Juhannusjuomat Korporaatiossa
Voiko punkku maistua pekonilta? Miltä maistuu laatikkorosé? Kliketi klik.
Artikkelit, jotka ovat liitettynä avainsanaan ‘shiraz’
Kes 15
Tou 29
Victoriaa maistelemassa
Otsikko ei edusta viiniblogien kekseliäintä kärkeä, mutta koska olen päättänyt olla käyttämättä yhteen postaukseen yli kolmeakymmentä minuuttia, se saa nyt kelvata. Omassa ennalta-arvattavassa kelvottomuudessaan siinä on itseasiassa jotain hauskaa, koska se on kuin vesitetty versio kiinnostavasta viinijournalismista ja edustaa kunniakkaasti ilmiselvien asioiden toteamisjournalismin pitkää traditiota. Nimeämisen jälkeen postaus ei voi kuin lähteä nousuun.
Tässä lyhyesti juttua tämän päivän Victoria-seminaarista, jonka Essi Avellan oli järjestänyt hotelli Kämpin tiloihin. En tuntenut tuottajista ennalta kuin kaksi. Maistettuani pari ensimmäistä valkkaria, huomasin olevani innostunut.
Victoria on Australian mantereen eteläisin osavaltio ja vastaa pinta-alaltaan suunnilleen Italiaa, vaikka tietenkin tuottaa vain murto-osan saapasmaan volyymista. Ymmärrettävästi alueelle mahtuu melkoinen kirjo erilaisia maaperiä ja mesoilmastoja. Olipa kyse sitten voimakkaasta Cabernetista tai elegantista kuohuvasta, Victoria näyttää hoitavan homman onnistuneesti. Esimerkiksi DeBortolin melkoisen mainion Patricia-kuohuviinin rypäleet tulevat 800-metrin korkeudelta, mikä selittää presentaatiossa nähdyn hullunkurisen kuvan, jossa kengut loikkivat lumisella viinitarhalla.
Australian mittapuulla kyseessä on viileä alue, mikä sopii eurooppalaiseen nokkaani Barossan järkälemäisiä Shirazeja paremmin. Tästä huolimatta Victorian viinit eivät onnistu täysin vakuuttamaan. Valkoiset ovat parhaimmillaan kiistatonta maailmanluokkaa, kuten Kooyongin Estate Chardonnay 2010, mutta eräissä punaisissa hedelmän makeus laskee hieman intoani (etenkin jos kyse on Pinot noirista). Sama ominaisuus vaivaa monissa Ranskan Languedocin viineissä, vaikka ne muutoin onnistuisivatkin miellyttämään. Puheet Victorian valkkareista sen sijaan tuntuvat pitävän kutinsa, etenkin nyt, kun järjettömistä tammiylilyönneistä ollaan päästy terävimmällä huipulla pitkälti eroon.
Eräs mielenkiintoisimmista tuottajista oli Castagna, joka käyttää onnistuneesti muun muassa Nebbioloa ja Sangiovesea sekoituksissaan. Julian Castagnan viinit eivät maistu baroloilta tai chianteilta, eivät sinne päinkään, mutta ovat tasapainoisia ja paletin puhdistavia, mitä pidän tärkeänä. Ennen kaikkea hänen viininsä ovat rakenteeltaan ilmavia, mikä on harvinainen piirre sekä Australiassa että Australian ulkopuolella. Kukaties biodynaamisuus auttaa asiassa, mene ja tiedä.
Olisikohan DeBortolin Patricia paras australialainen kuohari, jota olen maistanut?
Castagnan peruspullotteessa on idistä
Julian Castagna
Yksi maistuvimmista Shirazeista. Tuottaja valmisti myös huikeaa Chardonnayta, josta en tajunnat napata kuvaa.
Ken Pollock / BlackJack Wines
MustaJaakko maistui Pirulle
Kämp signe täynnä viiniä
Times & wines they are-a-changeling
Eräs viiniharrastuksen mainio puoli on tapa, jolla viinityyleihin liittyvät mielihalut tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Sallikaa, että tarkennan hieman tätä frankenstein-hajatelmaa. Suosikkiviinit, alueet ja tyylit ovat toisinaan siinä määrin kausiluonteisia, että äkilliset vaihtelut tulevat yllätyksenä jopa paletin omistajalle. Enkä tarkoita tällä esimerkiksi vuodenaikojen vaikutuksia juomatottumuksiin (port-viini ja helteet ovat liki yhtä huono yhdistelmä kuin mehujää ja talvipakkaset) tai sitä, että monilla on vapun aikaan tapana kuohua enemmän Kaivopuiston nurmikolle kuin nieluunsa. Tarkoitan tässä kohden muutoksia viinivalinnoissa, joita on mutkikasta selittää millään ulkoisella tekijällä.
Annan esimerkin. Kuluneet vuodet olen karttanut Chilen viinejä. Ne ovat olleet liki poikkeuksetta ennalta-arvattavia ja ikävystyttäviä esimerkkejä massatuotannon ja liiallisen kastelun ristiriitojen sävyttämästä avioliitosta. Viime kuukausina olen nauttinut useita Chilen valkoviinejä kuin varkain, ja painotan sanaa ‘nauttinut’. Syytä saattaa toki olla chileläisten viinimaakarien kiistattomassa kehityksessä, mutta skeptinen mieleni väittää, että se on vain osa mutkikasta vyyhtiä, jonka armoilla viininystävä on.
Chileläisten viinien tapaan olen kiertänyt Sauvignon blancit kaukaa, niin hedelmäisinä uuden maailman versioina kuin terroir-vetoisina gallialaisina. Nyt olen huomannut nauttivani Sauvignon blancista, pahimmillaan chileläisestä sellaisesta. Minne ihmeeseen palettini oikein on matkalla?
Pitkäveteisyydenkin kustannuksella nakkaan kehään vielä kolmannen esimerkin. Shiraz-rypäle, tuo muhkean mausteinen lajike, jota olen joskus nimitellyt kieliposkessa rypälekavalkaadin vaimonhakkaajabodariksi. Viimeisten 6 kk aikana olen laskujeni mukaan avannut enemmän Shirazeja ja Syraheja kuin italialaisia punaisia yhteensä, mitä voi jo hyvällä omalla tunnolla kutsua kulisseissa suoritetuksi samettivallankumoukseksi makunystyröiden ja synapsien välillä. Harrastus tuntuu muovaavan uusia polkuja kuin itsestään, minkään sortin suostumuksia kyselemättä.
Mikäpä sen parempaa, kuin tunne, ettei tylsistymistä ehdi kokea, kun kiinnostuksen kohteet rönsyilevät tyyleistä toisiin. Tovin kuluttua saattaa alkaa pitkä Barolo-kausi. Se on varmaa, etten panisi moista pahakseni.
Mikä kausi itselläsi on päällä ja mihin se on matkalla?
Syy 11
Chileläisen Caliterran viinintekijä vierailulla Suomessa
Caliterran Guadran mukaan Chile ylettyisi Norjasta Saharaan. Tyypillistä puhetta mieheltä, joka uskoo että maailma on pyöreä.
Piru kävi maistamassa chileläisen Caliterran viinejä Wennercon järjestämässä tilaisuudessa, jossa puhetta ylläpiti señor Sergio Guadra, tilan pääviinintekijä. Caliterra on kuluneina vuosina panostanut runsaasti kestävään kehitykseen. Maaperää säälitään orgaanisen viljelyn muodossa ja paikallisia asukkaita tuetaan sosiaalisten projektien muodossa.
Konkreettisimmin linjaus näkyy suomalaiselle kuluttajalle Caliterran pulloissa, jotka ovat tätä nykyä kevyempiä, jotta kuljettaminen pallon toiselle puolelle haaskaisi vähemmän luonnonvaroja. Pullotteiden etiketit valmistetaan kierrätyspaperista ja tarhoilla laiduntaa liuta puolivillejä hevosia, jotka popsivat naamaansa ylimääräisen aluskasvillisuuden, joka muutoin pitäisi myrkyttää pois silmistä (ja jotka vääntävät samalla ruokavalionsa köynnösten sekaan lannoiteeksi, vaikka Guadra ei tätä maininnutkaan).
Samalla vältytään ylenpalttisilta maastopaloilta, joten homma näyttää kaiken kaikkiaan toimivan (vaikka kriittisyyteen taipuva Piru mielellään kuulisi, näkyykö eettisyys myös minimipalkoissa tai työntekijöiden sairastumisiin liittyvissä käytännöissä).
Mitä tulee viineihin, ne edustavat uuden maailman kuluttajaystävällistä tyyliä. Tämä tarkoittaa pehmeyttä, täyteläisyyttä, hedelmäisyyttä ja, Caliterran tapauksessa, valitettavasti liiallista määrää tammea. Caliterran viinit uponnevat uuden maailman makeaan tyyliin persoihin viinisieppoihin; ne jotka etsivät Chilestä viittauksia vanhaan maailmaan, tulevat löytämään ennakkokäsityksiään vastaavia tuloksia.
Alkon valikoimista löytyy tällä erää kolme Caliterran tuotetta:
Caliterra Chardonnay Reserva (8,69€)
Tuoksussa ananasta, litsiä ja jo 90-luvulta tuttua Lipsi-mehujäätä. Karkkituoksua jatkaa kivoilla hapoilla varustettu tropiikkiin ja mehukkaaseen päärynään kallellaan oleva maku, joka on runsasta tuoksua fokusoituneempi, freesimpi ja miellyttävämpi, mutta hivenen liian tamminen Pirun makuun. Hinta-laatu-suhde on silti kohdillaan. Tammitettu Chardonnay on Pirun paletissa trion paras työnäyte.
Caliterra Cabernet Sauvignon Reserva (8,69€)
Tuoksu on, vain Chilessä mahdollisella tavalla, samaan aikaan ikään kuin huovan alla, mutta runsaasti levällään. Se ei ole kovinkaan freesi, enemmänkin suurieleisen mausteinen hieman hähmäisellä tavalla. Maku kuitenkin pelastaa paljon, sillä hedelmäisellä viinillä on kiva suutuntuma ja miellyttävä happorakenne. Vaikka tammea on tarjolla täysi latinki, viini ei ole liian makea.
Caliterre Tributo Shiraz (10,98€)
Tuoksu on yllättävän rönsyilevä Shiraziksi, ilmeisesti vähemmistörypäleet Malbec ja Merlot tuovat kokonaisuuteen mittaansa enemmän vipinää. Läsnä on kosolti tammen tuomia aromeja, kanelia ja kumia. Maku on maukas ja miellyttävän hapokas verrattuna Etelä-Australian vastaavan hintaisten Shirazien hillomaiseen makumaailmaan. Tributon hinta kipuaa maagisen kymmenen euron rajan väärälle puolelle, mutta tasoero Cabernet Reservaan on silti panostuksen väärti. Hetken mutustelun jälkeen totean tämän kivaksi viiniksi, jonka hinta-laatu-suhde on hyvä.
Caliterran viinit sopivat chileläisten viinien ystäville. Samalla viinin ostaja saa kaupan päälle hitusen hyvää omaatuntoa. Vaikka viinit eivät ole elegantteja, ne ovat antoisia ja reheviä. Jos et ole pitänyt aiemmin Chilen viineistä, Caliterra ei muuta mieltäsi. Jos kuitenkin tapaat viettää runsaasti aikaa Etelä-Amerikan viinihyllyjen edessä, en usko että petyt. Puolet tammesta pois, kuuluu Pirun mantra Chilen suuntaan.
Nederburgin viinintekijä Suomessa
Eteläafrikkalaisen Nederburgin viinintekijä Razvan Macici pistäytyi Helsingissä kertomassa tilan tuoreimmat kuulumiset ja maistattamassa viinejä. Nederburg on osa jättimäistä Distell-korporaatiota, jossa se edustaa portfolion laadukkaampaa sektiota. Vaikka noin 60 prosenttia tilan viineistä kulkeutuu vientiin (ja kohtuullinen määrä siitä Suomeen), Nederburgin tunnetaan myös kotimaansa kamaralla, kiitos lukuisten palkintojen, joita tila on vuosien varrella napsinut.
Nederburg Edelrood (9,68€)
Vuodesta toiseen hyvin suoriutuva Edelrood (”jalo punainen” buurin suussa) ei pettänyt tälläkään kertaa. Se on vedet kielelle herauttava herukkainen viini, jossa on hieman tuhkaisuutta ja pureskeltavan runsas tekstuuri. Eräs seikka on Edelroodille ominaista: sen hieman irrallisen hapokkuuden havaitsee kohtuullisen helposti. Viinintekijä myönsikin avoimesti, että tilan viineihin lisätään happoja, koska päämääränä on komponenttien välinen tasapaino. On kohtuullisen selvää, ettei Nederburgeista saa terroir-viinejä tekemälläkään, mutta rypäleiden laadun ollessa korkea, myös lopputuote on korkeatasoinen. Edelrood on onnistunut esitys kellarikemiasta huolimatta (ja kukaties osittain juuri sen ansioista).
Nederburg Shiraz (9,68€)
Nederburgin Shiraz on muheva makupommi, jonka erikoisuutena on romanialainen tammi, mikä tapaa tuoda viiniin kanelin ja neilikan flavoreja. Lajikkeena Romanialainen tammi on lähempänä ranskalaista kuin amerikkalaista, myös kohtuullisen tyyriiltä hinnoiltaan, joten sen käyttäminen on mielenkiintoinen veto romaniasta kotoisin olevalta viinintekijältä. Mitä tulee pullotteiden väliseen herkullisuuskilpailuun, Shiraz jää auttamattomasti Edelroodin jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että viini olisi kelvoton esitys. Päin vastoin, se erottuu edukseen australialaisista kilpailijoista: ympäripyöreän hillomaisuuden sijasta tarjolla on kohtuullinen määrä happoja tummasävytteisessä, mausteisessa paketissa.
Nederburg Shiraz-Viognier (29,80€/3l)
Laatikoissa kaupiteltava Shiraz-Viognier sisältää nimensä mukaisesti Shirazin lisäksi muutaman prosentin valkoista Viognier-lajiketta, joka tuo kokonaisuuteen mittaansa enemmän aromikkuutta. Viinin tuoksusta voi erottaa barbecue-kastikkeen aromia ja jopa trooppisia tuoksuja, joita harvemmin punaviineissä tapaa. Viinin maku on helposti lähestyttävä ja notkea. Loppumaussa on erehdyttävästi popcornin rasvaisuutta tapaileva flavori. Mikä Nederburgin Shiraz-Viognier siis on miehiään? Kulauteltava perusviini, jonka mausteisuutta voisi karsia ja jossa ei ole tarpeeksi tanniineja minun makuuni. Shiraz-Viognier toiminee kuitenkin varsin hyvin kesän grillailuissa, koska edustaa tyyliä, jossa ei olla turhan nuukia sen suhteen, minkälaisesta kupista kulauttelu suoritetaan. Joten ei muuta kuin sytytysnestettä huoltsikalta, Shiraz-Viognieria handellista ja grillit tulille.
Tou 18
Chateau Ste Michelle ja kymmenkunta viiniä Washingtonista
Jos Yhdysvaltoja arvioi sen eri kolkkien saaman mediahuomion kannalta, se näyttää erehdyttävästi koostuvan kahdesta kapeasta rannikkokaistaleesta ja niiden väliin jäävästä valtavasta erämaasta. Aurinkoinen Kalifornia ja tiheään asuttu itärannikko ovat synnyttäneet muun muassa Internetin ja Googlen, liudan sotia, tolkuttoman määrän elokuvia, leijonan osan Amerikkojen kansantuotteesta, sekä viimeisimmän pörssiromahduksen (siinä missä rannikoiden väliin jäävät ihmiset viljelevät maissia).
Viinin vinkkelistä todellisuus on mediaharhaa suoraviivaisempi: 90 % Yhdysvaltojen viineistä tuotetaan Kaliforniassa. Onneksi jäljellä jäävät 10 prosenttia kuuluvat myös mielenkiintoisimpiin, kuten pari tuhatta kilometria Kalifornian yläpuolella sijaitsevan Washingtonin viinit osoittavat.
Viinipiru maistoi tänään kymmenkunta Washingtonin ja Oregonin viiniä Winestaten järjestämässä tilaisuudessa. Joukossa oli vanhoja tuttuja, kuten Oregonin Erath Pinot Noir, mutta myös liuta uusia, kuten Chateau Ste Michellen viinit, joita oli paikan päällä esittelemässä viinintekijä Bob Bertheau.
Suppean otannan perusteella Washingtonin valkoviinejä tuntui luonnehtivan kosiskeleva hedelmäisyys yhdistettynä tuntuvaan hapokkuuteen, ikään kuin uuden ja vanhan maailman viiniparadigmojen synteesinä. Valkoviineistä Pirun suosikiksi nousi Eroica Riesling -08, jonka aromaattisessa tuoksussa oli Sauvignon blanceille tyypillisempää mustaherukan lehteä ja joka kantoi runsaisiin happoihin verhoutuneet jäännössokerit tyylillä. Eroican maun keskivaiheessa oli havaittavissa varsin poikkeuksellinen flavori, joka muistutti erehdyttävästi vihreää hedelmäaakkosta. Vaikka nautin normaalisti hedelmäkarkkini ja viinini erillään, Eroicassa yhdistelmä toimi.
Maistelussa olleista punaviineistä pidin etenkin Ste Michellen Syrahista -04, jolla oli eurooppalaistyylinen nokka, mutta uuden maailman makuprofiili. Tarjolla oli kompleksisuutta, kypsää marjaa, mausteisuutta, sekä lähestettävyyttä pehmeyden muodossa. Sen sijaan Antinorin perheen kanssa toteutettu Col Solare oli pettymys lihaisista otteistaan huolimatta. Kyseinen vuosikerta sai Wine Enthusiastilta 92 pistettä, joten lienee turvallista todeta, että makuja on monia.
Miellyttävän yllätyksen tuotti mutkaton Columbia Crest Two Vines Shiraz, joka osoittautui freesiksi ja maukkaaksi. Vaikka viini ei noussut suosikkieni kastiin, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että Shiraz-nimikkeellä kyetään tekemään myös viiniä, joka ei ole tekstuuriltaan raskasta kuin samettiesirippu ja tyyliltään mahtailevaa kuin nakkikioskilla uhoava kehonrakentaja. Mikäli tällaisia Shirazeja tulee vastaan useampiakin, Piru joutuu tarkistamaan käsityksensä kohtuuhintaisen Shirazin potentiaalista.
Kaiken kaikkiaan on todettava, että Washington on mielenkiintoinen alue. Ei vähiten sen vuoksi, että se kykenee tuottamaan kylmemmän ilmastonsa ansiosta viinejä, joissa on paljon sekä hedelmää että hapokkuutta.
Alla Chateau Ste Michellen Bobin terveiset Viinipirun lukijoille!
