Skip to content

Arkisto kohteelle

Itävalta, homeinen valkkaripullo, erikoinen kakku ja Karhu

Making some natural wine @ Muhr Van Der Niepoort

Moni kakku päältä kaunis

Lits, läts

Viinintekijät ja viininjuoja

Pakkasen puraisemia Grünereita korjuuvalmiina

Gernot Heinrich @ Weingut Heinrich

Maisemia Brundlmayerin tarhoilta

Vanhempaa Grüneria ja Schloss Gobelsburgin Michael

M. Malat ja yhdeksän sukupolvea viinintekoa

Viinibakkanaalit ensi maanantaina

Tule ratkaisemaan kumpi maa vie voiton ensi maanantain viinimaaottelussa: Chile vai Argentiina? Tarjolla on luvattoman hauska maanantai, leppoisaa viinifiilistelyä sekä yllin kyllin ruokaa ja juomaa!

Grüner-yliannostus ja Born Digital wine awards

Istun tällä hetkellä wieniläisessä kuppilassa. Edessäni on lautasen reunat ylittävä wienerschnitzel. Kirjoitan, koska nukuin aamulla pommiin, enkä ehtinyt bussiin, joka olisi kuskannut minut Wienviertaliin poimimaan rypäleitä. Käy se näinkin. Poimikoon joku muu rypäleet.


Maisteltuani pari päivää Itävallan viinejä sarjatulella, huomaan syttyväni niistä aikaisempaa enemmän. Etenkin Blaufränkishia ja Zweigeltia yhdistelevät punaviinit ovat kolisseet. Pannobilen tuottajat, kuten Heinrich ja Preisinger, tekevät todella hyvää viiniä. Käyn parin päivän päästä pyörähtämässä Heinrichilla, joten luvassa on juttua aiheen tiimoilta joko Viinipirussa tai ViiniTV:n puolella.

Mitä tulee Itävallan kuningasrypäleeseen, Grüner veltlineriin, sen kanssa en ole vieläkään täysin sinut. Olen maistanut kuluneina päivinä liian monta Grüneria, jonka tuoksussa on hiivainen aromi, joka muistuttaa valkohomejuustoa. Samoin lasiini on päätynyt täyteläisiä Grünereita, joiden hapokkuus on tuntunut siinä määrin päälleliimatulta, että hetken on voinut kuvitella juovansa hiilihapollista kukkavettä.

Parhaimmillaan Grüner on puhdaspiirteinen, raikas ja aromeiltaan hillitty. Jos lasiin sattuu hyvä Grüner, ei tarvitse ihmetellä miksi 30 % Itävaltaan istutetuista köynnöksistä on Grüneria. Jos haluat testata pidätkö Grünerista, kipaise Alkosta Meinklangin pullo. Se on hintaansa nähden löytö. Käyn tiistaina tai keskiviikkona (en ole kartalla ohjelmasta, tiedän vain että tiloja on monta) moikkaamassa viineistä vastaavaa Verneriä. Katsotaan jos saisin räpsäistyä kuvan kellarin betoniastioista, jotka muistuttavat erehdyttävästi dinosauruksen munia.

Se Grünerista, syy postin kirjoittamiselle on toinen. Tänään päättyvän EWBC:n taustapirut, Catavinon Gabriella ja Ryan, julkistivat konfertenssissa uuden hankken, joka kantaa nimeä Born Digital. Kyseessä on digitaalisen viinijournalismin vuosittain jaettava palkinto, joka on ensimmäinen laatuaan. Tuomaristossa istuu muun muassa Jancis Robinson ja kilpailuun voi ottaa osaa kuka tahansa, joka julkaisee tekstejään netissä. Muita rajoituksia ei ole: osallistuja voi olla journalisti tai bloggaaja ja mistä tahansa puolelta palloa, millä tahansa kielellä. Juttua aiheesta löytyy muun muassa Jim Buddin blogista, EWBC:n osanottaja hänkin. Eilen paljastettiin myös missä seuraava Euroopan viinibloggarien konferenssi pidetään. 2011 pääkallopaikkana toimii italialainen kuplivistaan tunnettu Franciacorta.

Jos haluat seurata Twitterissä, mitä EWBC:n ympärillä puhutaan, pistä hakuun #EWBC. Samalla voit ihmetellä Sirénin Ilkan lukemattomia päivityksiä, joissa ei ole tolkun häivää.

Kohti Itävaltaa, mars

Huomenna Viinipiru suuntaa Wieniin, jossa starttaa järjestyksessään kolmas EWBC, johon otan osaa keltanokkana. Paikalle odotetaan bloggareita, viinintuottajia ja alan huseeraajia parin sadan kappaleen laumassa. Tapahtuman agenda sisältää kaksi tiiviiksi pakattua päivää luentoja Interwebin ihmeellisestä maailmasta (ja kaksi iltaa viinin kippaamista) unohtamatta eksursiota Weinvierteliin, jossa käyn nyppimässä maltillisen osuuteni maan Grüner veltliner-tuotannosta, jotta ensimmäinen EWBC-viini saadaan toteutettua.

Schloss Schoenbrunnina tunnettu vanha rotisko toimii EWBC:n pääkallopaikkana

Konfrenssin kaatuessa lopulta omaan mahdottomuuteensa ja tuoreen viikon startatessa, hinautan itseni ja matkatavarani Muhr Van Niepoortille, joka on portviineistä tunnetumman portugalilaistalon syrjähyppy Itävallassa. Siellä tallon rypäleitä varpaillani pari päivää tai kunnes minut heitetään ulos kelvottomana työntekijänä.

Sen jälkeen kalenteriin on polttomerkitty kaksi päivää ja kymmenen viinitilaa sisältävä tappotahtinen ohjelma Austrian Wine Marketing Boardin vieraana. Siksakkia ympäri maata. Luvassa siis epämääräisiä päivityksiä tien päältä, sivuhuomioita ja asiattomuuksia. Toivon mukaan miellyttävästä rutistuksesta jää käteen astetta tuoreempaa näkökulmaa viiniin, uusia ystäviä ja jotain viinilöytöjä…

Vuoden takaisin Itävalta-reissun kirvoittamia pohdintoja voi lukea tästä ja tästä ja tästä.

Uusia kotimaisia viiniblogeja

Kotimaista viiniblogien määrä kasvaa tasaisesti. Sen ansiosta viinikulttuurin viraalipulssi tuntuu jo tunnottomallakin kädellä!  Vaikka blogin kirjoittelu on pääasiassa yksinäistä naputteluhommaa, muiden yksinäisten olemassaolo tekee siitä kummasti vähemmän yksinäistä.  Alla linkit pariin tuoreeseen viiniblogiin, jotka kannattaa tsekata.



Italian viineistä säännöllisesti päivitettynä. Intohimo maailman parhaaseen juomaan välittyy. Tsekatkaa ja lisätkää bookmarkkeihinne.


Kentän tuorein blogi, Elämän pienet ilot, on ensimmäisten postien perusteella pesunkestävä viiniblogi. Kukaties aihepiirien kirjoon kuuluu jatkossa muitakin ilonaiheita?


Lopuksi vielä blogituttavuus pidemmältä aikaa: englanninkielellä toimitettu Repository, jonka lisään listan hännäksi, koska sohvilla lienee surffaajia, jotka eivät tissutteluhistorian keräämöä vielä tunne.

Etelä-Afrikasta pamahtaa

Söin ja join itseni pulleaksi Fondbergin järkkäämällä winemaker dinnerillä ravintola Olossa, joka muuttui illan ajaksi viinifriikkien kujanjuoksuksi ähkyä vastaan Bellinghamin Niel Groenewaldin johtaessa puheita. Jos haluat tietää mitä mieltä Niel on Etelä-Afrikalle lätkäistystä Uuden maailman leimasta, väijy miehen haastattelu ViiniTV:ltä tulevien viikkojen aikana.

Pari irrallista huomiota. Ensinnäkin Olo on hyvä ravintola. Ruoka koostuu puhtaista mauista, vaikka komponentteja olisi lautasella toista kymmentä. Toiseksi, poikkeus vahvistaa säännön ja tällä kertaa ennakäsitykseni vahvistuivat törmätessään todellisuuteen sen sijaan että olisivat muuttuneet muotoaan. Eivät ruoan suhteen, vaan laseihin kaadetun viinin suhteen.

 

Food porn by Olo

 

Olen fanittanut kuluneen vuoden aikana Bellinghamin Bernard Seriesin Grenache white – Viognieria ja Chenin Blancia joka lävessä, Viinipiru-blogissa ja ViiniTV:ssä. Uskon, että Rhônen valkoisilla lajikkeilla ja Loiren Chenin blancilla on edessään loistava tulevaisuus Etelä-Afrikassa, jos vain useammat uskaltavat seurata Nielin jalanjäljissä ja lopettaa suht geneeristen Pinot noirin, Merlotin ja Shirazin istuttamisen. Mitä tulee Bernard seriesin Grenache white-Viognieriin, se on nähdäkseni hintaluokkansa kovin kokelas Alkon valkkarivalikoimassa. Kyseessä on älyttömän onnistunu viini.

Mutta Bellinghamin punaiset… Ne olivat taitavasti tehtyjä, mutta liki järjestäen pehmeitä, painavia ja tammessa uitettuja. Pinotage tuoksui kermakaramellilta, eikä Syrahiksi nimettyä punkkua olisi tunnistanut Syrahiksi, ellei niin olisi lukenut etiketistä. Tässä kohtaa vanha kunnon Shiraz olisi ollut parempi nimitys.

Teknisesti virheettöminä ja hyvin valmistettuina punkut edustivat tyyliä, josta en juurikaan syty. Vaikka lautasella oli tuhdeilla mauilla siunattua peuraa, suussa maistui viimeisenä lankku. Sen sijaan pienen tuotannon Triple M punaviini, (jonka viinintekijä teki, koska mourvedrelle piti keksiä jotain käyttöä), iski kaavaan poikkeuksen. Viinin tanniineissa oli sitä karheaa kuivuutta ja napakkuutta, josta Piru syttyy tuhdimmassa viinissä.

 

Kuohuva Chenin blanc. Ei lisättyä hiivaa tai sokeria

 

On mielenkiintoista huomata, että sama huipulla keikkuva viinintekijä voi tehdä valkkareita, joista pidän älyttömästi ja punkkuja, joista en liiemmin piittaa. Valkoviinit ovat kokeilevia, uskaliaita ja jänteviä ilman tammea, punaiset enemmän sitä ennalta-arvattavaa Etelä-Afrikkaa, jota kuluttajan odotetaan haluavan. Kukaties punaviinien myynnillä mahdollistetaan rohkeammat valkoviinikokeilut?

Oli miten oli, Niel Groenewald on kekseliäs mies, joka puskee Etelä-Afrikan viiniskeneä uusille urille. Toivottavasti herra saa jatkossakin tehdä kuohuvan Chenin blancin kaltaisia kokeiluja ja toivottavasti Cheninin menestys kilpailuissa ympäri pallon saa muutkin afrikkalaiset innostumaan Savennières-tyylisestä täyteläisestä Cheninista ja lopuksi sormet ristiin, että niitä nähdään monopolin hyllyillä jatkossakin.

Marcel Lapierre kuollut

Natural wine liikkeen epävirallinen isähahmo, beaujolaisista tunnettu Marcel Lapierre menehtyi maanantain vastaisena yönä melanomaan. Marcel toimi ennenkaikkea vastavoimana teolliselle viininteolla, mitä hänen kotikulmiensa beaujolais nouveau edustaa kukaties kaikkein pahimmassa muodossa. Tsekkaa NY Timesin Asimovin juttu aiheesta klikkaamalla tätä!

ps. Lapierren suoraviivaista, puhdaspiirteistä ja kulauteltavaa vinoa saa myös Alkon tilausvalikoimasta. Raisins gauloisille tulee hintaa 15€ pullo, 12 laatikossa.

Biodynaamisen oluen vierestä

Toisinaan sitä huomaa ajautuneensa samaan nurkkaan writer’s blockina tunnetun ilmiön kanssa. Vaikka kyseessä on varsin hahmoton käsite, sen tunnistaa jokainen, joka kirjoittaa paljon. Vitsaus hiipii varkain, eikä sitä tunnista ennen kuin on liian myöhäistä. Se ei kumpua tympääntymisestä aihepiiriin, vaan enemmänkin jonkin sortin kielellisestä tyhjentymisestä, joka tuntuu siltä kuin sanavarasto olisi hetkellisesti kulautettu loppuun kuin jägermeister-shotti. Tällöin ajatus seuraavasta postista muistuttaa lähinnä lankun pureskelua.

