Tou 7
Viininystävä, avaa töllötin aamulla kahdeksan maissa, laita kanavaksi MTV3, ota kahvikuppi käteen ja kuuntele toisella korvalla keskustelua Kalifornian viineistä. Lintsi Linnanmäki kokkaa, minä korkkaan pullot ja Yhdysvaltojen suurlähettiläs Bruce J. Oreck syö.
Se on siinä, soppari seuraavasta kirjasta! Aurinkokin paistaa, joten perjantaitunnelma on korkealla!
ps. Olen huomenna lauantaina kello 9.30 Ylen ykköskanavan suorassa lähetyksessä höpöttämässä ruoka- ja viinikylttyyristä, ruoalla leikkimisestä ja ties mistä.
pps. Syksyllä julkaistua Lupa läikyttää -kirjaa saa edelleen tilattua. Klikkaa kirjan kuvaa oikealla puolella ruutua 
Hyvää perjantaita!
Käy lukaisemassa Monastrell-saagani viimeinen postaus englanninkielisen blogini puolella! Mitä mieltä olet, kannattaisiko minun suomentaa kaikki artikkelini vai meneekö turhaksi hössöttämiseksi? Pistä kommentti jutun loppuun ja jelppaa viinikirjoittajaa mäessä.
Vielä lopuksi, Alkon valikoimista löytyy jokunen Murcian alueen viini. En ole kaikkia maistanut, mutta nämä ovat kohtuu hyvin mielessä.
Casa de la Ermita Crianza (Jumilla) 14,99€
Rustiikkinen tulkinta Monastrellista. Pitkän linjan luomutuottaja. Muheva suunmyötäinen viini, jossa on tammiallergikoille liikaa tammea, mutta perinteisen Espanjan ystäville sopivasti kaikkea.
Castaño Garnacha Tintorera (Yecla) 7,58€
Uutuusputeli Alkon valikoimissa. Moderni hedelmäinen tyyli, joka toimii hintaluokassaan ihan mukiinmenevästi. Nauti snadisti viilennettynä ja vetäisi grillipossun kanssa tai sellaisenaan.
Laatikkoviinin täyttämistä Espanjan Murciassa paikallisella osuuskunnalla.
Klikkaa kuvaa, niin pääset Youtubeen katsomaan videon.
Uusi ja vanha kohtaavat tässä klipissä. Vanhaa edustaa melko uskomaton käsityö. Uutta foliopussi, joka olisi ollut edellisille sukupolville avaruusteknologiaa. Näin se maailma muuttuu, viinissäkin. Pidän tästä klipistä sen symboliikan vuoksi. Uusi ja maailma törmäävät toisiinsa ilman väkivaltaa.
Huh 25
- Jos tässä ei kasvaisi Monastrellia, tässä ei kasvaisi mitään. Muita lajikkeita, kuten Tempranilloa ja Syrahia pitää jatkuvasti hoivata ja kastella tai ne kuolevat. Monastrell pärjää niukallakin vedellä. Itseasiassa Monastrell-köynnöksen tuottamien rypäleiden määrä suhteessa sen käyttämän veden määrään on melkoinen ihme. Sen ei pitäisi onnistua, mutta se onnistuu joka vuosi, Carchelon viinintekijä Joaquin Galvez Bauza toteaa hymyillen.
Etäisesti puolihullulta rock n’ roll professorilta näyttävä Joaquin Galvez Bauza on kulkenut pitkän ja kiemuraisen polun päätyäkseen Jumillaan, Kaakkois-Espanjan kuumalle ylängölle. Chileläinen työskenteli useamman vuoden Paul Draperin rinnalla legendaarisella Ridge Vineyardsilla Kaliforniassa, mutta päätyi sittemmin Madridiin ja lopulta Jumillaan. Kun Joaquin puhuu Monastrellista, syntyy vaikutelma, että mies on löytänyt Jumillasta pysyvän osoitteen, vaikka kotikonnuille Chileen onkin kymmenen tuhatta kilometria.
