Skip to content

Arkisto kohteelle

Hewitson ja Hel Yes

Piru kävi testaamassa Hel Yes pop upin australialaisen Dean Hewitsonin pistäydyttyä Suomessa. Laadun metsästyksestä tunnetulla Hewitsonilla on kelpo jalansija Suomen markkinoilla: hyllyvalikoimasta löytyy kolme pullotetta ja tilausvalikoimasta toiset mokomat. Australiassa suuri tapaa olla kaunista, joten on mukavaa, että tukku säännön vahvistavia poikkeuksia on päätynyt pohjolan perukoille asti: uuden maailman mielenkiintoisimmat viinit tulevat liki järjestäen Hewitsonin kaltaisilta itsenäisiltä tuottajilta, jotka eivät rakenna viinejään kuluttajatutkimusten pohjalta.

Tästä toimivat esimerkkeinä tilan Mourvedre-rypäleestä valmistetut viinit, kuten Baby Bush ja Farang-ravintolalle räätälöity Farang Shiraz Mourvèdre (joka löytyy tilausvalikomasta). Huomasin samaan syssyyn toisenkin lainalaisuuden, josta olen maininnut aiemminkin: uuden maailman tuottajien edukkaammat pullotteet tuntuivat istuvan sietämättömän nokkavaan eurooppalaispalettiini, koska pullotteen hinnan kasvaessa myös tamminupit tapaavat kääntyä kaakkoon, jolloin punaviinille elintärkeä hapokkuus peittyy puuflavorien vaippaan.

Jos haluat testata mitä oma nokkasi tuumaa, hae handellista Barossasta ponnistava Baby Bush, jonka nimi ei viittaa silmää tekevään amerikkalaiseen poliitikkosukuun, vaan köynnösten ulkonäköön. Baby Bushiin käytetyt Mourvedre-köynnökset ovat Deanin mukaan planeetan seniileimmät, joten iän tuoma käppyräisyys (joka näyttäytyy ihmisissä ylenpalttisena kärttyisyytenä asiakaspalvelutilanteissa) sallittakoon niille.

Mitä tulee ravintolakokemukseen, se oli onnistunut. Hel Yes on siinä määrin inspiroiva ja sähköistävä kokeilu, että sen kerrannaisvaikutukset kotimaiseen ravintolakenttään ovat yhtä lailla ilmeiset kuin vaikeat ennustaa. Pidän todennäköisenä, että uusia kokeiluja tullaan näkemään vielä tämän vuoden aikana. Terminä pop up alkaa olla Lontoon suunnalla ryöstökalastettu, mutta Suomessa tanner on liki koskematon. Pop up -ravintolan hienoin puoli on sen kyky avata uusia avaruuksia perinteisten taloudellisten vakioiden tuollapuolen. Konseptit, joille ei riittäisi asiakkaita useammaksi vuodeksi, voivat vetää salit täyteen rajalliseksi ajaksi, kiitos rajojarikkovien ideioiden tuoreuden ja uutuudenviehätyksen.

Hel Yesin konsepti on tunnelmaltaan kallellaan slaavilaiseen poljentoon. Idän vaikutteet ovat keskeinen osa suomalaisuutta, siitä huolimatta, että kernaasti mitätöimme niiden merkityksen. Itäinen rönsyily synnyttää kontrastin pohjoisen akselin kliiniselle eetokselle, joka on tyylikkyydestään huolimatta hetkittäin kovin eloton ja kiimaton. Suomalainen estetiikka on muutakin kuin Aallon  ja Artekin leikkauspisteessä syntynyttä minimalismia, minkä Hel Yes onnistuneesti todentaa.

Myös naapuripöydissä tunnuttiin viihtyvän. Tunnelmaa ei ainakaan pilannut se, että Vindirekt tarjosi illallisen päätteeksi pullot Hewitsonia kaikille ravintolan pöytäkunnille. Hieno sissimarkkinointiveto ja lämmin ajatus. Toivottavasti Hel Yesin Melasniemi ja kumppanit jatkavat yhtä rajojarikkovalla ja freesillä linjalla myös tulevaisuudessa.

Disclaimer: maahantuoja kustansi syömingit

Miksi englantilaiset juovat niin paljon Bordeauxia?

Katso omalla vastuullasi ja ota mallia vain, jos olet keskivertoa janoisempi.

Tuntosarvet esiin

Laatuviinin takaa paljastuu terroir, jonka ainutlaatuisuus siirtyy suoraan tarhalta pulloon, kunhan vain viinintekijä ei sotkeennu prosessiin liikaa. Viinintekijä, tuo tarhojen välttämätön pakollinen hitto, työjuhta, toimii korkeintaan luonnon kätilönä. Mitä sivummalla apupoika seisoo, sen parempi…

Osaava viinintekijä nojailee keppiinsä ja antaa luonnon tehdä valinnat

Ei, ei ja ei. Uskokaa pois, laatuviinin tekemiseen tarvitaan muutakin kuin terroir ja kiva sää.

Päätin kirjoittaa tämän postauksen, koska huomasin havaitsevani Itävallan kierroksellani jonkinmoisen kaavan, epämääräisen toistuvuuden tekstuurissa, joka kiehtoo minua ja pyrkii ulos aivoituksistani paperille siinä määrin, että aloitin tämän postin kirjoittamisen paluulennolla. Ei vähiten siksi, että olisin kukaties ollut eri mieltä itseni kanssa aiemmin, jos ylipäätään olin ajatellut koko asiaa. Havaintoni on simppeli: vaikka viinintekijät ovat monesta puusta veistettyjä, herkullisimpien viinien takaa löytyy liki poikkeuksetta ihminen, jonka ajatuksenjuoksu käy notkeana, jonka läsnäolossa on tarkkaavainen ulottuvuus ja jonka katse on sellaisella tavalla piirtävä, että se ei jätä epäilykselle sijaa. Fiksu ihminen. Mokoma.

Toimivat hoksottimet ovat näppärä työväline viiniä tehtäessä, siinä missä intohimokin. Jos molemmat piirteet ovat samassa henkilössä, vielä parempi, sillä järki ja tunne eivät poissulje toisiaan millään muotoa. Väärinkäsitys juurtui länsimaiseen eetokseen antiikin Kreikan myyttien muodossa ja on nivoutunut kulttuurin perusviritykseen eräänlaisena esipureskeltuna protoajatuksena. Totuudenjuurta viritelmässä lienee yhtä paljon kuin aikakauden anatomian käsityksissä.

Mutta takaisin viinintekijöihin. Huipulla tuulee, niin myös viinimaailmassa, mutta harvemmin läpi korvien. Huippulaadun tekeminen vaatii pähkäilyä. Vuosikertavaihtelut pakottavat valintoihin, jotka joko torpedoivat rypäleet tai auttavat niitä muuntumaan parhaaksi mahdolliseksi viiniksi. Työpäivä kellarissa sisältää liudan pieniä päätöksiä, mitättömän tuntuisia ja vähäpätöisen oloisia. Ne ovat tippoja, joista kertyy puroja, joista kasvaa jokia ja meriä, joiden laineilla lopputuote seilaa viininystävän luokse ja päätyy hänen kurkustaan alas. Tyypillisessä kellarissa kypsyy useasta rypäleestä valmistettuja viinejä, eri tyylisiä viinejä ja useampia vuosikertoja, jolloin hallittavien muuttujien määrä kasvaa melkoiseksi. Jos viinintekijällä on vaikeuksia hahmottaa asioiden välisiä yhteyksiä, syy-seuraus-suhteita ja laajempia kokonaisuuksia, viinin laatu mitä todennäköisemmin heittelee vuodesta toiseen enemmän kuin sään heittelyt antaisivat osviittaa.

Parhaan mahdollisen viinin tekeminen vaatii käsitteellistä ajattelua. Jos sallitte, monimutkaistan sinänsä simppeliä prosessia, jossa sokeripitoiset rypäleet muuntuvat alkoholipitoiseksi viiniksi. Viinin valmistaminen on uskoakseni kaksisuuntainen prosessi, joka kulkee samanaikaisesti konkreettisesta abstraktiksi (rypäleistä ideaksi) ja abstraktista konkreettiseksi (ideasta viiniksi). Viinintekijällä on visio, ajatus siitä mihin hän pyrkii, jo ennen kuin rypäleet pääsevät kellariin saakka; viini on käsitteellistetty jo ennen kuin rypäleet ilmestyvät köynnöksiin. Lopputulos saattaa olla erilainen kuin alkuperäinen visio, mutta jos laatu on kohdillaan, huippuviinin idea toteutuu varsin konkreettisella tavalla. Samalla lopputuote on enemmän kuin pelkkä alkoholipitoinen juoma; se on pala kulttuuria, satojen sukupolvien jatkumo, heijaste jostain, jolla on syvät juuret sekä historiassa että meissä. Myytti itsessään.

Joten, mitä oikein yritän sanoa? Keskinkertaisen viinin tekeminen ei ole vaikeaa, mutta huippuviinin paukuttaminen vuosikerrasta toiseen on osoitus terävästä mielestä. Se vaatii oikeiden valintojen sarjoja. Kunnia siis oikeaan osoitteeseen, lahjakkaille viinintekijöille, jotka jäävät terroirin ikeessä lapsipuolen asemaan. Etenkin, jos he tekevät sellaisia viinejä, joita satun itse rakastamaan (kiitokset vaan). Ensi kerralla kun juot hyvää viiniä, anna ajatus ihmiselle viinin takana. Hän on takuulla ansainnut sen.

Roland Velich diggaa Tom Waitsista (Weingut Moric)