Skip to content

Suu makeaksi

Teknologian kehittyminen ja tieteellisen tiedon karttuminen ovat muuttaneet viinimaailmaa viidessä kymmenessä vuodessa enemmän kuin edeltäneinä viitenä satana. Niiden ansiosta tasalaatuisuus ei ole enää onnistuneen arpapelin tai elämänmittaisen tietopääoman kartuttamisen lopputuote, vaan oikeaoppisen valmistusprosessin hallittu lopputulos. Teknisesti virheetöntä viiniä on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Suhteellisen ripeällä kehityksellä on seurauksensa. Kulttuuri laahaa teknologian perässä. Esimerkiksi viinin maistattaminen ravintolassa on tätä nykyä ennen kaikkea menneistä ajoista muistuttava rituaali, joka on tyhjentynyt merkityksestään kuin seuraavaa vappua vartova ilmapallo.

Teknisesti virheellisiä pulloja on liikkeellä monin verroin vähemmän kuin takavuosina. Jokaisen lasillisen erilinen maistattaminen on lähinnä seremoniaan osallistuvien ihmisten ajanhukkaa, jos pahasti sanotaan ja miksipä ei sanottaisi, jos se pitää paikkaansa. Koska viini on kunnossa liki sataprosenttisella todennäköisyydellä, maistattaminen  vertautuu asetelmaan, jossa taksinkuljettajan odotetaan demonstroivan auton jarrujen toiminta ennen jokaisen kyydin alkua. Näytelmän hullunkurisuutta ei ainakaan vähennä se, että enemmistö asiakkaista ei edes tiedä miksi viiniä maistatetaan.

En ole tainnut saada ravintolassa virheellistä viiniä lasiini kahteen vuoteen, vaikka syön ulkona aina kun kerkeän ja vain kehtaan, kuten Facebook-sivujani seuraavat ovat saattaneet huomata. Jos lasiini ilmestyy yllättäen vastenmielisen makuista viiniä, pyydän tarjoilijaa vaihtamaan sen tarpeen ilmetessä. Marssijärjestys on mielestäni melko johdonmukainen; enhän esimaista ruoka-annoksiakaan.

Joka tapauksessa, takaisin aiheeseen viivyttelemättä. Kategoria, jossa viime vuosikymmenten teknologinen kehitys näkyy kukaties kaikkein selvimmiten, on makea viini.

Männävuosina jalohomeisista rypäleistä valmistettuja makeita viinejä saatiin vuodesta toiseen vain muutamasta paikasta maailmassa, joista Ranskan Sauternes on tunnetuin. Muualla jalohometta ilmaantui rypäleisiin joinakin vuosikertoina, jolloin se nähtiin joko vitsauksena tai siunauksena, hieman viinityylistä riippuen. Lähtökohtaisesti jalohomeisista rypäleistä tuotetut makeat viinit olivat harvojen herkkua, koska viinejä tuotettiin kohtuullisen vähän.

Ajat ovat muuttuneet ja käsitykset murtuneet. 2012 kuluttaja voi marssia lähihandelliin ja ostaa kymmenellä eurolla makean viinin, joka on teknisesti virheetön, jopa herkullinen ja valmistettu yllättävässä paikassa.

Darling Cellarsin Premium Noble Late Harvest on tästä Alkon osuvin esimerkki. Se on valmistettu 60% jalohomeisista rypäleistä Atlantin vaikutuspiirin merellisessä ilmastossa, jolle tyypillinen aamukosteus ja syksyn sateet mahdollistavat jalohomeen kehittymisen köynnöksiin kasvukauden loppupuolella.

Koska jalohomeiset viinit eivät ole kovinkaan perinteinen Kapkaupungin lähistön tuotekategoria, pidän mahdollisena, että alkujaan luonnon synnyttämää jalohometta tartutetaan tarhan rypäleisiin, kosteudesta pidetään huolta kastelun avulla ja hometta mahdollisesti ruokitaan jollain tapaa sadonkorjuun lähestyessä, joskin riennän ensimmäisenä lisäämään, ettei minulla oikeasti ole mitään ymmärrystä tämänkaltaisesta botrytis-tekniikasta, joten jorinani voi jättää täysin omaan arvoonsa.

Heitetään silti vähän lisää löylyä kiukaalle, koska ajatus moisesta sattuu miellyttämään minua tätä kirjoittaessani. Rypäleet saattavat vallan hyvin käydä ennen puristusta läpi kryoekstraktiona tunnetun jäädytyskäsittelyn, joka poistaa niistä vettä ja siten konsentroi viiniä nostaen luonnollisesti samalla lopputuotteen sokeritasoa. Tämä täysin sallittu menetelmä on yleistynyt verrattain lyhyessä ajassa siinä määrin rivakasti, että vastaan tulee jo jääviinejä, jotka on valmistettu Espanjan auringon alla kypsyneistä rypäleistä. Siitä voi kait päätellä jotain.

Koska tämän kaltaiset teknologiat rikkovat romanttista mielikuvaamme viinistä, on ymmärrettävää, etteivät viinintuottajat kirjoita etiketteihin kissankokoisin kirjaimin käyttämiään tuoreita teknologioita.

Kryoekstraktion käyttö ei rajoitu uuteen maailmaan tai edulliseen hintatasoon. Myös Sauternesissa käytetään kryoekstraktiota nykyään vähintäänkin huonoina vuosikertoina, kukaties myös parempina. Mualimo muuttuu eskoseni.

Mikäli pidämme viinin makua mittarina, uusien tekniikoiden esiinmarssi on lopulta kuluttajan etu, koska laadukkaita tuotteita pystytään tuottamaan edullisella kulurakenteella. Kuluttaja toki haluaisi ostaa vain sympaattisen pieniltä perhetiloilta tulevia romanttisesti oikeaoppisia tuotteita, mikä johdattelee suuren skaalan viinintuottajat markkinoimaan tuotteitaan ennemmin auringolla ja puhtaalla luonnolla kuin kryoekstraktiolla ja laboratoriolaadulla.

Itse suhtaudun asetelman muutokseen tyylilleni uskollisena ristiriitaisesti, sillä vaikka näen kehityksen hedelmien herkullisuuden, olen toisaalta taipuvainen näkemään taivaanrannassa myös uhkia, jotka saattavat aktualisoitua perinteisten viinien saralla teknologisoitumiskehityksen ja kaupallisuuden ikeessä. Kaltevana pintana tunnetun argumenttivirheen perinteitä kunnioittaen pelkään, että teolliset menetelmät saattavat typistää viinin poikkeuksellista rikkautta levitessään pientenkin tilojen kellareihin. Tämän vuoksi olen penännyt jo pidemmän aikaa viinituotantoon lisää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, mutta se on toinen tarina.

Ambivalenteista aatoksistani huolimatta, asialle ei mahda mitään: Premium Noble Late Harvest on varsin herkullinen viini, jonka hinta-laatu-suhde on erinomainen. Sen hurja hapokkuus löytää vastineensa 120 gramman makeudesta, joka jättää suuhun miellyttävän makeudun tunnun tahmaamatta sitä kuitenkaan siirappimaiseksi. Suosittelen testaamaan ennakkoluulottomasti. Ellen täysin erehdy, kyseessä on eräs Alkon valikoiman parhaimman hinta-laatu-suhteen viineistä.

Toinen esimerkki edukkaasta, mutta maukkaasta tahmeasta viinistä saapuu Chilen suunnalta. Emiliana Late Harvest Sauvignon Blancin hinta on saatu painettua alle maagisen kymmenen euron rajan, mikä on yllättävää viinin laatuun nähden, etenkin kun otetaan huomioon, että kyseessä on biodynaamisin opein viljelty viinitarha, mikä tarkoittaa käytännössä suurempaa määrää työtunteja köynnösten parissa.

Kyllä, viini on todella valmistettu Sauvignon blancista, josta en yleisesti välitä, mutta aivan kuten Sauternesin herkullisissa viineissä, Sauvignon blanc toimii tässäkin makeassa viinissä komeasti. Ja kyllä vain, viini tulee Chilestä, jonka viinejä olen perinteisesti rakastanut sorsia paatuneen elitistisenä viinisnobina. Olen aseeton, sillä Emiliana tarjoaa hyvää vastinetta kukkaron nyörien hölläämiselle. Hunajaisena ja trooppisena starttaava viini päättyy miellyttävään katkeron puraisuun, josta huomaan hetken pohdinnan päätteeksi syttyväni. Kyseessä on pehmeänä liukuva jälkiruokaviini, jossa ei ole liikaa makeutta tukkimassa makumaailmaa.

Nyt lienee jo korkea aika ottaa syntisten makeiden viinien maailma haltuun.

Disclaimer: maahantuoja lähetti Emilianan näytepullona.

Advertisements
7 Comments Post a comment
  1. Petri #

    Tuo viinin kellarimuokkaaminen on todellakin murroskohdassa. Onko tärkeämpää lopputuote, vai tapa jolla se tehdään? Mielelläänhän sitä hyvää tavaraa ostaa edulliseen hintaan, mutta lopputuloksena menetämme paljon tuotteen sielusta. Viinimaailmassa eri alueelliset ja ilmastolliset variaatiot tuovat tuotteisiin aivan poikkeavan lisäarvon useimpiin juomiin verrattuna, jota tasalaatuisuuden tavoittelu syö voimalla. Ostaisitko itse työllä ja tuskalla tuotetun erinomaisen jääviinin Kanadasta neljälläkympillä, vai Espanjassa tuotetun teknisesti jäädytetyn tuotteen kympillä?

    Pelkäänpä, että alueelliset, pitkälti rypäleen kasvatukseen ja käsittelyyn liittyvät vivahteet (kuten botrytis, icewine, etc) vähenevät ja tilalle tulee lajityyppimäisiä viinejä, jotka sitten on tuotettu miten on. Pitkässä juoksussa tämän luulisi vaikuttavan ihan puhtaasti jopa tuottajien katteisiin, kun pelkkä alue tai sen tuomat erikoisuudet alkavat merkitsemään kuluttajille vähemmän, kun hyvää tavaraa saa halvemmallakin. Brändääminen alueellisuudella tai siihen liittyvillä kasvatus- tai tuotantometodeilla voi olla haastavampaa. Lopulta aitojen erikoisuuksien vähenemistä, kun ei ole kannattavaa tehdä vaivalla viiniä.

    Vaan onko se sitten huono asia, jos hyvää litkua saa halvallakin? Itse kyllä ostaisin rahalla myös sitä tarhurin kädenjälkeä. Enkä pienelläkään rahalla jäädytettyä sauternesia. Mutta mistä helkutista osaan ostaa, jos en tiedä mitä siellä kellarissa on tehty?

    lokakuu 23, 2012
  2. Christina #

    Aiheesta poiketen kiinnitän huomioni viinin tarjoiluun. Kyllä viallisia viinejä vielä on ihan riittämin. Toisinaan varastoinnista johtuen eikä valmstuksesta. Nykyään vaan henkilökunta on oppinut tekemään työnsä ja tarkistavat viinin ensin. Olen aina ihmetellyt miksi mun pitäisi delegoida työni asiakkaalle, joka todennäköisesti ei ymmärrä asian pälle mitään ( koskelo poistetaan tästä ryhmästä) Sehän on sama kun lääkäri pyytäisi tulla paikalle valmiin diagnoosin kanssa

    lokakuu 23, 2012
  3. Viinipiru #

    Hieno huomio Christina, joka kontrastoituu hyvin tän mun asiakkaan vinkkelin kanssa. Jos henkilökunta osaa hommansa, asiakkaan eteen ei päädy sen paremmin huonoa viiniä kuin ruokaakaan. Kärjistettynä: pilaantuneen ravunpyrstön tunnistaminen ei kuulu asiakkaalle, miksi siis härskisti korkittuneen viinin tunnistaminen kuuluisi!

    lokakuu 23, 2012
  4. Viinipiru #

    Petri, osuvaa asetelman analyysia ja kokonaisuuden ruotimista! Summaat koko keskustelun kommentissasi.

    lokakuu 23, 2012
  5. Jussi #
      Eikös tätä olla jo nähty huonekaluteollisuudessa? Massat eivät koskaan pysty / halua satsata alkuperäiseen ikoniin, vaan hankkivat mahdollisimman lähelle pääsevän imitation. Tämä ei poista alkuperäisten design ikonien arvoa, vaikka niiden jälleenkauppiaat pelkäävät kauppaa menettävänsäkin.
    lokakuu 23, 2012
  6. Max #

    Uskon vahvasti että entry-level tuotteilla on oma paikkansa, niillä on meidän pulliaisten hyvä opetella. Kyllä ihminen on saanut paljon hyvääkin kehitystä aikaiseksi teknologialla. Arvelisin että makeiden nektarien rajallinen suosio johtuu pitkälti perinteisesti korkeista kuluttajahinnoista, ei monikaan aloita viiniharrastusta Pétrusta siemailemalla…

    lokakuu 25, 2012
  7. Jaska #

    Makeiden rajallinen suosio johtuu siitä, että ne eivät oikein istu (vielä, keep hope alive!) suomalaiseen juoma- tai ruokakulttuuriin. Molemmat edes kuukausittain jälkiruokia valmistavat kuluttajat eivät yhdessäkään oikein saa sitä kriittistä massaa aikaan, joten makeat viinit edelleenkin pölyttyvät Alkon hyllyyn, ja ottaen sen hyllypätkän lyhyyden huomioon, niin siellä on (mutulla) poikkeuksellisen paljon poistuu valikoimasta -viinejä…

    Jussin kanssa täysin sama.

    lokakuu 30, 2012

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: