Skip to content

Posts from the ‘Argentiina’ Category

Chile Vs. Argentiina 20.9.

Kuka sanoi, ettei maanantaina voi juhlistaa elämisen sietämätöntä keveyttä? Päivähän on kuin tehty sitä varten!

Seuraavissa Viinibakkanaaleissa on luvassa hauskanpitoa, maistuvaa ruokaa ja lattariviiniä molemmille käsille. Laseihin kaadetaan muun muassa Norton Privadaa ja Rothschild Carmenère Reservaa, lautasille laitetaan ruokalaji toisensa perään, pihviviinien vaatimaa lihaisampaa apetta ja Bakkanaaleille tyypillisiä yllätyksiä unohtamatta!

Ilmoittautumiset osoitteeseen Mange Sudiin tai puh. 0207 11 8350. Lystin hinta on 68€, mikä sisältää kolme ruokalajia ja kuusi viiniä. Tule!

Kulautettu: Calafate Malbec 2008 (11,74€)

Uuden maailman viinituottajat tuntuvat äkänneeen, että viileämmän kasvualueen viinissä on sittenkin enemmän idistä, koska kuumuus latistaa kompleksisuutta. He eivät ole yksin, sillä myös keskivertokuluttajat tuntuvat äkänneen saman, mistä päästäänkin rimpsuun, jossa tuottaja äkkää, että kuluttaja äkkää, mikä tuottaa äkkäämisen: kohti kylmyyttä, kompleksisempiä viinejä ja kassakoneen kilinää.

Ei lainkaan huono kehityssuunta, jos minulta kysytään, vaikka onkin ilmeistä, että k-kirjainta ylikäytetään.

Tämä näkyy esimerkiksi Chilessä vuorten rinteille istuttamisena, mutta myös viileämpien seutujen, kuten Bio-Bion, hyödyntämisenä. Helppous ei ole enää ainoa valtti, laadun eteen ollaan valmiita työskentelemään. Pohjois-Amerikassa Oregon, Washington ja jopa Kanada ovat nousussa, ja Argentiinassa Patagonia.

Pirun lasissa on tällä kertaa patagonialainen Calafate Reserva Malbec 2008, jonka maahantuoja lähetti testattavaksi. Testataan pois.

Täyteläisessä tuoksussa on tummaa luumua, kuivattuja hedelmiä, kirsikkahilloa, hentoa mentholia, lakritsijuurta ja lihaisuutta (umamia). Nokka muistuttaa jollain tapaa Veneton Ripassoista, mikä ei ole lainkaan hullumpi vertailukohta.

Maku on pureskeltavan runsas, mutta happojensa ansiosta ryhdikäs. Tarjolla on kypsää hedelmää, mutta ei hillomaisuutta. Puolivälissä voikukan vartta muistuttava katkera komponentti valtaa hetkeksi paletin, mikä tekee viinistä mielenkiintoisemman paketin. Lopussa volttisektio läpihohkaa, mistä miinus. Ruokaa tämä kaipaa ja lihaisaa sellaista, mutta toisaalta: tästä ei enää grilliviini muutu grilliviinimmäksi, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Calafate muistuttaa Pirun päässä enemmän Etelä-Afrikan Stellenboschia kuin Argentiinan Mendozaa. Se on samaan aikaan runsas ja kompakti. Homma ei luiskahda keitettyjen makujen puolelle, mutta vääntöä ja runsautta on vaikka muille jakaa. Vaikka odotettavissa ei ole tajuntaa laajentavaa makuspektaakkelia, on kyseessä eräs kympin hujakan kovimmista grilliviineistä, jonka hinta-laatu-suhde on kunnossa.

++++/+++++

Ilmestyy hyllyille pääsiäisen tuntumissa.


Yksi ylitse muiden

Kuva 5

Olen kuluneen kuukauden aikana maistellut ja arvioinut kymmeniä Chilen ja Argentiinan viinejä, mikä lienee määrällisesti viisi kertaa enemmän kuin edeltävinä parina vuotena yhteensä. Totuuden nimissä puolisokkona toteutettu maistelu kävi hetkittäin työlääksi, etenkin kymmenennen samankaltaisen Chardonnayn tasting-notea rustatessa. Toisaalta edukkaiden lattariviinien läpikahlaaminen on ollut mielenkiintoinen kokemus, joka on toiminut tilaisuutena kohdata omat ennakkoluulonsa.

Puolisokkomaistannan tulokset ovat osittain ennakoidun kaltaiset, mutta paikoitellen yllättävät. Kukaan tuskin hämmästelee, jos sanon, että latinalaisessa maailmankolkassa 6-12 euron väliin mahtuu monenlaista vipeltäjää, eivätkä kaikki viinit ole teknisesti sillä tasolla, jolla tuottajat kernaasti mainostavat niiden olevan. Samaan hengen vetoon totean, ettei uuden maailman hinta-laatu-suhde ole läheskään aina keskimääräistä parempi. Eräät viinit ovat siinä määrin kelvottomia, että pidän niitä huonoina ostoksina. Onneksi joukkoon mahtui myös iloisia yllätyksiä.

Yksi myönteisesti yllättänyt oli kaikkien itseään kunnioittavien viiniharrastajien parjaama Gato Negro, joka ei mielestäni ansaitse mainettaan eräänä Alkon valikoiman hävyttömimpänä roskaviinien valmistajana (enpä olisi uskonut kirjoittavani postia, jossa ei morkata Gato Negroa). Ei etenkään, koska eräät tuottajat myyvät liki kympin hintaan saman tyylisuunnan viinejä, jotka häviävät teknisesti esimerkiksi Mustan Kissan Merlotille, joka oli suoraviivainen, mutta lipiteltävä viini. Toisaalta maisteluissa saattoi käydä vain hyvä tuuri; parin kuukauden päästä hyllyillä oleva erä voi maistua erilaiselta, kiitos huikeiden valmistusmäärien. Musta Kissa ei kuitenkaan ole otsikon lupaama ylisuoriutuja, vaan enemmänkin yllättävän keskinkertainen esitys halvan hintaluokan viiniksi.

Puolisokkomaistannan selkein ylisuoriutuja oli Argentiinan Graffigna, joka osoittautui jonkinlaiseksi tasting-tähdeksi. Graffignan valmistamat viinit saivat osakseen ViiniTV:n suosituksen Malbecin ja Chardonnayn kohdalla, eri päivinä ja puolisokkona. Myös tuottajan Cabernet sauvignon erottui hintaluokassaan edukseen tervaan taittavine vivahteineen, vaikkei yhtä onnistunut esitys olekaan. Graffignan taakse jäivät Tarapaca, Santa Digna, Nieto, Cono Sur, Casillero del Diablo ja monet muut.

Miltä Graffignan viinit sitten maistuvat? Ne ovat Etelä-Amerikassa yleiselle kuluttajaystävälliselle tyylille uskollisia: pyöreitä ja täynnä hedelmää, helposti lähestyttäviä ja runsaita, mutta eivät latteita tai hapottomia. Tällaisesta tyylistä joko pitää tai sitten ei. Itse huomaan sietäväni sitä todellisuudessa paremmin kuin olin itselleni uskotellut. Nämä lattariviinit eivät ole käytössäni ruokaviinejä, mutta täyttävät tehtävänsä illanistujaisissa, joissa palan painike on hyvään seuraan verrattuna sivuseikka. Kaiken kaikkiaan havaintoni oli, etteivät Chilen ja Argentiinan alle kympin punaviinit ole niin geneerisiä, kuin usein kuulee väitettävän.

Maittava laatikkoviini: Cameleon Malbec 2007

404038

Vaikka Suomen suvea on jäljellä enää niukalti, kirjoitan silti hyttystenhätistelyn ja grillauksen seuraksi sopivasta laatikkoviinistä, johon tutustuin harmikseni vasta sesongin ehtoopuolella.

Kuluneen kesän aikana olen maistanut useita laatikkoviinejä, joista yllättävän monet ovat olleet liki juomakelvottomia. Esimerkiksi espanjalainen Morada Real Barrel Aged Tempranillo (23,40€) tarjoaa varsin huonoa laatua. Mistä lie kyse? Kukaties pohjoismaisille markkinoille kannattaa kuljettaa kaikki se, mitä saksalaisetkaan eivät suostu juomaan? Laatikossa lukee suurin kirjaimin Albali. Kookkaan tuottajan kannattaisi ymmärtää, että imperiumi romahtaa huomattavasti nopeammin kuin se rakennetaan.

Sama on ollut nähtävissä myös hinnakkaimmissa tuotteissa, kuten Norjan monopolin tuottamassa Collection Valpolicella Superiore Ripassossa (39,90€), joka osoittautui hintaansa nähden huonoksi ostokseksi, vaikka viini onkin kulauteltavaa. On käynyt selväksi, että vaikka laatikkoon voi pakata maittavaa viiniä siinä missä pulloonkin, näin ei usein tehdä.

Nederburgin muhkean, maistuvan, mutta ennalta-arvattava Shiraz-Viognierin (29,80€) rinnalle löysin kuitenkin viinin, joka muistuttaa enemmän eteläafrikkalaisen tuottajan Edelroodia, vaikka onkin kotoisin toiselta mantereelta.

Argentiinalainen Cameleon Malbec 2007 (29,90€) on sävyltään rypäleelle ominaisen tumma, keskeltä lähes musta. Vaikka paketissa ilmoitetaan vain Malbec, on viini vain 85% kyseisestä rypäleestä valmistettu. Loppuosuus koostuu Cabernet sauvignonista (10%) ja Merlotista (5%).

Viinin avoin tuoksu on luumuinen, hennon mustikkainen ja mausteinen. Sitä dominoi lakritsaisuus, jossa on hieman vihertävää pippurisuutta ja jugurttisuutta. Myös tammea on tarjolla, mutta ei liikaa. Maku on musteisen paksu, paahteinen ja lakritsinen. Tanniinit ovat mehevät ja kypsät. Cameleoniin on selvästi lisätty viininvalmistuksen lopuksi happoja, kuten uudessa maailmassa on tapana (huomaat irralliset hapot kohtuullisen helposti purskuttaessasi viiniä suussasi). Tällä kertaa kihelmöivyys tuo kypsän hedelmäiseen viiniin ryhtiä, jota ilman se olisi liian pyöreä. Laatikossa lukeva ”made with organically grown grapes” tarkoittaakin vain ja ainoastaan rypäleiden kasvatusta; luomulinjaa ei uskoakseni ole jatkettu kellarin puolella.

Cameleon on laatikkoviiniksi kelpo. Se ei kaipaa marinoitua kasleria peittämään viininvalmistuksessa tehtyjä virheitä, rypäleiden heikkoa laatua tai liikaa sulfiittimäärää. On kuitenkin huomautettava, että vaikka Cameleon edustaa laatikkoviinien parhaimmistoa, ei Viinipiru tule ostamaan sitä uimasesongin ulkopuolella. Se ei ole persoonallinen, mutta virheetön ja hetkittäin jopa maukas.

Pari kohtuuhintaista Pinottia kummilta kulmilta

Näinä päivinä vain kylähullut ja eräät gallialaiset viininviljelijät väittävät, että Pinot noir olisi Burgundin yksinoikeus. Harakoille moinen nurkkapatriotismi, kokeilkoot tuuriaan ken tahtoo tämän vaikean rypälelajikkeen kanssa. Kuluttajat ratkaisevat mitkä Pinot noirit saavat jatkaa elosteluaan ja mitkä tuomitaan limboon epäonnistuneina viritelminä. Juuri tästä syystä olen karttanut useita uuden maailman Pinotteja, sillä en ole halunnut tukea viinimaailman mikkosten jatkoa. Viime kauppareissulla kaksi poikkeuksellista pullotetta kuitenkin pistivät silmiini, ja päädyin ottamaan mukaani molemmat. Oliko niihin tarttuminen virhe?

444487

Les Carabènes Pinot Noir (10,12€)
Tämä Pinot Noir on kotoisin Ranskan ”uudesta maailmasta”, eli kokeellisesta ja kuumasta Languedocista, tarkemmin sanottuna Carcassonnen linnoituskaupungin muurien kupeesta. Vaikka keskitäyteläinen viini ei ole maun pituudella pilattu, se tarjoaa tasapainoisen makukokemuksen kosiskelevin ottein. Yleiseltä fiilikseltään se muistuttaa enemmän jopa Piemonten freesejä Barberoita kuin Bourgognen sisäänpäinkääntyneitä Pinotteja. Ostan uudelleen arkiviiniksi.
+++

416797

Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo (12,34€)
Tämä viini tarjoaa maailmanlopun meininkiä, ihan kirjaimellisesti. Kyseessä on Pinot noir Argentiinan eteläkärjestä, Patagoniasta, joten lasissa piehtaroi kohtuullisen viileän alueen viini. Sen tuoksu on alkuun lukossa, mutta aukeaa dekantoimalla kohtuullisen miellyttäväksi. Maku sen sijaan on yllättävän pitkä, kukkea, vaniljainen ja hillomaisen kypsä olematta raskassoutuinen. Mukana on aavistus greipinkuorta, mutta vähemmän kuin esimerkiksi chileläisessä Punto Alton Pinot noirissa. Viini kantaa runsaan alkoholinsa komeasti. Ostan uudelleen.
++++

Maistettu: Norton Privada 2005

Piru palasi punkkupullon ajaksi viinijuurilleen Argentiinaan ja minkälaisen vastaanoton lähtökohtansa hylännyt tuhlaajapoika saikaan! Lasissa oleva viini muistuttaa osuvasti, että uudesta maailmasta löytyy muitakin hyveitä kuin lyömätön hinta per voltti–suhde.

Norton Privada (14,99€) on sävyltään tumman rubiini, taittaen hieman sinertävään purppuraan. Sen tuoksussa on kypsää boysenmarjaa, mustikkaa ja sellaista puumaista mausteisuutta, jota on tavattu kutsua seetriksi. Ketkä meistä sitten ovat oikeasti haistelleet seetripuuta ja saaneet pysyvän porttikiellon Kasvitieteelliseen puutarhaan, on aivan toinen tarina (kirottu kieli ja sen häilyvä suhde todellisuuteen). Privadan tuoksu muistuttaa moderneista bordeaux-viineistä, mutta on konsentroituneempi ja hedelmäisempi, eikä sitä  tarvitse manata esille lasista rituaalinomaisen vatkaamisen keinoin. Kuvaavaa on, että tuoksu nousee lasista nenään vaikka viini olisi jääkaappikylmää.

Viinin maku on musteisen paksu olematta kuitenkaan kuin suuhun tipahtanut samettiesirippu. Se on täyteläinen ja pyöreä, mutta ei liian notkea. Kiitos tästä kuuluu herukkaisille hapoille, jotka varmistavat, ettei esitys tyssää ennen aplodeja (herukkaisuudella tarkoitan muuten sellaista kypsien viinimarjojen maukasta hapokkuutta, mikä herauttaa veden kielelle, vastakohtana hapoille, jotka pakottavat sivistyneenkin irvistelemään julkisesti kuin raakalaismainen raparperin purija). Runsaanpuoleinen alkoholi integroituu makumaailmaan miellyttävällä tavalla. Privada ei jää höyhensarjalaiseksi myöskään tanniineissa, sillä niitä piisaa kiitettävästi. Määrällisestä paljoudestaan huolimatta tanniinit mukautuvat kaanoniin ja pysyttelevät taustalla, kunnes kuivattavat koko suun kuin pakeneva vuorovesi.

Norton Privada on runsas ja hedelmäinen ollen samaan aikaan jäntevä ja elegantti. Se on kuin kantakapakan portsari, jolla on salattu tausta baletin ja venäläisen kirjallisuuden parissa. Se muistuttaa otteiltaan naapurikylän Luigi Boscaa, mikä ei ole lainkaan vaatimaton vertailukohde. Molemmista voidaan sanoa, että ne ovat sellaisia viinejä, jollaisia monet eurooppalaiset tekisivät, jos vain voisivat.

Kenelle: Uuden maailman asukeille, sekä vanhan maailman Vasco da Gamoille
Kenelle ei: Niille, joiden mielestä viinin ja mehukatin ero löytyy alkoholimäärästä

Mikä: Uutta maailmaa parhaimmillaan Argentiinan Mendozasta