Skip to content

Pari Italian helmeä

Italia on rypälenysvärin aarreaitta: maassa viljellään arviolta tuhatta eri rypälelajiketta ja valtaosa näistä on alkuperäislajikkeita, joita ei muualla tavata. Mitä tulee lajikkeiden kirjon luettelointiin, kukaan ei  tunnu olevan kartalla. Itse asiassa Italian viranomaisille näyttää tuottavan suuria haasteita pysyä kärryillä laatuluokituksista, joista he itse päättävät.

Italian kauppakamari tuntuu uskovan, että maassa on korkeimpia DOCG-laatuluokituksia 36 kappaletta, siinä missä Wikipedia aprikoi, että niitä on 37. Epävirallisten laskelmien mukaan niitä on kuitenkin myönnetty 47, 46 tai 48. Mapituskulttuurin kasvatti pudistelee päätään hämmentyneenä, koska kuvio on yhtä sekava, kuin hypoteettinen hallitus, joka ei ole varma kuinka monta ministeriä sillä on (– Oliks Ikellä viel joku salkku? – Ainakin se ajelee meidän mersuilla).

Kun soppaan lisätään se, etteivät monet Italian huippuviinit ole lainkaan DOCG-luokassa, alamme olla jälkiroomalaisen viinin syvimmän olemuksen äärellä. Himppasen sekavaa on. Lainsäädäntö laatuluokituksineen on kuitenkin vain osa palapeliä ja Italian tapauksessa se ei ole suinkaan tärkeimmästä päästä. Keskeistä on tiedostaa, ettei Italian herkullisuus lopu siihen mihin Chianti, Barolo tai Valpolicella päättyvät.

Alla kaksi vuosikerran 2005 huippuviiniä, jotka tulevat saappaan eri päistä: kengän kaaresta ja varren yläosasta.


Paternoster Aglianico Synthesi 2005 (maahantuojalta)

Kyseessä on tunnetun tuottajan viini rypäleestä, josta tahkottiin arvostetuimmat viinit jo Rooman aikaan. Aglianico-lajike on Etelä-Italian ylpeys, eikä lainkaan syyttä.

Tuoksussa on kypsää hapankirsikkaa ja rusinaisuutta, yhdistettynä yrttisyyteen, pölyiseen maahan ja merellisyyteen (kuin tuore osteri). Maku on täyteläinen, mutta elegantti. Hapankirsikka yhdistyy karpaloon ja piukkaan hapokkuuteen. Puutanniinit ovat kitkerät ja hienojakoiset: viini on kuin peukkuruuviin pantu Châteauneuf-du-Pape. Synthese tarvitsee vielä aikaa, mutta kehittynee varsin herkulliseksi pläjäykseksi noin 5-8 vuoden kuluessa.

J. Hofstätter Barthenau Vigna S. Urbano 2005 (39€ superiore.de)

Kuten tuottajan nimi viittoo, Alto-Adigen maakunnan siteet Itävaltaan ovat siinä määrin vahvat, että etikettiin on varan vuoksi pantu Pinot noirin nimi sekä Italiaksi että Saksaksi. Kukin voi itse päättää juoko Pinot neroa vai Blauburgunderia. Pistäydyin tilalla maistelemassa viinejä pari vuotta sitten. Tätä vuosikertaa en ole aiemmin testannut, joten nokka kohti lasia.

Viinin tuoksussa on liki ylikypsää kirsikkaa, herukkakompottia, tryffeliä, kermakarkkia ja nahkaa. Viini on suun täyttävä, elegantti ja silkkinen, mutta samaan aikaan hapokkuudeltaan uutta kulautusta käskevän napakka. Maku alkaa runsaasta kirsikkaisuudesta, mutta päättyy herkkusienimäisiin flavoreihin, joiden parissa jatkaa seikkailuaan viidentoista sekunnin paremmalle puolelle. Tyylikäs viini, joka liikkuu otteineen Burgundin ja uuden maailman välimaastossa.

Advertisements
10 Comments Post a comment
  1. Toi laatuluokitussekoilu on kyllä hupaisaa luettavaa, varsinkin kun sitä oikein rupeaa seuraamaan. On te Wine Trail in Italy -blogissa A. Cevola on moneen otteeseen kirjoitellut uusista DOCG alueista ja hänen mukaansa niitä olisi peräti 50. Kun itsekin noita listoja katselee, niin en mitään virhettä löydä

    http://acevola.blogspot.com/2010/04/growing-italian-docg-list-now-up-to-50.html

    Sääli, että tuli juuri tilattua superioresta yksi satsi, muuten tuo J. Hofstätter’n viini olisi tullut mukaan!

    heinäkuu 9, 2010
  2. Viinipiru #

    Kiitti kommentista Mige. Noi Italian viinilainsäädäntöjutut on lievästi sanottuna himppasen sekavia, mutta se ei onneksi yleensä vaikuta viinin makuun:). Hämäräperäisten lehmänkauppojen tekeminen on saapasmaan politiikan modus operandi ja se näkyy myös viinilainsäädännössä. Kokonaiskuvan selkeys ja johdonmukaisuus ei ole listalla yhtä korkealla kuin se, että jonkun pikkukaupungin pormestarin kesähuvila remontoidaan ilmaiseksi ja ylimääräiset voitelurahat kanavoidaan tuomitulle talousrikolliselle, joka johtaa korruption vastaista valiokuntaa parlamentista käsin silloin kun ei nauti salaisen Sveitsin tilin hedelmistä vapaa-ajallaan.

    I ♥ Italy!

    heinäkuu 9, 2010
  3. word. Onneksi tänää pääsee nauttimaan Italian helmistä – proseccoa ja barberaa.

    heinäkuu 9, 2010
  4. Jarkko #

    Vilkaisin huvikseni josko Italian Maatalousministeriön sivuilla olisi ollut täydellinen DOCG-lista. Olipa tietenkin, mutta se oli päivitetty viimeksi vuonna 2003. Tarjolla oli tietenkin paketti tiedotteita, joista joku innokas voisi varmaankin laskea tarkan määrän kohtuullisella vaivalla. Uskon kyllä, että se on lainsäätäjillä tiedossa. Noiden eri puolilla tehtyjen listojen heitot voivat johtua ainakin osittain siitä, että uuden DOCG:n hyväksymisen jälkeen alueen viinit eivät aina tule saman tien myyntiin DOCG-statuksella. Esimerkiksi: Amarone della Valpolicellasta tuli DOCG muistaakseni vuosikerrasta 2010 alkaen. Amaronella on kuitenkin DOCG-säännöksiin kirjattu minimikypsytysaika, ja näin Amaronea ei tule myyntiin DOCG-viininä ennen vuotta 2013, jolloin vuosikerta 2010 tulee myyntiin. Joten DOCG-Amaronea on jo kellareissa, mutta ei vielä myynnissä. Tai jos täsmennetään vielä, kellarissa oleva viini on ”atto a divenire DOCG”, ”DOCG-viiniksi tulemisen teossa”, eli ei vielä oikeastaan DOCG-viiniä ennen kuin viranomaiset ovat sen maistaneet ja sellaiseksi hyväksyneet.

    heinäkuu 11, 2010
  5. Jarkko #

    2010 viinejä ei siis tietysti ole pohjoisella pallonpuoliskolla vielä kellareissakaan, muuten edellä kirjoittamani käy esimerkistä!

    heinäkuu 11, 2010
  6. Viinipiru #

    Kiitto kommentista Jarkko! Miten muuten, onko Italian maakuntahallinnoilla paljon itsenäistä lainsäädäntövaltaa vai onko kaikki viiniasiat keskitetty saman ministeriön alle?

    Ollaanko valtion rakenteelta lähempänä Espanjan tai USA:n kaltaista ”liittovaltiota” kuin suomalaista hallintotapaa?

    heinäkuu 11, 2010
  7. Jarkko #

    En usko, että maakuntahallinnolla on juuri sanansijaa silloin kun päätetään esimerkiksi uusista DOCG-alueista. Mutta on ilman muuta selvää, että niistä päätettäessä alueiden saama DOCG-status ei kovin paljon riipu alueen viinien laadusta, vaan kovasta lobbauksesta ja niistä mainitsemistasi lehmänkaupoista (joita toki osataan käsittääkseni tehdä Alppien – ja jopa Itämeren – pohjoispuolellakin.
    Toisaalta on muistettava, että DOCG ei ainakaan nimessään edes väitä olevansa laatuluokitus, vaan alkuperäluokitus (deminazione d’origine). Tuskin AOC-status tarkoittaa Ranskassakaan, että esimerkiksi Pauillac ja Tavel olisivat laadullisesti samalla tasolla. Eli periaatteessa “korkean” luokituksen viinille on olennaista se, että se on – viranomaisten hyväksymien standardien mukaan – alueelleen tyypillinen, vaikka se ei erityisen hyvää olisikaan. Voihan asiaa lähestyä vaikka niinkin, että DOCG-Proseccoa ei kannata enää edes harkita, koska se ei saa olla hyvää, koska se olisi epätyypillistä.
    Listan tekemistä kaikista DOCG-alueista vaikeuttaa varmaankin ennen kaikkea Italialaisten viranomaisten asenne byrokraattisen koneiston ulkopuoleen. Asianomaisessa ministeriössä ei välttämättä istu yhtään henkilöä, jonka tehtävänä olisi laatia helposti siteerattavia lehdistötiedotteita viranomaisten päätöksistä. Asiat taitavat mennä niin, että siellä tehdään päätöksiä, jotka sitten tiedotetaan eteenpäin paikallisille viranomaisille, jotka alkavat soveltaa niitä. Eihän sillä tietääkö toscanalainen virkamies Abruzzon DOCG-alueiden määrän ei ole järjestelmän toimivuuden kannalta minkäänlaista merkitystä, joten kokonaisen listan laatiminen tai sen päivittäminen ei ole koneiston näkökulmasta olennaista.
    Kokonaan toisenlainen ongelma on sitten se, että erilaisten listojen laatijoilla ei taida aina olla kärsivällisyyttä paneutua taustatyön tekemiseen silloin kun lähteet ole aivan helposti saatavilla. Esimerkiksi kahdessa linkissäsi on jo ristiriitoja, jotka eivät ole suinkaan italialaisten viranomaisten tekosia. Esimerkkinä: Wikipedian artikkelissa Chianti Classico on laskettu Chiantin ala-alueeksi (väärin) ja toisessa omaksi DOCG-alueekseen (oikein). Lukumäärä heittää jo yhdellä ilman apua Roomasta. Tätä kautta tämän kysymyksen voisi koplata yhteen sen keskustelun kanssa, jota kävit joskus aikaisemmin Lampun kanssa perinteisen viinijournalismin ja bloggaamisen suhteesta. Toisella kertaa.

    heinäkuu 14, 2010
  8. Viinipiru #

    Tovi sitten Wikipedian Pinot noir -artikkelissa osattiin kertoa, että Pinotin kuoret ovat paksuja ja siksi herkkiä taudeille. Lapset, älkää tehkö esitelmiä Wikipedian pohjalta (ja yliopisto-opiskelijat, älkää tehkö graduja Wikipedian pohjalta). Kiitti jälleen kommentista.

    heinäkuu 14, 2010
  9. Jarkko #

    Wikipedian tapaisia syvällisyyksiä rypälelajikkeista löytyy toki arvostetusta ammattikirjallisuudestakin, ei siinä mitään. Italian virallisesti hyväksytyt lajikkeet kirjaavasta Vitigni d’Italia-teoksesta löytyy esimerkiksi seuraava kuvaus Roussannesta: ”Viljelypaikkaan ja -tapaan liittyviä erityispiirteitä: Tuotanto runsas ja säännöllinen. Ei erityisvaatimuksia maaperän ja ilmaston suhteen. Sopii välimerelliseen, ei liian kuivaan ilmastoon. Tuotanto epäsäännöllinen ja ei kovin runsas”. Johdonmukaista kaikki.

    heinäkuu 15, 2010
  10. Viinipiru #

    Vakuuttavaa tossa lainauksessa on ennen kaikkea kirjoittajan kyky sekä sietää että tuottaa ristiriitoja näennäisen huolettomuuden vallassa. Lukijalle varsin hämmentävä kokemus!

    heinäkuu 16, 2010

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: