Skip to content

Kuollut jänis vai kuollut kulttuuri?

Puput ovat päässeet hengestään, mutta saaneet pitää karvapeitteensä. Valokuva Boulevar Raspailsin torilta Ranskan pääkaupungista viime viikonloppuna.

Kuva katosta roikkuvasta jäniksestä huvittaa suomalaista, koska on ilmeistä, ettei jäniksen riiputtaminen kävisi laatuun kotoisalla kauppatorilla. Miksi ei? Koska kukaan ei ostaisi lihaa, jolle pitäisi tehdä kotona jotain veristä tai jota lapset voisivat sääliä ennen ateriaa (koitapa sääliä ulkofilepihviä). Suomessa on osoitus sivistyneisyydestä, jos eläin näyttää tiskillä siltä, ettei se ole koskaan elänyt. Jänis ei kävisi laatuun myöskään siksi, että terveysradikalismiin kallellaan oleva elintarvikelakimme todennäköisesti kieltää villin jäniksen myynnin ilman laboratorion leimaa tai tyhjiöpakkausta.

Miten pariisilainen osaa ostaa moisen karvaturrin? 1.) Koska taito käsitellä raaka-aineita ei ole kadonnut. Sielläpäin maailmaa siipikarja myydään päiden ja jalkojen kanssa, kokonaisten eläinten suolestaminen tai nylkeminen kuuluvat kotikokin valmiuksiin, siinä missä mökkiahvenen perkaaminen härmäläisen kesämiehen taitoihin. Suomessa syödään enää ruhon kalleimpia paloja, joiden laatu heittelee luvattoman paljon. Loppu jauhetaan eläinrehuksi, jauhelihaksi tai sisällytetään mauttomaan makkaraan. 2.) Tieto raaka-aineista ei ole kadonnut. Ranskalainen ei osta huonoa tavaraa torilta ja sairastu siitä vatsapöpöön, koska tietää miltä hyvän lihan tulee näyttää ja tuntua. Hän ostaa pupun ja varmistaa myyjältä, että sisältä löytyy hauleja. Myöskään tuoreet osterit eivät kaipaa viranomaisen leimaa, eikä leipä parasta ennen päiväystä.

3.) Luottamus. Asiakas suosii samaa lähimyyjää, jonka maine on pelissä, mikäli tuote paljastuu huonolaatuikseksi. Turha myydä huonoa, jos mielii pysyä leivässä. Suomi sen sijaan on huomaamattaan ponnistellut vuosikymmeniä yhteiskunnan perusluottamuksen rapaannuttamiseksi. Kahdenkeskisiin suhteisiin on tunkenut kolmanneksi pyöräksi kasvoton viranomaistaho, joka on kontrollitoimenpiteillään muovannut kansalaisista ylikasvaneita koululaisia, jotka saavat turvaa isoveljelle ulkoistamastaan kurista.

Hinta on kova: kohtuullisen moni suomalainen on jollain tapaa arka, lannistunut ja epäluottavainen. Instituutioita arvostetaan, mutta suhde niihin on etäinen. Osa kansasta katsoo ylpeydenaiheeksi orjamoraalin, jossa punaisia valoja ei ylitetä, vaikka autoja ei tulisi. Tuntuu olevan jonkin sortin normi, ettei suomalainen luota naapureihinsa, koska kohtelee heitä kuin muukalaisia. Luottamus ei kuki kylmässä pohjolassa. Sitä etsitään instituutioista tajuamatta, että juuri niiden päsmäröinti on sivutuotteena rapauttanut orgaanisesti kasvavan keskinäisen luottamuksen, jota voisi nimitellä sivistykseksi.

Jos pieni rönsyily sallitaan, kulttuurin sisäisen koheesion rapautuminen nähtiin Itänaapurissa viime vuosisadalla. Kommunismi ei kuitenkaan onnistunut syövyttämään valtioiden, kuten Unkarin ja Tsekin, kulttuurin perustuksia, vaikka yritys oli huomattava. Ne ovat kimmonneet takaisin kurjuudesta nopeammin kuin moni olisi uskonut. Mailla on vankka kulttuuripohja, jota Suomella ei ole.

Ajatelkaapa: samaan aikaan kun valtiovallan väkivalta niitti itäblokissa perinteitä kuin viikatemies, Suomessa vallitsi täysi valinnanvapaus, jota käytettiin ruokatraditioiden tuhoamiseen samaisen sosialismin modernissa hengessä (mikä läpileikkasi koko hyvinvointiyhteiskuntaideologian ja näkyy edelleen esimerkiksi kauniissa kaupunkiarkkitehtuurissa, mutta myös yllättävän monen poliitikon puheissa, presidenttiä unohtamatta). Sekä mämmi, että joululaatikot ovat tätä nykyä teollisesti valmistettuja suurimmassa osassa joulupöytiä. Siis eineksiä vuoden merkittävimpänä juhlapäivänä. Hieman kuin joisi kiljua hääpäivänään.

Tämä kärjistetty matontamppaus on huuto muutokselle: jotain tarttis tehdä. Ankeus iskee ennen kaikkea siksi, ettemme varsinaisesti tunnu hahmottavan ruokakulttuurimme surullista tolaa. Kalorien laskenta, hivenaineista puhuminen ja bakteerien mittaus eivät ole parhaita tapoja lähestyä ruoan herkullisuutta, sanokoot einestehtaiden etupiireihin kuuluvat elintarvikeviranomaiset mitä tahansa. Miten olisi 180-asteen käännös suhtautumisessa ruokaan? Ruoan maku takaisin keskustelun ytimeen. Onko kukaan mukana?

Advertisements
12 Comments Post a comment
  1. word!

    joulukuu 9, 2009
  2. Viinipiru #

    Pahoittelut, muokkasin tekstiä runsaalla kädellä 17.00. Nyt se olla aavistuksen parempi.

    joulukuu 9, 2009
  3. OT #

    Erittäin tervetullutta analyysia tänne makkaran ja 15% lihapitoisuuden lihapullien luvattuun maahan.

    Jos joku tekee jotakin mihin ei liity rakennusten polttaminen, tai ihmisten kurmotus hyvän ruuan nimissä, olen mukana.

    joulukuu 9, 2009
  4. Viinipiru #

    Tässä vallankumouksessa ei tarvitse polttaa omaisuutta, omaa tai muiden! Sen sijaan oma nahka pitää luoda uusiksi ottamalla kriittinen askel pois siitä ruokakulttuurista, jonka jäseneksi on lapsuudessa kasvanut. Se vaatii hieman tilintekoa itsensä kanssa, sekä ympäristön ja itsensä suhteen ruotimista, mutta pieni introspektio silloin tällöin ei tee pahaa, sillä sen lopputulemana on kasaantunut kulttuurinen pääoma, jonka voi siirtää eteenpäin seuraaville sukupolville, ilman että edes verottaja vetää välistä.

    Kansanliike paremman patongin puolesta.

    joulukuu 9, 2009
  5. Niinpä niin. Tähän oikein muuta osaa sanoa.

    joulukuu 10, 2009
  6. … Mutta kenen pinna kestäisi suomessa sitä, että asiat vievät kauemmin, ettei kaikki ole valmiina. Minusta tuo edellinen postauksesi on sitten toinen puoli asiaa: olen kovasti aitojen asioiden ja itse tekemisen puolesta, mutta rehellisesti en tiedä mistä ottaisin ajan jänisten nylkemiseen tai lintujen suolistamiseen joka päivä.

    Halvemmista paloista lihaa saa aikaan loistavia (ainutlaatuisiakin) juttuja kun niitä keittää tunnin-pari, paahtaa kolmannen, jauhaa lihamyllyllä, keittää kasaan ja häärää posket punoittaen keittiössä. Käsi pystyyn joka ehtii tehdä sitä kuin viikonloppuna, jos silloinkaan – puhumattakaan että investoisi aikaa sen opetteluun jos ei ole jo opetellut.

    Ehkä se on sitten niin, että kulttuuri kuolee – tai muuttuu. En silti ajatellut vielä luovuttaa, mutta kun mietin omalla kohdallanikin kaikkea vielä ennen vuodenvaihdetta iltapuhteina tehtävänä olevaa kirjanpidon määrää ymmärrän hyvin, miksi meillä myydään vakuumipakattua lihaa ja vähemmän kania turkilla.

    joulukuu 10, 2009
  7. Viinipiru #

    Jep, postaus oli vain yksi näkökulma aiheeseen.
    Sen viesti oli, että avataan silmät ja todetaan, että suomalainen ruokakulttuuri on muuttunut viimeisenä kolmena vuosikymmenenä valtavasti. Sitten voidaan käydä keskustelemaan siitä onko suunta ollut hyvä vai huono: pääasia, ettei kukaan kuvittele, että nykytilanne on jollain tapaa jotakin toista hypoteettista vaihtoehtoa ”normaalimpi”, ja siten hyväksyttävä, tai muuttumaton.

    Mitä tulee pupujussin paistamiseen, en moista jaksaisi taajaan tehdä. Helppous on itseisarvo, eikä sitä tarvitse mielestäni lainkaan kartella tai potea huonoa omaatuntoa sen priorisoinnista toisinaan herkullisuuden edelle. Helppo voi myös olla hyvää, kuten myös halpa: esimerkiksi herkullinen omeletti tai itse väännetty spydäri.

    Tässäkin asiassa, kuten niin monessa, kismittää kukaties eniten se, ettei aidosti ole valinnanvaraa. Markettien asiakaskunnan profilointi on kuin suoraan Seitsemästä veljeksestä napattu: homogeeninen harmaa kansa, ei turhia nyansseja valikoimaan.

    Ikävämpi juttu, että samalla kun eineskulttuuri juurtuu yhä syvemmälle, keittotaito katoaa. Ylihuomisessa ei tällä kehityssuunnalla ole hurraamista. Paukuttelen kattilaa, koska olen itsekäs: toivon, että saan tuoretta leipää kaupasta, koska pidän siitä. Loppujen lopuksi minulle ei ole niin väliä, mitä muut syövät. Kukin tehköön mitä lystää, antaa kaikkien kukkien kukkia. Jos kaikki kuitenkin vetävät mikroviilokkia, jään vaille leipääni.

    Eli, helppoa ja hauskaa kokkausta, hyvistä, mutta ei välttämättä kalliista raaka-aineista. Mikroviilokit voidaan jättää niille höpönassuille, jotka eivät erota suklaata shaiskasta.

    joulukuu 10, 2009
  8. msaava #

    Nythän täällä on päästy erittäin hyvin asiaan. Kiitos pirun hyvän kirjoituksen.

    Ensimmäinen kysymys mikä heräsi keskustelustanne on mihin jengi kuluttaa kaiken aikansa? Jos ei ole aikaa viikolla olla keittiössä muutamaa tuntia? Teen noin 50 viikkotuntia palkkatöitä ja hoidan sivussa omaa ”yritystäni”. Silti minulla on aikaa olla keittiössäni. On eri asia, jos siellä keittiössä ei halua viettää aikaa. Se on erittäin ymmärrettävää. Eivät kaikki pidä samoista harrastuksista. Mutta ei mummoniakaan oppinut kokkausta TV.tä katsellessa.

    Helppoa ja hauskaa on ihan perseestä:) Silloin harvemmin syntyy mitään hyvää. Haastavaa, taidoille sopivaa ja hyvään makuun tähtäävää. Maku pitää olla ykköskriteeri aina ruokaa laittaessa ja syödessä. Suomessa ruokaa mainostetaan erittäin runsaasti, mutta juuri missään ei lue tai sanota, että tämä maistuu hyvälle. Vaan useimmin sisältää ”omega3happoja”. Ketä se oikeasti kiinnostaa? Tai kuka tietää mitä ne ovat?

    Ei voi enää mielestäni sanoa keittotaito on katoamassa Suomesta. Se on kadonnut jo. Yhden sukupolven aikana Suomesta on hävinnyt uskomaton määrä tietotaitoa ruuan suhteen. Vai kuinka moni osaa enää lämmittää leivinuunin ja valmistaa uunijuustoa? Tämä ei ole vielä vaarallista. Vaan vaarallista on, ettei Suomessa ketään edes kiinnosta mitä se uunijuusto on ja miltä sen pitäisi maistua. Niin kuin edellisessä ketjussa kirjoitin pitää vain yrittää saada ihmisiä ympärilläsi heräämään todellisuuteen ruuan tilan suhteen Suomessa. Nyt on tavallaan jo liian myöhäistä, mutta pahempaan on vielä mahdollisuutta mennä.
    ps. Jos joku kuitenkin haluaa polttaa jotain asian tiimoilla (tai oikeastaan minkä asian tiimoilla tahansa) niin minä olen mukana ja tuon tikut ja sytytysnesteen.

    joulukuu 11, 2009
  9. Olen jopa lypsänyt lehmää ja kirnunnut voita joskus! 😉 Se, mitä halusin nostaa esiin kommentillani oli, että aika ruuanlaittoon on investointi. Ei kaikkien ihmisten intohimo ole samassa asiassa. Elämäntilanne rajaa myös vaihtoehtoja. Ihanaahan olisi, jos ihmiset olisivat fiksuja, filmaattisia, koulutettuja ja menestyviä uraihmisiä joilla silti olisi aikaa rakkaudella laittaa ruokaa, hoitaa puutarhaa ja lapsia. Sellaisia ihmisiä on lähinnä tv-sarjoissa. 🙂

    Minä väitän käyttäväni ruokaan aika paljon (ja varmasti enemmän kuin moni muu työssäkäyvä) aikaa, mutta se tarkoittaa, että minulla ei jää aikaa sitten moneen muuhun asiaan, jota haluaisin tai minun ehkä pitäisi tehdä.

    Päällimmäisenä tietysti tulee mieleen, että pitäisi urheilla enemmän. Voisin lukea useammin kirjoja (muitakin kuin keittokirjoja) ja rakas ompeluharrastukseni sekä musiikki on jäänyt vähemmälle uusioperheen, yrittäjyyden ja kesäisen sukumökkeilyn jälkeen. Itse koen, että kokkailu (ja kokkibloggailu) on elämäntilanteeseeni sopiva harrastus – perhe kun pitää ruokkia. Moni varmasti kokee silti esimerkiksi säännöllisen liikunnan pitkällisiä keittiöprojekteja paremmaksi vaihtoehdoksi omalle jaksamiselleen. Kiireinen, itsekin harrastava vanhempi vie lapset sitten harrastusten jälkeen muutaman kerran viikossa mäkkärin kautta kotiin: ei tiskiä, ei pöydän kattamista, ei kaupasakäyntiin menevää aikaa. Sitäpaitsi jos lapset ja aikuiset kilvan harrastavat asioita – ei kotona ole ketään joka ehtisi laittaa ruokaa. Mikro ruokkii näppärästi, eikä siihen tarvita kuin 2 min 800W. Lapsikin sen osaa.

    Meillä ei muuten ole mikroa ja mietin välillä opetanko perheeni liian hyvälle?

    Sinä on puolensa, että ruoka on joskus helppoa. Sitähän voi sitten ottaa vaikka parin tunnin lautapelin sen lapsen kanssa, kun ruoka ja sen siivoilut vievät vähän vähemmän aikaa.Tietysti, kun keittotaito kasvaa ja ”silmä” ruuanlaittoon kehittyy, hyvää ruokaa saa aikaan vähälläkin vaivalla ja lopputulos on herkullista. Mutta aika harva syntyy sellaisen ruokaintuition kanssa. Minä kiitän paljosta vanhempieni sekatavarakauppaa, jonka ylijäämäelintarvikkeiden keskellä vanhimpana tyttärenä pääsin leikkimään kokkisotaa joka päivä.

    Nykyisin töissä käydään monesti vähintään 30 km päässä ja kun kotiin raahaudutaan töiden jälkeen n. puoli kuudelta-kuudelta, aikaa ei jää kovin paljon iltaan. Jos mennään kaupan kautta kotiin kello on jo seitsemän, kun ruuanlaiton voi aloittaa. Illallisen laittoon ei aina ole ihan hirveästi aikaa jos lapsi pitää saada iltatoimille ja unille kasin-ysin aikaan arki-iltana(kuten meillä tapahtuu). Pienet koululaiset tarvitsevat unensa. Alapa siinä sitten haudutella 3h pataprojektia.

    Lisäksi: suomessa on opittu siihen kaikki heti nyt – ajatteluun. Ruokailua ja ruokaviikkoa ei osata oikein miettiä etukäteen. Vaatiihan se suunnittelua jos päätät alkuviikosta että teet hapanjuurella laitettua leipää perjantaille. Ja se on vasta yksi leipä. 🙂 Aina ei jaksa suunnitella, asiakasprojektit venyvät ja kirjanpito kaatuu päälle. Ja välillä pitää investoida aikaa siihenkin, että koko kolmikko kasaantuu sohvalle, rauhoiuttuu ja ottaa ison halin. Ja siihen se aika sitten menee, ainakin meillä. Päivät kasaantuvat viikoiksi ja viikot vuosiksi.

    Minusta Arton kommentti vaihtoehdoista oli hyvä. olen samaa mieltä, niitä pitää olla. Vaihtoehtojen tarjoaminen on kuitenkin kallista. Ajatuksena moni varmasti hyväksyy laadukkaan, maukkaan ruuan, mutta kuinka moni on valmis oikeasti hakeutumaan paikkaan, josta laadukkaampaa ruokatarviketta saa, perehtymään ruuan tuottamiseen ja maksamaan enemmän vapaana kirmanneesta luomupossusta, jolla ei ole makuuhaavoja? Ostatko sinä aina vapaan kanan munia? Minä pyrin siihen, mutten aina onnistu.

    Realiteetti kun aika useinkin on, että seisot väsyneenä lähilidlisi kylmäkaapin edessä ja tuijotat tahdottomana sitä erikoistarjousvakuumifilettä. Lähdetkö etsimään jotain muuta, ryhdytkö luovaksi kasvisvaihtoehdon kehittelyssä vai nappaatko sen fileen?

    Omalta osaltani kirjoitan blogia siksikin, että paljastan nuoremmalle, elämäänsä aloittelevalle siskollenikin vinkit ja niksit joihin itse törmään keittiössä. Ehkä hän siitä jotain ideaa saa. Se on minun löytämäni tapa jakaa ”hiljaista tietoa”, kun emme enää asu samalla paikkakunnalla – äidit ja tyttäret. Perimätieto ei siirry enää ruuanlaitosta, kun lapset lähtevät aika nuorena kauas, pois kotoa.

    Minä olen itse, ihan omasta vapaasta tahdostani antanut ruuan viedä mukanaan ja omaksunut tällaisen kauhojen ja keittopatojen keskellä vapaa-aikansa kuluttavan hössön pullantuoksuisen kodinhengettären roolin. Moni nykynainen ei pidä sellaista ihanteena. Eikä pidä moni mieskään, eikä välttämättä aina edes kansanterveystyö. Monimutkaisia yhtälöitä joiden keskellä jokainen etsii oman tapansa selviytyä. Tulipas tajunnanvirtaa. Liikaa kahvia, kiitos ja anteeksi. 😉

    joulukuu 11, 2009
  10. lator #

    ”Nykyisin töissä käydään monesti vähintään 30 km päässä ja kun kotiin raahaudutaan töiden jälkeen n. puoli kuudelta-kuudelta, aikaa ei jää kovin paljon iltaan. Jos mennään kaupan kautta kotiin kello on jo seitsemän, kun ruuanlaiton voi aloittaa. Illallisen laittoon ei aina ole ihan hirveästi aikaa jos lapsi pitää saada iltatoimille ja unille kasin-ysin aikaan arki-iltana(kuten meillä tapahtuu). Pienet koululaiset tarvitsevat unensa. Alapa siinä sitten haudutella 3h pataprojektia. ”

    Tämä kuten moni muukin asia on valintakysymys. Ehkäpä suurin syyllinen onkin juuri tässä suomalaisessa kulttuurissa. Asiathan voi tehdä myös toisella tavalla nimimerkillä 10 minuuttia kävellen töihin/keskustaan/kaikkialle.

    joulukuu 11, 2009
  11. Matti #

    Puhettapuhettapuhetta. Onhan se hyvä että todetaan tilanne, mutta ei sen toteamiseen missään vaiheessa elämää tai historiaa tarvita sen suurempia ponnisteluita, niin kuin ei blogienkaan kirjoittamiseen. Rohkeasti omien sanojensa takana seisominen tekemisessä ja tätä kautta maailmaan vaikuttaminen on ainoa asia millä on väliä. En siis dissaa nyt kirjoittajaa tai blogia, vaan korostan ettei keskustelu muuta yleensä mitään.

    Touko 20, 2012
  12. Viinipiru #

    Totta, puhe on halpaa. Sen takia tässä on yritetty myös tehdä jotain, kuten Ravintolapäivää. Kummasti muuten yksi tapahtuma pystyy muuttamaan kulttuuria. Kiitos että nostit tämän hautautuneen postin esiin Matti.

    Touko 20, 2012

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: