Skip to content

Arkisto kohteelle

Lupa läikyttää töllössä

Noniin, se oli hauska keikaus. Ei vähiten siksi, että näin lämpiössä Marita Taavitsaisen, joka on kuulemma laulaja, sekä ministeri Maria Guzenina-Richardsonin, joka haluaisi laimentaa keppanan, koska on huolissaan huolestumisestaan, mikä koskettanee ainakin jollain tavalla vanhuksia, lapsia tai löytöeläimiä. Tunnelma lähetyksessä oli kepeä, kuten asiaan kuuluukin ja ah niin ajankohtainen beaujolais nouveau oli ylihintaista laatuunsa nähden, kuten asiaan kuuluukin.

Klikkaa kuvaa, niin pääset Maikkarin Katsomoon yytsimään pätkää!

Huomenta Suomessa huomenna

Olen Huomenta Suomessa vieraana, siis puhuvana päänä, huomenna kello 8.50 alkaen! Perjantain kunniaksi luvassa palopuheita viinin iloista.

EWBC 2012

Ei, en pysty vielä kirjoittamaan Turkin viineistä mitään järkevää. Tai kait pystyisin, mutta en sittenkään viitsi. Lähinnä siksi, että olen yhä jonkinmoisessa selviämistilassa lauantain juhlista, joiden jälkilöylyissä julkaisin kaverini ottaman kuvan illallisista, josta tuli blogin tykätyin kuva, koska siinä oli tolkuttomasti viiniä.

Lauantaina rakas siskoni menee naimisiin, joten tapausta lienee tarvetta juhlistaa. Sen jälkeen lennän kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikkaan Capetownin lähistölle, jossa rusinarypäletarhojen työntekijät juuri polttavat autoja kukkeimman kevään keskellä, koska haluaisivat kuulemma yli kuusi euroa palkkaa päivässä kahdentoista tunnin työpäivästä. Yritän väistää kepiniskuja. Maailma on sekä suhteellisen kurjuuden että absoluuttisen köyhyyden runtelema paikka.

Turkki oli opettava kokemus, koska sen viiniala on samalla tuhansia vuosia vanha, että hyvin uusi. Wines of Turkey perustettiin pari vuotta sitten. Kulttuurin ikä ei takaa laatua, vaikka pari kivaa tuottajaa löysinkin. Osallistuin erääseen paneelikeskusteluun kutsuttuna puhujana, mutta eihän siitä mitään tullut, koska olin päättänyt vaikeuttaa keskustelua ja pilata sen, missä tietenkin osittain onnistuinkin.

Etenkin pidin siitä, että pääsin maistamaan samassa konferenssissa Armenian, Georgian ja Libanonin viinejä, joiden joukosta löytyi todella kiinnostavia viinejä. Myös hyvin toisenlaisia viinejä kuin Chateau Musar.

Jamie Gooden kuva

Kyllä vain, tämä on tällainen vartissa tuotettu blogiposti, joka kaipaisi vielä toimittamista ja lihaa luiden ympärille, mitä se ei tule saamaan tällä erää, pahoittelen. Haluan silti postata parahultaisen välireportin mieluummin kuin viettää pitkittynyttä hiljaiseloa. Etenkin jos tavoittelemani Turkki-postaus jää haaveeksi häiden vieton lomassa. Totean kuitenkin, että pidin etenkin idolini Andrew Jeffordin tapaamisesta. Siinä vasta mies paikallaan.

ps. Kirjan ensimmäinen painos on piakkoin myyty loppuun. Toista painosta pukkaa. Jokaiselle kirjan ostaneelle: kiitos!

Matkalla Turkkiin

Istun paraikaa lentokoneessa, matkalla digitaalisen viinikommunikoinnin konferenssiin, EWBC:een, joka järjestetään tänä vuonna Turkin Izmirissä. Nukuin aamulla melkein tunnin pommiin, koska aivoni eivät ilmeisesti halunneet herätä aamuneljältä, mikä mutkisti lähtöäni ja toi siihen pakokauhun vivahteen. Istun nyt kuitenkin Lufthansan pehmeässä penkissä, hieman vanhentuneena, tukka sekaisin ja melko lailla epätietoisena matkalaukkuni sisällöstä, mutta siitä viis. Pääasia että liikun kohti Turkkia 800 kilometriä tunnissa.

Jos totta puhutaan, en tiedä mitä odottaa Turkin viineiltä. Aikaisempi kokemukseni niistä rajoittuu kouralliseen viiniin, joita olen juonut lähinnä Helsingin turkkilaisissa ravintoloissa. Turkki on mysteeri, viinin mentävä musta aukk lännen ja idän leikkauspisteessä.

Mikäli päättelyssä edetään induktion keinoin yleistäen rajallisesta kokemuksesta, odotettavissa lienee yhtäältä varsin modernia ja persoonatonta suuren tuotannon viiniä, toisaalta ailahtelevaa, jopa tasapainotonta viiniä, joka ilmentää Turkin viinikulttuurin ristiriitaista tolaa.

Turkilla on pidempi historia viinin parissa kuin Italialla, Kreikalla tai Ranskalla ja sadoittain(!) omia rypälelajikkeita. Sitä pidetään yhtenä viinikulttuurin kehtona. Samalla Turkin viinikulttuuria voi pitää kehittymättömänä, mikä kylläkin sopii kehtoajatukseen, jos asiaa ajattelee. Enemmistöstä maan rypäleistä valmistetaan rusinoita, ei viiniä.

Turkki on tietenkin muslimaa, vaikka eräs maallistuneimmista sellaisista onkin. Hartailijat eivät käytä alkoholia, minkä vuoksi viiniltä puuttuu sosiaalinen siunaus. Imaamien ristiretki imailua kohtaan voimistui ilmeisesti modernismin ikeessä 1900-luvulla, mikä lienee rapauttanut maan mittavaa viiniperintöä tultaessa nykypäivään. Samalla Turkki on tunnelmaltaan sekulaari yhteiskunta, jonne nautiskelu istuu ongelmitta. Paikalliset viinintekijät ovat muslimeita, joten se siitä.

Mielenkiintoinen kysymys kuuluukin, löytyykö turkkilaisten viinien joukosta helmiä; todella herkullisia viinejä? Haluan uskoa, että löytyy, mutta seuraavat päivät näyttävät löydänkö valkoista valastani. On selvää, etten kaihda vaivaa penkoessani läpi tarjontaa usean päivän ajan.

Lupauduin nukkumaan hotellin sviitissä portviiniä mukanaan kantavan portugalilaisen ja viinihullun brasilialaisen kanssa. Puhumattakaan norjalaisesta, joka ei havaintojeni mukaan saa krapulaa edes tynnyrillisestä viiniä. Suurella todennäköisyydellä kaikki myöhäisillan jatkoilu tullaan metelöimään siellä missä minä yritän nukkua. Elän toivossa, että jacuzzi sijaitsee toisessa päässä lukaalia sängystäni päin katsottuna, mutta uskoni ei ole vahva.

Kone alkaa laskeutua… Määränpää häämöttää! Jatkan kirjoittelua jahka löydän siihen aikaa jossain välissä. Tiedoksesi vielä lopuksi: Alko etsii turkkilaista viiniä kympin kategoriaan. Turkista kuullaan vielä.