Skip to content

Eksynyt Espanjaan, osa 6

”Isoisäni aikaan Valdeorrasin lajikkeet kasvoivat sekaisin tarhoilla. Siis punaiset ja valkoiset. Niistä valmistettiin viiniä, joka oli punaisen ja valkoisen välimaastossa”, sanoo Borga Prada, Bodegas Valdesilin viimeisin sukupolvi.

Kuljemme viinitarhojen läpi tilan vanhimmalle palstalle, jonka köynnökset ovat vuodelta 1885. Käppyräiset Godellot tuottavat yhä satoa, joka pullotetaan vain magnumeihin.

”Viime vuonna emme saaneet tosin rypäleen rypälettä. Heinäkuiset rakeet olivat tennispallon kokoisia. Kamala vuosi”, hän toteaa. Alkaa sataa. Vaikka 180 kilometriä sisämaassa sijaitseva Valdeorras on Galician kuivin alua, eikö ole yhtä vehreä kuin Ribeiro tai Rias Baixas, Atlantin valtamereltä saapuvat sateet yltävät tänne saakka.

”En olisi täällä, ellen olisi syntynyt tänne. Tämä maakunta on eristynyt muusta maasta. Se on ollut samalla siunaus, koska maakunnan rypälelajikkeet ovat säilyneet”, Valdesilin sujuvaa englantia puhuva vientijohtaja Luis Nuñez sanoo. Ilmeisesti hän on käynyt maailmalla, mutta palannut takaisin kotiseuduilleen. Kukaties vuorten eristämä maakunta on valmis avautumaan maailmalle perinteisine viineineen?

20140402-101534.jpg

20140402-101447.jpg

20140402-111417.jpg

20140402-102520.jpg

Advertisements
One Comment Post a comment
  1. ano #

    osa 6?

    huhtikuu 2, 2014

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: