Skip to content

Ridge Vineyards: Kalifornian viinejä, jotka kolisevat

Eräs aurinkoisen Kalifornian legendaarisimmista viinitiloista, Paul Draperin luotsaama Ridge Vineyards, vieraili taannoin Helsingissä. Kävin maistelemassa vinkkuja dinnerin verran (ja totesin, että tovi sitten startannut Kitchen g18 paistaa kukaties kaupungin parhaan entrecôten). Koska olen ollut laiska, posti jumiutui bittiavaruuden sijasta sisäiseen eetteriini, mutta korjataan asia tältä istumalta: Ridgen viinit nimittäin ansaitsevat osakseen seremoniallisen hiljaisuuden lisäksi avointa mekkalointia.

Jään kohtuu usein koleaksi Kalifornian hehkuteimmille viineille, mutta Ridgen viineistä pidän kovastikin. Tilan ykkösnyrkki, Monte Bello, nautti kulttiasemasta jo ennen ryöstökalastetun kategorian keksimistä. Viini lukeutuu USA:n pitkäikäisimpien viinien joukkoon; nimittävätpä jotkut jopa pitkäikäisimmäksi. 1970-luvun Bellot ovat yhä hyvässä iskussa. Vuosikerralla 1994 on vielä runsaasti aikaa edessään.

Monte Bellojen matala volttitaso yllättää Napan lukuihin tottuneen: 1994 on 12,7% ja 1999 sekä 2006 tasan 13%, mitä voi pitää yhtä merkittävänä kuin merkillisenä näinä ilmastonmuutoksen ja kypsyyden metsästyksen aikoina, joina Bordeaux’kin tuottaa 14 volttisia viinejä ja Sonoma yli 15 prosenttisia, Napa-laaksosta puhumattakaan.

Alkoholin maltillisuus ei ole ainoa asia, minkä vuoksi Ridgen viinejä voi nimitellä eurooppalaistyylisiksi, vaikka moinen ei varsinainen myyntivaltti maakunnassa olekaan (”eurooppalaiset hienostelevat ja tekevät virheellistä viiniä, joka haisee takapuolelta, mitä elostelevat eurooppalaiset rakastavat”). Viinien teossa karsastetaan voimaa, mikä tekee niistä vaikeasti lähestyttäviä konsentraatioon hurahtaneille jenkkikriitikoille, jotka ovat harhautuneet hyvän viinin poluilta ja etsivät maakunnan Caberneteista rusinasoppaan taittavia ylikypsyyden merkkejä, marsun aggressiivisuutta ja tanniineja, jotka sopisivat paremmin kukkakoristeiseen teekuppiin kuin viinilasiin.

Osa Ridgen tarhoista sijaitsee kalkkipohjaisilla maaperällä, minkälaista on tarjolla Kaliforniassa niukalti. Kuulin saapasmaassa suoraan hevosen suusta väitteen, jonka todenmukaisuutta en ole kyennyt vahvistamaan, jonka mukaan 80% maailman kalkkipitoisista maista sijaitsisi vanhalla mantereella. Mene ja tiedä. Se selittäisi, miksi klassisia eurooppalaisia tyylejä on ollut historiallisesti vaikea kopioida ilmastoissa, joiden olosuhteet ovat paperilla liki identtisiä rypäleiden historiallisten kotikontujen kanssa (”Mutta emmehän me halua tehdä eurooppalaisen tyylistä viiniä”, huutavat australialaiset ja argentiinalaiset yhteen ääneen! ”Vaikka haluaisitte, ette voisi”, vastaa eurooppalainen). Eräät Napan Cabernetit näyttävät muodostavan poikkeuksen.

Monte Bello on hieno vinkku sekä rakenteeltaan että hedelmältään, mutta koska olen kyllästynyt Bordeauxin viineihin (en pelkästään hinnoittelun vuoksi, vaikka pankkiirien ahneutta tavoitteleva hinnoittelu lisääkin tympääntymistäni), en syttynyt Monte Bellosta yhtä paljon kuin tilan Geyservillestä, jota olen hehkuttanut blogissa aikaisemminkin. Se on makuhermot rullalle potkaiseva viini, jossa on sekä runsautta, rakennetta että raikkautta.

Geyserville on Zinfandel-vetoinen blendi, jossa on yleisimmin tukipatteristona Carignania ja Petit sirahia. Zinfandelia ei varsinaisesti arvosteta Kaliforniassa, vaikka se onkin alueen ”oma rypäle” (käsikirjan mukaan kulttiviinin pitää olla tammessa uitettu ja Cabernet-vetoinen), minkä vuoksi Geyservillen pyyntihinta jää alle kolmannekseen Monte Bellon vastaavasta. Koska Geyserville on mielestäni jopa Monte Belloa parempi viini, olen taipuvainen uskomaan, että se on hintaansa nähden poikkeuksellisen hyvä ostos.

Mistä sitä saa? Ei ainakaan Alkosta. Jos haluat testata vinkun, käy juomassa pullollinen Kitchen g18:ssa (63€/pullo, hintakerroin 2 maahantuojan hinnasta). Tilaa pöytään symboliikkaa täyteen ladattu kombinaatio: entrecôte ja Geyserville. Yhdistelmä sijoittuu kulttuurin arvohierarkkiassa naudan sisäfileen ja kultti-Cabernetin alapuolelle, mutta tuottaa nautinnon, joka nousee Pirun kirjoissa niiden ohi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Disclaimer: maahantuoja piffasi pihvit

Advertisements
6 Comments Post a comment
  1. Itse tykästyin kovasti Kalifornian viineihin kun kävin siellä muutama vuosi sitten, ikävä kyllä jostain syystä yhdysvaltalaisten viinien valikoima Alkossa on järkyttävän huono.

    huhtikuu 5, 2011
  2. Viinipiru #

    Mitä, eikö Gallo maistu! 🙂

    Linkin takana kuva Gallon perheyrityksen maltillisen kokoisesta viininvalmistamosta ilmasta käsin. Gallot taitavat vieläkin tehdä useita kymmeniä prosentteja Kalifornian viinistä (ja samalla koko USA:n tuotannosta). Tarkka luku löytyisi vieressä olevasta kirjasta, mutta taidan mieluummin ihailla vain tota valokuvaa.

    Gallo Winery Modesto California

    Enemmistö viininvalmistamoista mahtuisi johonkin noista edustan taloista.

    huhtikuu 5, 2011
  3. Viinipiru #

    Ja myös Turning Leaf, Carlo Rossi ja Dancing Bull ovat Gallon brandeja. Eli käytännössä Alkon Kalifornian valikoima on tupaten täynnä Galloa. Mitä se Alko taas puuhaa?

    Ootko Boglea maistanut? Se on hyvä viini.

    https://viinipiru.fi/2010/07/16/kulautettu-bogle-cabernet-sauvignon-2007-1365e/

    http://alko.fi/tuotteet/fi/457467

    huhtikuu 5, 2011
  4. En oo maistanu, mutta oon ton ja William Hillin (http://www.alko.fi/tuotteet/fi/475717) kyllä huomannu ja oottanu sopivaa tilaisuutta päästä maistamaan.

    huhtikuu 7, 2011
  5. Tota en olekaan testannut. Kerro jos on maistamisen väärti.

    huhtikuu 7, 2011

Trackbacks & Pingbacks

  1. Jumilla rock n’ roll | Viinipiru - Arto Koskelon blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: