Skip to content

Posts from the ‘Australia’ Category

Vakavasti otettava australialainen

Kuinka usein australialaista viiniä maistaessa ensimmäinen ajatuksesi on ”jopas jotain, tämä viinihän huutaa muutaman vuoden kypsyttelyä”? Etenkin, jos pullolla on jo kolme vuotta vyön alla? Aivan, melkoisen harvoin.

Buller Winesin Langdon Cabernet sauvignon Merlot Petit verdotin kohdalla näin kävi.

Romanttisen siirappisia, suvun historiasta juoruilevia tai outoja ruokasuosituksia sisältäviä takaetikettejä ei yleensä pidä lukea sen enempää kuin kaukosäädinten käyttöohjeita, mutta tällä kertaa turinoinnin sulattelu antoi ajatukselle lisäpontta. Viinintekijä Richard Buller kertoo etiketissä, että viiniä sopii ikäännyttää jopa viisitoista vuotta. Uskotaan.

Eukalyptuslihapadalta (onkohan sellaista olemassa?) tuoksunsa lainannut Cabernet-vetoinen viini alkaa yllättävän freesinä, tammeltaan maltillisena, intensiivisenä ja hapokkaana, mutta kiristyy loppua kohden petit verdotin avittamana bitteriseksi tanniiniruuviksi, joka viipyilee suussa kuin tarjoilusta nautiskeleva illallisvieras, joka ei ymmärrä vihjettä aamuyön keskustelun kääntyessä taksien hintoihin.

Jollain tapaa hermostunut viini nuoressa muodossaan, uskoakseni enemmän kiinni tänään kuin tullessaan markkinoille. Matkalla kukaties suuruuteen. Herkullinen kuin himppasen liian intensiiviseksi äityvä kahvipöytäkeskustelu politiikasta, jonkalaisten ohittaminen olisi hyvän kinastelun haaskausta.

Pannaan Victorian osavaltion punaviini dekantteriin haukkaamaan happea. Kerta se on ensimmäinenkin.

Disclaimer: maahantuoja pisti pullon maistelukappaleena

Victoriaa maistelemassa

Otsikko ei edusta viiniblogien kekseliäintä kärkeä, mutta koska olen päättänyt olla käyttämättä yhteen postaukseen yli kolmeakymmentä minuuttia, se saa nyt kelvata. Omassa ennalta-arvattavassa kelvottomuudessaan siinä on itseasiassa jotain hauskaa, koska se on kuin vesitetty versio kiinnostavasta viinijournalismista ja edustaa kunniakkaasti ilmiselvien asioiden toteamisjournalismin pitkää traditiota. Nimeämisen jälkeen postaus ei voi kuin lähteä nousuun.

Tässä lyhyesti juttua tämän päivän Victoria-seminaarista, jonka Essi Avellan oli järjestänyt hotelli Kämpin tiloihin. En tuntenut tuottajista ennalta kuin kaksi. Maistettuani pari ensimmäistä valkkaria, huomasin olevani innostunut.

Victoria on Australian mantereen eteläisin osavaltio ja vastaa pinta-alaltaan suunnilleen Italiaa, vaikka tietenkin tuottaa vain murto-osan saapasmaan volyymista. Ymmärrettävästi alueelle mahtuu melkoinen kirjo erilaisia maaperiä ja mesoilmastoja. Olipa kyse sitten voimakkaasta Cabernetista tai elegantista kuohuvasta, Victoria näyttää hoitavan homman onnistuneesti. Esimerkiksi DeBortolin melkoisen mainion Patricia-kuohuviinin rypäleet tulevat 800-metrin korkeudelta, mikä selittää presentaatiossa nähdyn hullunkurisen kuvan, jossa kengut loikkivat lumisella viinitarhalla.

