilta naapureilta, jotka eivät tahkoa jättisatoja.

Maistetut viinit:

Jacquesson 735
Paahteinen, keltaluumuinen nokka. Heleä viini matalalla dosagella, leveällä moussella ja vedet kielelle herauttavalla piukalla lopetuksella.

Jacquesson 736
Tulee Vindirektin mukaan Alkoon jouluksi. Jäntevä, edeltäjäänsä kypsempi ja voimallisempi samppanja, joka on Chiquetin mukaan vielä hieman kiinni, mutta toimii mielestäni hienosti jo nyt.

Jacquesson 2002
Maltillisesti kehittynyt, kosiskeleva hunajainen briossituoksu. Maku on edelleen nuorekkaan pirteä. Kypsän hedelmäinen, raamikas viini. Herkullinen pläjäys, mutta hyötyy muutamasta vuodesta, joskin avautui lasissa muutamassa minuutissa merkittävästi. Saman vuoden cuvee 730 on millesimea kehittyneempi ja hyvässä iskussa juuri nyt. Jacquessonin perus-cuvee ikääntyy selvästi komeasti.

Jacquesson Dizy Premier Cru Corne Bautray 2002 (blanc de blancs)
Aavistuksen kukkainen samppanjatyyli, jossa marenkisuutta, mantelia, kypsää keltaluumua, sitrushedelmiä ja mineraalinen jämäkkä rakenne. Zero dosage.

Jacquesson Avize Grand Cru Champ Cain 2002 (blanc de blancs)
Paahteinen, mehiäisvahan ja kypsän hedelmäinen tuoksu. Kehittyneempi kuin Dizy. Rakenteeltaan suuri viini, joka kihelmöi paletilla mennessään alas ja jättää suuhun kuivan tunteen. Jännittävä lievästi yrttinen (oregano? Kreisiä) tarhaviini.

Jacquesson Ay Grand Cru Vauzelle Terme 2002 (blanc de noirs)
Syksyn tuoksuja, maltillista paahteisuutta, yllättäen hentoa päärynäisyyttä, integroitunut kaunis nokka, puhdas ja palettia hivelevä samppanja. Täydellinen balanssi.

20120607-160727.jpg

20120607-161916.jpg

20120607-162208.jpg

20120607-180412.jpg

Kämp Signé: Wild, Weird and Wonderful

Kämpin toisen kerroksen ravintola Signé on avannut virallisesti ovensa. Wild, Weird and Wonderful, ravintolan slogan lupaa. Keittiössä häärii Carelian maineeseen nostanut Sami Tallberg ja listalta löytyy muun muassa ruusun terälehdillä maustettua hummeria, pariloitua kesäkurpitsaa suolaheinällä, suolakuoressa paahdettua mukulaselleriä ja metsävadelmia ja pihasauniojäätelöä. Annokset kiteyttävät sloganin hengen onnistuneesti. Signéssä paatunutkin nautiskelija yllättyy, löytää uutta, uudelleenlöytää ja jää ihmettelemään maistuuko tämä jäätelö tosiaan siltä, miltä lapsuuden kesämökillä tuoksui?

Tallberg on villiyrttivillityksineen omaperäisen keittiövelhon maineessa. Vaikutelma ei muutu talon leivän saapuessa pöytään: se on leivottu 200-vuotta vanhaan taikinajuureen. On todettava, että jos taikinan juuri on vanhempaa perua kuin rakennus, jossa Janne Sibelius ja Axel Gallen-Kallela sikailivat absinttipäissään, se on vanhaa. Ja omituista. Ja merkillisen hyvää.

Ravintolan viinilista kurottaa korkealle, kiitos takapiruna väijyvän Lauri Vainion, jonka kyllääntymistä tavoitteleva viinihulluus lienee saavuttanut lakipisteensä Kämpin dekadenteissa puitteissa. Hotellilla on tätä nykyä listoillaan pelkästään  samppanjoita yli sata kappaletta, mikä on komea määrä. Kokonaisuudessaan viinejä on yli tuhat, mikäli alakerran baari, brasserie ja toisen kerroksen Kristallibaari lasketaan mukaan. Kaikkia talon viinejä voi kiikututtaa pohjakerroksen kellarista myös Signéen, jos ravintolan viinilista ei syystä tai toisesta miellytä. Tarkkasilmäinen viinifriikki tekee Kämpin listoilta muuten löytöjä. Etsi Loiren punaviinejä, Etelä-Afrikan Chenineitä ja muita yllättäjiä.

Tulevat kuukaudet näyttävät miten voitokkaasti Signé marssii. Jos Kämp kykenee asettamaan kynnyksensä korkeudelle, jonka yli satunnainen ruokailija loikkaa kompastumatta hotellin prestiisintäyteiseen imagoon, ravintola menestyy varmasti. Toimenpiteet päämäärän saavuttamiseksi ovat tarpeen, sillä yllättävän moni elää edelleen uskossa, ettei Kämppiin sovi astua ilman silkkikravattia ja klubitakkia. Tämä on vaivannut alakerran Brasserieta, vaikka se tarjoaa kelporuokaa, sijaitsee katutasossa ja sisältää jo nimessään lupauksen mutkattomuudesta. Signén hinnoittelusta tai ruoasta se ei jää kiinni.

Signé on aidosti rohkea ja ennakkoluuloton veto konservatiivisessa maineessa olevalta ketjulta. Ennen kaikkea sen toiminnassa tuntuu olevan sydäntä enemmän kuin aikaisemmissa Kämpin ravintoloissa yhteensä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Disclaimer: Palace kustansi pressimaistelut

Viinipiru koeajaa: samppanja jäillä

Katkaistaan helteilta siivet rysäyttämällä lomakauden aikana pölyttyneen sorvin ääreen hetkeksi. Kynä on terassisesongin jäljiltä tylsässä kunnossa, ei niinkään käytöstä, vaan enemmänkin sen puuttesta johtuen, mutta kulmahampaat ovat terävinä grillikauden jatkuessa vielä muutaman entrecôten verran. Blogielämä on mielekästä käynnistää jääkylmällä samppanjalla, etenkin kun hyisevä kielikuva ei petä: Moët & Chandon on nimittäin julkaissut maailman ensimmäisenä samppanjan, joka kiskaistaan suuripesäisestä punkkulasista jääpalojen kanssa.

Moët & Chandon Ice Imperial
Pinot Noir 40–50%, Pinot Meunier 30–40% ja Chardonnay 10–20%.

Tuoksussa on ananasta, litsiä ja muita trooppisten leveysasteiden hedelmiä. Näin Karibian tunnelmissa samppanja ei ole ollu Pirun paletilla koskaan. Paahteisuutta ei ole, mutta jokin hiivaleipämäinen komponentti hedelmäkoktailin joukosta erottuu hentona, mutta hähmäisenä.

Laitetaan suuripesäiseen lasiin ohjeistuksen mukaisesti jäitä. Juoksutetaan pullonkaula lasin reunaa kohden,  ja kaadetaan.

Hiilihappokuplat kuolevat nopeasti jäiden myötä pois. Lasiin jää melko vähäkuplainen janonsammuttaja, jonka hapokkuutta pehmittää tikkunekkumaisena makeutena paletilla tuntuva dosage, joka on noin 45 grammaa. Makean puolelle lipsutaan, vaikkei kesäkuumalla ole edes liukasta.

Maku on alkuun raikas ja lopuksi tahmea, aivan kuten Saint Tropeziin parkkeeratun jahdin kannella tarjotun drinkin kuuluukin olla. Onko kyseessä hyvä viini? Ei valitettavasti ole.

Säröllä ei ole väliä. Moët & Chandonin haarukoimassa kohderyhmässä haluttaneen nautiskella samppanjan prestiisistä ilman samppanjalle ominaista hermotupissa tuntuvaa hapokkuutta.  Tätä alleviivatakseen tuottaja ohjeistaa, että lasiin sopii pudotella viinin ja jäiden lisäksi kurkunpaloja ja sitrushedelmiä. Todennäköisesti melkein mikä tahansa mieleen juolahtava kelpaa; kenttä on avoin loppukäyttäjän luovuudelle, jos kellarimestarin valmistama kokonaisuus ei syystä tai toisesta miellytä. Ja eihän se miellytä.

Moët & Chandon Ice Imperial lanseerattiin muun muassa plastiikkakirurgiasta ja hillitystä charmista tunnetussa St. Tropezissa, jossa viini sai Moëtin mukaan hyvän vastaanoton.

Viini on osoitus Moët & Chandonin markkinointikoneen kyvystä tahkota; Sinisen meren strategiaa hyödynnetään onnistuneesti. Nykyisten asiakkaiden kulutuksen lisääminen ei ole ainoa tyrkyllä oleva kasvustrategia, jos myyntiin halutaan pontta.  Sitä voi lähteä merta edemmäs kalaan, apajille, joilla markkinoiden saturaatiopistettä ei ole vielä määritetty, niiden pariin, jotka eivät juo viiniä.

Moët & Chandon Ice Imperial on tarjolla valikoiduissa ravintoloissa kesäkauden ajan

Niin… Miltä viini maistui ilman jäitä? Keitetyiltä trooppisilta hedelmiltä, jotka yhdistyvät paletilla taltutettuun hapokkuuteen ja hentoon jälkibitterisyyteen. Sokeriliemimäinen makukokemus on valitettavan tunkkainen. Maku on kohtuullisen pitkä, mutta kokonaisuus jättää kaipaamaan päräyttävämpää kokemusta, mihin Moëtin kaltaisen legendaarisen talon pitäisi pystyä ilman ponnisteluja.

ps. Pullo oli journalistinäyte. Näin joudutaan Moëtin mustalla listalle.

Ridgeviewn kuohuvia Englannista

Englannissa maineikasta kuoharia valmistava Ridgeview pistäytyi reilu kuukausi sitten Helsingissä omistajaperheeseen kuuluvan Tamara Robertsin johdolla. Piru kävi vetämässä Brittien suurlähetystössä illallisen, joka alkoi ja päättyi kuohuvaan, kuinkas muutenkaan.

Etelä-Englanti on tätä nykyä varsin suotuinen paikka valmistaa kuohuviiniä, sekä vallitsevan sään että maaperän puolesta. Satakunta kilometria Champagnea pohjoisemmassa sijaitseva saarivaltion kaakkoiskulma lienee ilmaston muutoksen kiistattomia voittajia, jos viinin vinkkelistä arvioidaan.

Ridgeviewn pystyy takomaan Champagnen rypälelajikkeista klassisella metodilla viinejä, jotka ovat voittaneet ranskalaisten samppanjaputelit sokkomaistiaisissa, jossa maistajina ovat olleet ranskalaiset. En ihmettele. Etenkin Knightsbridge 2006 oli sellainen makuelämys, että suosittelen testaamaan, jos mahdollisuus tarjoutuu. Pulloja ei ole enää juurikaan liikeenteessä, mutta kukaties tuoreemmista vuosikerroista löytyy saman sarjan iskijöitä. Jos tilaisuus tarjoutuu, maistelen kernaasti myös ne.

Alkossakin takavuosina ollut rosé sen sijaan oli listani peränpitäjä marjaisine, aavistuksen juuresmaisine makuineen. Jos jotain pitää todeta yleisluonteisesti, tila voisi mielestäni nykäistä piirun pois dosagesta, valmistusvaiheen lopuksi lisättävästä sokeripläjäyksestä, jotta viinien suutuntuman leveys kaventuisi ja hermoon iskevä hapokkuus pääsisi oikeuksiinsa.

Kaikki tyynni, Ridgeviewn viinit ovat kovia luita ja antavat myrskyvaroituksen siitä, minkälaista viiniä Englanti pystyy tuottamaan: tila aloitti toimintansa vuonna 1994, mutta kamppailee jo nyt jokusen vuosisadan kauemmin treenanneita samppanjatiloja vastaan kummallisen tasaväkisenä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tiedotustilaisuus pohjasamppiksesta

Kuten olette lukeneet, viime heinäkuussa Ahvenanmaan edustalta löytyi hylky, jonka ruumassa makasi liuta ikivanhoja samppanjapulloja. Kärkeen pulloja epäiltiin 1700-luvun lopun Veuve Clicquotiksi, “Keltaiseksi leskeksi”, mutta sittemmin valmistajaksi on tarkentunut Juglar-niminen samppanjatalo, joka pani pillit pussiin joitakin satoja vuosia sitten ja sulautui Jacquessoniin. Asiasta järjestetään tiedotustilaisuus Maarianhaminassa ensi keskiviikkona 17.11.

Mielenkiintoista nähdä, kuinka pohjapullojen mittaamatonta pr-arvoa hyödynnetään nykysamppanjan markkinoinnissa; Jacquessonilla ollaan varmasti valppaina. Jahka pullot lähtevät kiertoon, suosittelen pitämään silmällä Avellanin Essin Twitter-päivityksiä. Essi lienee niiden harvojen ja valittujen joukossa, jotka saavat vinkkua lasiinsa.

Kallis kulaus

Ilta-Sanomat uutisoi, että Ahvenanmaan liepeiltä, uponneesta hylystä meren pohjasta, on löytynyt samppanjaa, jonka epäillään olevan peräisin 1700-luvun lopulta. Tapaus muistuttaa Jönköpingiä, vuonna 1916 upotettua purjelaivaa, jonka rahtina oli tsaari Nikolai II:n tilaamaa Heidsieck Monopolea vuosikertaa 1907, jota myytiin ilmeisesti useamman kymmenen tuhannen euron pullohintaan uusrikkaille ja muuten vain rikkaille.

Ilta-Sanomien mukaan: “Samppanjan löysi ahvenanmaalainen sukeltaja Christian Ekström. Pullon löydettyään hän maistoi sen sisällä ollutta nestettä ja totesi sen olevan samppanjaa.” -IS

Ei tainnut ahvenanmaalainen sukeltaja arvata, kuinka kalliin kulauksen tuli ottaneeksi. Ruotsalainen samppanja-asiantuntija Richard Juhlin epäilee pullon arvoksi puoli miljoonaa kruunua.

Castellblanch Rosado ja Pirun viime päivät

Viime päiväni ovat kuluneet voittopuolisesti koliikkivauvan itkua kuunnellen, jolloin viininmaistelulle on jäänyt luvattoman vähän aikaa. Onneksi myös viisiviikkoisen on ladattava säännöllisesti akkujaan, jotta serenadien laatu ei laske luokattomaksi. Tällaiset hetket olen käyttänyt hyväkseni livahtamalla viinitilaisuuksiin. Viimeisellä pakoretkelläni suuntasin Castellblanchin tilaisuuteen, jossa lipittelin cavaa.

Ensin pari sanaa kuohuviiniskenestä. Suomalaiset juovat enemmän kuohuviiniä kuin koskaan ja valtaosa osa siitä on espanjalaista cavaa. Cava valmistetaan samppanjametodilla, mutta espanjalaisista rypäleistä, pääasiassa Parelladasta, Xarellosta ja Macabeosta. Lopputulos on niittänyt menestystä viininystävien parissa.

Vaikka cava myy eri puolilla maailmaa, Suomi näkyy kiitettävästi tilastoissa. Castellblanchin suurin markkina-alue on itseasiassa, uskokaa tai älkää, piskuinen Suomi. Maan suosituimmaksi rosé-kuohuvaksi noussut Castellblanch Rosado itseasiassa räätälöitiin Suomen markkinoille. Menestyksen seurauksena viini lähtee seuraavaksi valloittamaan lähimaita.

Suomen merkitys Castellblanchille ei näy ainoastaan viinien räätälöinnissä, vaan myös suuremmissa kädenväännöissä. Castellblanchin peruskuohuvaa on kutsuttu useita vuosikymmeniä nimellä Cristal. Äskettäin Roederer, joka valmistaa maailmankuulun Cristal-samppanjan, ärsyyntyi nimien päällekkäisyydestä ja uhkasi raahata Castellblanchin EU:n oikeusistuimiin. Talo päätti vaihtaa nimen suosiolla ja pyysi ihmisiä tarjoamaan korvaavia nimiehdotuksia. Voittajavaihtoehto löytyi Suomesta maahantuojalta. Sen seurauksena Cristal tunnetaan tätä nykyä nimellä Carat.


Castellblanch Rosado (8,49€) on varsin onnistunut viini. Se kantaa runsaanpuoleisen sokerinsa lipsahtamatta äitelän puolelle ja toimi lasissa hienosti. Marjaisuudestaan huolimatta se ei maistu esanssiselta. Viini on itseasiassa yllättävän kompleksi esitys: löysin kulauteltavasta mausta jopa hentoa savuisuutta. Hinta-laatu-suhde on kauniisti kohdillaan.

Kuinka skumppapullo avataan yhdellä kädellä?

Oletko koskaan miettinyt tulisiko hommasta mitään? Ilkka pohti, mutta ei tajunnut jättää hommaa siihen.

Suomalaiset kuplivat samppanjan kanssa yhä useammin

Tilastojen mukaan suomalaiset kaksinkertaistivat samppanjan kulutuksensa vuosikymmenessä. Vuonna 1999 juotiin 126 000 litraa, mikä tarkoittaa pseudojärkeilyllä, joka kolmaskymmenes suomalainen tyhjensi pullon samppanjaa vuoden aikana. Tosin, koska samppanjahumala on kalsarikännäilyskenessä näinä päivinäkin harvinaisuus, voidaan olettaa, että pullot jaettiin jonkun kanssa, jolloin saadaan tulos, jonka mukaan noin 6% suomalaisista maisteli samppanjaa 1999.

Vuonna 2009 samppanjaa kului yli kaksi kertaa enemmän. Kvasilogiikan mukaan 2009 noin reilu 15% ihmisistä osallistui samppanjapullon tuhoamiseen. Jos samppanja ajatellaan yleensä juotavaksi laseittain, lukema tietenkin kasvaa. Toisaalta, ne jotka avasivat pullollisen, avasivat todennäköisesti toisenkin, mikä tarkoittaa kulutuksen keskittymistä…

Oli miten oli, selvää on, että samppanja on alkanut maistua myös suomalaisille. Ajankohta on mitä mainioin, sillä tuottajien hinnanalennuspaineet ovat juuri nyt historiallisen suuret. Ei muuta kuin kuplimaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 31 muun seuraajan joukkoon