Skip to content

Ostertag ja Beaucastel samalla iskulla


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vindirektin järjestämä perjantaintasting oli siinä määrin mainio startti viikonlopulle, että julkaisen kuvia maistuvimmista puteleista kirjallisen hutun kera. Tilaisuuden puheita johtivat itseoikeutetusti André Ostertag ja Mathieu Perrin, joista kumpainenkin kaatoi laseihin tilansa viinejä. Maisteltavaa kertyi pari tusinaa ja vähän päälle, laatu oli alusta loppuun poikkeuksellisen korkea. Alla muutama valittu tastingnootti omista suosikeistani. Niitä kaikki yhdistää mainio hinta-laatu-suhde.

Ostertag Riesling Fronholz 2011 25,80,-

Kiteytymä siitä mitä Riesling on parhaimmillaan: runsas olematta raskas ja keveä olematta kevyt. Vaikka hedelmää on paljon, punaista lankaa kuljettaa jäntevä rakenne. Tuoksumaailma taittaa hunajaiseen floralisuuteen. Ensitippa kielellä varmistaa, että kyseessä on viini, jolla on poikkeuksellinen balanssi. Aivot ilahtuvat ja hermoimpulssit sinkoilevat. Lopetus taittaa Ostertagille ominaiseen suolaiseen tuntumaan, mikä pitkittää kokemusta. Hinta-laatu-suhde on melkoisen kohdillaan.

Ostertag Pinot griss Zellberg 1996 48,50,-

Tältä varmasti tuoksuvat kauneimmat kukat, kun ne kuolevat. Dekadentti ajatus, mutta floraalinen nokka kantaa viitteitä iän tuomasta hedelmän kuihtumisesta ja korvaantumisesta Rieslingille ominaisella rapukekkeritillijengalla, vai miksi sitä nyt nimittelisi, mutta valtasuhde kääntyy silti ensimmäisen eduksi. Maku on öljyisään kallellaan, mutta hapokkuutta on juuri nipin napin riittämiin, jotta Ostertagille ominainen runsas, mutta ilmava tulokulma ei haittaa edes happohullua. Hapokkuuden lisäksi viinin ryhtiä kannattelee mineraalinen pohjavire, joka nousee pintaan pitkässä suolaiseen taittavassa lopetuksessa. Vuosikerta 1996 on hyvässä iskussa juuri nyt.

Perrin Gigondas La Gille 2011 24,90,-

Ota tästä tuoksusta nyt sitten selvää. Selvää on, että ensinuuhkaisu resonoi tuoksumuistissa kirvoittaen mielikuvia eräistä vaikuttavista valkoisista burgundeista, joita olen päässyt vuosien varrella maistelemaan. En silti meinaa löytää oikeita kuvailevia sanoja repertuaaristani. Mieleen piirtyy kuva kosteasta metsämättäästä, joka on havunneulasten peitossa. Tammi tekee läsnäolonsa tiettäväksi, mutta kaurakeksimäisenä poljentona, joka vaikkakin selvästi läsnäolevana, lomittuu muihin tuoksuihin. Tammensa osalta viini muistuttaa Riojan viineistä enemmän kuin Rhônen. Noniin, melkoinen alku parinkympin viinille. Makukaan ei petä. Runsaana hedelmäisyytenä starttaava viini kiristyy loppua kohden hienovaraisten tanniinien syleilyssä hennon bitteriksi, kuten hyvän viinin vain kuuluukin. Gigondas tarvitsee vielä ikää, sen palaset ovat hieman levällään ja se puhuu siksi kovalla äänellä, mutta kyseessä on jo nyt tavattoman maistuva viini.

***

Gigondas La Gille maistui suussani itse asiassa paremmalta kuin Château de Beaucastel 2010, joka ei voittanut minua varauksetta puolelleen. Jonkun mielestä eri hintaisten viinien keskenään vertaileminen on hedelmätöntä, mutta mikäli kolme kertaa hinnakkaampi viini tarjoaa vähemmän vastinetta kuin pitkälti samaa tyyliä edustava pikkuveljensä, viestin välittäminen ei ole vähempää kuin oikeutus koko viinikirjoittelun olemassaololle. Beaucastel 2010 kaipaa lisää ikää, toki, mutta ei maistamani perusteella todennäköisesti kehity viiniksi, joka onnistuu hurmaamaan minut. Jätetään näkemykseen silti erehdyksen mentävä aukko ja testataan parin vuoden päästä uudestaan, mahdollisuuksien mukaan.

Hevosen takapuolta tai nahkaisuutta ei muuten löytynyt, ei niin 2010:stä kuin vuosikerrassa 2000:kaan. Enemmänkin kyseessä oli lakritsan kanssa pelaava muheva makupommi, jossa on paljon kaikkea, myös rakennetta. Mathieu Perrinin mukaan villit aromit ovat piirre, joka ilmenee Beaucasteleissa vaihtelevasti. Toisin sanoen hän ei ollut ainakaan tältä istumalta halukas myöntämään tyylillistä muutosta talon pullotteissa, vaikka sekin lienee jonkinmoinen mahdollisuus. 2000 oli tyylikkäästi ikääntynyt suuri viini, mutta ei onnistunut nousemaan kirjoissani aivan ennakko-odotusten asettamalle tasolle, niin hyvässä kuin pahassa.

Mainitsemisen arvoisia viinejä ovat myös Perrin Vinsobres Les Cornuds 2011, joka on peräisin eräältä Etelä-Rhônen vähiten tunnetulta appelaatiolta ja tarjoaa melkoista vastinetta 17 euron hinnalleen. Diggailin myös Vielles vignes 2006:sta, joka on tehty tarhoilta, jotka jäävät nipin napin Chateauneuf-tarhojen lakisääteisen alueen ulkopuolelle, mutta noudattelevat muutoin tilan skeneä. Viini kypsyi useamman vuoden vanhoissa tammitynnyreissä ja se valmistettiin ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa. Tuotannon tarkka määrä pakeni korviltani (sori, taisin hehkuttaa viiniä vierustoverin kanssa juuri silloin kun olisi kannattanut keskittyä).

Valkoinen Beaucastel 2011 lirui lasiini ensin lievästi korkittuneena, mutta ei sytyttänyt virheettömänäkään. Floraalisuus toimii valkkareissa minulle useimmiten vain silloin kun kyse ei ole kypsästä tyylistä. Samasta syystä en niin piittaa valkoisista hermitageista tai Condrieun viineistä, vaikka poikkeuksia toki löytyy. Mainitaan vielä Ostertagin Grand Cru Muenchberg 2011, 33,60,-. Oppikirjaesimerkki paranormaalin tyylikkäästä rieslingistä, joka oli tosin vielä siinä määrin juniori, että jättäisin sen suosiolla kaappiin muutamaksi vuodeksi varttumaan. Hintansa väärti tosin jo tänään. Tuli todistetuksi jälleen kerran, ettei upeista viineistä tarvitse maksaa satkua, eikä välttämättä edes kolmea kymppiä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: