Skip to content

Arkisto kohteelle

Missä päin viinimaailmaa olemme?

Missä tämä maisema on? Veikkauksia. Kuvasta kiitos Ilkka Sirénille, joka kävi opettelemassa viininvalmistuksen saloja tällä mysteerisellä alueella.

Viikon viinikysely teknisessä haaksirikossa

Sivuston tarjoajan teknisten ongelmien piinaamana ei viikon kyselyä voida valitettavasti toteuttaa (ainakaan tänään).

Todettakoon kyselyn sijasta, että viikonloppuna koittaa Halloween ja heti sen perään Pyhäinmiestenpäivä, mikä tarkoittaa vain yhtä asiaa: talven alkua. Kaiva siis villasukat kaapista, asettaudu viltin alle ja piilota koleat ajatuksesi kaamokselta; täytä lasi portviinillä ja tuijota levottomien varjojen tanssia kynttilöiden liepeillä. Toista rituaali empimättä aina kun pimeys alkaa ahdistaa. Siinä laiskan miehen resepti kaamoksen selättämiseen.

Hyvää alkavaa talvea!

Maistettu: Dolcetto d’Alba Lodoli 2007

Viininystävän mahdollisuudet nauttia piemontelaisviinejä paranivat samalla hetkellä kun Alko marssitti ensimmäisen dolcetton valikoimiinsa. Dolcetto on yksi Piemonten tyypillisistä punaisista rypäleistä nebbiolon ja barberan lisäksi, mutta siinä missä nebbiolosta tehtyjä baroloita kutsutaan viinien kuninkaiksi ja barberat nauttivat suurta nostetta, dolcettojen kohdalla ollaan varsin hiljaa. Syykin on yksinkertainen: rypäleessä ei juurikaan ole potentiaalia. Paikalliset kuitenkin rakastavat dolcettoansa ja huuhtelevat sillä alas arkiruokansa, joten miksipä eivät myös härmäläiset.

Lyhyesti virsi kaunis. Dolcetto d’Alba Lodoli (12,98€) on kelpo perusviini: maltillisen hapokas, pyöreä ja luumuisen tumma, mutta sen hinnoittelussa on havaittavissa Piemonte-lisää useamman euron edestä. Viinin ystävän kannalta on ikävä asia, jos Piemonte kehittyy viljelysmaan arvonnousun myötä Italian Bordeaux’ksi, jonka viinit ovat kilpailukykyisiä vain kaikkein kalleimmissa sarjoissa ja jonka arkisten viinien lähtöhinnat ovat kympin kipurajan tuolla puolen, vastineesta viis.

Mikä: Alkon perusvalikoiman ainoa Dolcetto-rypäleestä tehty viini Pohjois-Italiasta
Kenelle: Piemonte-fanaatikolle
Kenelle-ei: Sille, jonka kulutuskäyttäytymistä ohjaa luterilainen etiikka
Hinta vs. Laatu:

Lukijoita toiselta planeetalta

Viikon mielipidekyselyn tulos asettuu mielenkiintoisella tavalla poikkiteloin Suomalaisten viinivalintoihin nähden, sillä Alkon 20:n myydyimmän punaviiniin joukkoon (vuonna 2007) mahtui vain 3 vanhan maailman punaviiniä. Blogin lukijoiden parissa asetelma on kyselyn perusteella täysin päinvastainen, sillä vain 11 % kyselyn vastaajista nosti uuden maailman vanhan edelle. Vaikuttaa siltä, että blogin lukijat osoittavat Alkon myyntitilastojen mediaaneille ja keskiarvoille kinnasta!

Mitä tästä sitten voi päätellä? Sen, että Viinipirun lukijat A.) eivät joko ole suomalaisia, B.) osta lainkaan viiniä tai C.) kuuluvat niihin, jotka kantavat handellista kotiinsa yli kymmenen euron hintaisia punaviinejä (5% Alkon myymistä punaviineistä). Itse kallistun viimeisen vaihtoehdon kannalle, mutta toisaalta, kuka teistä tietää.

Viikottainen mielipidekysely: uusi vai vanha maailma?

Tästä viikosta alkaen tullaan blogissa järjestämään viikoittainen mielipidekysely viinimaailman tiimoilta tai sen reunamilta. Polliin osallistuminen on vaivatonta, klikkaat vain valitsemaasi vaihtoehtoa! Viikottainen kysely on myös minulle hauska tapa tutustua blogin kävijöiden mielipiteisiin. Aihe-ehdotuksia kiinnostavista viinikysymyksistä otetaan tietenkin vastaan.

Maistettu: Chateau Musar 1999

Mitä mielikuvia Libanon herättää savuavan Beirutin ja Hizbollah-militanttien lisäksi? Monille ei muuta. Libanon ei kuitenkaan pääty siihen mihin Teheranin rahoittama terrorismi loppuu, sillä tämä piskuinen Välimerenmaa on mainettaan parempi paikka: se on uskonnollisesti vapaamielinen (länsimaisen) sivistyksen kehto, jonka keittiön sanotaan olevan synteesi Lähi-Idän perinteistä ja niiden huipentuma. Ei siis ole ihme, että alueen herkullisin viini tulee juuri Libanonista (ja suut suppuun eteläpuolella rajaa; viininne ovat ihan mukavia, mutta naapurin pääkaupungin pommittaminen ei ole kovin kosher).

Chateau Musarin (28,50€) tarhat kasvavat kilometrin korkeudella Bekaan laaksossa ja koostuvat carignanista, cabernet sauvignonista ja cinsaultista. Viinin tuoksussa on kuivattuja hedelmiä, anista ja luumua. Makumaailma on jo kehittynyt, mutta säilyttänyt samanaikaisesti herukkaisen freesiytensä. Viinin valmistuksessa on käytetty paljon tammea suurten Bordeaux-viinien tapaan. Viini on konsentroitunut, mutta koordinoitunut, tasapainoinen ja villi kuin Pastoraalisinfonian tahdissa huitova kapellimestari, pyöristyneitä tanniinejaan myöten.

Jos Musar ei olisi kotoisin viinikaanonin ulkopuolelta, sen hinta olisi varmasti kaksinkertainen. Kuluttajan vinkkelistä viinin edullisuutta alleviivaa se, että juoma myydään Alkossa jo tovin kypsyneenä.

Jos et raaski ostaa yli 20 euron viinejä epävarmana vastineesta, suosittelen ostamaan pullon Chateau Musaria, etelä-afrikkalaista Rust en Vredea, sekä tilausvalikoimasta Cloudy Bayn Chardonnayn. Muita et tarvitse, muita et kaipaa!

Mikä: Alkon perusvalikoiman toinen libanonilainen punaviini

Kenelle: Sille, joka haluaa viettää salaisen nautinnonhetken tai nostaa kaverinsa pois loskan keskeltä viinin voimin

Kenelle ei: Sille, joka tapaa ryydittää kebabtilauksensa vitseillä rättipäistä
Hinta vs. Laatu:

Pirunnaamat viiniarvioihin

Blogissa arvioidut viinit on tähän asti palkittu kumileimasimilla Hanki, Testaa tai Vältä. Näin tehdään jatkossakin. Maistellut viinit ovat kuitenkin varsin eri hintaisia, mikä vaikeuttaa hinta-laatu-suhteen hahmottamista osana yhtälöä. Tämä johtaa varsin ymmärrettävästi hämmennykseen: voiko kolmenkympin viini olla saman tasoinen kuin seitsemän euron pöytäviini, jos molemmille on lätkäisty vihreä tähti? Miten hinta-laatu-suhde ylipäätään vaikuttaa tähden väriin? Jotta merkityskaaos helpottaisi, tulen tästä eteenpäin lisäämään viiniarvioiden loppuun pirunnaaman, jonka toivon helpottavan tulkitsemista. Siten tähden väri on tästä eteenpäin riippumaton viinin hinnasta. Oli jo aikakin ajatella selkeästi, eikö?

