Skip to content

Arkisto kohteelle

Hankittu: M. Chapoutier La Mordorée 1998 (139,40€)

Valokuva165

Hankittu kaapin ylähyllylle Côte-Rôtien biodynaaminen Syrah Michel Chapoutierilta. Pohjois-Rhône on kiehtonut aivoituksiani viime aikoina. Suurin syy lienee se, että maistoin tovi sitten Domaine Jean-Louis Chaven mainion Hermitage 2004:n, joka oli mykistävän puhdas ilmaisu Syrah-rypäleestä. Pohjois-Rhônen laatuviineistä pääsee nauttimaan liian harvoin. Siitä pitää huolen vuosisatojen aikana rakentunut maine, joka ei ole lainkaan katteeton, mutta kirpaise kassalla.

Chateau Marquis d’Aligre Cru Exceptionnelle 1978

Tämä margaux näyttää hieman keski-ikään ehtineeltä rokkitähdeltä

Margaux näyttää hieman keski-ikään ehtineeltä rokkarilta

Maistelin joitakin päiviä sitten jännittävän viinin, josta kiitos illallisen järjestäneelle ystävälle. Kyseessä oli vuoden 1978 Chateau Marquis d’Aligre Cru Exceptionnelle, joka olisi voinut olla etikettinsä perusteella vanhempikin (harva tuntemani kolmekymppinen on viettänyt näin risaista elämää). Avattaessa kävi selväksi, että viini oli nähnyt jo parhaimmat päivänsä, vaikka olikin yhä kasassa. Maku oli käynyt kovin notkeaksi, tanniinit liuenneet samettisuuden tuolle puolen ja hedelmä korvautunut intensiivisellä tervalla. Pullo kuitenkin viimeisteltiin kunnioituksesta vanhusta kohtaan (ja koska illan päämääränä oli hilpeä hiprakka, missä onnistuttiin).

Vaikka viini olikin hiipumassa pois, se tarjosi mielenkiintoisen katsauksen ikääntyneeseen margauxiin ja toimi mainiona keskustelun aiheena Teobaldo Cappellanon Barolo 1998:n ja parin muun mielenkiintoisen viinin välissä. Ennen kaikkea se osoitti sinnikkyyttä. Toivottavasti nyky-bordeauxien kestävyys on samaa luokkaa, mikrohapetuksesta huolimatta.

Suunta kohti Ranskaa

St Emilion ei väitteistä huolimatta häviä Lahdelle, Riihimäelle tai Keravalle kauneuskilpailussa

St-Émilion ei häviä Lahdelle, Riihimäelle tai Keravalle kauneuskilpailussa

Viinipiru lomailee heinäkuun, mutta blogin kannalta varsin onnekkaasti, viettää päivänsä viinin parissa Galliassa. Tutustun pari viikkoa kestävällä turneella lähemmin muun muassa samppanjan valmistukseen ja St-Émilionin punaviinitarjontaan. Päivityksiä tunnelmista on luvassa, mutta kuten aiemmillakin reissuilla, kirjoitukset saattavat tipahdella epätasaiseen tahtiin (yhden postin viikossa lupaan silti)!

Ja kuten ennenkin, vinkkejä sopii antaa. Etenkin Champagnen, St-Émilionin ja Baskimaan tarjoamista iloista. Jos siis olet vieraillut alueella, ehdota pysähdyspaikkoja. Piru kiittää ja kumartaa.

Puisevien bulkkiviinien tuolle puolen

Picture 2

Tammettomat punaviinit ovat viime aikoina herättäneet mielenkiintoni. Ne ovat parhaimmillaan selkopiirteisiä, raikkaita ja herkullisia viinejä, joiden maistelu ei kutsu syvyyksistä esiin akateemista spekulaatiota (”Okei, tämä viini on vähän liikaa,  mutta miltä se maistuisi kymmenen vuoden kuluttua”).

Tammikypsytys lisää viiniin aromeja ja flavoreja, tanniineja ja tekstuuria. Parhaimmillaan se tekee viinistä monimutkaisemman entiteetin. Sattuman kautta säilytysmateriaaliksi valikoitunutta puulajia on kiittäminen myös viinin maailmanvalloituksesta.

Viinin juominen on kuitenkin tilannesidonnaista, kuten musiikista nauttiminen. Usein en malta keskittyä päästäkseni Astor Piazzollan vimmaisesti polveilevan tangon tasolle, joka ottaa, mutta myös antaa. Yhdeksän kertaa kymmenestä nautin musiikkini helpommassa muodossa, suorasyötöllä iPodista, ilman että yksikään ruosteinen ratas liikahtaa kuulaassa nupissani. Sama käyttötarpeiden vaihtelevuus koskee myös viiniä.

Tammettomien viinien ilo on siinä, että niiden tekeminen on taloudellisesti järkevää. Tammivapaa viinin valmistaminen on toisin sanoen halpaa, kuten Bordeauxin Chateau Lagrange Monbadon osoitti taannoisessa Ranskan minitastingissa. Tilan palkittu viini oli tarjolla maahantuojille alle kolmella eurolla pullo (mikä tarkoittaisi alle kymmentä euroa Alkossa, asiantunteva ystäväni totesi). Viini oli mitä herkullisin, mielenkiintoisin ja simppelein.

Edullisemmat viinit voisivat löytää kilpailuetua kalliimpien viinien kopioimattomuudesta. Nyt monet edullisemmat viinit ovat laatuviinien vähäversioita, mikä tarkoittaa tammitynnyrien korvaamista runsaalla määrällä hakkelusta, entsyymien lisäilemistä ja pyrkimystä suureen suutuntumaan rypälemateriaalista viis.  Lopputulos on kunniattomana keekoileva kömpelö pastissi, suuri latistus, joka ei kykene vangitsemaan esikuvansa olemusta, sen enempää kuin toistamaan sen mysteeriä.

Piratisoimisen sijasta tuottajat voisivat tehdä rohkeasti aitoja, kulauteltavia ja kevyempiä viinejä. Tärkeintä on viinin laatu: halvan viinin ei tarvitse olla huonolaatuista, se voi olla vain helppoa, eikä edullisuus poissulje herkullisuutta, kuten Lagrange Monbadon osoittaa.

Itse uskon vakaasti, että kuluttajat tunnistavat erot laadussa, vaikka heidän havahtumisensa saaattaakin olla kohtuuttoman hidas prosessi kvartaalitalouteen mukautuneelle viinibisnekselle. Tuottajapioneereille ei ole luvassa kuin tikkuja kynsien alle ja juuri siksi trendien perässä juoksevat viinimarkkinat ovat niin kovin vastustuskykyiset muutospaineelle, jonka siima ulottuu huomista pidemmälle.

Kuluttajat ovat toki kuninkaita ja voivat halutessaan muuttaa tuottajien asenteet nopeastikin. Suosittelenkin hylkäämään täyteläisyyden viinin valintaperusteena tykkänään ja kokeilemaan rohkeasti kevyitä punaviinejä. Valitettavasti Alkon valikoimat ovat tähän tarkoitukseen melko lohduttomat. Alkon tarjonnasta suosittelen kokeilemaan Morgon Bouchard Père & Filsia (13,22€) grillatun broilerin huuhteluun.

Nederburgin viinintekijä Suomessa

Picture 3

Eteläafrikkalaisen Nederburgin viinintekijä Razvan Macici pistäytyi Helsingissä kertomassa tilan tuoreimmat kuulumiset ja maistattamassa viinejä. Nederburg on osa jättimäistä Distell-korporaatiota, jossa se edustaa portfolion laadukkaampaa sektiota. Vaikka noin 60 prosenttia tilan viineistä kulkeutuu vientiin (ja kohtuullinen määrä siitä Suomeen), Nederburgin tunnetaan myös kotimaansa kamaralla, kiitos lukuisten palkintojen, joita tila on vuosien varrella napsinut.

Nederburg Edelrood (9,68€)

Vuodesta toiseen hyvin suoriutuva Edelrood (”jalo punainen” buurin suussa) ei pettänyt tälläkään kertaa. Se on vedet kielelle herauttava herukkainen viini, jossa on hieman tuhkaisuutta ja pureskeltavan runsas tekstuuri. Eräs seikka on Edelroodille ominaista: sen hieman irrallisen hapokkuuden havaitsee kohtuullisen helposti. Viinintekijä myönsikin avoimesti, että tilan viineihin lisätään happoja, koska päämääränä on komponenttien välinen tasapaino. On kohtuullisen selvää, ettei Nederburgeista saa terroir-viinejä tekemälläkään, mutta rypäleiden laadun ollessa korkea, myös lopputuote on korkeatasoinen. Edelrood on onnistunut esitys kellarikemiasta huolimatta (ja kukaties osittain juuri sen ansioista).

Nederburg Shiraz (9,68€)

Nederburgin Shiraz on muheva makupommi, jonka erikoisuutena on romanialainen tammi, mikä tapaa tuoda viiniin kanelin ja neilikan flavoreja. Lajikkeena Romanialainen tammi on lähempänä ranskalaista kuin amerikkalaista, myös kohtuullisen tyyriiltä hinnoiltaan, joten sen käyttäminen on mielenkiintoinen veto romaniasta kotoisin olevalta viinintekijältä. Mitä tulee pullotteiden väliseen herkullisuuskilpailuun, Shiraz jää auttamattomasti Edelroodin jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että viini olisi kelvoton esitys. Päin vastoin, se erottuu edukseen australialaisista kilpailijoista: ympäripyöreän hillomaisuuden sijasta tarjolla on kohtuullinen määrä happoja tummasävytteisessä, mausteisessa paketissa.

Nederburg Shiraz-Viognier (29,80€/3l)

Laatikoissa kaupiteltava Shiraz-Viognier sisältää nimensä mukaisesti Shirazin lisäksi muutaman prosentin valkoista Viognier-lajiketta, joka tuo kokonaisuuteen mittaansa enemmän aromikkuutta. Viinin tuoksusta voi erottaa barbecue-kastikkeen aromia ja jopa trooppisia tuoksuja, joita harvemmin punaviineissä tapaa. Viinin maku on helposti lähestyttävä ja notkea. Loppumaussa on erehdyttävästi popcornin rasvaisuutta tapaileva flavori. Mikä Nederburgin Shiraz-Viognier siis on miehiään? Kulauteltava perusviini, jonka mausteisuutta voisi karsia ja jossa ei ole tarpeeksi tanniineja minun makuuni. Shiraz-Viognier toiminee kuitenkin varsin hyvin kesän grillailuissa, koska edustaa tyyliä, jossa ei olla turhan nuukia sen suhteen, minkälaisesta kupista kulauttelu suoritetaan. Joten ei muuta kuin sytytysnestettä huoltsikalta, Shiraz-Viognieria handellista ja grillit tulille.

Viinipiru ruuvipenkissä

Kuten edeltävässä postissa mainitsin, Jokapäiväistä leipää-blogin Hanna haastatteli minua eilen ehtoolla (vitja tämä digitaaliteknologia on nopeaa) viinistä, Viinipirusta ja bloggaamisesta. Haastattelu on nähtävissä täällä. Samalla voit bongata kauniin naamani pullojen keskellä.

Picture 4

Jokapäiväistä leipää –blogi haastatteli Viinipirua

Mic

Pirusta tehtiin tänään Skype-rupattelun pohjalta haastattelu Jokapäiväistä leipää-blogiin. Tsekatkaa tämä kunnianhimoinen ruokablogi, joka ei keskity esittelemään ”päivän reseptejä”, vaan käsittelee ruokakulttuuria laajemmasta perspektiivistä (listalla näyttää olevan myös aito siideri).

Pirun synkimmät viinisalaisuudet esittelevä artikkeli julkaistaan myöhemmin tällä viikolla!

Vähemmän tammea Piemonten suunnalla

Italialaisista viineistä ansiokkaasti raportoiva Vinowire-blogi kertoo, että monet Piemonten Nebbiolo-tuottajat ovat vähentäneet hiljattain tammen käyttöä parhaissa viineissään. Tämä toivotetaan tervetulleeksi myös Viinipirun toimesta, sillä uusi tammi on kallis komponentti (500 euroa tynnyri), jonka tuoma kustannus siirtyy sellaisenaan kuluttajahintoihin. Hinta ei kuitenkaan ole suurin syy karttaa liiallista tammea. Vaikka tammen kosketus on usein välttämätön sen tuoman tekstuurin, ikäpotentiaalin ja kompleksisuuden vuoksi, liika tammikäsittely luiskahtaa helposti mauttomuuden puolelle.

Enkä tällä tarkoita vain viinin makua. Kyse on laajemmasta kokonaisuudesta, joka sisältää lopputuotteen lisäksi myös sen taustalla vaikuttavan valmistusfilosofian. Ajatelkaapa marmoria. Se näyttää hienolta ja tuo ylellistä tunnelmaa asuntoon. Jos asunnon kuitenkin suunnittelee Donald Trump, se ei sisällä mitään muuta kuin marmoria, kultaa ja Swarowski-kristalleja. Lopputulos on sekä poikkeuksellisen kallis että tavattoman tyylitön.

Picture 3

Melanie, vauva ja Midaksen mauton kosketus

Liika tammi nimittäin hautaa viinin nyanssit ja rypäleen ominaispiirteet paksun vaipan alle, etenkin silloin, jos tynnyreiden paahtamisen kanssa ei noudateta malttia. Viinistä tulee huippumoderni ja juureton ’coca-cola -viini’, joka voisi yhtä hyvin olla kotoisin Australiasta kuin Espanjasta. Viinipiru-blogi toivottaa muutoksen tervetulleeksi niin Piemontessa kuin muuallakin, johtui se sitten taloudellisesta taantumasta tai globaalin viinikulttuurin kehittymisestä seuraavalle asteelle.

Piemonten Pelissero Loftissa

Piru kävi ravintola Loftissa Bel Mondon järjestämässä tilaisuudessa, jossa piemontelaisen Pelissero-tilan enologi Giorgio Pelissero maistatti viinejään. Pelissero on perheyritys, joka tuottaa enimmillään 100.000 pulloa vuodessa. Tämä tarkoittaa, että tila ei edusta lilliputtikastia, mutta on toisaalta viisitoista kertaa pienempi kuin viereisen kylän Marchesi di Barolo.

Pelisseron viinit ovat tyyliltään kohtuullisen perinteisiä, vaikka tilan kellarit ja muut fasiliteetit ovat moderneja. Tämä tarkoittaa, ettei Nebbiololle ominaisia tanniineja haluta tukahduttaa, eikä viinien kypsyttämistarvetta pyritä vähentämään teknologian keinoin, jotta markkinoita hallitseva massamaku olisi tuotteille soveliaampi. Prikuulleen oikea tapa kunniaakkaan barbarescon tuottamiseen, jos Pirulta kysytään. Korkeimpien vuorenhuippujen valloittaminen nimittäin vaatii hieman kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, oli kyseessä sitten satunnaisen viiniharrastajan perjantaipullo tai Veikka Gustafssonin henkilökohtainen odysseia.

Tänään maistellut barbarescot olivat vuosikertaa -04 ja -05, joista etenkin jälkimmäiset kaipaavat aikaa lappeellaan, siinä missä vuoden päivät vanhemmat välittivät jo tutun häivähdyksen siitä potentiaalista, jonka aktualisoituminen on nostanut Barbarescon pikkukylän viinien maailmankartalle.

Pelisseron Barbaresco Nubiola 2004 oli maukas tapaus herukkaisine ja yrttisine makuprofiileineen ja kolmessa kympissä hintansa väärti. Tilan huippuviini, Vanotu, oli otteiltaan Nubiolaa modernimpi, muun muassa puun käytön osalta. Vanotu -04 oli koko maistelun paras viini, varsinkin tuoksunsa puolesta, joka nakkasi Pirun hetkeksi keskelle ruusutarhaa. Tuoreemmassa vuosikerrassa -05 uusi tammi ei ollut integroitunut makumaailmaan, mikä vihjailee vihtahousulle, että viini tulee maistaa uudemman kerran jahka molemmat osapuolet ovat vanhenneet viidestä viiteentoista vuotta.

Pelisseron Vanotua (56,90€) saa Alkon tilausvalikoimasta, mutta sitä on tarjolla myös Loftissa (79€).

Alla viinintekijä Giorgion terveiset Viinipirun lukijoille. Ennen clipin kuvaamista Giorgio vakuutti, ettei ole kuuluisa Hollywood-näyttelijä Giorgio Clooney, vaikka yhdennäköisyys on saman etunimen lisäksi ilmeinen.

Maistettu: André Clouet Brut Millésime 1995 (55€)

Toisinaan on syytä juhlia ja torstai tarjoaa sille mainiot puitteet, siinä missä André Clouet sisällön. Tämä Pinot noirista ja Chardonnaysta valmistettu vuosikertapullote tarttui Pirun haaviin Alkon toukokuisessa arvonnassa ja on odotellut kotvasen korkkaamista, joten ei muuta kuin ’poks’-ääntä kohti!

img10234780474
Viinin väri on kullankeltainen. Tuoksu on runsas, melko kehittynyt ja paahteinen. Se on kuin aprikoosimarmeladilla päällystetty paahtoleipä, joka nautitaan bensa-aseman pumpun välittömässä läheisyydessä maapähkinä puraisua vaille valmiina vapaassa kädessä.

Viinin maku on raikas kuin kastepisara. Vetisestä metaforasta viis, tämän viini kohdalla ei velttoilua tarvitse pelätä: siitä huolen pitää tiukka mineraalisuus, joka kannattelee jäntevää makua alusta loppuun. Täyteläinen maku on muuttanut muotoaan ajan hampaissa: runsain hedelmä on korvaantunut umamin pinkeydellä, tryffelin flavorilla sekä pähkinäisellä jälkimaulla (joka on oikeastaan enemmän tuntuma kuin maku).

Kokonaisuutena viini on fokusoitunut, jopa piukka, ja kohtuullisen pitkä. Suosittelen viinin yhdistämistä ateriointiin piirun verran jääkaappikylmyyttä lämpimämpänä. Apertiivina sen rumpupatteriston lailla pärisevä happosektio saattaa olla joillekin liikaa. Koska en malta olla lipsumatta latteuksien puolelle, totean, että torstai on toivoa täynnä. Ensi viikolla kukaties hernerokkaa ja pannaria, mutta ei tänään.

++++