Trimbachia ja poronsydäntä
Anne Heydt-Trimbach vieraili Suomessa tovi sitten ja kysyi ehdinkö näkemään. Vedimme illallisen Haviksessa ja huuhtelimme sapuskat Trimbachin viineillä, joita löytyy ravintolan valikoimista useampia kappaleita. Listalta löytyy myös poronsydäntä, jota päätin testata tekolappalaisena. Ala-asteen verilättykokemukset eivät toistuneet: sydän osoittautui varsin tiiviiksi ja maukkaaksi raaka-aineeksi. Onnistuin houkuttelemaan Annen maistamaan Petteri Punakuonon sydäntä, joten en suorittanut rötöstäni ilman rikostoveria.
Trimbach tekee viininsä perinteisen tyylin mukaisesti rutikuiviksi. Kysymys siitä, tulisiko pullojen etiketteihin merkitä viinin makeusaste on heille kinkkinen, vaikka informaatio olisikin pullojen parissa pyörivälle kuluttajalle hyödyllinen. Trimbachien mielestä Alsacen viinin kuuluu olla kuivaa (jälkkärityylit pois lukien) ja olisi suotavaa, että tuottajat ratkaisisivat dilemman hillitsemällä sokerikeekoiluansa ja palaamalla ruotuun. Ellen aivan erehdy, myös Hugelilla ajatellaan asiasta samoin.
Trimbachin Cuvée Frédéric Emile 2004 on suitsuttamisen väärti. Kyseessä on tarkkapiirteinen ja tyylikäs Riesling, jonka kahdeksan gramman hapot tasapainottavat kypsän hedelmäisyyden; suussa runsas hapokkuus maastoutuu kokonaisuuteen ja tuottaa varsin fokusoituneen ja moni-ilmeisen lopputuloksen. Hain jokunen kuukausi sitten kaappiini myös muutaman Trimbachin Riesling Réserven. Availen niitä silloin tällöin ja tarkkailen millä tavalla viini kehittyy. Harva viinityyli pärjää herkullisuusmittelöissä kypsään ikään ehtineelle Rieslingille.