Hinta-laatu-suhde on todella hyvä

Hinta-laatu-suhde on kohdillaan, ainakin jotakuinkin

Hinta-laatu-suhde ei naurata, Piru hiiltyy

Thaimaalainen viini: Monsoon Valley Red & White

Teknologia ja sen mukana tullut ymmärrys on mullistanut viinimaailman kuluneina parina vuosikymmenenä. Siinä missä viininteko aiemmin nojasi sukupolvien aikana muotoutuneisiin traditioihin, joista osa oli hyödyllisiä ja osa haitallisia, se on tätä nykyä kytkeytynyt osaksi tieteellisen ymmärryksen sfääriä. Tieteellistymisen seurauksena viinin yleinen laatu on parantunut kohisten, jopa siinä määrin, että alkaa olla vaikeaa löytää kuuden euron viiniä, joka on juomakelvoton epäonnistuneen valmistusprosessin tai raaka-aineiden laadun vuoksi, ilman että pullossa on korkkivikaa. Viininviljelijät ovat oppineet läksynsä ja ymmärtävät paremmin mitä tarhoilla ja kellareissa tapahtuu. Suurin muutos näkyy kuitenkin siinä, missä viiniä 2000-luvulla kyetään viljelemään: lähes jokaisessa Yhdysvaltojen osavaltiossa, Intiassa, Brasiliassa ja Thaimaassa.

Thaimaalaisen Monsoon Valleyn viiniköynnökset kasvavat pääosin 60 kilometriä Bangkokista lounaaseen, vain muutaman metrin meren pinnan yläpuolella. Viinitalo on viimeisen päälle modernilla laitteistolla varustettu. Samaa ei voi sanoa työvoimasta: tila käyttää tarhoilla elefantteja. Satoja saadaan kaksi vuodessa, aivan kuten pesunkestävässä tropiikissa kuuluukin. Tätä ei olisi kovin moni uskonut todeksi 80-luvulla!

Monsoon Valley Whiten tuoksu on hivenen parfyyminen ja sen makuprofiili on miellyttävän heleä ja neutraali. Tämä colombardista ja paikallisesta malaga blancista valmistettu valkoviini on raikas ja hedelmäinen, toisin sanoen kaikin puolin kulauteltava viini.

Monsoon Valley Red edustaa uudenmaailman pekonirasvakoulukuntaa marjaisella viballa, mutta on makuprofiililtaan ohuempi kuin tyypillinen shiraz, mistä kiitos kuulunee paikalliselle pokdum lajikkeen. Viini ei pelaa aivan samassa sarjassa kuin White, mutta onnistuu kuitenkin kohtuullisesti.

Riisiviinin ja buddhalaisen helvetin otollinen suhde

Piru on jälleen mukana kuvioissa ja blogi jatkaa toimintaansa kelvolliseksi havaitulla tavalla. Parin viikon paussin voi summata toteamalla, ettei samoilu itämaisessa viisaudessa piehtaroivassa maailmankolkassa juurikaan viisastuttanut vanhaa viinisieppoa, joskin se tarjosi tukun muistoiksi luutuvia hetkiä, joihin on hyvä ripustautua kiikkustuolissa kuin hirttoköyteen; ellei viisaudeksi sitten lasketa ymmärrystä siitä, että bhutanilainen riisiviini on kammottava korvike bordeauxin clareteille. Bhumtangilainen hunajaviini sen sijaan piristää illan kuin illan ja johtaa varmoin ottein todellisuuden augmentoitumiseen, kunhan määrät vain vastaavat buddhalaista vieraanvaraisuutta.