- Tarhoja ei tarvitse ruiskuttaa, minkä vuoksi Jumillan tuotanto on pitkälti orgaanista. Kuivuus ja kuumuus pitävät siitä huolen. Suurin murhe eivät ole taudit, vaan rakeet. Noin viiden vuoden välein rakeet tuhoavat suuren osan sadosta. Tarhoja on hyvä olla monilla paikoilla, laajalla alueella, Joaquin toteaa ja näyttää läppäriltään kuvia edellisten vuosien tuhoista.
Rakeet ovat kavala vieras viinitarhoilla, sillä ne voivat tuhota vuoden sadon muutamassa sekuntissa. Yritän kuvitella miltä tuntuu elää Jumillan viinitarhojen liepeillä, ylängöllä, jota pölyiset maantiet halkovat kuin hämähäkin seitit. Maisemassa ei tapahdu paljoakaan, ellei kuumuudessa väreilevän ilman levotonta liikettä lasketa. Ajattelen elokuista raekuuroa.
Astelemme rakennukseen, jossa Joaquin maistattaa viinejä tankeista. Ne huutavat olemaan palaamatta asiaan ilman puoliraakaa pihviä. Seuraavaksi hän avaa pullon Sierva 2009:ää. Se on mehukas ja raamikas viini, joka vuoraa suun hienojakoisiin tanniineihin.
Tanniinisen viinin syljeskely pistää ajattelemaan jamon ibericoa, vaikka edellisen kinkkusatsin syömisestä on kulunut tuskin tuntiakaan. Espanjan erikoisuuksia: koska viiniä pidetään ensisijaisesti ruokajuomana, viininmaistelu on samalla jatkuvaa syömistä. Koska loppuaika istutaan autossa, journalisti turpoaa silmissä. Onneksi pressimatkat eivät kestä viikkoja, sillä muutoin niihin tulisi sisällyttää rasvaimu. Joka tapauksessa, Carchelon Sierva on herkullinen ja vakavasti otettava viini. Se osoittaa onnistuneesti, että Jumillassa voidaan tehdä suuria viinejä, joissa on hedelmän, tanniinien ja happojen lisäksi tasapainoa.
Eloisasti puhuva Joaquin edustaa viinintekijätyyppiä, jonkalaisia Jumillassa ei aikaisemmin ollut. Hän on kielitaitoinen, kaukana kotoa, uusia polkuja tallaava ja perinteisiä rajoja rikkova. Aiemmin bulkkiviinialueena tunnettu Jumilla on läpikäynyt muodonmuutoksen, jonka seurauksena rustiikkisia maalaisviineja paikallisille markkinoille valmistavat viinitilat ovat saaneet rinnalleen arkkitehtien suunnittelemia uudenkarheita ja tyylikkäitä bodegoita. Ne ovat tuottavat viinejä, jotka onnistuvat yllättämään skeptisemmänkin.
Lähden Carchelolta ja jatkan Jumillan kierrostani. Vierailen parin päivän aikana kymmenellä tilalla maistelemassa viiniä ja rupattelemassa viinintekijöiden kanssa. Syljeskellessäni viiniä, yritän muodostaa näkemystä.
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että Jumilla on osittain vanhakantainen, toisaalta jo nahkansa luonut, mutta yhä muutoksessa oleva viinialue. Tämä näkyy hyvin osuuskunnissa, jotka ovat modernisoineet tuotantonsa, mutta valmistavat myös bulkkiviiniä, jota paikalliset kuulemma yhä ostavat kanistereihinsa. Suurimmat näkemäni tankit vetivät hurjat viisisataatuhatta litraa viiniä. Toisaalta Jumillan sivunkääntö kuuluu ja näkyy monella tapaa: osuuskuntien markkinointi-ihmisten virheettömässä englanninkielessä ja viinien etiketeissä, joiden suunnittelussa on käytetty ulkomaalaista design-toimistoa ja joiden tyylikkyydestä monet voisivat ottaa oppia.
Osuuskunnista parhaat viinit tuottaa San Dionisio, jonka edullisimmat viinit kustansivat puolitoista euroa, mutta tarjosivat likipitäen Jumillan puhdaspiirteisintä Monastrellia. Bodegas Olivares oli suosikkini kaikista maistamistani viineistä ja paraatiesimerkki siitä, miten perinteisellä työnjaolla toimiva perheyritys voi tehdä onnistuneen hypyn bulkista laatuviiniin. Herkullista viiniä läpi valikoiman.
Jumillasta löytyy myös Juan Gill, menestystalo, jonka viinit Clio ja El Nido ovat niittäneet mainetta tunnetuissa amerikkalaisissa julkaisuissa. Ikoniviinien tapaan raskaslasisiin pulloihin pakatut viinit ovat taitavasti valmistettuja, vakavasti otettavia, volttisektioltaan ärjyjä ja valmiita valtaamaan kansainväliset areenat. Se näkyy myös El Nidon yli sadan euron hinassa. Viiniin on helppo rakastua. Minä tosin en rakastanut, vaikka tyhjensimmekin pari pullollista tapas-painotteisella illallisella. Menetin sydämeni ennemminkin edullisemmalle, vähemmän tammiselle ja raikkaammalle tulkinnalle Monastrelista. Onni onnettomuudessa, suosikkityylini on hinnoiltaan edullista. Toisinaan halvasta mausta on hyötyä.
Reportaasin lopuksi on syytä puhua hetki tomaateista. Kyllä vain, tomaateista. Murcian vihertävät raf-tomaatit lienevät lajissaan maailman parhaita, etenkin oliviiöljyyn kastettuina ja sormisuolalla maustettuina. Ne tarjoilevat täysilaidallisen makunautintoa, joka on kuin toisesta ulottuvuudesta verrattuna niihin Espanjan tomaatteihin, joita meille tavataan myydä. Toisinaan yksinkertainen on kaunista ja Murcian poikkeuksellisen maukkaat tomaatit todistavat sen onnistuneesti. Kun yhdistin rafit viilennettyyn Monastrelliin, huomasin olevani ruokaparatiisissa, jonka muistoon palaan tätä kirjoittaessani.
Disclaimer: reissu suoritettiin Espanjan suurlähetystön kanssa ja viinialueiden tukemana
- Usein kyse on sukupolven mittaisesta kuilusta. Isoisät valmistivat viiniä, mutta seuraava sukupolvi ei jatkanut työtä. Lapsenlapset ovat palanneet juurille, mutta tekevät asiat uudella tavalla. Crianza-reserva-gran reserva -jaottelu ei merkitse enää ja viiniä viedään ulkomaille enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Alfonso García Sánchez kertoo.
Tässä maassa eivät tomaatit hillu
Sánchezin luotsaamaa Bodega Monastrellin viinitilaa on siunattu oudolla sijainnilla. Se istuu keskellä asuttamatonta luonnonsuojelualuetta Bullasissa, Murcian maakunnassa Kaakkois-Espanjassa. Koruttoman viinitilan rakennusta ympäröivää maisemaa rytmittävät paljaat köynnösrungot, jotka versovat kivimaasta kuin sitkeät rikkaruohot. Tarhat kasvavat lähes autiomaassa, 800 metrin korkeudella, eikä kevään myöhästyminen auta asiaa. Kaunis, mutta karu maisema.
Alueen mikroilmasto on vähintään yhtä erikoinen sekoitus ääripäitä kuin itse maisemakin. Laaksoa ympäröivät vuoret muodostavat alueesta kattilan. Kesäpäivinä ilma seisoo ja maa käristyy.
- Elohopea kipuaa tuskallisen korkealle, toisinaan yli neljäänkymmeneen, Alfonso pudistelee päätään.
Se on liikaa paitsi ihmisille, myös köynnöksille, jotka pyrkivät suojautumaan auringolta kasvamalla visusti lehtien alla piilossa ultraviolettisäteiltä. Talviaikaan sen sijaan sataa lunta, toisinaan puolikin metriä. Ääripäästä toiseen. Kontrastit tarkoittavat kumman hyvää viiniä, kuten saan pian huomata.
Alfonson kellarissa on miellyttävä lämpötila
Murcian maakunnan ruoka on erinomaista
Tämä on Monastrell-lajikkeen valtakunta. Se kykenee kestämään vaativia olosuhteita, siinä missä muut lajikkeet epäonnistuvat. Kesän kuumuutta, talven kylmyyttä ja kasvukautta määrittelevää äärimmäistä kuivuutta. Jopa 3000 vuosittaisen aurinkotunnin ja toisinaan 200 milliin jäävän sademäärän yhdistelmä on brutaali. Kaikella on hintansa: tyypilliset Monastrell-köynnökset tuottavat vain kilosta kahteen rypäleitä. Vanhemmasta köynnöksestä saadaan vain yksi pullo, koska kastelua ei käytetä. Monastrell-köynnökset kasvavat paikoissa, joissa muut kasvit eivät selviäisi. Jääräpäinen lajike.
Monastrellin sopeutumista olosuhteisiin on edistänyt aika. Tutkimusten mukaan se saapui Murcian alueelle Lähi-Idästä hurjat 2500-vuotta sitten, ja levisi vasta myöhemmin Ranskaan, minkä Bullasin tuottajat muistavat säntillisesti mainita. Jotain alueen olosuhteista kertoo se, että monet tarhat ovat eurooppalaisella juurakolla, mikä tekee Bullasista poikkeuksen maanosan viinikartalla. Fylloxera-viinikirva ei löydä ihanneolosuhteita kuumasta hiekkaisesta maaperästä.
Bullasin talonpoikainen alue on pukeutunut kruunuun
Cehegín on pilattu kauniilla maisemalla. Pannaan tuohon Citymarket ja tuohon K-Rauta.
Suuntaamme Bodega Monastrellin päärakennukseen, mutta ensin odotamme muutaman minuutin auringon paahteessa. Alfonso käy käynnistämässä generaattorin toisaalla, jotta rakennukseen saadaan valot päälle. Luonnonsuojelualueelle ei saa vetää edes sähköjä, joten generaattoria käytetään tarpeen vaatiessa. Valot syttyvät, astun sisään. Se on hyvä asia, sillä huhtikuinen aurinko onnistuu kärventämään aurinkoon tottumattoman pohjoisen barbaarin ihoa. En osaa edes kuvitella kuinka tukalaa tarhoilla on elokuussa. Viikko ennen vierailuani oli kuulemma yöpakkasta, nyt lämpötila on kolmenkymmenen toisella puolen, vaikka köynnökset ovat vasta heräämässä kevääseen. Kohti viileää kellarikerrosta.
Maan alla Alfonso maistattaa vuoden 2010 Monastrellinsa. Viini on kielen päällä uutteinen, mutta sillä on raikas selkäranka. Kyseessä on pureskeltava tulkinta yleensä varsin tuhdista Monastrellista. Hedelmä on puhdas, eikä se peity puun aromeihin. Uusi Espanja ei selvästikään tarvitse suurta määrää tammea peittämään luonnettaan.
Sieppo viihtyy varjoissa
Alfonso nostaa pöydälle Bodega Monastrellin erikoisuuden, punaisen jääviinin. Kyllä vain, jääviiniä Kaakkois-Espanjan kuumilta ja kuivilta mailta. Monet espanjalaiset talot valmistavat jääviininsä kryoekstraktiolla, toisin sanoen jäädyttämällä rypäleet kellarissa huipputeknologian keinoin, mutta Bodegas Monastrellin ei tarvitse turvautua moisiin oikoteihin. Pureva pakkanen vierailee säännöllisesti. Viinissä on joulumausteisuutta, sokeroituja hedelmiä ja runsaasti pituutta. Jäännössokerisuus on tuntuvaa, kuten jääviiniltä vain odottaa sopii, mutta miellyttävän matalla tasolla. Tanniinit nostavat päätään maun puolessa välissä ja lievään kitkeryyteen taittava ja kitalakea pitkin kurkkuun korostetun verkkaasti mateleva lopetus kruunaa kokonaisuuden.
Lisää tätä, kiitos
Alfonso García Sánchezin viinit näyttävät hyvin suuntaa Bullasin alueelle, joka pyrkii nostamaan profiiliaan vientimarkkinoilla. 5.500 hehtaaria käsittävän alueen tuottajat tapasivat keskittyä takavuosina pelkästään bulkkiin, mutta tuore sukupolvi mielii maailmanvalloitukseen. Se voi onnistua vain ja ainoastaan laatuviinivetoisesti. Vaikka tulokset ovat vaikuttavia, maaliviiva häämöttää yhä tulevaisuudessa. Jotain menneisyyden ja nykyisyyden kohtaamisesta kertoo se, että Bullasin suurin osuuskunta tuottaa Alfonson mukaan edelleen 78% kaikesta viinistä. Se on suuri määrä.
Bullasin viinit ovat varsin maukkaita, silloin kun Monastrellia on osattu käsitellä oikein; siten että sen luontainen hapokkuus pysyy riittävän korkeana, hedelmä puhtaana ja alkoholitilavuus hallinnassa. 15,5%:nen viini on harvemmin maukasta, oli kyse mistä lajikkeesta tahansa.
Viinien laatu on kuitenkin vain toinen puoli menestyksen kolikkoa, toinen puoli tulee markkinoinnista. Katsoessani karua kivikkoista maaperää ja kuunnellessani Bodega Monastrellin Alfonson jutustelua, alan miettimään mistä Bullasissa oikein on kyse. Melko hyvästä tarinasta. Mistä muualta löytyy alue, jossa valmistetaan luomuviiniä varttamattomista lilliputtisadoista äärimmäisissä olosuhteissa ja yli kahden tuhannen vuoden perinteellä?
Espanjan mantelit ovat maistuvia
Disclaimer: reissu suoritettiin Espanjan suurlähetystön kanssa ja viinialueiden tukemana
Näin kävi, ettei IWSC:n Communicator of the Year -tunnustus tullut Suomeen saakka. Palkinto, jonka aikaisempiin voittajiin kuuluvat muun muassa Jancis Robinson, Hugh Johnson, Tim Atkin ja Oz Clarke, meni pohjoisen ulottuvuuden sijasta saarivaltioon. Onnea viskimies Dave Broomille palkinnon plokkaamisesta! Vastoin omia ennakko-odotuksiani, myöskään Eric Asimov ei voittanut palkintoa, joten voin teknisesti väittää ottaneeni miehen kanssa erää häviämättä. Taidan painaa faktan käyntikorttiini hieman nimeäni suuremmilla kirjaimilla.
Se siitä, yritän olla hyvä häviäjä, vaikka se luonteen päälle ottaakin. Siirrän keskustelun kahteen asiaan. Ensinnäkin siihen, että ulkona on harmaata ja kosteaa ja viheliäistä, mikä sopii hyvin yhteen suunnitelmani kanssa lähteä aamukuudelta Espanjaan. Toisekseen, mistä tämä flunssa hiipi? Sekosiko kroppani ulkona vallitsevasta syksyisestä säästä vai rankaiseeko luonto minua kevättakkiin siirtymisestä (ja takki auki kulkemisesta kahden asteen lämpötilassa)? Joudun niistämään nenääni viiden minuutin välein. Toivottavasti lentsu on nopeasti ohimenevää sorttia, sillä Jumillan viinit odottavat. Hyvää viikonloppua!
“The judging has taken place, it was a very tough call; we had some outstanding nominations for this award in the end it was decided to award it to someone in the spirits sector.
On behalf of our panel of judges, I would like to thank you so very much for showing interest in this years Communicator of the Year, the comments from your nominator are a true testament to your knowledge and commitment, and our judging panel were impressed by your contribution to the industry.
Having made it to the final shortlist is an exceptional achievement and the final decision was extremely close; we had some inspirational nominations for this award this year.”
Liukastelen Tukkutorin halki koristossut jalassani. Ne toimivat oikein hienosti Etelä-Afrikan kesässä, mutta peilikirkkaalla kotimaisella jäällä meinaan lentää takapuolelleni kymmenen metrin välein. Kevät ei sittenkään ole vielä täällä. Wotkinsin makkaratukun edustalla trukki yrittää ajaa päälleni. Ainakin tulkitsen yrityksen ennaltasuunnitelluksi, koska olen Tukkutorin teollisella puolella, missä jalankulkija on pelkkä saaliseläin ja trukit ravintoketjun huipulla rekoista puhumattakaan. Puikkelehdin kentän halki kohti määränpäätäni, Agroksenmäen holvikellaria, joka odottaa paikallaan yksinäisenä riitasointuna, varastorakennuksiin kuulumattomana historiallisena muistomerkkinä ajasta ennen trukkeja, pienen mäen päällä. Hiljattain kunnostetulta navetalta näyttävä rakennus toimi aikoinaan olutkellarin varastona, mutta on tällä hetkellä täynnä viiniä, mikä selittänee sen magneettisen vetovoiman kaltaiseeni kesäkengissä liukastelevaan viinisieppoon. Kiviseinien suojaan totuuden äärelle, pakoon holtittomia trukkeja.
Viinikevät 2013 on Moestue Fine Wine Finlandin ja Vinnaturen yhdessä järjestämä miniviinimessu, joka on suunnattu alan huseeraajille. Kyseessä ovat kaksipäiväiset laatuviinikimarat, joissa tarjolla olevien juomien herkullisuus kompensoi niiden rajallisen määrän. Viinifriikin ohella kyseessä on pienen Suomen paras vuosittainen viinitapahtuma, ei vähiten siksi, että maahantuojat kutsuvat paikalle runsaasti tuottajia. Viime vuonna samppanjatalo Tarlantin Melanie Tarlant otti osaa eventtiin, mistä kirjoitin tuolloin. Näytti kevät olleen suunnilleen samassa epätoivon vaiheessa myös tuolloin, joskin kuvista päätellen tämän hetkistä lämpimämpänä. Astelen ovesta sisään ja saan käteeni muovilätkän, jossa on nimeni. Tungen sen syvälle taskuuni. Jos joka haluaa tutustua, sanotaan käsipäivää. Jätän ulkotarvikkeet viereiseen naulakkoon ja astelen saliin.
Kivihalli on täynnä viinipulloja ja tuttuja kasvoja. Ja ennestään tuntemattomia tuottajia Barolosta, Barbarescosta ja Pouilly-Fuissésta. Ja Norjasta. Suuntaan selvittämään mistä oikein on kyse. Oluestapa tietenkin. Aegirin Breweryn perustaja Evan Lewis maistattaa kymmenisen erilaista viikinkiolutta. Runsaasti humaloidut mutta raikkaat tyylit, kuten India Pale Ale, maistuvat tyypillisesti minulle. Käy ilmi, että Aegirin IPA on varsin tunnustettu olut. Sitä näytetään hehkutettavan ympäri nettiä eräänä Norjan parhaana oluena. Ei sinänsä ihme, että sen runsaasti humaloitu, maltaisen karamellinen ja hallitusti hiilihapollinen tyyli toimii myös minun suussani. Lewis puhuu oluidensa kohdalla taajaan tasapainosta. Oluet läpi maistaneena ymmärrän yskän. Aegirin Ipassa on paljon tavaraa, mutta mikään komponentti ei tökkää esiin. Humalakaan ei jyrää, vaikka sitä on runsaasti. Maltaat maistuvat talon oluissa paahteisina ja tasapainottavat humalan bitterisyyttä.
Aegirin Natt Imperial Porteria löytyy jo nyt pieni erä Arkadiasta. Lisää tulee pitkin kevättä, muun muassa toinen suosikkini Double IPA
Eventin pysäyttävin viini löytyy Vouvray-alueen legenda Domaine Huetin valikoimista. Maistan ensimmäistä kertaa rinnakkain talon palstaviinit tuoreelta vuosikerralta 2011. Le Haut-Lieu, Le Mont ja Le Clos du Bourg. Tarjolla sekä kuivana että pari vuotta kypsyneempinä puolikuivina versioina. Talon sisällä on kuohunut viime vuosina. Luottomies otti ja lähti ovet paukkuen, joidenkin mukaan koska tuore omistaja haluaa tehdä enemmän kuivaa tyyliä talolle perinteisen puolikuivan Vouvray Demi-secin sijasta. Ymmärrän omistajaa: tämän hetkinen paradigma painottaa terroirin ilmenemistä ja terroir-puheessa jäännössokerin ja uuden tammen katsotaan vaimentavan maaperän ominaispiirteiden ilmenemistä lasissa, mikä on ristiriidassa Huetin perinteisen makeaan kallellaan olevan tyylin kanssa. Lyhyesti sanottuna, jäännössokeri ei ole muodissa.
Se on sääli, sillä puolikuiva Le Haut-Lieu 2007 on paras viini, jonka maistan koko tapahtumassa. Vuosikerta kannattaa painaa mieleen Huetin viinien kohdalla muutoinkin. Maailmanluokan viini naurettavan edulliseen hintaan. Vinnaturen Michel Palu kertoo saavansa Huetin himoittuja viinejä myyntiin riittävästi, koska on talon vanha asiakas. Suosittelemaan käymään kiinni hanakasti, mikäli viini tulee jossain vastaan.
Lopuksi vielä eräs huomionarvoinen seikka. Piemontessa majaansa pitävä Riikka Sukula pisti pystyyn La Langhetta -blogin, jota lupailee päivittelevänsä tuon tuosta. Blogista löytyy tietoa siitä miten Barolon satokausi etenee ja mitä Riikan ja Jyrkin tilalla tapahtuu. Klikkaile sinne.
Hel 27
Olon sommelier Netta Nylund otti yhteyttä kertoakseen näkemyksensä tämän päiväiseen keskusteluun.
“Viinipaketit ovat kokonaisuuksia menun kanssa ja olemme ne rakentaneet yhdessä keittiön kanssa ja sellaisina ne myös myydään. Pääsääntöisesti noiden kokonaisuuksien yhteydessä ostavat asiakkaat valitsevat myös nuo viinipaketit, mutta kaikki viinipakettien viinit ovat myös saatavissa laseittain. Mikäli viinipaketissa tarjoiltavien viinien määrä tuntuu liian suurelta, asiakas voi tilata samoja viinejä haluamansa määrän ja asiakasta laskutetaan näin normaalisti kulutuksen mukaan.
Mistään pakkojuottamisesta ei siis ole kyse, vaan yleisesti viinipakettikäytäntö on todettu parhaaksi ja helpoimmaksi vaihtoehdoksi myös asiakkaidemme puolelta. Asiakkaita on erilaisia, kuten myös viini- ja ruokatottumuksia ja OLO:ssa pyrimme tietenkin aina asiakkaiden toiveiden huomioimiseen ja ikimuistoisten, sekä ruokaa että viinejä sisältävien elämysten tuottamiseen.
Ystävällisin terveisin,
Netta ja Mia Iris Stjerna
Olon Sommelierit”
Eli viinipaketin viinejä saa minkä kokoisina kaatoina tahansa, joskaan ei täysin samalla hinnoitteluperiaatteella kuin paketoinnin yhteydessä. Reilu peli. Asiakas saa sen verran viiniä kuin kaipaa ja ravintola laskuttaa siitä sen verran kuin tarvitsee. Ilmeisesti henkilökunnan jäsen oli tehnyt kämmin todetassaan asiakkaalle ykskantaan, ettei puolikasta pakettia tipu. “It’s so hard to find good staff these days”.
Case closed. Pitänee mennä piakkoin Oloon vetämään lyhentämätön, tinkimätön ja täysipainoinen viinipaketti. Ehkäpä jopa muutama ruokalaji lipittelyä rytmittämään, kuten asiaan kuuluu.
Viinipakettikyselyyn vastasi 183 ihmistä. Vastaajista 96% koki mielekkääksi mahdollisuuden illallistaa puolikkaiden kaatojen voimin, mikäli tarvetta sattuu jostain syystä olemaan. Tarpeen tunnistaminen, huomioiminen ja siihen varautuminen on perusteltua.
Apropoo, Olon tapauksessa viinipaketin kokonaismäärä jää Netan mukaan noin 0,5 litraan, joten mistään juopotteluun rinnastuvasta viinimäärästä ei ole kyse. Pullollista ei juoteta pitkänkään illallisen yhteydessä, paitsi kukaties silloin, jos asiakas tilaa tuplaviinipaketin (tämä täytyy joskus testata).
Pidä blogia WordPress.comissa.
Teeman Linen on tehnyt The Theme Foundry
