Skip to content

Tilastotietoja Viinipirun syövereistä

Löysin WordPressin uumenista tilastotietoja Viinipirusta, joista käy ilmi muun muassa hakusanoja, joilla tietoja etsineet vierailijat ovat päätyneet paikan päälle viimeisten päivien aikana. Lista sisältää hakuja, joista osa lienee johdatellut etsijän viiniaiheiselle sivustolle puolivahingossa (mitä, eikö täällä puhutakaan viagrasta?). Olen ylipäätään hivenen skeptinen sen suhteen, että tiedot antaisvat paikkansapitävää kuvaa sivun ja hakukoneiden välisestä dynamiikasta.

Eräät hakusanat kuitenkin toistuivat useammin kuin toiset. Neljän viikon aikana eniten googletettu henkilö sivustolle johtaneissa hauissa 26:llä osumalla oli Piemontessa vaikuttava Riikka Sukula, joka jätti varjoonsa muun muassa erään tunnetun tv-kokin ja muut viini-ihmiset. Sukulat viinitiloineen olivat tiedonetsijöiden mielenkiinnon ykkönen yli 90:llä erilaisella haulla ja päihittivät myös Pirun yli kahdellakymmenellä hitillä.

picture-7

Perspektiiviä tulokselle antaa se, että hakusanalla viini päätyi sivustolle vain 9, Chateau Carsin 6 ja valkoviini 5. Minkään valtakunnan tilastotieteellistä merkitystä tällä informaatiolla ei ole, mutta there you go, tämän päivän turha tieto.

ps. muutettu headeri ja muokattu sivupalkki uuteen kuosiin!

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: