Skip to content

Arkisto kohteelle

Pari helmeä Terroir-tapahtumasta

Tässä pari suosikkiani Fine Wine Finlandin ja Vin Naturen tämän viikkoisesta Terroir-tapahtumasta, jossa oli esillä kiitettävä kalvakaadi mielenkiintoisia pientuottaja- ja luomuviinejä.

Valokuva216 Domaine Arlaud Morey-St.-Denis Premier cru (vuosiluku hukassa jälleen)

Valokuva217Domaine Dirler-Cadé Grand Cru Kessler Riesling 2006 (biodynaaminen)

Vaihtoehto Alkolle: viinit kotiovelle kotimaisen toimijan toimittamana

Viiniagenttien Kakko on kallellaan Espanjan ja Italian suuntaan

Viiniagenttien Kakko on kallellaan Espanjan ja Italian suuntaan

Piru pistäytyä maistamassa Viiniagentit.comin tuotteita Espan viinikellarissa ja kyseli samalla toimintaa pyörittävältä Tero Kakolta tarkempia tietoja yrityksestä. Aikaisemmin Fillarilähettejä luotsannut Kakko toimii nykyisin täyspäiväisesti viinialalla.

Viiniagentit.com on keskittynyt myymään piirun verran laadukkaampia viinejä, jotka toimitetaan Tallinnasta käsin tilaajan kotiovelle. Tilauksen minimikuljetusmaksu on 23 euroa per tilaus, millä liikahtaa esimerkiksi kaksi keissiä viiniä. Yhtä kahta pulloa on siten turha tilata, mutta esimerkiksi 24 pullon kohdalla kuljetuskustannukset jäävät alle euroon per pullo. Minimikustannuksen tuolla puolen hinnat näyttävät nousevan varsin maltillisesti, sillä esimerkiksi 50-200 pullon tilaamisesta veloitetaan vain muutama euro enemmän.

Agenttien valikoimat ovat painottuneet Espanjan ja Italian viineihin. Maistamistani viineistä miellyin eniten Espanjan Ribera Del Dueron alueen Damanaan sekä Italian Piemontesta tulevaan Produttori del Barbarescon Barbaresco 2004:n, jota kaupitellaan 24,20 euron hintaan, mitä pidän maltillisena. Agentit myyvät myös sekalaatikoita, jolloin tilaaja saa esivalitun setin erilaisia viinejä.

Kakon mukaan yrityksen kanssa asioiminen on vaivatonta, koska hinnat ovat kilpailukykyisiä ja tuotteet roudataan suoraan kotiovelle. Lisäksi hän painottaa, että koska yrityksellä on veroedustus Suomessa ja toiminnan lainmukaisuus on tarkastattu viranomaisilla ennen toiminnan aloittamista, pullot eivät jää tullin haaviin, vaan tulevat perille samalla tavalla kuin Viinilehden Bouquet-klubin tuotteet.

Viinipiru ei ole itse kokeillut palvelua, mutta totesi valikoiman mielenkiintoiseksi ja hinnat järkeviksi. Lisäksi kilpailu harvemmin haittaa markkinoiden toimintaa, etenkin jos valtio saa sille kuuluvan osuuden veroeurojen muodossa.

Läpinäkyvyyden periaatteen nimissä jaan kanssanne, miksi ylipäätään naputtelin tämän yksittäisen yrityksen toimintaa esittelevän postin: koska kotimaisella kuluttajalla on oltava oikeus kilpailuttaa Alkon valikoiman tuotteita tilaamalla viiniä Schengen sopimuksen mukaisesti EU-alueen sisäpuolella. Ugh! Suomalainen tilaamassa suomalaiselta vinettoa maan rajojen ulkopuolelta on lisäksi jollain tavalla kutkuttavan monimutkaisen helppoa.

Jos sinulla on kokemuksia Viiniagenteista, jaa ne blogin lukijoiden kanssa alla olevassa kommenttikentässä.

Viinipirun viikon viinisuositus

Kuva 4

MTV3:n verkkotoimitus pyysi Viinipirulta viinisuositusta Makuja-ohjelman sivustolle. Vilkaise juttu tästä.

Monologista dialogiksi

Kuva 3

Viinimaailmassa tapahtuu enemmän kuin muutamaan vuoteen, kiitos Internetin kasvavan painoarvon, minkä eräs oire ovat äänekkäät sanasodat perinteisten kriitikoiden ja Internetkirjoittajien välillä. Näistä kuuluisin lienee Robert Parkerin ja Dr. Vino -blogia pitävän Tyler Colmanin valtavirtalehtienkin sivuille päätynyt kahina, jossa jälkimmäinen syytti ensimmäistä omien periaatteidensa syömisestä.

Parkerin arvovaltaa nakertaneet korruptiosyytökset muistuttavat muuten monin tavoin par’aikaa Suomessa riehuvaa vaalirahakeskustelua. Onko Parker toiminut väärin tai menettänyt uskottavuutensa, on tässä kohden epäolennaista. Keskeistä on se, miten tapahtumat ovat keriytyneet auki: tavalla, joka ei olisi ollut mahdollinen viisi vuotta sitten!

Internetin merkitystä, tai tarkemmin sen synnyn aiheuttaman reaktion muutosnopeutta, on männävuosina liioiteltu asiantuntijapuheenvuoroissa, kiitos ihmisten ja teknologian välisten suhteiden puutteellisen ymmärryksen. Vuosituhannen alun minilama oli osuva esimerkki tästä. Sitä ei aiheuttanut ahneus tai vauhtisokeus, vaan kehitysoptimismin naivius.

Teknologia voi toki muuttaa kulttuurin yhdessä yössä, mutta se on harvinaista. Yleensä kulttuuri laahaa useamman vuoden teknologian perässä. Ihminen ei hevillä siirrä kulutustottumuksiaan verkkoon, vaikka se olisi mahdollista tai jopa kätevää, ellei ympäröivä kulttuuri ohjaa häntä siihen suuntaan, mitä ei tapahdu, ellei kulttuurin piirissä ole ensin luotu palvelulle roolia viitekehyksen muodossa. Suomeksi: uuden teknologian juurruttaminen on kivinen tie, koska ihmiset tapaavat orientoitua muutokseen vasta kun saavat muusakseen pakon (kuinka moni olisi oikeasti siirtynyt digitelevisioon ilman valtiovallan painetta ja jyrkkiä aikarajoja?).

Pitkän pohjustuksen jälkeen pääsen vihdoinkin itse asiaan. Vuonna 2009 Internet alkaa osoittaa kypsymisen merkkejä, kuten olen todennut aikaisemminkin. Se ei ole enää Vatikaanin kirjaston vähäpätöiseksi tekevä kokoelma pornoa, tai nuoren polven teknologinen kuriositeetti, johon suuret lehdet menevät mukaan vastahakoisina.

Eräs viimeisten vuosien suurin muutos on tietenkin se, että kuluttajat ovat astuneet areenalle sisällön tuottajiksi. Mihin se johtaa viinin saralla? Demokratisoituneiden äänten kakofoniaan, kriitikot työttömiksi tekevään massaälykkyyteen vai johonkin aivan muuhun? Vastausta myös tähän kysymykseen etsii Slate-lehden Mike Steinberger mainiossa artikkelissaan.

Hänen mukaansa viinimaailmassa monologi on vaihtunut dialogiksi ja subjektiivinen maku tekee paluun. Viinipiru ei voisi olla enempää samaa mieltä Steinbergerin kanssa, koska on edustanut blogin olemassaolon ajan näitä arvoja.

Mutta miten globaali muutos vaikuttaa paikallisella tasolla? Suomessa johtajien ja alaisten välinen valtaetäisyys on ollut perinteisesti kohtuullisen suuri: yrityksiä on tavattu johtaa rautaisella kädellä, niin sanotusti management by perkele -oppia hyödyntäen. Siinä johtaja antaa käskyn ja alaiset suorittavat sen niin nopeasti kuin kykenevät. Kysymysten esittäminen vertautuu kapinointiin.

Autoritäärisen johtamisen lisäksi Suomessa on perinteisesti arvostettu meriittejä, tutkintoja ja muodollista pätevyyttä (kukaties siksi että ne sopivat hyvin sosiaalidemokraattisten tasa-arvoihanteiden kanssa yhteen?). Kirjailijoita ei ole mielletty älyköiksi, elleivät he ole olleet myös psykiatrian erikoislääkäreitä tai filosofian tohtoreita. Television keskusteluohjelmat ovat täynnä teknokraattisia asiantuntijoita, joiden pikkutarkat mielipiteet ovat arvovapaita ja irrallisia, suoria kansanäänestyksiä ei suosita, koska kansa on typerä ja valtio kontrolloi alkoholikauppaa kuin tiukka, mutta reilu isähahmo.

Syitä hierarkkian jäykkyyteen ja meritokratiaan voi kaivella lähihistoriasta. Esimerkiksi teollisuuden patruunakulttuurista (jossa koko organisaatio kietoutui vahvan johtajan ympärille) tai Talvi- ja Jatkosodan vaikutuksista (reserviupseerikoulun suorittaminen oli pitkään edellytys johtajapositiolle, puhumattakaan jatkuvan kriisitilan ajatuksen ympärille luodusta johtamiskulttuurista ja omaehtoisen ajattelun kieltävästä ehdottoman tottelevaisuuden vaateesta, joita kumpaakin on nähty suomalaisissa konttoreissa varmasti riittämiin).

Saman voi laajentaa koskemaan asiantuntijuutta. Perinteisesti suomalainen asiantuntija on ollut kuin jumala, siinä määrin kuulijoiden yläpuolella, ettei hänen tarvitse perustella mielipiteitään tai ottaa vastaan vähäisempiensä kritiikkiä. Pääministeri Vanhasen viimeaikainen haluttomuus vastata asiallisiin, varsin perusteltuihin syytöksiin, istuu ylimieliseen perinteeseen kuin nakutettu, sillä hän esiintyy pääministerin roolissa kuin olisi ”valtionhoidon asiantuntija”, ei johtaja.

Sama koskee osittain myös kotimaista viinikulttuuria, jossa asiantuntijoilta on oletettu kulttuurin traditioiden mukaisesti ”totuuksien tuottamista”. Totuudet ovat olleet monologisia, ylhäältä alaspäin meneviä ja valtaetäisyyden säilyttäviä.

Pitkä rönsyilevä posti, pahoittelut, mutta on vihdoinkin loppukaneetin vuoro: Viinipiru toivottaa dialogisuuden tervetulleeksi viinikulttuuriin. Valtaistunut, omalla äänellään puhuva kuluttaja, jolla ei ole päässään asiantuntijoiden ajatuksia, vaan omia mielipiteitä, on 2000-luvun viinikulttuurin selkäranka, ja osoitus siitä, ettei Internet ole ainoa asia, mikä on kypsynyt.

Viinifriikki 2009

Kolmen maahantuojan kimppa (Vindirekt, Belmondo ja Tampereen Viinitukku) järjesti ravintola Sipulin Talvipuutarhassa jälleen vuosittaisen viinitapahtumansa, Viinifriikin, jossa oli tyrkyllä monenlaista viiniä eri puolilta maailmaa, liki kaikissa hintaluokissa.

Ehdin tapahtumassa viettämäni tunnin aikana maistelemaan vain kourallisen viinejä, koska pysyin kiireisenä opetellessani käyttämään kameraa (vaihtelevin tuloksin), mutta maistamieni joukosta kaikkein päräyttävin oli vanha klassikko, Château de Beaucastel Etelä-Rhônesta, Chateauneuf du Papen kuuluisalta alueelta. Viini oli kypsän runsas, kerroksellinen ja elähdyttävän pitkä, eikä beaucastelille kohtuullisen yleinen tallinnurkka noussut häiritsevissä määrin nokkaan, vaikka viini onkin kohtuullisen myskinen. Luulenpa, että haalin Beaucastelia pullon tai pari kaappiini, jos niitä sattuu tulemaan matkan varrella vastaan.

Valitettavasti en ole täysin varma, oliko kyseessä vuosikerta 2005 vai 2004, sillä maistoin molempien vuosikertojen viinejä sekä Rhônen pohjoisosista että etelästä peräkanaa. Olen taipuvainen uskomaan, että se oli 2005, mutta kuten sanottua, en ole varma. Kukaties ensi kerralla keskityn maistelemiseen paremmin, tai vaihtoehtoisesti napsin etiketeistä kuvia kamerakännykälläni, jota osaan käyttää.

ps. Vindirektin suunnalta huhuiltiin, että tilaisuus saattaa jatkossa kehittyä piirun verran avoimemmaksi myös laatuviinien harrastajille. Toivotaan, että näin käy, koska Viinifriikki on yksi pimenevän syksyn valopilkuista.

Tulossa pian: ViiniTV

Kuva 2

Vaikka Viinipiru-blogin kirjoittaminen on mukavaa puuhaa, välillä on kiva keksiä jotain uutta, jotta homma pysyy tuoreena. On myös todettava, että vaikka kirjoittaminen tuottaa itselleni iloa, liki 2/3 ihmisistä ei jaksa lukea paria lausetta pidempiä sisältöjä kyberavaruuden värähtelytaajuuksilla (kuulostiko tarpeeksi 90-lukulaiselta?). Ratkaisu näyttäytyy uutena lähetysformaattina ja sen nimi on ViiniTV.

ViiniTV tuottaa videomuodossa viiniaiheista sisältöä, säännöllisesti, ja sitä tehdään tuoreella otteella, pienellä budjetilla ja suurella ilolla. Kanava starttaa myöhemmin tänä vuonna ja tulee tuottamaan ohjelmaa muun muassa vierailujen, vieraiden, maisteluiden ja yleisen viiniaiheisen hölynpölyn merkeissä.

Ruudussa nähdään aluksi kaksi puhuvaa päätä: Viinipiru virttyneen naamansa kanssa, sekä viininvalmistusta eri puolilla palloa harjoitellut Ilkka Sirén, joka edustaa kyseenalaisen duon salonkikelpoisempaa sektiota.

ViiniTV:n kohderyhmä tulee olemaan hivenen Viinipirua laveampi, mikä tarkoittaa suurempaa edustusta alle kymmenen euron viineiltä, mutta samalla sisältöä, jossa on toivon mukaan siinä määrin kerroksellisuutta, että se tuottaa jonkin sortin iloa myös pidemmälle ehtineille. Haluamme vilpittömästi tuoda kotimaiseen viiniskeneen lisää elämäniloa ja laajentaa viinikulttuuria myös perjantaipullottelijoiden pariin.

Mikäli haluat saada tiedon siitä, milloin ensimmäinen episodi lävähtää eetteriin, pudota sähköpostiosoitteesi ViiniTV:n sivulle (ja ällös huoli: yhteystietoja ei luovuteta nigerialaiskirjeiden tehtailijoille, viagrakauppiaille tai ylipäätään ulkopuoliselle taholle).

Toivottavasti näemme pian ViiniTV:n merkeissä! Ensimmäinen episodi purkitetaan piakkoin…

– Viinipiru

ps. Viinipiru-blogi jatkaa kelvollisiksi havaituin kuvioin erillisenä kokonaisuutenaan!

Times & wines they are-a-changeling

453596_80692680

Eräs viiniharrastuksen mainio puoli on tapa, jolla viinityyleihin liittyvät mielihalut tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Sallikaa, että tarkennan hieman tätä frankenstein-hajatelmaa. Suosikkiviinit, alueet ja tyylit ovat toisinaan siinä määrin kausiluonteisia, että äkilliset vaihtelut tulevat yllätyksenä jopa paletin omistajalle. Enkä tarkoita tällä esimerkiksi vuodenaikojen vaikutuksia juomatottumuksiin (port-viini ja helteet ovat liki yhtä huono yhdistelmä kuin mehujää ja talvipakkaset) tai sitä, että monilla on vapun aikaan tapana kuohua enemmän Kaivopuiston nurmikolle kuin nieluunsa. Tarkoitan tässä kohden muutoksia viinivalinnoissa, joita on mutkikasta selittää millään ulkoisella tekijällä.

Annan esimerkin. Kuluneet vuodet olen karttanut Chilen viinejä. Ne ovat olleet liki poikkeuksetta ennalta-arvattavia ja ikävystyttäviä esimerkkejä massatuotannon ja liiallisen kastelun ristiriitojen sävyttämästä avioliitosta. Viime kuukausina olen nauttinut useita Chilen valkoviinejä kuin varkain, ja painotan sanaa ’nauttinut’. Syytä saattaa toki olla chileläisten viinimaakarien kiistattomassa kehityksessä, mutta skeptinen mieleni väittää, että se on vain osa mutkikasta vyyhtiä, jonka armoilla viininystävä on.

Chileläisten viinien tapaan olen kiertänyt Sauvignon blancit kaukaa, niin hedelmäisinä uuden maailman versioina kuin terroir-vetoisina gallialaisina. Nyt olen huomannut nauttivani Sauvignon blancista, pahimmillaan chileläisestä sellaisesta. Minne ihmeeseen palettini oikein on matkalla?

Pitkäveteisyydenkin kustannuksella nakkaan kehään vielä kolmannen esimerkin. Shiraz-rypäle, tuo muhkean mausteinen lajike, jota olen joskus nimitellyt kieliposkessa rypälekavalkaadin vaimonhakkaajabodariksi. Viimeisten 6 kk aikana olen laskujeni mukaan avannut enemmän Shirazeja ja Syraheja kuin italialaisia punaisia yhteensä, mitä voi jo hyvällä omalla tunnolla kutsua kulisseissa suoritetuksi samettivallankumoukseksi makunystyröiden ja synapsien välillä. Harrastus tuntuu muovaavan uusia polkuja kuin itsestään, minkään sortin suostumuksia kyselemättä.

Mikäpä sen parempaa, kuin tunne, ettei tylsistymistä ehdi kokea, kun kiinnostuksen kohteet rönsyilevät tyyleistä toisiin. Tovin kuluttua saattaa alkaa pitkä Barolo-kausi. Se on varmaa, etten panisi moista pahakseni.

Mikä kausi itselläsi on päällä ja mihin se on matkalla?

Atria iskee jälleen: Fresh…

Atria muuntelee jo totuutta kuin vanha tekijä

Atria muuntelee totuutta kuin vanha tekijä

Kuten Viinipirua satunnaisesti seuraavat ovat saattaneet huomata, toisinaan ruokapuolen sikailut ylittävät siinä määrin nyppimiskynnykseni, että päätyvät koristamaan blogia. Näin kävi tänään toistamiseen Atrian, tuon vanhan vippaskonsteilijan, kanssa.

Einestehtaan uusin tuotesarja on osoitus siitä, että Atrialla ollaan kuunneltu kuluttajien parissa vellovia sentimenttejä herkällä korvalla. Ihmiset kaipaavat autenttisuutta, läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta, kukaties päin kasvoja iskeneen laman ja netin mahdollistaman kuluttaja-asian uuden heräämisen myötä.

Valitettavasti sentimenteistä ei ole ymmärretty puoliakaan tai sitten ne on ymmärretty tarkoitushakuisesti väärin, mistä oivana osoituksena talon uusin puliveivaus, Fresh-tuotesarja, jonka Atria kertoo olevan ”nimensä mukaisesti tuore”. Huijaus perustuu porsaanreikään elintarvikelaissa. Tuoreutta ei määritellä laissa, minkä seurauksena Atrian kaltaiset kyyniset toimijat voivat venyttää ja paukuttaa käsitettä koko rahan edestä. Vai miltä kuulostaa muoviin pakattu kymmenen päivää vanha voileipä? tuoreelta?

Mikä tässä sumutuksessa sitten kyrsii? Myydäänhän melkein kaikkia tuotteita mielikuvilla, etenkin kaikkein kalleimpia luksustuotteita? Kukaties luontaisen vastahangoittelun aiheuttaa se, että einesjätti tuntuu aidosti pitävän asiakkaitaan typeryksinä. Hienovaraisen suostuttelun ja siekailemattoman lipan alta vedon ero lienee näinä aikoina veteen piirretty, joten lopputuloksen määritelköön suuhun jäävä maku. Tällä kertaa se on varsin eltaantunut. Kukaties Atrialla uskotaan, että jos pilaantuneeseen lihaan liimaa tarran ”takuutuoretta”, niin kuluttaja ei enää näe kärpäsiä?

One of thse days it’s gonna bite you in the arse and then there’s nothing left to spin. Aihetta on käsitelty muun muassa mainiossa Kemikaalicocktail-blogissa.

Chileläisen Caliterran viinintekijä vierailulla Suomessa

Caliterran Guadran mukaan Chile ylettyisi Norjasta Saharaan. Tyypillistä puhetta mieheltä, joka uskoo että maailma on pyöreä.

Caliterran Guadran mukaan Chile ylettyisi Norjasta Saharaan. Tyypillistä puhetta mieheltä, joka uskoo että maailma on pyöreä.

Piru kävi maistamassa chileläisen Caliterran viinejä Wennercon järjestämässä tilaisuudessa, jossa puhetta ylläpiti señor Sergio Guadra, tilan pääviinintekijä. Caliterra on kuluneina vuosina panostanut runsaasti kestävään kehitykseen. Maaperää säälitään orgaanisen viljelyn muodossa ja paikallisia asukkaita tuetaan sosiaalisten projektien muodossa.

Konkreettisimmin linjaus näkyy suomalaiselle kuluttajalle Caliterran pulloissa, jotka ovat tätä nykyä kevyempiä, jotta kuljettaminen pallon toiselle puolelle haaskaisi vähemmän luonnonvaroja. Pullotteiden etiketit valmistetaan kierrätyspaperista ja tarhoilla laiduntaa liuta puolivillejä hevosia, jotka popsivat naamaansa ylimääräisen aluskasvillisuuden, joka muutoin pitäisi myrkyttää pois silmistä (ja  jotka vääntävät samalla ruokavalionsa köynnösten sekaan lannoiteeksi, vaikka Guadra ei tätä maininnutkaan).

Samalla vältytään ylenpalttisilta maastopaloilta, joten homma näyttää kaiken kaikkiaan toimivan (vaikka kriittisyyteen taipuva Piru mielellään kuulisi, näkyykö eettisyys myös minimipalkoissa tai työntekijöiden sairastumisiin liittyvissä käytännöissä).

Mitä tulee viineihin, ne edustavat uuden maailman kuluttajaystävällistä tyyliä. Tämä tarkoittaa pehmeyttä, täyteläisyyttä, hedelmäisyyttä ja, Caliterran tapauksessa, valitettavasti liiallista määrää tammea. Caliterran viinit uponnevat uuden maailman makeaan tyyliin persoihin viinisieppoihin; ne jotka etsivät Chilestä viittauksia vanhaan maailmaan, tulevat löytämään ennakkokäsityksiään vastaavia tuloksia.

Alkon valikoimista löytyy tällä erää kolme Caliterran tuotetta:

Caliterra Chardonnay Reserva (8,69€)

Tuoksussa ananasta, litsiä ja jo 90-luvulta tuttua Lipsi-mehujäätä. Karkkituoksua jatkaa kivoilla hapoilla varustettu tropiikkiin ja mehukkaaseen päärynään kallellaan oleva maku, joka on runsasta tuoksua fokusoituneempi, freesimpi ja miellyttävämpi, mutta hivenen liian tamminen Pirun makuun. Hinta-laatu-suhde on silti kohdillaan. Tammitettu Chardonnay on Pirun paletissa trion paras työnäyte.

Caliterra Cabernet Sauvignon Reserva (8,69€)

Tuoksu on, vain Chilessä mahdollisella tavalla, samaan aikaan ikään kuin huovan alla, mutta runsaasti levällään. Se ei ole kovinkaan freesi, enemmänkin suurieleisen mausteinen hieman hähmäisellä tavalla. Maku kuitenkin pelastaa paljon, sillä hedelmäisellä viinillä on kiva suutuntuma ja miellyttävä happorakenne. Vaikka tammea on tarjolla täysi latinki, viini ei ole liian makea.

Caliterre Tributo Shiraz (10,98€)

Tuoksu on yllättävän rönsyilevä Shiraziksi, ilmeisesti vähemmistörypäleet Malbec ja Merlot tuovat kokonaisuuteen mittaansa enemmän vipinää. Läsnä on kosolti tammen tuomia aromeja, kanelia ja kumia. Maku on maukas ja miellyttävän hapokas verrattuna Etelä-Australian vastaavan hintaisten Shirazien hillomaiseen makumaailmaan. Tributon hinta kipuaa maagisen kymmenen euron rajan väärälle puolelle, mutta tasoero Cabernet Reservaan on silti panostuksen väärti. Hetken mutustelun jälkeen totean tämän kivaksi viiniksi, jonka hinta-laatu-suhde on hyvä.

Caliterran viinit sopivat chileläisten viinien ystäville. Samalla viinin ostaja saa kaupan päälle hitusen hyvää omaatuntoa. Vaikka viinit eivät ole elegantteja, ne ovat antoisia ja reheviä. Jos et ole pitänyt aiemmin Chilen viineistä, Caliterra ei muuta mieltäsi. Jos kuitenkin tapaat viettää runsaasti aikaa Etelä-Amerikan viinihyllyjen edessä, en usko että petyt. Puolet tammesta pois, kuuluu Pirun mantra Chilen suuntaan.

Nosto Viinipirun varhaishistoriasta

Chicken_Tikka12345601

Historian kätköistä uusintana vastaus monia mietityttäneeseen kysymykseen, miksi Viinipiru ei koskaan käsittele curryruokia blogissa.