Siirry sisältöön

Artikkelit, jotka ovat liitettynä avainsanaan ‘Valkoviini’

Testaamisen väärti valkkari

En enää korkkaa viinejä analysoidakseni niiden aromaattista koostumusta pilkkomalla niitä kielellisesti palasiksi. Koen ne eri tavalla. Lähestyn viinejä omasta kulmastani, en niinkään anglosaksisen paradigman ohjaamana, kukaties siksi, että olen tiedostanut paradigman olemassaolon. Ennusmerkeistä huolimatta tästä ei siltikään tule neuroottisen blogipostaamisen traditiolle kunniaa tekevää vuodatusta, jossa analyyttisyyden taakse piiloutuva kirjoittaja ruotii (usein liian monimutkaista) suhdettaan intohimon kohteeseensa. Sen sijaan tästä tulee postaus, johon on ympätty yhteen kaksi täysin toisiinsa liittymätöntä asiaa, melko lailla mielivaltaisesti. Tietenkin jos rehellisiksi heittäydytään ja miksipä ei heittäydyttäisi, tämä on ilmiselvä neuroottinen postaus.

korkki

Balanssi. Viinin tärkein ominaisuus. Viinin subjektiivisin ominaisuus. Termiä voi käyttää kuka tahansa missä tahansa yhteydessä, minkä vuoksi se on lähestulkoon tyhjänpäiväinen käsite, jota on kuitenkin syytä käyttää aina kun tarvetta ilmenee. Tähän, kuten moneen muuhunkaan asiaan, emme voi vaikuttaa.

Viinikirjoittaminen on kumma laji. Kirjoittelun lähtökohtana on sensorinen kömpelyytemme (moni muu nisäkäs olisi kymmeniä kertoja pätevämpi luotaamaan viinejä aistiensa avulla. Meidän hajuaistimme erottelukyky vastaisi parin metrin syvyysnäköä, jos leikitään, että nenä olisikin silmä. Hajuaistia ei voi kehittää; likinäkökään ei parane harjoittelemalla).

Verbaalisuutemme on rajallista. Vedämme toki pidemmän korren eläimiin verrattuna, mutta siitä viis: kykymme viestittää aistiärsykkeistä konstruoimiamme kokemuksia on puutteellinen. Sanoja on kymmenien tuhansien vuosien keksimisenkin jälkeen liian vähän käytössä, eikä yksittäinen ihminen tunne niistä kuin rajallisen osan. Kapasiteettimme riittää vaihtelevasti monimutkaisten asioiden ilmaisemiseen. Esimerkiksi: turvaudun tässäkin kappaleessa lainasanoihin.

Tuoksu- ja makuaistimuksista kirjoittaminen tuottaa 95%:sti semanttista kakofoniaa, jonka informatiivinen arvo seilaa jossain olemattoman ja vähäisen välimaastossa. Laiha lohtu on se, että alan tuottamasta metelistä on kuluttajalle toisinaan aidosti iloa.

Eräät toki uskovat, että harjaantunut mieli kykenee pyydystämään arvioinnin kohteen ominaisuudet minuutensa haudaten kuin zenbuddhalainen munkki ja tuottamaan tieteellisrationaalisen metodin avulla objektiivista luotettavaa tietoa viinin de facto laadullisista ominaisuuksista, mutta en kuulu heihin. Mittarimme ovat kovin karkeita ja informaatio (lue viinin maku) lopulta siinä määrin aivoitustemme tuottamaa, ettei arvioijaa voi erottaa arvionnin kohteesta. Olen avoimesti aistipessimisti, jonkalaisia löytyy viinialalta yllättävän paljon. Alussa mainitsemani anglosaksinen paradigma perustuu vastakkaiseen näkemykseen.

568057

Meillä on käsissämme määritelmiä hellivä, mutta empiriaa pakeneva balanssin käsite. Käytetään sitä. Sassarini CinqueTerre löytyy Alkon valikoimista. Pidän viinistä. Se on balanssissa.

Ligurialainen maastoutuu ensimmäisellä kulauksella tavanomaiseen, mutta toisin kuin keskinkertainen viini, se toimii kuin katua pitkin heitetty kolikko, joka jatkaa pyörimistään pidemmälle kuin sen pitikään. Hedelmältään puhdas, riittävän hapokas, yllättävän mineraalinen, kitalakea vasten levitoiva viini, joka tarjoaa vastinetta panostukselle. Kuin kunnon raaka-aineista kaikkien taiteen sääntöjen mukaan valmistettu kotiruoka. Et todennäköisesti saa lihamureketta eteesi Michelin-ravintolassa, mutta oikein valmistettuna se voi olla siinä määrin herkullista, että muu maailma katoaa hetkeksi.

Alussa mainitsemani toinen asia, johon on pitänyt ottaa kantaa jo tovi. Repository of Useless Information. Otto, ei!

Italian Tocai = TAI

Olen par’aikaa Italiassa, sahaamassa Venetsian ja Garda-järven välisiä viinimaita kuin riivattu, päätyen yöksi milloin minnekin. Tällä erää olen Bibionessa, jonka asema Italian ykkösrantalomakohteena lienee ollut kiistaton aikana, jona Frederik ja Danny mittelivät virallisen seksisymbolin statuksesta. En silti valita: ranta on muutaman metrin päässä ja elohopea kipuaa päivisin yli kolmeenkymmeneen.

Jos viime päivien lukuisten tilavierailujen anti pitää tiivistää yhteen sanajonoon, otsikko täyttää tehtävänsä. Veneton ja Friulin alueella tyypillinen Tocai-rypäle ei nimittäin ole enää nimeltään Tocai, vaan TAI.

Miksi? Koska rypäleen perinteinen nimi muistutti liikaa makeista viineistä tunnettua Unkarin Tokajia, vaikka varsinaista sukulaisuussuhdetta rypäleiden tai tyylien välillä ei olekaan (kukaties juuri siksi). EU pyysi Italiaa kohteliaasti keksimään rypäleelle uuden nimen, mikä toteutuikin poliittisen painostuksen jälkilöylynä, tappiollisen taistelun jälkimainingeissa sekä poikkeuksellisen pitkin hampain. Kolme vuotta myöhemmin soraääniä ja voivotteluja ei kuulu. Tuottajat näyttävät kääntäneen sivua ja markkinoivat alueen viinejä ilman persuilevaa happamuutta unionia kohtaan.

Tocai on siis tätänykyä TAI, mikä kuulostaa simppeliltä.  Friulin seudulla pullossa tosin lukee usein Friulano ja eräillä Veneton laatuluokitusalueilla etiketeissä lukee ennemmin alueen nimi kuin rypäleen, joten asia ei ole aivan niin yksinkertainen kuin sen saattaisi toivoa olevan.

Älkää muuten kysykö miksi TAI-rypälelajike kirjoitetaan internetin keskustelupalstoilta tutulla huutotekniilla ja miksi Google tarjoaa pad thain reseptejä ja elefantin hoito-ohjeita sille, joka pyrkii käymään sinuiksi nimen kanssa. Jos hakukoneen osumia pidetään mittarina muutostyön kommunikoinnin onnistuneisuudesta, nimeä ei ole osattu viestittää Italian rajojen ulkopuolelle lainkaan, ja pidetäänhän sitä.

Viinit ovat silti mukavan kulauteltavia, keskimäärin mukiinmeneviä ja silloin tällöin jopa aivan mainioita. Kukaties käsittelen seuraavassa postauksessani tarjontaa laajemmin, mutta nyt tyydyn toteamaan, että TAI:ta saa sekä kevyenä punaisena, täyteläistä tavoittelevana punaisena, ilmiselvänä roséna (jota kuitenkin halutaan uppiniskaisesti kutsua rossoksi) että raikkaana valkoisena versiona, joista etenkin Lison-viinit ovat herkullisia pläjäyksiä. Pistän tähän kohtaan kuitenkin pisteentapaisen: ohjelmaa täyteen tukotettu päivä UIV:n parissa käynnistyy muutaman tunnin kuluttua ja sitä ennen ajattelin nukkua illallisen punaviinit pois päästäni.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Domaine Didier Dagueneau

Piipahdin Vin Naturen ja Fine Wine Finlandin Terroir-tapahtumassa maistelemassa nipun viinejä. Kiinnostavin paketti oli Domaine Didier Dagueneaun viinien maisteleminen peräkkäisiltä vuosilta. Moni varmasti jakaa mielipiteen, että vuosikertojen peräkanaa maistelu on kivaa puuhaa, johon kuitenkin pääsee heittäytymään viiniharrastuksessa valitettavan harvoin.

Erehdyttävästi Grateful Deadin laulajalta näyttänyt Didier Dagueneau kuoli kaksi vuotta sitten lento-onnettomuudessa, minkä seurauksena viinintekovastuu tipahti parikymppisen pojan harteille, joka on tarttunut härkää sarvista.

Isän vaihtuminen poikaan ei maistunut lasissa. Blanc Fumé de Pouilly 2008 edusti ensimmäistä vuosikertaa, jonka valmistamisesta Benjamin vastasi ilman isänsä apua. Viini oli vielä nuori ja hyötyy vuoden parin odottelusta, mutta oli jo nyt puhtaudessaan hieno.

Vuosikertaerot näyttelevät selkeää roolia tilan viineissä. Siinä missä Blanc Fumé de Pouilly 2007 oli tyylillisesti tyypillisempi pläjäys, hillityn aromaattinen, mineraalinen, fokusoitunut ja pitkä, tarjosi 2006 pohjalla polkevan yrttisyyden lisäksi kypsyyttä trooppisten makujen muodossa. Yllättävintä oli viinin tasapainoisuus, jota litsiin taittavat maut eivät horjuttaneet, vaikka happoja oli tarjolla edeltävää vuosikertaa maltillisemmin.

Tässä kohden on todettava kuvailevan kielen rajallisuus ja tehtävä selväksi eräs seikka. Mielikuvat Uuden Seelannin Marlboroughin tyylisestä äyräiden yli läikkyvästä aromaattisuudesta, alleviivaavatusta hedelmäisyydestä ja öljyisestä viskositeetista kannattaa unohtaa: viinit ovat ennenkaikkea freesejä.

Vuosikerta 2005 oli rutkasti kehittyneempi kuin edeltäjänsä ja samalla osoitus siitä, kuinka mielenkiintoisesti Sauvignon blanc ikääntyy, jos se on tehty hyvin. Yrttinen, pinkeä ja kompleksi viini oli todennäköisisti moniulotteisin Sauvignon blanc, jota olen kuuna päivänä maistanut.

Dagueneaun viinit osoittautuivat siinä määrin maukkaiksi, että jopa Sauvignon blanc -jarrumiehen tarpeetonta virkaa toimittava Viinipiru huomasi saavansa niistä pieniä selkäpiin väristyksiä. Moista sattuu harvakseltaan.

Lopuksi pari hajamietettä. Jos aprikoin kuluneina kuukausina vastaan tulleita Sauvignon blanceja (hyviä on sattunut kohdalle jostain syystä useita), parhaimpia ovat olleet Dagueneaun pullotteet, viereisen Sancerren Pascal Gittonit sekä Julicherin Sauvignon blancit Uuden Seelannin pohjoissaarelta, missä Outi Jakovirta häärii viinintekijänä.

Kaikkia kolmea tilaa yhdistää eräs seikka: ne tuntuvat muokkaavan Sauvignon blancista kompleksisempaa ja aromaattisuudeltaan hillitympää (lue parempaa) tyyliä. Kahden kissan hiekkalaatikkoyllätyksiä säännöllisesti siivoavana olen valitusta kurssista iloinen. Miksi? Koska Sauvignon blancin ei ole tarkoitus olla karrikatyyri itsestään.

Kotimainen luomuviineihin erikoistunut viinikauppa

Alkon luomuviinien valikoima on laiha, kuten olette saattaneet huomata. Kysyin kerran päällystön jäseneltä luomuviinien hyllyvalikoimasta. Sain vastaukseksi puhetta ekologisista pet-muovipulloista, jotka eivät varsinaisesti tee massatuotetusta viinistä mielenkiintoisemman makuista. Viiniharrastajat ovat ratkaisseet dilemman hyödyntämällä keskieurooppalaisia nettiviinikauppoja. Satunnaiset nautiskelijat eivät kuitenkaan käytä kauppoja; kukaties kielimuuri torpedoi kiinnostuksen tai sitten epävarmuus ulkomaalaisten yritysten luotettavuudesta estää kauppojen synnyn.

Onneksi kotimaiset nettikaupat tarjoavat kuluttajalle viinejä, joita ei löydy monopolin valikoimista. Näistä tuorein on Enoteca Fennia. Kiinnostuin yrityksestä huomattuani, että se myy italialaisia luomuviinejä. Firman perustanut Tapio Mesikämmen tarjosi minulle mahdollisuutta maistaa viinejä, joiden arvioita löytyy alempaa. Kävi ilmi, että Tapio teki uransa teknologiapuolella, mutta päätyi yrityskauppojen jälkeen valintatilanteeseen: pyöritelläkö peukkuja eläkkeellä vai käyttääkö ylimääräinen virta johonkin muuhun? Lopputulos on ilmeinen.

Plussat

- Suomalainen yritys (rekisteröity sekä Saksaan että Suomeen)
- Suomalainen asiakaspalvelu
- Pullot suoraan kotiovelle
- Maksu kotimaisella verkkopankilla
- Verot Suomeen samalla tavalla kuin Alkosta ostettaessa
- Kattava luomuvalikoima
- Sardinian persoonalliset viinit valikoimassa. Sisilian laatuviinejä
- Viinejä voi tilata pulloittain, koko laatikkoa ei tarvitse ostaa

Miinukset

- Kahdesta eurosta ylöspäin kalliimpi kuin saksalainen nettiviinikauppa Superior.de. Pieni volyymi yhdistettynä verosuorituksiin, epäilen. Alkoon nähden kilpailukykyinen.
- Toimitusmaksu 24,50€ on kiinteä, oli laatikossa 6 tai 18 pulloa. Ei sovellu parin pullon tilaukseen.
- Uusi toimija, track recordia ei ole
- Ei laatikkoviinejä, keskittynyt laatuun
- Vain italialaisia viinejä


Inu Cannonau di Sardegna riserva 2005 20,50€

Freesi tuoksu, jossa tummia marjoja, kahvia, mausteisuutta ja hentoa mentholia. Maku on konsentroitunut olematta yltiötäyteläinen, suutuntumalta tanakka, mutta yllättävän raikas. Sardinian kuuma aurinko ei maistu lasissa ylikypsyytenä tai rakenteen puutteena. Vaikka viini on vuodelta 2005, se maistuu yhä nuorelta.
4/5

Concadoro Chianti Classico 2006 14,96€ (luomu)

Klassinen tuoksu, jossa hapankirsikkaa, pölyistä maata, metsämätästä, tuoretta lakua ja tynnyrin tuomaa mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku on ilahduttavan puhdaspiirteinen: hillittyä tammea, selkeä fokus, pitkä maku ja jämäkät tanniinit. Herkullinen viini, jossa on se jokin, joka suurimmasta osasta viineistä puuttuu. Tätä voisi juoda laatikkotolkulla.
5/5

Paternoster San Pietro Aglianico del Vulture 2006 17,68€ (luomu)

Antava tuoksu, jossa karhunvatukkaa, tuhkaa, tummaa suklaata, aavistus rusinaa ja hentoa parfyymisuutta. Maku on pyöreä ja kohtuullisen intensiivinen. Parkkihapot puraisevat lopussa pehmeinä, mutta ilmeikkäinä ja aavistuksen kitkerinä. Maku muistuttaa kummasti eräistä Pohjois-Rhônen Syraheista.
4/5

Maistettu: Emina Rueda (8,49€)

Tällä kertaa lasissa Emina Rueda, kohtuuhintaisten hyllyltä napattu valkkari Espanjan Ruedasta, josta tulee päivä päivältä enemmän mielenkiintoista viiniä.

Tuoksussa persikkaa, limeä ja kevyttä mineraalisuutta. Maku jatkaa tuoksun linjalla. Mukava pikkuviini on aromaattinen, mutta raikkaan hapokas. Tällaisia arkiviinien tulisi olla: kulauteltavia ja simppeleitä, mutta herkullisia. Yhdistä kalaan tai kanaan, viilennä huolella.

Times & wines they are-a-changeling

453596_80692680

Eräs viiniharrastuksen mainio puoli on tapa, jolla viinityyleihin liittyvät mielihalut tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Sallikaa, että tarkennan hieman tätä frankenstein-hajatelmaa. Suosikkiviinit, alueet ja tyylit ovat toisinaan siinä määrin kausiluonteisia, että äkilliset vaihtelut tulevat yllätyksenä jopa paletin omistajalle. Enkä tarkoita tällä esimerkiksi vuodenaikojen vaikutuksia juomatottumuksiin (port-viini ja helteet ovat liki yhtä huono yhdistelmä kuin mehujää ja talvipakkaset) tai sitä, että monilla on vapun aikaan tapana kuohua enemmän Kaivopuiston nurmikolle kuin nieluunsa. Tarkoitan tässä kohden muutoksia viinivalinnoissa, joita on mutkikasta selittää millään ulkoisella tekijällä.

Annan esimerkin. Kuluneet vuodet olen karttanut Chilen viinejä. Ne ovat olleet liki poikkeuksetta ennalta-arvattavia ja ikävystyttäviä esimerkkejä massatuotannon ja liiallisen kastelun ristiriitojen sävyttämästä avioliitosta. Viime kuukausina olen nauttinut useita Chilen valkoviinejä kuin varkain, ja painotan sanaa ‘nauttinut’. Syytä saattaa toki olla chileläisten viinimaakarien kiistattomassa kehityksessä, mutta skeptinen mieleni väittää, että se on vain osa mutkikasta vyyhtiä, jonka armoilla viininystävä on.

Chileläisten viinien tapaan olen kiertänyt Sauvignon blancit kaukaa, niin hedelmäisinä uuden maailman versioina kuin terroir-vetoisina gallialaisina. Nyt olen huomannut nauttivani Sauvignon blancista, pahimmillaan chileläisestä sellaisesta. Minne ihmeeseen palettini oikein on matkalla?

Pitkäveteisyydenkin kustannuksella nakkaan kehään vielä kolmannen esimerkin. Shiraz-rypäle, tuo muhkean mausteinen lajike, jota olen joskus nimitellyt kieliposkessa rypälekavalkaadin vaimonhakkaajabodariksi. Viimeisten 6 kk aikana olen laskujeni mukaan avannut enemmän Shirazeja ja Syraheja kuin italialaisia punaisia yhteensä, mitä voi jo hyvällä omalla tunnolla kutsua kulisseissa suoritetuksi samettivallankumoukseksi makunystyröiden ja synapsien välillä. Harrastus tuntuu muovaavan uusia polkuja kuin itsestään, minkään sortin suostumuksia kyselemättä.

Mikäpä sen parempaa, kuin tunne, ettei tylsistymistä ehdi kokea, kun kiinnostuksen kohteet rönsyilevät tyyleistä toisiin. Tovin kuluttua saattaa alkaa pitkä Barolo-kausi. Se on varmaa, etten panisi moista pahakseni.

Mikä kausi itselläsi on päällä ja mihin se on matkalla?

Maistettu: Chablis Marouettes 2007

Chablis Marouettes (15,49€) on Alkon valikoiman chablis-viineistä mielestäni ensimmäinen, joka ylittää hinta-laatu-tikapuilla riman, jonka yläpuolella Chablis-alueen painovoima muuttuu nosteeksi ja viinit rupeavat olemaan hintansa väärtejä elämättä maineensa kustannuksella.

Marouettesin väri on kevyen sitruunainen, mikä on tällä kertaa enne tulevasta, sillä tuoksussa on runsaasti sitruunaista hapokkuutta, hentoa melonia, sekä mineraalisuutta.

Viinin maussa on kirpsakkaa valkoista herukkaa ja omenaista hapokkuutta. Tuoksuaan raskaampaa, mutta raikasta, makumaailmaa seuraa pitkä jälkimaku. Viini herauttaa veden kielelle ennen kaikkea hapokkuutensa vuoksi ja vasta sen jälkeen herkullisuutensa vuoksi! Jos et ole vielä kokeillut miten viini muuttuu ruoan seurassa, osta pullo tätä ja juo Ikea-lasillinen ennen ruokaa ja toinen ruoan kanssa (tällaisia viinikokeiluja ei voi olla rakastamatta).

Kenelle: sille jolla on edessään kalaa, oli se sitten paistettua, savustettua tai raakaa
Kenelle ei: sille joka aikoo viettää nestepainotteisen piknikin puistossa

Maistettu: Louis Jadot Chassagne Montrachet 2002

Tällä kertaa lasissa on 100-prosenttinen chardonnay eräästä Burgundin mainetta niittäneestä kylästä, Chassagne Montrachetista. Louis Jadot 2002 väri on sitruunan keltainen, sen tuoksussa on aprikoosia, mehiläisvahaa ja aavistus marsipaania. Viinin mausssa on kypsytyksen tuottama hieman öljyinen tekstuuri, jonka alta nousee kirpsakka hedelmäisyys ja kaurakeksin flavoria. Makumaailma muistuttaa aiemmin maistettua Cuvée Thèreséa, vaikka viognier-rypäleen tilalla onkin aromaattisuuden kanssa lungimmin ottava chardonnay.

Saattaa olla että kyseinen pullo oli kypsynyt tavanomaista enemmän myymälän lamppujen lämmössä odotellessa ottajaansa, mutta on mukava tietää että Alkosta voi löytää kolmella kympillä näin kehittyneitä makuja. Viini tuli maistettua toisenkin kerran pari päivää myöhemmin ystävien tarjoaman illallisen yhteydessä ja se toimi runsailla mauilla siunattujen korvasieni-tortellinien kanssa kuin häkä. Kyseessä on siten monikäyttöinen tuttavuus, joka on parhaimmillaan sekä ruoan kanssa että ilman!

Maistettu: kesän eteläafrikkalaisia laatikkoviinejä

Eteläafrikkalainen viinitalo Distell esitteli viinejään maanantaina tilaisuudessa, johon Piru tuppaantui muistiinpanovälineineen. Tämän monia tuotemerkkejä paimentavan tuottaja/markkinoija/megakorporaation valikoimiin tutustuttiin yrityksen tuotteista viimekädessä vastaavan Linley Schultzin johdolla. Maistelun painopiste oli Alkossa tarjolla olevissa laatikkoviineissä, joiden arvioiminen lienee enemmän kuin paikallaan näin hyttyskauden kynnyksellä! Tässä tastingin tuomiot:

Two Oceans: Fresh & Fruity 3L, 20.90€

Tämä chenin blancista, colombardista ja cape rieslingistä tehty valkoviini on miellyttävä tuttavuus, vaikkei se papukaijamerkkiä hienoimpien viinien mittelöissä ansaitsekaan. Viinin hapokkuutta on tasoittamassa 11 g/l jäännössokerisuus, joka muistuttaa suuntumaltaan Saksan Moselin rapsakoista rieslingeistä. Nauti viini jääkaappikylmänä ja yhdistä kaikkeen kasviksista kanaan, tai juo sellaisenaan aurinkovarjon alla. Mutta miksi niinkin typerä nimi kuin Fresh & Fruity? Tuottajan mukaan kyseessä on esimerkki kuluttajalähtöisestä nimeämisestä, mutta Viinipiru veikkaa että osasyynä saattaa olla cape riesling-nimikkeen laittomuus EU-alueella myytävien viinien etiketeissä (korjatkaa jos olen väärässä). Ottaen huomioon, että mainitut kolme rypälelajiketta ovat alkujaan istutettu palstoille viinanpolttoa varten, niistä on kyetty taikomaan varsin hauskaa valkoviiniä.

Two Oceans: Sauvignon Blanc 3L, 24,90€

Tämän sauvignon blancin tuoksussa on rypäleelle tyypillisesti runsaasti mustaherukan lehteä, nokkosta, karviaista ja aavistus rypäleen kuuluisaksi tehnyttä kissanpissaa. Maussa on kuitenkin havaittavissa tekninen virhe, jolle Piru tuntuu olevan erityisen herkkä: viinin nuorta hedelmäisyyttä siivittää sivumaku, jota voisi kuvailla kolikoiden käsissä lämmittämisen lopputulemaksi. Varsin rautaisesta (kukaties myös rikkisestä?) sensaatiosta on kaikki tyynni kyse.

Two Oceans: Shiraz 3L, 24,90€

Australialaisista bulkki-shirazeista mallia ottava Two Oceans shiraz ei jätä arvailujen varaa tammituksensa suhteen: tuoksussa on suklaata, ehtaa käryä (ei siis mietoa savua) ja paistetun pekonin tirisevää rasvaa. Vaikka aromin marjoista on lähes turha edes puhua, mainittakoon että ne ovat varsin kypsiä. Viinin teossa on käytetty tammilastuja jo käymisvaiheessa ja kypsytysvaiheessa puuosastoa on ryyditetty tammiseipäillä (tynnyreitä tämä viini ei ole nähnyt, koska ne ovat liian kalliita). Maku on paletin runsauden, marjojen kypsyyden ja tammen suhteen enemmän kuin hivenen yliampuva, mutta toisaalta monet suomalaiset pitävät tämän tyylisistä viineistä, erityisesti käryevien grillien äärellä. Vaikka ehdat tammitynnyrit maksavatkin tätä nykyä tuhat euroa kappale, se ei Pirun mielestä ole oikeutus kaataa edukkaampien viinien sekaan puuhakkelusta samalla summalla.

Mainittakoon vielä, ettei rypäleen näkyminen etiketissä takaa eteläafrikkalaisessa viinissä kuin sen, että 85 prosenttia viinistä on valmistettu kyseisestä lajikkeesta (sama suhde käy nyrkkisäännöksi myös australialaisten ja amerikkalaisten viinien kanssa). Loppuosuus voi olla mitä tahansa lajiketta tuottaja kehtaa sotkuunsa sekoittaa ja hiivittäessä kohti hintaryhmän alarajaa, lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei laaturypäleitä haaskata enempää kuin etiketti vaatii.

Maistettu: Château Saint Estève d’Uchaux Cuvée Thèresé 1999

picture-8-1.jpgOutojen juomien saaga jatkuu! Nyt vuorossa viini, jonka etiketti vihjaa, että juomassa on useampikin asia pielessä. Viini on vuotta vaille vuosikymmenen ikäinen, mikä olisi varsin järkeenkäypää, jos kyseessä olisi barolo, bordeaux tai Riojan gran reserva, mutta näin ei ole asianlaita. Kyseessä on valkoviini Côte du Rhône Villages AC:lta, Rhônen tilkkutäkkiappelaatiolta, joka tunnetaan parhaiten nuorena nautittavista peruspunaviineistä. Lisäksi viini on tehty sataprosenttisesti viognier-rypäleestä, josta tehdyt valkoviinit tavataan naukkailla parin vuoden sisällä pullotuksesta. Mielenkiintoista!

Pullo päätyi haltuuni noin vuosi sitten, kun harhauduin Saint Estèven aristokraattisille tiluksille matkalla tunnetuimmille punaviinipalstoille. Astellessani kartanon päärakennukselle minua tervehti ladatun haulikon sijasta tilusten omistaja, periranskalaisen elegantti kreivitär, joka esitteli viininsä mielellään. Maistatettuaan kellarissa punaviininsä, hän avasi pullon Cuvée Thèreséa ja kertoi, että viini on hänen silmäteränsä: poikkeuksellinen tuote, jota tehdään ainoastaan parhaina vuosina ja silloinkin vain tarkoin valikoiduista rypäleistä.

picture-1.pngKiva tarina, mutta miltä se maistuu? Viini on väriltään intensiivisen kultainen (lähes sauternes-viinin sävyinen), sen varsin kehittyneessä tuoksussa on vahaa, kuivattua aprikoosia, rusinaa ja märkää olkea. Täyteläisessä maussa on aprikoosia, hunajaa ja hentoa pähkinää. Intensiivinen makumaailma peittää näppärästi alleen 14,5 % alkoholipitoisuuden; kuin ajaisi ylinopeutta Ferrarilla ilman että huomaa sitä itse. Hieno viini!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 31 muun seuraajan joukkoon