Skip to content

Taste of Helsinki -tärpit

Pistäydyin Taste of Helsingin avajaistilaisuudessa, söin muutaman annoksen sekä maistoin pari viiniä. En ehtinyt kokeilla kaikkien ravintoloiden ruokaa, lähinnä ajan rajallisuuden vuoksi. Muun muassa Ragun tiskillä oli hermoja raastava jono, minkä kiersin suosiolla. Maistoin noin viisitoista annosta kolmestakymmenestäviidestä, jälkiruokia en syönyt lainkaan. Niiden annosten perusteella mitä maistoin, ylisuoriutujien joukkoon nousivat selvästi Bröd, Kaskis ja Sinne. Myös Jämsenin kokkauksia kannattaa testata, etenkin jos seurasit Matin matkaa Bocuse D’Oriin. Kanankoipiannos on yllättävän lähellä helmikanasta valmistettua kisa-annosta.

Juomapuoli toimii. Poikkeat sitten Belmondolla, Samu Angelovin isännöimällä Sommelier-tiskillä tai Vindirektin samppanjabaarissa, tarjolla on mielenkiintoisia viinejä. Bissepuoli on Laitilan kontolla. Vaikka heidän Kukkonsa on ihan maistuvaa olutta, gastronominen vakio toistuu: kulinaarisessa kohtaamisessa olut jää lapsipuolen asemaan. Kukaties ensi vuonna saamme kattavamman kattauksen olutta?

Taste of Helsinki on tänäkin vuonna iskussa ja tarjoaa makuhermoja kutkuttavaa ilotulitusta. Säät ovat ennusteen mukaan erinomaiset koko tapahtuman ajan, joten osallistumista voi suositella lämpimästi sekä paatuneille että aloitteleville herkkusuille. Muutamalla kympillä syöt ja juot itsesi iloiseksi, nurmikko jalkojen alla ja sininen taivas pään päällä.

Matti Jämsen

Matti Jämsen Toast skagen, piparjuurta ja kurkkua

Patrona

Patronan ankankoipea ”MOLE MANCHAMANTELES”, maissia, paahdettua porkkanaa ja rapeaa banaania

Patrona

Patronan Savustettu naudankielitaco, avocadoa, mustapapua, korianteria ja puna sipulia

Belmondo

Belmondon prosecco sopii säähän, eikä ärsytä.

Belmondolla työskentely ei ole kärsimystä

Belmondolla työskentely ei ole kärsimystä

Matti Jämsen

Matti Jämsenin Friteerattua katajanmarjalla maustettua kanankoipea ja kuusenkerkkää Bocuse d’Or

Kaskis

Kaskiksen Ylikypsää paahdettua possunkylkeä, barbequekastiketta, varhaisperunaa ja kevätsipulia

Monsieur Clouet epämääräisessä seurassa

Monsieur Clouet epämääräisessä seurassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravinteli Bertha

Ravinteli Berthan Ruis, possu, sipuli

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bröd

Brödin Sipulilientä, vuohen gruyère moussea ja hiivaleipää.

Bröd

Brödin ”Poltettua” lohta, perunaa, kermaviiliä ja mallasleipää

Hoshito

Hoshiton Lohi Sashimi ja Ume-Kurkku Aemono

Hoshito

Hoshiton Kouji-Härkä ja Rei-Soba Wasabikastikkeella

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: