Skip to content

Arkisto kohteelle

Ca’ Grande, Sangiovesea Toscanan ulkopuolelta

Edellisen postauksen Toscanasta päästään sulavasti viereiseen maakuntaan. Sangiovese-lajikekin pysyy matkassa. Emilia-Romagna tunnetaan parmesaanin, balsamicon ja parmankinkun kotina. Maakunnassa tehdään myös viiniä, kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata asioidessaan Alkossa. Umberto Cesarin Ca’ Grande Superiore (9,61€) ilmestyi valikoimiin alkuvuodesta.

Tuottaja pistäytyi hetki sitten Helsingissä, jolloin päädyin maistelemaan pullotteet läpi löpinöiden lomassa. Viinit ovat tyyliltään kohtuullisen pehmeitä, hedelmäisiä ja kulauteltavia. Alkon hyllyillä keikkuva Ca’ Grande on tammesta vapaa viini, joka on parhaimmillaan aavistuksen viilennettynä saapasmaan sapuskan rinnalla, kuten arvata saattaa. Onko Ca’ Grandeen tungettu yhtä hyvää Sangiovesea kuin naapuripitäjän maailmankuuluihin chianti classicoihin? Ei aivan, mutta se puolustaa silti paikkaansa suoraviivaisena ja simppelinä viininä. Alle kympin jäävä hinta varmistaa, että panostukselle on tarjolla vastinetta.

Italia on muuttunut kolmessa sukupolvessa. Gianmaria Cesarin isoisän aloittaessa viininvalmistuksen, hän ei ajan eetokselle ominaiseen tapaan juurikaan piitannut laadusta. Pojasta polvi parani. Hän totesi, että koska maakunnan viiniskeneä hallinneet osuuskunnat pystyivät polkemaan hinnat yksittäistä peluria alemmaksi, painopiste tulisi siirtää määrästä laatuun. Isoisän mukaan poika oli pahempi kuin raemyrsky, koska myrsky jätti sentään jäljelle jotain. Tällä hän viittasi vihreään sadonkorjuuseen, missä osa rypäleistä nypitään puskista raakoina, jotta jäljelle jäävät kypsyisivät tasaisemmin ja konsentroituisivat suuremmin. Todennäköisesti vanhus olisi silti tyytyväinen nykytilanteeseen, sillä hänen pieni viinipalstansa on paisunut 250 hehtaarin ja parin miljoonan pullon kokoiseksi operaatioksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vierailu Candiallella

Halkaisin sydäntalven pistäytymällä Toscanaan, jossa vietin muutaman päivän Candiallella, Jarkko Peräsen ja Josephin Cramerin vieraana. Maistelin paikan päällä viiniä ja vähän lisää viiniä, söin hyvin sekä leikkasin kolme oksaa eräästä vitis viniferasta. Varsinaista arjen sankari -palkintoa näillä elkeillä ei voitettane.

Ottaen huomioon, että Candiallen tuotanto on melko pientä ja että tila on ollut nykyisten omistajien huolinnassa verrattain lyhyen aikaa, viinien nauttima arvostus kilpailuntäytteisessä Chianti classicossa onnistui yllättämään minut. Jos hintalappua voidaan pitää jonkinlaisena arvostuksen mittarina, Candiallen chianti classico on paikallisissa viinikaupoissa järjestäen arvokkaimpien classicoiden joukossa parin kympin hintapyynnöllään (Suomessa hintaan lisätään kuljetuskulut, verot ja kahden eri tahon katteet, minkä vuoksi emme voi kuin haaveilla samanlaisesta hintatasosta!).

Jarkko on paikallisille pullokauppiaille mieluisa vieras. Rohmutessani kaupoista pullosaalista kotiin lähetettäväksi hänen avustuksellaan, huomasin kaavan. Kupletin juoni on seuraava: Jarkko astuu kauppaan ja tervehtii tiskin takana seisovaa toscanalaista, joka on iloinen. Jarkko lähtee liikkeestä, eikä edes osta mitään, mutta ei kuitenkaan ennen kuin kauppias on sujauttanut hänelle pullon viiniä, jonka joku on arvioinut jossain liki sadan pisteen väärtiksi. Jarkko kiittää ja ottaa askeleen kohti ulko-ovea, mutta ei ennätä kynnyksen yli ennen kuin ilman täyttää ylimääräinen huutelu. Se paljastuu useamman laatikon viinitilaukseksi. Kaava toistui myös ravintolassa, jossa Peräselle tuotiin pitkän lounaan lopuksi laskun sijasta rahaa, koska viiniä haluttiin lisää. Tämän kaltaisia pistäytymisiä voi pitää varsin onnistuneina.

On ilmeistä, että Jarkko on tehnyt mahdottomasta mahdollisen ja hionut pölynimurikauppiaiden kehittelemän myyntitekniikan vielä paremmaksi, koska olen vakuuttunut, että viini kävi sutjakkaasti kaupaksi, vaikka kukaan ei myynyt sitä. Tai sitten viinien laatu vain on kohdillaan.

Tilan arki tuntuu rullaavan mukavasti Greve in Chiantissa, aikaansaavasti ja dynaamisesti ilman ylenpalttista pakottamista tai pusertamista. Candiallea ympäröivien maisemien keskellä huomasin itsekin hengittäväni piirun verran rauhallisemmin. Joko punaviinin terveysvaikutukset laskivat kohinaa suonissani tai sitten maisemilla ja seuralla oli myönteinen vaikutus hektiseen viinisieppoon.

Meininki välittyy uskoakseni myös viineistä, joiden valikoima on juuri kasvanut yhdellä. Candiallen uusin tulokas, pykälän edukkaampi La Misse 2009 varmistaa, että asiakaskunta kasvaa myös tulevaisuudessa. Kyseessä on freesi ja mausteinen viini, joka herauttaa vedet kielelle. Mikäli näet misukkaa jossain päin Suomea loppukeväästä tai kesän tienoilla, testaa! Se tullaan näkemään maahantuojan mukaan tilausvalikoimassa. Alla pari postikorttimaiseman tunnelmaa tavoittelevaa kuvaa.

Maisemat ovat melkoiset

Tilan nimi kuulostaa roomalaiselta ja mitä todennäköisemmin myös on sitä

Rastafari Bolly ja toscanalainen idylli

Saunahan se siellä

Kokki kolmonen

Haastattelin Jarkkoa myös ViiniTV:een. Pääset katsomaan  tämän blogipostin kanssa samaan aikaan julkaistun haastattelun klikkaamalla kuvaa.


Pari viiniä parissa minuutissa

Kävin syljeskelemässä viiniä Vin Naturen ja Fine Wine Finlandin järkkäämässä tilaisuudessa. Lyhyesti virsi kaunis, alla pari kuvaa suosikkipulloista!

Vanhin Sauvignon blanc, mitä olen maistanut. Takana häärii Pascal Gitton

Tästä ei Sauvignon blanc parane. Gitton, Gitton, Gitton, muistakaa nimi

Vajran barolo -06 osui ja upposi

Herra Tissot ei valmista kelloja, vaikka asuukin Sveitsin rajalla Jurassa.

Tarlantin Discobitch edustaa tiukkapipoiseksi tiedettyä Champagnen maakuntaa. Groovy

Piru viinikolumnistiksi


”Sikailuhumalan vastakohdan ei tarvitse olla maailmanvastainen absolutismi. Se voi olla letkeä hiprakka hyvässä seurassa, sillä harva asia ylittää nautintoa, jonka saa pitkästä illallisesta, minkä aikana viini virtaa.”


Rönsyilin perinteisen median puolelle ottaessani vastaan pestin ProResto-lehden viinikolumnistina. Jos haluat tietää minkälaista huttua kirjoitan silloin, kun joku maksaa siitä jotain, tsekkaa kolumni. Uuden lehden kohderyhmä on horeca-ala, mutta kun aiheina ovat hyvä ja huono ruoka, ravintolaskene sekä viinit, ei vaadi uskonhyppyä nähdä, että kiinnostusta viestille löytyy myös herkuttelijoiden joukoista.

Suurkeittiökoneiden koeajoraportit, reskontraohjelmien vertailut ja pohdinnat arvonlisäveron pilkun pyöristyksistä jätetään suosiolla muille.

Naputan lehteen myös artikkeleita. Esikoisnumerossa puntaroin Itävallan vinkkujen hurjan suosion salaisuutta. Jos olet pohtinut samaa, lue juttu. Lehden pystyy lukemaan netissä nyt ja jatkossa. Nauti ja pistä kommenttia, risuja tai ruusuja, olen innoissani tästä.