Australian mittapuulla kyseessä on viileä alue, mikä sopii eurooppalaiseen nokkaani Barossan järkälemäisiä Shirazeja paremmin. Tästä huolimatta Victorian viinit eivät onnistu täysin vakuuttamaan. Valkoiset ovat parhaimmillaan kiistatonta maailmanluokkaa, kuten Kooyongin Estate Chardonnay 2010, mutta eräissä punaisissa hedelmän makeus laskee hieman intoani (etenkin jos kyse on Pinot noirista). Sama ominaisuus vaivaa monissa Ranskan Languedocin viineissä, vaikka ne muutoin onnistuisivatkin miellyttämään. Puheet Victorian valkkareista sen sijaan tuntuvat pitävän kutinsa, etenkin nyt, kun järjettömistä tammiylilyönneistä ollaan päästy terävimmällä huipulla pitkälti eroon.

Eräs mielenkiintoisimmista tuottajista oli Castagna, joka käyttää onnistuneesti muun muassa Nebbioloa ja Sangiovesea sekoituksissaan. Julian Castagnan viinit eivät maistu baroloilta tai chianteilta, eivät sinne päinkään, mutta ovat tasapainoisia ja paletin puhdistavia, mitä pidän tärkeänä. Ennen kaikkea hänen viininsä ovat rakenteeltaan ilmavia, mikä on harvinainen piirre sekä Australiassa että Australian ulkopuolella. Kukaties biodynaamisuus auttaa asiassa, mene ja tiedä.

Olisikohan DeBortolin Patricia paras australialainen kuohari, jota olen maistanut?

Castagnan peruspullotteessa on idistä

Julian Castagna

Yksi maistuvimmista Shirazeista. Tuottaja valmisti myös huikeaa Chardonnayta, josta en tajunnat napata kuvaa.

Ken Pollock / BlackJack Wines

MustaJaakko maistui Pirulle

Kämp signe täynnä viiniä

Farang White

Onhan se vähän yllättävä. Nimittäin tuo blendi.

Pistäydyin tänään Farang-ravintolan nimikkovalkoviinin julkaisutilaisuudessa hörppäämässä kupillisen Farang Whitea ja snackailemassa menun valikoituja paloja (ajatuksen saattaminen kirjalliseksi lihaksi aiheuttaa minussa posttraumaattisen pavlov-reaktion, laadultaan eittämättä kroonisen, mikäli taannehtiva historiani crispy pork -yliannostusten kanssa otetaan huomioon).

Wikberg ja Hewitson. Enkä sano mitään Montosen kaljusta, koska näen siinä tulevaisuuteni.

Ravintola valmistutti tarjontaansa räätälöidyn (minkälainen viini sopii yhteen betel-lehden kanssa? ”Ei aavistustakaan, mutta ottaisin lasin sitä teidän esivalitsemaanne viiniä, herra Halla”) nimikkopunaviinin Dean Hewitsonilla reilu vuosi sitten, ja koska se otettiin varsin hyvin vastaan, ei rönsyily valkoviinin puolelle sinänsä yllätä. Tähän ennalta-arvattavuus kuitenkin loppuu. Hewitsonin kanssa yhteistyössä kehitetyn viinin lähtökohta oli herran itsensä mukaan: ”let’s make something totally different”. Siinä onnistuttiin, kahdellakin tavalla.

Etiketissä kehotetaan nauttimaan

Farang White on painokkaasta suutuntumastaan huolimatta fokusoitunut, yli kymmenen gramman jäännössokerinsa salakavalasti kantava, jäntevä valkoviini, jonka erikoinen rypälesekoitus ei toimi paperilla, mutta onnistuu paletilla. Eden Valleyn Verdelhon, Barossan Muscadellen ja Adeleide Hillsin Sauvignon blancin liitto toimii, aromaattisuus pysyy tutkan alapuolella ja maut ovat integroituneet siinä määrin, että maistelija kokee luontaista vastenmielisyyttä työsarkaansa kohtaan mikäli joutuu ehdoin tahdoin kirjaamaan aromeja saumoja ratkovin elkein. Onneksi minun ei tarvitse.

Jotta kuitenkin saatte jutun juonesta hännän verran kiinni, mainitsen yhden, limen (jota en jostain syystä osaa kutsua limetiksi), joka tarjoaa parahultaisen osviitan pullotteen tyylistä: Etelä-australialaiseksi viiniksi kyseessä on miellyttävän raikas esitys, minkä maltillinen alkoholiprosentti vahvistaa. 11 on tervetullut lukema, etenkin kuin maut ovat kauttaaltaan kypsiä eikä fenolisesta vihreydestä ole pelkoa, vaikka kyse onkin poikkeusviileän vuoden viinistä.

Viiniä on tuotettu 2500 pulloa, minkä sommelier Janne Halla laskeskelee riittävän noin vuodeksi, ellei kysyntä pääse yllättämään. Farang Whitea löytyy pian myös Gaijinista, mikäli Farangin omistajan, Matti Wikbergin, sammakkona ilmoille päätynyt lupaus täyttyy. Etsikää maistiaisenne näistä paikoista ja nauttikaa isoina kulauksina.

Lammasviini pääsiäiseksi 2011

Mitä nautiskella lampaan kanssa pääsiäisenä? Kyseessä on jokavuotinen dilemma, joka ei ratkea ilman kylmäpäistä päätöksentekoa. Apuna prosessissa toimii Viinipirun viinisuositus, Australian Barossasta ponnistava vinetto (ja jos uusiseelantilaisia on uskominen, australialaiset tuntevat lampaansa intiimisti, joten aussiviinin toimintavarmuus lienee pommin luokkaa). Klikkaa alla olevaa kuvaketta ja katso klippi. Kippis!

Hewitson ja Hel Yes

Piru kävi testaamassa Hel Yes pop upin australialaisen Dean Hewitsonin pistäydyttyä Suomessa. Laadun metsästyksestä tunnetulla Hewitsonilla on kelpo jalansija Suomen markkinoilla: hyllyvalikoimasta löytyy kolme pullotetta ja tilausvalikoimasta toiset mokomat. Australiassa suuri tapaa olla kaunista, joten on mukavaa, että tukku säännön vahvistavia poikkeuksia on päätynyt pohjolan perukoille asti: uuden maailman mielenkiintoisimmat viinit tulevat liki järjestäen Hewitsonin kaltaisilta itsenäisiltä tuottajilta, jotka eivät rakenna viinejään kuluttajatutkimusten pohjalta.

Tästä toimivat esimerkkeinä tilan Mourvedre-rypäleestä valmistetut viinit, kuten Baby Bush ja Farang-ravintolalle räätälöity Farang Shiraz Mourvèdre (joka löytyy tilausvalikomasta). Huomasin samaan syssyyn toisenkin lainalaisuuden, josta olen maininnut aiemminkin: uuden maailman tuottajien edukkaammat pullotteet tuntuivat istuvan sietämättömän nokkavaan eurooppalaispalettiini, koska pullotteen hinnan kasvaessa myös tamminupit tapaavat kääntyä kaakkoon, jolloin punaviinille elintärkeä hapokkuus peittyy puuflavorien vaippaan.

Jos haluat testata mitä oma nokkasi tuumaa, hae handellista Barossasta ponnistava Baby Bush, jonka nimi ei viittaa silmää tekevään amerikkalaiseen poliitikkosukuun, vaan köynnösten ulkonäköön. Baby Bushiin käytetyt Mourvedre-köynnökset ovat Deanin mukaan planeetan seniileimmät, joten iän tuoma käppyräisyys (joka näyttäytyy ihmisissä ylenpalttisena kärttyisyytenä asiakaspalvelutilanteissa) sallittakoon niille.

Mitä tulee ravintolakokemukseen, se oli onnistunut. Hel Yes on siinä määrin inspiroiva ja sähköistävä kokeilu, että sen kerrannaisvaikutukset kotimaiseen ravintolakenttään ovat yhtä lailla ilmeiset kuin vaikeat ennustaa. Pidän todennäköisenä, että uusia kokeiluja tullaan näkemään vielä tämän vuoden aikana. Terminä pop up alkaa olla Lontoon suunnalla ryöstökalastettu, mutta Suomessa tanner on liki koskematon. Pop up -ravintolan hienoin puoli on sen kyky avata uusia avaruuksia perinteisten taloudellisten vakioiden tuollapuolen. Konseptit, joille ei riittäisi asiakkaita useammaksi vuodeksi, voivat vetää salit täyteen rajalliseksi ajaksi, kiitos rajojarikkovien ideioiden tuoreuden ja uutuudenviehätyksen.

Hel Yesin konsepti on tunnelmaltaan kallellaan slaavilaiseen poljentoon. Idän vaikutteet ovat keskeinen osa suomalaisuutta, siitä huolimatta, että kernaasti mitätöimme niiden merkityksen. Itäinen rönsyily synnyttää kontrastin pohjoisen akselin kliiniselle eetokselle, joka on tyylikkyydestään huolimatta hetkittäin kovin eloton ja kiimaton. Suomalainen estetiikka on muutakin kuin Aallon  ja Artekin leikkauspisteessä syntynyttä minimalismia, minkä Hel Yes onnistuneesti todentaa.

Myös naapuripöydissä tunnuttiin viihtyvän. Tunnelmaa ei ainakaan pilannut se, että Vindirekt tarjosi illallisen päätteeksi pullot Hewitsonia kaikille ravintolan pöytäkunnille. Hieno sissimarkkinointiveto ja lämmin ajatus. Toivottavasti Hel Yesin Melasniemi ja kumppanit jatkavat yhtä rajojarikkovalla ja freesillä linjalla myös tulevaisuudessa.

Disclaimer: maahantuoja kustansi syömingit

Maistettu: Spinifex Papillon 2006 (28.20€)

testaaMikä: Australialainen laatupunaviini, jossa on paljon makua
Kenelle: Veristen viinien ystäville
Kenelle ei: Niille, jotka eivät usko että sarvikuono on savannin vaarallisin eläin
Hinta vs. Laatu: piru-ok1

Etelä-Australian Barossasta tuleva Domain Jardininin Spinifex Papillon koostuu kolmesta rypälelajikkeesta, joita tapaa useimmin Etelä-Ranskassa: Grenachesta, Cinsaultista ja Carignanista. Viinin iskevän nimen takaa paljastuu australialainen ruoholaji. Onneksi nimi ei tällä kertaa ole enne, sillä viini ei ole yhtä tympeä, kuin punertava maa, josta rikkaruoho versoo.

Spinefex Papillonilla on erittäin mausteinen tuoksu, jossa on pippurisuutta, tummaa kirsikkaa ja aavistus mansikkajugurttia. Maku on runsas, tekstuuriltaan musteinen, lihaisa ja pureskeltava, notkea, mutta riittävän hapokas. Yllättäen viinin paras osuus on sen mineraalinen loppumaku, jolla on suolainen reuna, mistä todella pidän.

425797

Myönnän etten ole kovinkaan tarkka tarjoilulämpötilojen suhteen. Asteen tai puolentoista eron vatvominen edustaa minulle harrastukselle tunnusomaista ekslusiivisesti triviaalin ympärillä pyörivää fakki-idiotismia, jonka viihdyttävyys on kääntäen verrannollista relevanssiin. Lämpeneminen lasissa torpedoi tarkkuusmittausten tarpeen, eikä viihdyttävien illallisten herkkää tunnelmaa sovi särkeä salpaamalla korkattuja viinejä jääkaappiin, puhumattakaan siitä silmittömästä migreenistä, jonka täydellisyydelle altistuminen aiheuttaa.

Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole tarpeesta halkoa hiuksia. Huoneen lämpöisenä Spinifexin alkoholi nousee nokkaan lakritsin saattelemana tavalla, mistä en viineissä pahemmin välitä, mutta lähempänä punaviinin oikeaa tarjoilulämpöä makuprofiili latistuu yltiöluumuisaksi ja kompleksisuus kärsii. Pienin eksperimentoinnin jälkeen valitsin korkeamman lämpötilan, koska preferoin perimmiltäni makua, vaikka olenkin usein persompi viinin tuoksulle.

Spinifex Papillon on piirun verran liian paksu, tuima ja tumma minun makuuni, mutta luonteikas, taitaen tehty viini, joka tarjoaa tarpeellisen vaihtoehdon Barossa-laakson muheville Shirazeille.

Australian viinituotanto hädässä

Riesanaan kuivuus, bulkkimaine ja laskevat vientiluvut, Australian viiniteollisuus on hätää kärsimässä. Aihe on saanut kuluneella viikolla rutkasti huomiota kirjoittajien parissa. Australian viinikurimuksesta ovat kirjoittaneet Jancis Robinson Financial Times-lehteen, New Yorki Timesin kolumnisti Eric Asimov

’The staggering success of Yellow Tail, with its kangaroo label, spawned so many imitation “critter” brands, as they were known, that at the bottom end of the market, Australia came to be seen as ubiquitous and vapid.’ – Jancis Robinson

Maistettu: Illumina Cabernet Shiraz Merlot 2008

testaaTällä kertaa lasissa on Australian edustaja, Illumina Cabernet Shiraz Merlot, joka herauttaa jäätelön ystäville vedet kielelle myös talvipakkasilla, kiitos kirsikkajäätelön, jugurtin ja vaniljan makujen. Eri asia on, onnistuuko viini houkuttelemaan ostajia hinnalla, joka on maagisen kympin vaikeammalla puolella?

Illuminalla (14,07€) on runsas nokka, joka tuoksuu juuri siltä miltä boysenmarjan, vadelman ja kirsikan laboratorioristeytys todennäköisesti maistuisi. Mausteisuutta on kosolti: lasista on löydettävissä tötteröllinen vaniljajäätelöä, pari palaa lakritsia ja eukalyptuspastillin jämät. Kokonaisuutta hallitsee kuitenkin epäpuhdas tuoksu, jota Piru karttaa karamelliakin hanakammin: aromi, jota voi kuvailla minkä tahansa käden ulottuvilla olevan hedelmän ympärille kiedotuksi tiskirätiksi, jonka nurkka ottaa tarpeetonta lämpöä hellan levystä. Rikkihän se. Tuttu piirre bulkkiviineissä, harvinainen premium-hintaluokassa.

481127

Mutta entäpä maku? Se on miellyttävän marjainen ja helposti lähestyttävä. Hedelmäisyyttä tasapainottavia happoja on tarjolla riittävästi ja ne ovat tyyliltään vedet kielelle herauttavaa laatua, mistä on vaikea olla pitämättä. Läsnä on myös tuoksussa esiintynyt lakritsi. Valitettavasti maku kallistuu kokonaisuutena siinä määrin kirsikkajäätelön puolelle, ettei nautiskelija voi olla täysin varma onko juuri nielaissut viiniä vai jäätelöä. Jos Ben & Jerry’s muutettaisiin viiniksi, se maistuisi todennäköisesti juuri näin hienostuneelta ja kohtuuttomalta. Harmillista, sillä pienellä itsehillinnällä tuottajan käsissä olisi saattanut olla miellyttävä viini.

Viinissä on lieviä teknisiä epäkohtia seurauksena rikkikäsittelystä, jonka nuori viini on saanut tuta tovi sitten. Kukaties tuottajan kannattaisi makuuttaa pulloja edes vartin verran ennen kuin laskee lapset maailmalle?

Niin kauan kuin Norton Privadan kaltaisia helmiä löytyy Alkon hyllystä liki samaan hintaan, Illuminan hinta-laatu-suhde painuu paukkupakkasen puolelle. Nimessä vihjatun valon sijasta viini tuo mukanaan valoherkkyyttä, etenkin kun tuottajan nimi on vaatimattomasti Fine Wine Australia. Mieleen nousee selittämätön ajatus pentutehtailusta. Testaa ja kerro oma näkemyksesi!

Mikä: kaakkoisaustralialainen viini, jonka kohtuullinen hinta olisi noin puolet tämän hetkisestä
Kenelle: jäätelön ystävälle
Kenelle ei: överit Ben & Jerry’s:tä vetäneelle
Hinta vs. Laatu:
piru-unhappy

ps. jotta kiihkeimmät Oz-fanaatikot säästäisivät Pirun manaukselta aborginaalien nurinperin kääntyneeseen limboon, todettakoon, että kuluneiden viikkojen miellyttävn tuttavuus oli yllättävän elegantiksi osoittautunut Hand Picked Shiraz Viognier Yalumbalta (25,80€), joka on kotoisin samoilta leveyspiireiltä.


Cape Mentelle Shiraz 2004

Pirun suhde kuumien alueiden viineihin saattaa olla blogia seuranneelle tuttu juttu: ne tuppaavat mielestäni olemaan ympäripyöreitä ja persoonattomia. Yleensä hillomaisen latteuden syynä on rypäleiden ennenaikainen kypsyminen (sokeritasoltaan), jolloin viineistä tulee niin runsaita ja notkeita, että ne saavat elefantin näyttämään sirolta. Etenkään Australian shirazit eivät ole makuuni. Ne ovat usein vahvoja, mutta selkärangattomia, kuin pullotettuja vaimonhakkaajabodareita. Seuraava viini onkin laskujeni mukaan ensimmäinen australialainen viini, joka on sivustolla esitelty. On jo korkea aika rikkoa kaava, eikö?

Cape Mentelle Shirazin (23,10) väri on tumman rubiini aina lasin reunoille saakka. Sen tuoksussa on kuivattua viikunaa, savuisuutta, lakua ja aavistus minttua. Viinin mausteinen maku on poikkeuksellisen intensiivinen, kuin laboratorio-oloissa puristettua rypälemehua. Hapokkuutta on tarjolla tyypillistä aussi-shirazia enemmän, kiitos Länsi-Australian (suurin osa viinistä tulee idästä ja etelästä) Margaret Riverin viileämmän ilmaston. Viinin tekstuuri on paksu, jopa musteinen ja sen maussa on aavistus anista (lienee sama, jonka tulkitsen mintuksi tuoksussa). Loppumaussa on tummaa suklaata.

En juurikaan pidä tällaisista viineistä, mutta joudun myöntämään, että viini on jollain tapaa varsin tasapainoinen, joskin poskettoman iso. Koska kyseessä on mitä ilmeisimmin laadukas viini, ajaudumme väistämättömästi mielipidekeskustelun suohon. De gustibus non est disputandum, kuulee sanottavan. Hyväksytään tämä antiikin aikainen hölmöys olympialaisten kunniaksi ja todetaan, että toiset tykkäävät painista, toiset taas kaikesta paitsi siitä.

Kiistämättömistä makueroista huolimatta, on tämän kaltaisen viinin kohdalla kysyttävä, voiko punaviinin nupit vääntää kaakkoon ilman että nyanssit kärsivät? Intensiivisyys tuppaa tallomaan eleganssin varpaille, kuten aussien ja jenkkien harjoittamassa konsentraatiobisneksessä, jossa suurempaa makua on metsästetty tyylikkyyden kustannuksella (aivan kuin ruoka olisi sitä parempaa, mitä enemmän siinä on mustapippuria) jo aivan liian kauan. Jos viinissä on 15 prosenttia alkoholia, ei ole vaikea arvata minkälainen määrä hedelmän runsautta tarvitaan peittämään alkoholin maku. Eräs tällaisten monsteriviinien ongelma onkin ruokien löytäminen, jotka selviävät telaketjukäsittelystä hengissä. Naudan sisäfile ainakin litistyy pannukakuksi.

Jotta asenteeni Australiaa kohtaan (jonka ihmisistä ja maisemista pidän ”G´day mate”) ei välittyisi tarpeettoman mustavalkoisena, suosittelen toista saman hintaluokan australialaista, josta pidän itse enemmän, The Islander Bark Hut Roadia. Testatkaa ja kertokaa oletteko samaa mieltä.

Kenelle: sille, joka uskoo keihäänheiton olevan voimalaji

Kenelle ei: sille, jonka mielestä viini on ruoan sidekick

Mikä: Arkadian valikoiman laatu-shiraz Australian länsipuolelta