Skip to content

Arkisto kohteelle

Viinibakkanaalit tiistaina

Kaipaatko pientä tekosyytä elämän sietämättömästä keveydestä nautiskeluun? Saanen auttaa asiassa: tule tiistaina Viinibakkanaaleihin ottamaan ilo irti hyvästä viinistä, ruoasta ja seurasta. Bakkanaaleista rokotetaan 68€ (sisältää kahdeksan lasia viiniä + neljä ruokaljia), mikä on edukasta jopa Laihian mittapuulla. Nähdään Mangessa!

*****

VENETON BAKKANAALIT ENCORE TI 1.11. KLO 20

Syys- ja lokakuun bakkanaalit olivat suurmenestys ja kaikki eivät mahtuneet mukaan. Nyt encore tiistaina 1.11. klo 20. Varaa paikkasi nopeasti!

Muinaiset roomalaiset ymmärsivät, että viinin juominen on mukavaa puuhaa. Mange sud ylläpitää saapasmaan traditiota järjestämällä ti 1.11. klo 20 Viinibakkanaalit yhdessä ViiniTV:n kanssa, joissa nautiskellaan elämästä maistelemalla viinejä ja herkullisia ruokia.

Bakkanaalien perinteiden mukaisesti areenalle ohjataan kaksi maailmankuulua gladiaattoria, Veneton mahtitalot, joiden paremmuusjärjestyksen ratkaisemme lopullisesti illan aikana. Kumpi suku vie voiton kotiinsa: Tommasi vai Zenato?

Illan ruokatarjonnasta vastaa Mange Sudin keittiömestari Mikko Pölkki, viineistä ja ohjelmasta ViiniTV:n Arto Koskelo ja Ilkka Sirén.

ViiniTV:n perustajat, Arto Koskelo ja Ilkka Sirén sanovat haluavansa ravistella viinin avulla kulttuuria: “nautintokielteisestä suorittamisesta elämäniloiseen olemiseen!”. Pois siis pelko kurttuotsaisesta viinin maistelusta ja haukotuttavasta viiniluennosta.

Lystin hinta on vain 68 €, mikä sisältää neljä viiniä kummaltakin talolta, alkuruoan, väliruoan, pääruoan sekä juustot! Tätä tapahtumaa et halua jättää väliin!

Sitovat ilmoittautumiset http://mangesud.fi/fi/yhteystiedot/ tai puh. 0207 11 8350

Pirullinen artikkeli Jarkko Peräsestä


Kirjoitin tuoreeseen ProResto-lehteen jutun Peräsen Jarkosta, joka työstää, yhä enenevissä määrin hehkutettuja, Candialle-viinejään Toscanan sydänmailla Chianti classicossa. Voit lukaista jutun kätevästi klikkaamalla yllä olevaa kuvaketta. Artikkelista käy muun  muassa ilmi, mitä Jarkon kylkiluille tapahtui erään sadonkorjuun yhteydessä (ajatuskin tekee kipeää -varoitus).

Margaux-dokkari


”Tuleeko vuodesta erinomainen, erittäin hyvä vai hyvä?”

Yllä linkki BBC:n dokumenttiin ’Fiiniä viiniä’, joka esitettiin Yle Ykkösellä eilen. Tunnin mittainen elokuva Chateau Margauxin vuodesta 2008 löytyy Yle Areenalta vain seuraavat kuusi päivää, joten käy katsomassa ennen kuin se katoaa bittiavaruuteen, mikäli et katsonut sitä töllöstä.

Hyvin rakennettu ja informatiivinen dokumentti osaa viihdyttää: se kunniottaa elokuvan kohdetta sortumatta kuitenkaan myötäsukaiseen cheerleadaukseen. Elokuvan tekijä ei ole nakannut kriittistä ajatteluaan narikkaan, mikä on poikkeuksellisen mukavaa puhuttaessa maakunnan ykköskaartin viineistä.

Kupliva konferenssi Franciacortassa


Istun par’aikaa lentokoneessa matkalla Milanosta Helsinkiin, syön pähkinöitä, juon olutta, naputtelen tätä tekstiä ja mutustelen (kirjoittamisen avulla) kuluneiden päivien antia. Takana on muutama päivä Italian Lombardiassa, Brescian kaupungissa, Franciacortan kuohuvien sydänmailla. Otin osaa toista kertaa EWBC-nimellä kulkevaan konferenssiin, joka järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Koska kyseessä on viinibloggaajien kokoontumisajo, ei ole yllättävää, että viini oli sekä keskustelujen keskipiste, toiminnan päämäärä että myöhäisten kellonaikojen tekoväline, riippuen näkökulmasta, josta asiaa katsoo.

Jos inspiroituneesta mielentilastani voi päätellä jotain, konferenssi oli onnistunut. EWBC on käsittämättömän ammattimaisesti järjestetty tapahtuma (ja lienee Italiassa vuoden ainoa, jossa busseissakin toimii laajakaista). Suurin syyni osallistua EWBC:n löytyy kuitenkin virallisen ohjelman ulkopuolelta; vastaavia tilaisuuksia tavata useita ystäviä samaan aikaan ei ole juurikaan tarjolla. Hinaan matkalaukkuni paikalle myös tutustuakseni ihmisiin, joiden twitter-nimet ja Facebook-kuvakkeet ovat odottaneet lihallistumista kohtaamisen muodossa parhaimmillaan vuosia. Oli mukava tavata viimein Texasin lahja kitaransoitolle, Jeremy Parzen, sälli Do Bianchin takaa.

Sosiaalisessa mediassa aktiivisimpien viinivaikuttajien kokoontuminen samaan tilaan toimii eräänlaisena kollektiivisena pulssin mittauksena. Mitä viinikirjoittamisen maailmassa tapahtuu? Eräs teema tuntui toistuvan: viinibloggaajien painoarvo on kasvanut vuodessa. Käynnissä oleva teknologiavetoinen vallankumous muuttaa pelin sääntöjen lisäksi itse pelilaudan. Muutos ei ole mennyt viinintuottajamailta ohi.

Teema toistui myös konkarijournalisti George M. Taberin keynote-puheessa. Hän otti aikoinaan osaa legendaariseen Judgement of Paris -maistatukseen, joka sysäsi viinimaailman mannerlaatat pois paikoiltaan (ei vähiten hänen Time-lehteen kirjoittaman artikkelin vuoksi: George oli ainoa paikalla ollut toimittaja). Taber tokaisi yllättävän suorasukaisesti, että Robert Parker ja suurimmat viinilehdet ovat korruptoituneita ja että muutos vallitsevaan status quohon on sekä tarpeellinen että välttämätön (mikä ei kylläkään kerro mitään viiniblogien korruptoituneisuudesta tai korruptoimattomuudesta). Joka tapauksessa, Taber haastatteli myös Beatlesia jokunen vuosi ennen bändin suurta läpimurtoa, minkä vuoksi olen rehvastellut olevani yhden kättelyn päässä John Lennonista, mikä ei näytä herättävän hurmoshenkisiä tuntemuksia muissa kuin minussa.

Konferenssiin osallistuminen tarjosi tilaisuuden maistaa likipitäen kaikkien Franciacortan tuottajien pullot läpi, joten pari riviä siitä. Mistä Franciacortassa on kyse? Lyhyesti sanottuna samppanjametodilla työstetystä kuplivasta, joka valmistetaan Chardonnaysta, Pinot nerosta ja Pinot blancista. Kyseessä on nuori tyyli, joka täyttää tänä vuonna 50-vuotta. Pahojen kielien mielestä tekemällä tehty, mutta jostainhan se on aloitettava.

Nostetaan kissa pöydälle: pärjääkö Franciacorta samppanjalle? Ei pärjää, vaikka yritys onkin hyvä. Laadun vaihtelu tuottajasta toiseen on kohtuullisen suurta.

Liian usein lasiin päätyy viini, joka tuoksuu hiivataikinalta, on korostetun terävän hapokas, makumaailmaltaan neutraali, jälkimaultaan kitkerä (kuin raakoja rypäleen siemeniä pureskelisi) ja hinnaltaan tyyris.

Parhaat tuottajat sen sijaan takovat kellareissaan puhdaspiirteisiä ja raikkaita viinejä, jotka onnistuvat viihdyttämään pirullisen vaativaakin palettia. Vuosikertapullot osoittavat, että viini ikääntyy hyvin (jopa 20-vuotta, jos tuottajalla on homma hallussa). Alla pari suositusta tuottajien joukosta. Franciacortassa suuruus ei ole haitta; joukossa on kaksi taloa, jotka mahtuvat kolmen suurimman joukkoon.

Guido Berlucchi (huom. eri kuin Fratelli Berlucchi) – Rose, Satèn (”blanc de blancs”) ja Brut
Azienda Agricola Il Mosnel – Etenkin Satèn, mutta myös Brut
Ca` del Bosco – Rose ja Brut, Satèn

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Karl-Heinz Gaul, tyttäret viininteossa


Pfalzissa sijaitsevan Weingut Karl-Heinz Gaulin viinien teosta vastaavat kaksi nuorta naista. Poikkeuksellisen asetelman taustalta löytyy tragedia: perheen isä sairastui yllättäen, jolloin keskenkasvuiset tyttäret joutuivat ottamaan vastuun viininteosta. (Sairastuneet tai kuolleet isät olivat muuten yleinen teema tiloilla, joilla vierailin; kukaties viinintekeminen on mainettaan vaarallisempaa puuhaa.) Vuosien saatossa remmiin on huolittu myös yksi miespuolinen työntekijä. Hänen tehtävänsä rajoittuu lähinnä traktorilla ajamiseen ja ulkona puuhasteluun, kellarin ja konttorin puolelle hänellä ei ole asiaa.

Karl-Heinz Gaul tuottaa noin 120.000 pulloa vuodessa ja myy viininsä pääasiassa lähialueiden ravintoloille ja asukkaille. Sadonkorjuun aikaan tilan ilmapiirissä on jotain samanlaista kuin napolilaisen perheravintolan tunnelmassa: katon rappaukset saattavat hieman lohkeilla, porukkaa lappaa sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä, eikä puljun markkinointia ole mietitty edes lasillisen vertaa, mutta pöytiin kannettu pizza sulattaa ennakkoluulot.

Jos asiasta jatkaa vielä lauseen tai kahden verran, jotain Pfalzin pienempien tilojen keskimääräisestä markkinointiosaamisesta kertoo se, että lähitienoilla on myös kaksi muuta Gaul-nimellä toimivaa tilaa, joista yhdellä on jopa sama tunnuseläin pulloissaan. Jos joku siis kysyy sinulta oletko maistanut Gaulin Rieslingiä ja sinä esität viisaana tarkentavan kysymyksen, tarkoittaako hän pfalzilaista viinitilaa, jonka pulloissa on hevonen, saatatte edelleen puhua toistenne ohi. Täysin tolkutonta, mutta ei valitettavasti tavatonta.

Vuosi 2010 oli Gaulille poikkeuksellisen vaikea: rakeet tuhosivat 60% sadosta. Tästä huolimatta viinintekijä hymyilee kertoessaan murhenäytelmästä. ”Sillä mennään, minkä luonto suo”. Ihailtava asenne, jossa ei ole piiruakaan sijaa turhanpäiväiselle jossittelulle. Onneksi vakuutukset olivat kunnossa.

Tilan valkoviinit ovat tyyliltään ennen kaikkea suoraviivaisia, tarkkapiirteisiä ja teräviä. Ja vähäeleisiä ja herkullisia. Sekä edullisia. Tempussa onnistui myös blanc de noir -tyylinen Spätburgunder 2010, toisin sanoen valkoviiniksi valmistettu Pinot noir, jonka neutraali tuoksu kätki lasiin herkän janonsammuttajan, jonka herkullisuuskerroin oli katossa. Talon punaiset olivat sen sijaan korkeintaan kelvollisia, kuten Cabernet cubin nimisestä hybridistä valmistetut viinit, joissa ei ollut mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään erikoista.

Talon valkoviinit hoitivat arkiviinien vaativan tehtävän onnistuneesti. Herkulliset, mutta edukkaat viinit ansaitsisivat osakseen enemmän kunnioitusta. Omassa keittiössäni huomaan suosivani vuosi vuodelta enemmän simppeleitä viinejä, jotka eivät yritä olla kalliimman makuisia kuin mihin niiden rahkeet riittävät. Esimerkiksi punkkujen parissa kelpuutan kympin hintaisen tiukkarakenteisen barberan tai kevyen kylä-beaujolaisin milloin vain ruokapöytääni, mutta uuttamalla uutettua edukasta supertoskanalaista varsin harvoin. Pfalzilainen Riesling onnistuu hoitamaan tehtävän kiitettävästi varsin usein.

Viinien kohdalla puhdas makuprofiili on puoliruokaa, vaikka Gaulin kellarissa olikin fermentaation aikaan enemmän piskuisia hedelmäkärpäsiä kuin kesäisessä Lapissa on hyttysiä; viidessä minuutissa lasiin oli lennähtänyt kymmenkunta kutsumatonta vierasta. Koska edessä häämötti tukeva saksalainen lounas, jätin proteiinin syömättä ja vaihdoin lasia kymmenkunta kertaa session aikana. Talon viinejä on paha kehottaa testaamaan, koska todennäköisyys että niitä tulee vastaan Pfalzin ulkopuolella on mitättömästä olemattomaan, vaikka ne testaamisen arvoisia ovatkin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

ps. Olin yllättynyt siitä, kuinka monet saksalaiset tuottajat pitivät luomuviljelyä hölynpölynä. Kuulin korvissani 90-luvun kaikuja, kun luomuviljelyä vastaan argumentoitiin vetoamalla esimerkiksi biodynaamisuuden räikeimpiin esimerkkeihin, eli turvautumalla olkiukkoihin (tai haukkumalla luomuviljelyä ensimmäisessä lauseessa, kertomalla toisessa lauseessa synteettisten tuholaismyrkkyjen ”luonnollisuudesta”, mutta yllättäen kolmannessa Rheinhessenin sadeveden hyvästä energiasta, WTF?). Gaulilla ei tosin syyllistyttä tähän ristiriitaisuuteen, mutta muissa posteissa mainituilla tiloilla senkin edestä.

Michael Teschke, Rheinhessenin toisinajattelija

Teschke viihtyy sandaaleissa kesät talvet, koska sai maihareista tarpeekseensa

Michael Teschkestä tuli  ammattisotilas hänen isänsä vaatimuksesta. Asia, jota on vaikea uskoa, kun hänet tapaa: miehen hopeisiksi harmaantuneet hiukset ovat kiinni pään takana ponnarilla. Hänen ruumiinkielessään on selittämätöntä levottomuutta, kukaties virtaa, kasvoissa enemmän Iggy Popia kuin kenraali Pattonia. Katse on intensiivinen, kädenpuristus luja. Hän vaikuttaa kurinalaiselta ja päättäväiseltä, mutta samaan aikaan härkäpäiseltä individualistilta, joka ei ota komentoja keltään. Kireä tai hermostunut hän ei ole, päinvastoin: Teschkestä hohkaa seesteinen levollisuus, mikä on tyypillistä ihmiselle, joka on etsinyt paikkaansa pitkään ja lopulta löytänyt sen. Jos totta puhutaan, hän näyttää ja kuulostaa enemmän vanhalta hipiltä kuin sotilaalta. Tämä mies on joko nero tai hullu, ajattelen kuunnellessani hänen radikaaleja näkemyksiään Silvaner-lajikkeesta, jota kutsuu ranskalaisittain Sylvaneriksi .

Nuoret Blauer Sylvanerit odottavat sadonkorjuuta

Michael päätyi vastaamaan viinitilasta hänen isänsä kuoltua 1998. Hän tarttui haasteeseen tietämättä mitä tulisi tekemään. Muutamassa vuodessa hän pani tilan toiminnan uusiksi. Isä Teschke oli vanhan kaartin miehiä: hän kasvatti eläimiä ja viljeli hedelmiä. Rypäleitä hän kasvatti, koska niistä maksettiin kelpohintaa. Tuloilla hän kustansi muun muassa oluensa, josta piti enemmän kuin viinistä. Michaelin tarttuessa ruoriin asioihin tuli muutos: rypäleiden myyminen talon ulkopuolelle loppui ja kuusikymmenluvun alussa istutetut puumaisiksi parkkiintuneet Sylvaner-köynnökset saivat osakseen ansaitsemansa kaitsennan.

Teschkellä on seitsemän hehtaaria tarhoja, jotka tuottavat noin 35.000 pulloa vuodessa. Niillä kasvaa Sylvaneria, jonka valmistajana Teschke on hankkinut kulttituottajan maineen, mutta myös Portugieseriä ja Blauer sylvaneria, tummakuorista rypälettä, joka on Sylvanerin esi-isä.

Michael tekee tarhoilla likimain kaiken itse. Hän kertoo huolivansa ylimääräisiksi käsiksi vain ihmisiä, jotka jakavat intohimon viiniin ja rakastavat työskentelyä tarhoilla. Suurin osa Rheinhessenin alueen Silvanerista kerätään koneellisesti aikaisessa vaiheessa sadonkorjuuta, jotta vältytään ongelmilta, joille Silvaner on perso. Sadot ovat lajikkeelle tyypilliseen tapaan suuria. Lopputuloksena syntyy runsas määrä hailakoita ja persoonattomia viinejä, joita on kiittäminen Silvanerin epämääräisestä maineesta.

Reilu parinsadan metrin korkeudessa sijaitsevat tarhat sijaitsevat poikkeuksellisen kauniilla paikalla

Michael kerää kypsät rypäleet käsin kahdessa eri vaiheessa. Hän poimii rypäleensä viikkoja myöhemmin kuin alueen muut tuottajat, lokakuun loppupuolella tai marraskuun alussa, hetkellä, jona köynnösten lehdet alkavat kellastua. Hulluutta tai hölynpölyä, sanoisi moni, mutta todisteet lasissa puhuvat puolestaan. Rypäleet murskataan 70-luvun peruilta olevalla puristimella, kankealla ja kuluneella aparaatilla, jota viinintekijä pitää salaisena aseenaan. Sylvaner lepää pari vuorokautta kuorikosketuksessa ja käy spontaanisti. Käymisen jälkeen viini on kahdeksan kuukautta sakkojen päällä. Lopputuloksena syntyy konsentroituneita viinejä, jotka ovat samaan aikaan painavia, raikkaita, eloisia, tasapainoisia ja kypsytystä kestäviä (sekä vaativia), olematta kuitenkaan alkoholisia, ilmeisiä tai latteita.

Jotain nerokasta tuossa miehessä on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Alla tasting note hienosta viinistä.

Teschke Sylvaner Trocken Selection 2002


Tuoksussa kuivattua aprikoosia, maapähkinää, kypsää omenaa ja makeudeksi naamioituvaa kukkaisuutta. Kielen päällä viinissä on öljyistä viskositeettia, mutta ei häiritsevässä määrin. Maku on varsin eloisa, tasapainoinen ja pitkä. Tertiääriset flavorit ovat integroituneet kokonaisuudeksi, jota alleviivaa sulatettua voita muistuttava maku. Maltillisen, mutta peittelemättömän oksidatiivisesti kasattu paketti on samaan aikaan syntisen nautinnollinen, kompleksinen ja kulauteltava. Tammivapaa pläjäys.

Saksassa happojen perässä


Takana muutama päivä Rieslingin kotiseuduilla Saksassa, lähinnä Rheinhessenissä, mutta myös Pfalzissa ja Nahessa. Vuosikerta 2010 oli Saksassa kummallinen: kylmän kesän vuoksi rypäleiden hapokkuus jäi hurjalle tasolle, sadot kymmenen, kaksikymmentä prosenttia edellistä vuotta pienemmiksi. Useimmat tilat joutuivat vähentämään happoja kaliumilla, jotta viinit olisivat juomakelpoisia.

Parhaat tilat ovat onnistuneet tuottamaan tasokkaita viinejä myös vuonna 2010. Vuosikerran erityispiirteet näkyvät usein maun korostettuna puhtautena, linjakkuutena ja, kuten arvata saattaa, rapsakkaana hapokkuutena. Vuosikerran 2010 Spätlese-tason viinit kykenevät kantamaan runsaammankin sokerin vaivatta, ilman että makeus tuntuu jälkijättöisenä tahmeutena.

2010:n kaltaiset poikkeuksellisen hapokkaat vuodet ovat Rheinhessenissä lähtökohtaisesti parempia kuin ylettömän kuumat vuodet, jolloin lasiin päätyy herkästi (etenkin makeiden puolella) latteaa viiniä, jossa ei ole löydettävissä alueen tyypillisyyttä. Vuosikerta 2011 tulee olemaan tyyliltään hyvin erilainen kuin edeltäjänsä, sillä sato korjattiin useampi viikko keskimääräistä aikaisemmin. Sen tyylistä en osaa sanoa vielä mitään, sillä olen viinintekijöiden juttujen varassa ja jos olen jotain oppinut, niin sen, ettei viinintekijöiden juttuja kannata ottaa liian tosissaan. Joka tapauksessa, ääripäästä toiseen, siltä vaikuttaa. Kirjoitan maistamistani viineistä pari postia ja pitkästä aikaa muutaman järkevän tasting noten.

Weingut Louis Guntrum

Louis Guntrumin historia ulottuu vuoteen 1648. Matkaan mahtuu ylämäkiä ja alamäkiä. Ranskan vallankumouksen jälkilöylyissä länsinaapurin sotajoukot valtasivat kylän, jolloin Guntrumit pakenivat Rhein-joen toiselle puolelle, mistä palasivat vasta vuosikymmenten jälkeen. Asiakirjojen mukaan Niersteinin alueen valkoviineistä maksettiin 1800-luvun lopussa hintaa, joka oli samalla tasolla Bordeauxin first growthien kanssa. Sittemmin alue menetti maineensa, mutta yrittää nyt uutta nousua köynnöksien avittamana, jotka kasvavat Roter hangilla, punaisella hiekkakivimaalla, palstoilla, jotka ovat kiistatta Rheinhessenin parhaimmistoa.

Guntrumilla on 11 hehtaaria omia tarhoja, joista tila tuottaa noin 90.000 pulloa vuodessa. Tämän lisäksi tila tuottaa liki 800.000 tuhatta pulloa muilta ostetuista rypäleistä. Bag in boxit kuulemma myyvät hyvin Ruotsissa. Jos haluat varmistua, että olet tekemisissä tilaviinien kanssa, katso, että etiketissä lukee sukunimen lisäksi etunimi Louis.

Vuosikerta 2010 oli omituinen myös Guntrumille. Tilaa johtava nelikymppinen Louis Konstantin Guntrum huomasi sadonkorjuun käynnistyessä, ettei ollut eläessään nähnyt tällaisia rypäleitä. Hän pyysi apua entiseltä kellarimestarilta, 86-vuotiaalta ikämieheltä, joka keskeytti leppoisat eläkepäivänsä, muisteli menneiden vuosikymmenten omituisia vuosikertoja, kaivoi onnistumiset (ja epäonnistumiset) sisältävät kellastuneet paperit esille arkistosta ja auttoi Konstantinia viinien valmistuksessa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Riesling Spätlese Trocken Nierstein Oelberg 2010

Klassinen Riesling-nokka: sitrushedelmiä, kypsää päärynää, hentoa kanelia, valkoisia kukkia. Suussa tiivis, nuori ja täysin kiinni. Seitsemän gramman jäännössokeria ei huomaa lainkaan, kiitos yhdeksän gramman happojen! Tyylikäs paketti jo nyt, odota vähintään kolme vuotta ennen kuin korkkaat.

Riesling Spätlese Trocken Nierstein Oelberg 2007

Edelleen varsin nuorekas tuoksu, jossa kypsän hedelmän, kukkaisuuden ja hennon mausteisuuden lisäksi Rieslingille tyypillistä hunajaisuutta, joka leikkaa piukalta sitrukselta siivet. Kuulemma täydellinen vuosikerta, joka ei kuitenkaan onnistu täydellisesti vakuuttamaan. Hapot tuntuvat irrallisilta, enkä ole varma korjaako aika asiaa.

Niersteiner Rehbach Riesling Spätlese 1998

Oletko koskaan miettinyt miltä rapujuhlat maistuisivat viinilasissa? Rehbachin palstalta ponnistava maltillisen makea (40g/l) Spätlese tuoksuu suolavedessä keitetyiltä täpläravuilta, joiden päälle on heitetty tilliä. Iän tuoma dekadenssi maistuu viljaisuutena ja primäärihedelmän herkullisena rappiona. Jos mielleyhtymästä toipuu, lasissa on komea viini.

Niersteiner Oelberg Silvaner Trockenbeerenauslese 1976

Kehittynyt tuoksu yllättää. Rosmariinin ja kuivatun salvian kaltaiset yrtit yhdistyvät ruusunmarjamarmeladista muistuttavan marjaisuuden ja mehiläisvahaisen hunajaisuuden kanssa. Suussa maistuu Crème brûléesta tuttu paahdettu sokeri, joka integroituu yllättävän eloisan hedelmän ja pehmeän hapokkuuden kanssa saumattomaksi kokonaisuudeksi. Yksi vuosisadan parhaista vuosikerroista.

Disclaimer: German Wine Institute (DWI) organisoi ja kustansi visiitin

ps. seuraavaa postia pukkaa jo keskiviikkona kello 12, sitä seuraavaa perjantaina kello 12. Sen jälkeen blogissa käsitellään viikonlopun EWBC:tä ja Franciacortan viinejä.

Alkoholin vähittäismyyntimonopoli purettava


Me allekirjoittaneet viinibloggaajat vastustamme alkoholin vähittäismyynnin monopolijärjestelmää ja esitämme sen purettavaksi. Jaamme ajatuksen monopolin kilpailua vääristävästä luonteesta ja kulttuuria kuihduttavasta vaikutuksesta.

Katsomme, että monopoli on kuluttajalle kallis ja suljettuna järjestelmänä altis väärinkäytöksille. Monopolijärjestelmä edustaa poikkeamaa hyväksi havaitusta suomalaisesta käytännöstä, joka perustuu lainkäytön oikeudenmukaisuuteen, läpinäkyvyyteen ja kohtuullisuuteen.

Paheksumme politiikkaa, jossa yhteiskunnassa esiintyvien alkoholiongelmien ratkaisuna ylläpidetään monopolin keinoin kaikkiin kuluttajiin kohdistuvia rajoitteita, jotka hankaloittavat tavallisen kuluttajan elämää kykenemättä ratkaisemaan itse ongelmaa.

Haluamme viinikirjoittajina romuttaa kohdallamme myytin monopolijärjestelmän nauttimasta suosiosta viinin harrastajien parissa.

Kirjoitus on julkaistu samanaikaisesti seuraavilla sivuistoilla.

Viinipiru
Arto Koskelo

Rypäleistä viis
Mikko Ruuhonen

Viini-Virén
Johan Lindberg

Repository of useless information
Otto Nieminen

ViiniTV
Ilkka Sirén

Viinijano
Janne Salo

Aleksimehtonen
Aleksi Mehtonen

Kampanjan yhteyteen on perustettu myös Facebook-sivusto, Monopoliton perjantai, jossa kuka tahansa voi ottaa osaa tapahtumaan pidättäytymällä monopolista ostettujen tuotteiden nauttimisesta kuluvan päivän aikana.

*****

Päätän sanoa asiani kiertelemättä, suoraan, puhua suuni puhtaaksi piittaamatta näkymättömistä rajoista tai sopivaisuuden säännöistä. Kielellistä muotoaan hakeva turhautuminun on itänyt sisälläni vuosia, versonnut ja käynyt ajan myötä verevämmäksi. Kritiikin kärki kohdistuu Alkoon, monopoliimme. Tunnustan asetelmaan sisäänrakennetun kohtuuttomuuden: Alkoa ei voida pitää vastuullisena omasta olemassaolostaan sen enempää kuin laboratoriossa tuotettua koeputkilasta, mutta älkää silti erehtykö: J’accusen kohteena on järjestelmä, enkä osaa tai halua pyytää sitä anteeksi.

Järjestelmä, joka kauppaa pari kertaa vuodessa luksusviinejä varakkaille keräilijöille alle markkinahinnan, mutta myy tavallisen väen käyttöviinit siekailemattoman kalliilla, joka subventoi rajaseutujen myymäläverkostojen kustannukset tiheään asuttujen seutujen asiakkaiden varoin, jossa kourallinen tekee päätökset miljoonien puolesta, joka päättää savuverhon suojissa mitä tuotteita myy, maistelee kilpailutetut pullot etiketit näkyvillä ja jonka ylimmällä tasolla on paljastunut korruptioepäilyjä, ei voi olla rajattoman luottamuksemme arvoinen. Jos uskomme toisin, ansaitsemme kaiken minkä saamme.

En usko olevani täysin väärässä todetessani, että maata vaivaa kollektiivinen Tukholma-syndrooma. Panttivankitapauksesta nimensä ottaneen oireyhtymän tunnuspiirteisiin kuuluu vapautensa menettäiden myönteiset tuntemukset vapauden vienyttä tahoa kohtaan. Uhri samastuu väärintekijään, korvaa ahdistuksen alistumisella ja tarjoaa solidaarisuutensa rajoittajansa retosteltavaksi.

Niin kauan kuin inhimilliselle epäilykselle on sijaa, monopolin asemassa olevan toimijan tulisi tukeutua toiminnassaan läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen. Mikäli näin ei tapahdu, on kyse rakenteellisestä ongelmasta, joka ylittää yksilötason moraaliset ulottuvuudet. Alkoholimonopoli on musta monoliitti, läpinäkymätön, vapaiden markkinoiden ulkopuolelle ja yläpuolelle asetettu, löyhästi valvottu ja sisäänpäin kääntynyt.

Alkoholisuomettumisen suosta ei nousta ilman Alkon roolin uudelleenmäärittelyä. Monopoli tulee purkaa. En luettele tässä järkisyitä kuin lukkari: joku kollegoistani esittelee seikat minua ansiokkaammin, olen siitä varma. Nostan kuitenkin esille näkökulman:

Suhteemme alkoholiin on ollut jengalla jo hyvän tovin. Se on kiertynyt itsensä ympärille; ylhäältä alas annettu profetia on toteuttanut itsensä. Myyttiä suomalaisten erityistarpeesta kaitsentaan lypsetään edelleen, vaikka maito on käynyt happamaksi kaikille niille, jotka ovat viettäneet aikaa Suomen ulkopuolella

Olemme uskoakseni kypsiä luopumaan katinkultaisesta vastuun pakoilusta ja ottamaan seuraavan askeleen. Alkoholin on aika lakata olemasta kielletty hedelmä, sankarihumalan polttoaine, pyhä lehmä, transgressiivinen substanssi ja vastarinnan symboli.

Tämä ei onnistu ilman monopolista luopumista, sillä niin kauan kuin isoveli kontrolloi alkoholin myyntiä, vallankäytön objektit pyrkivät riisuuntumaan valvovasta katseesta tukeutumalla samaan substanssiin, jolla valvova katse oikeutetaan. Kyseessä on noidankehä, jossa aikuinen tahtova ihminen ulkoistaa vastuun itsestään taholle, joka ei voi sitä kasvottomana katselijana kantaa. Uskon asiaan vahvasti.

Monopolijärjestelmän purkaminen tarjoaisi meille mahdollisuuden sivunkääntöön ja nahanluomiseen. Uudistumiseen. Sellaista tilaisuutta ei tule jättää käyttämättä. Monopolista on luovuttava meidän itsemme vuoksi.

Alla ehdotus alkoholikaupan uudistuksesta, jotta avaus ei jäisi hampaattoman kritiikin tasolle.

1. Alkoholin vähittäismyynnin monopoli puretaan
2. Keskiolutta vahvemman alkoholin myynti jatkuu luvanvaraisena. Toimiala säilyy säänneltynä
3. Vähittäismyynti tapahtuu erikoisliikkeissä
4. Vähittäismyyntiluvan saaminen vaatii todistettavaa osaamista sekä sitoutumista vastuullisen alkoholikaupan periaatteisiin
5. Tarjouskauppa ja polkumyynti kielletään lailla
6. Erikoisliikkeiden neliömäärää rajoitetaan, jotta monopolin purkua seuraava rakennemuutos olisi hallittu ja jotta viinistä ei tulisi suurten markettiketjujen sisäänheittotuote
7. Erikoisliikkeet maksavat alkoholiverot valtiolle. Valtion verotulot eivät laske
8. Alko jatkaa alkoholikulttuurin kehittämistä osana kokonaisratkaisua

Jotain freesiä


Vanha lay out alkoi näyttää silmissäni vanhalta. Päätin vaihtaa uuteen. Valitsin pelkistetymmän, mutta paremmin selailuun sopivan templaten. Toivottavasti nuppisi ei mene sekaisin rinnakkaisista kolumneista. Tuliko tehtyä isokin virhe? Kerro sinä!

Ps. Ensi perjantaina vietetään Monopolitonta perjantaita, jolloin kotimaisissa viiniblogeissa pärähtää ruutuun koordinoidusti monopolijärjestelmän tuomitseva julkilausuma. Kamppanja lähti liikkeelle jurppimisesta, mikä on hyväksi havaittu muusa muutokselle tai muutoksen tavoittelulle. Voit ottaa osaa kamppanjaan Facebookissa, missä ryhmä näyttää jo kasvaneen tuhannen paremmalle puolen! Muista palata lukemaan itse pihvi, järjestelmän tuomitseva postaus, nyt perjantaina tasan kello 12.

pps. Lähden huomenna Saksanmaalle tutustumaan Rieslingiin. Ohjelmassa on useampi tila tiukkaan pakattuihin neljään päivään useamman maakunnan alueella. Odotettavissa siis juttua kruunaamattomasta kuningasrypäleestä ja maailman parhaista tienoista sen kasvatukseen, ensi viikolla.