Skip to content

Arkisto kohteelle

Vakavasti otettava australialainen

Kuinka usein australialaista viiniä maistaessa ensimmäinen ajatuksesi on ”jopas jotain, tämä viinihän huutaa muutaman vuoden kypsyttelyä”? Etenkin, jos pullolla on jo kolme vuotta vyön alla? Aivan, melkoisen harvoin.

Buller Winesin Langdon Cabernet sauvignon Merlot Petit verdotin kohdalla näin kävi.

Romanttisen siirappisia, suvun historiasta juoruilevia tai outoja ruokasuosituksia sisältäviä takaetikettejä ei yleensä pidä lukea sen enempää kuin kaukosäädinten käyttöohjeita, mutta tällä kertaa turinoinnin sulattelu antoi ajatukselle lisäpontta. Viinintekijä Richard Buller kertoo etiketissä, että viiniä sopii ikäännyttää jopa viisitoista vuotta. Uskotaan.

Eukalyptuslihapadalta (onkohan sellaista olemassa?) tuoksunsa lainannut Cabernet-vetoinen viini alkaa yllättävän freesinä, tammeltaan maltillisena, intensiivisenä ja hapokkaana, mutta kiristyy loppua kohden petit verdotin avittamana bitteriseksi tanniiniruuviksi, joka viipyilee suussa kuin tarjoilusta nautiskeleva illallisvieras, joka ei ymmärrä vihjettä aamuyön keskustelun kääntyessä taksien hintoihin.

Jollain tapaa hermostunut viini nuoressa muodossaan, uskoakseni enemmän kiinni tänään kuin tullessaan markkinoille. Matkalla kukaties suuruuteen. Herkullinen kuin himppasen liian intensiiviseksi äityvä kahvipöytäkeskustelu politiikasta, jonkalaisten ohittaminen olisi hyvän kinastelun haaskausta.

Pannaan Victorian osavaltion punaviini dekantteriin haukkaamaan happea. Kerta se on ensimmäinenkin.

Disclaimer: maahantuoja pisti pullon maistelukappaleena

Burgundista kirjoitan

”Burgundin monimutkaisuudesta on kiittäminen kahta asiaa: munkkeja ja Napoleonia. Ensimmäiset kehittelivät maaperän erityispiirteiden ja vallitsevan mikroilmaston yhteispeliin perustavan terroir-filosofian liki pakkoneuroottiselle tasolle jo keskiajalla. Jälkimmäinen sääti lain, joka pirstaloi viinitarhojen omistukset perheiden sisällä.”

Sateinen kesä ja kirjoittaminen sopivat ihan kohtuullisesti yhteen. Tällä kertaa Candialle Chianti classico 2010 lasissa. Tai oikeastaan tällä hetkellä kahvi, mutta äsken lounasaikaan sentään viiniä.

Kulautettu: Clape Cornas 2004

Tänään pari kaveria kävi lounaalla. Avasin pullon Clapen Cornasia vuodelta 2004. Sen korkkaamista olin odottanut vesi kielellä hyvän tovin. Viinin rakenne on silkkinen, melkoisen komea, mutta muuten viini on melko tylsä. Kehittynyt, mutta lannistuneen oloinen. Ei edes kovin syrahmainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Vaikka volttisektiossa on vain 13 prosenttiyksikköä, se tuntuu liialliselta. Välipallin vuosikerta.

Toivottavasti hyllyssä yhä odottava 2006 on toista maata, muuten alkaa risoa. Toisinaan viinit tuottavat pettymyksiä, myös parhaat tuottajat. Se on osa jännitystä, koska alati taustalla häilyvä epävarmuus pohjustaa onnistumisen tuomaa tyydytystä. Mikä viini on viimeksi tuottanut pettymyksen sinulle?

Welcome to the dark side

Maistuuko chileläinen Errazuriz ’Sangioveselta’? Ei maistu, jos mittatikkuna pidetään Toscanaa ja kyllähän sitä pidetään. Viinillä on kanelisen kukkainen nokka. Tanniinejakin piisaa, samoin happoja. Paletilla pyörii korkeaoktaanista marjaa. Mustaherukkamehun suuntaan maku kyllä taittaa, koska hedelmässä on makea klangi, mutta olkoot. Volttisektiokin pysyy aisoissa, tammen käyttö on esimerkillistä.

Tekeekö tämä kunniaa Italialle? Ei tee, mutta toisaalta pitäisikö sen edes? Se on chileläinen viini ja jo tällaisenaan parempi kuin enemmistö Chilen Pinot noireista.

Olen pyytänyt näytteitä kirjaani varten muutamilta maahantuojilta. Mukana on tullut viinejä, joita en itse ostaisi. Oikein hyvä niin. Sitä huomaa fossiloituvansa änkyröihin mielipiteisiinsä, ellei niitä törmäytä säännöllisesti todellisuuden kanssa. Tälläkin kertaa se kannatti. Viini on oikein mukiinmenevä tapaus, hieman viilennettynä, nautittuna mausteisen grilliruoan kanssa.

Sain kutsun Sisiliaan syksyllä. Jos se vain sopii aikatauluihin, tulivuorimaisemista tunnettu Etna kutsuu. Kullanarvoinen tilaisuus. Pitää järjestellä aikatauluja, koska menen syksyllä myös Turkkiin ja Skotlantiin ja näillä näkymin myös Etelä-Afrikkaan joko vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Elämäni haisee, tiedän, mutta onneksi se haisee viinille.