Koska vitsaus on sinnitellyt jo useamman viikon, kokeilen lääkkeeksi peittelemätöntä huonoutta. Palaan ainakin tämän tekstin ajaksi takaisin posteihin, jotka kirjoitetaan 10 minuutissa, ja julkaistaan samalla istumalla ilman selkeää punaista lankaa, viestiä tai muitakaan ylellisyyksiä, joita laadukkaista teksteistä kyllääntyvät lukijat ovat tottuneet vaatimaan. Pahoittelen, mutta pyydän kestämään, sillä rönsyilyn viedessä ytimekkyyttä, se saattaa tuoda mukanaan ilmavuutta ja kukaties rivien välissä on ajatuksen alkioita, joita en ehdi pureskella itse loppuun.

Tämän periaatteen nimissä ohitan lukemattomat vastaantulleet mielenkiintoiset viinit, viinitapahtumat ja viini-ihmiset ja kirjoitan otsikossa mainitusta biodynaamisesta oluesta, koska sellainen sattuu olemaan par’aikaa kädessäni.

Ensin kuitenkin huomio viinimonopolista ja löytöretkeilystä viinin parissa, tarkemmin sanottuna ensimmäisen köyhdyttävästä vaikutuksesta jälkimmäiseen. Ymmärryksen kasvaessa monopoli nimittäin tekee löytöretkeilystä yhtä kiehtovaa kuin eksotiikan etsimisestä Itäkeskuksen kiinalaisesta ravintolasta. Ikävää, mutta totta. Onni onnettomuudessa, oluiden suhteen valinnanvapautta ei tukahduteta kuten viineissä, mikäli vain pysytellään keppanavahvuuksissa.

Takaisin kuitenkin vielä pariksi lauseeksi viinin pariin, koska tarvitsen köykäisen aasinsillan biodynaamisen oluen maailmaan. Viininlipittelijät tuntevat itävaltalaisen Meinklangin lehmäetiketillä varustetun Grüner veltlinerin, joka ilmestyi Alkoon tovi sitten. Biodynaamista kuuhulluutta pullossa, varsin onnistuneessa muodossa.

Meinklang on monella tapaa inspiroiva itävaltalainen viinitila/ omavarainen farmi/ hippikommuuni/ ydintuhonjälkeinen-turvapaikka-numero-yksi, jossa kävin viime vuoden puolella ihmettelemässä Wernerin betonisia dinosauruksen munia (joissa viinin energiat virtaavat pyörteinä, kuten roomalaisissa amforoissa), kotitekoista gulassia ja ehtymätöntä viinivarastoa. Olutta en tuolloin maistanut, vaikka siiderin taisinkin testata.

Liki tasan vuosi myöhemmin, tarkemmin sanottuna tänään, huomasin Krunikan Rauhankadun K-Extran hyllyssä Meinklangin oluen, jonka etikettiä koristaa tutun lehmän kuva. Yllätyin iloisesti ja putsasin hyllyn kahdesta pullosta. Kyseessä on tinkimätön biodynaaminen olut. Sen panemiseen käytetään spelttiä sekä vanhan ajan viljalajikkeita, joita teollinen viljantuontanto hylkii.

Miltä se maistui? Oikein kulauteltavaa bisseä. Join sen iloisena, vaikka se ei noussut kirjoissani tilan viinien tasolle.

Mutta mikä tämän päättömän jutun pointti on? Kukaties se, että löytöretkeillessä makujen maailmassa, matka on lopulta usein tärkeämpi kuin päämäärä, jos moista koskaan saavutetaan. Jokaisen uuden maun ei tarvitse olla paras, mutta jokainen maku on uusi. Se on löytöretkeilyn idea.

Siinä missä Meinklangin olut voi tulla vastaan uinuvan kaupunginosan pikkukaupassa, viinin suhteen valinnat tehdään puolestasi: jokaisessa Alkossa on likimain sama valikoima ja muutamasta uutuudesta tiedotetaan kuukauden etunojalla. Jos asiaa katsotaan vapauden näkökulmasta, monopoli näyttää panttaavan viininystävän mahdollisuuden löytöretkeilyyn yhtä tehokkaasti kuin Itäkeskuksen friteerattu banaani kokemuksen kaukomaista.

Turhautuminen on keskimääräistä parempi muusa kirjoittamiselle ja vaikka virsi on kuultu, se on tarpeeksi tärkeä, jotta viestiä kannattaa toistaa. Jos viinimonopolille ei ole painavia perusteita, se tulisi purkaa. Samalla valehtelin, tähän postiin upposi yli 20 minuuttia, mutta tästä se taas käynnistyy.