Skip to content

Posts from the ‘Chile’ Category

Chile ei ole valmis

”Nuo? Ne ovat vain kukkuloita”, oppaanani toimiva Susana toteaa ja osoittaa sormella Santiagon miljoonakaupunkia reunustavia ja yli kahteen kilometriin kohoavia lumihuippuja samalla kun vaihtaa kaistaa moottoritiellä liiemmin peileihin katsomatta tai vilkkua käyttämättä. 

Asiat ovat suhteellisia: liikennekulttuurit, vuoret ja vuodenajat. Huimaa. Liikaa kahvia ja liian kehnoa unta. Vuorokausi sitten olin helteisessä Helsingissä, mutta talvisessa Santiagossa se tuntuu epämääräiseltä, melkein mahdottomalta. Nukuin koneessa koiranunta Atlantin ylitse, havahtuen vain hetkittäin konetta ravistelleeseen turbulenssiin, joka muistutti minua Air Francen lennon kohtalosta. Yritin olla miettimättä asiaa ja etsiä asennon, joka ei jumittaisi niskaani.

Nälkä kurnii vatsanpohjassa, koska en syönyt lentokoneessa. Avasin kyllä annoksen foliokannen, mutta rohkeuteni suli kun näin annoksen. Tyydyin tökkimään lihapullia haarukalla laittamatta niitä suuhuni. Syöminen saa silti odottaa, sillä tänne asti ei tultu turhan takia. Tulin maistelemaan viiniä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laama hengaa Montesilla

Näissä tunnelmissa alkoi ensimmäinen matkani Chileen, joka on juuri päättymässä. Vastoin ennakko-oletuksiani, huomasin inspiroituvani reissun aikana useasti. Jokin Chilen tilanteessa sai aivoni hyrräämään, minkä vuoksi olen käyttänyt kuluneet päivät paitsi oppien uutta maan viineistä, myös pyrkien ymmärtämään omaa reaktiotani. Nyt, istuessani Santiagon lentokentällä, tuntemukseni ovat seitsemän päivän päätteeksi yllättävän kirkkaat. Näkemykseni Chilen viineistä on löytänyt uomansa.

Olenko kokemani jälkeen Chilen viinien vannoutunut puolestapuhuja? En ole, en ainakaan vielä. Annan esimerkkejä. En syty liekkeihin Chilen arvostetuimmasta viinityylistäni, Maipo-laakson tuhdista ja minttuisesta Cabernet sauvignonista. Enkä edelleenkään pidä Carmenere-lajiketta kovinkaan mielenkiintoisena, vaikka se onkin parhaimmillaan suuntäyttävä ja mehevä (ja kohtuu usein vapaa paprikamaisista pyratsiini-aromeista, mikäli sadonkorjuu tehdään vasta toukokuussa).

Lisäksi pidän harmillisena, että useat tasokkaatkin tilat tuottavat keskikelvotonta laatikkoviiniä pohjoismaiden monopolien tarpeisiin. Edullisten viinien valmistaminen viinikauppojen alahyllyille ei ole tuottajille mikään rahasampo, sillä voittomarginaalit ovat liki olemattomia kovan kilpailun ikeessä. Samalla volyymibisnes nakertaa nurkasta Chile-brandin arvoa, tehden laatukehityksen jalkauttamisesta kuluttajien mieliin vaikeaa.

Monet viinitalot tuottavat varsin kaupallisen tyylisiä viinejä, osin suotta. Tämä ei tarkoita, että he valmistaisivat parhaita mahdollisia viinejä tarjolla olevasta rypälemateriaalista, vaan enemmänkin, että he valmistavat siitä viinejä, joka eivät ärsytä edes sellaista kuluttajaa, jolla on kehno maku. Koska kaikkien miellyttäminen ei ole mahdollista, paatuneimmat viiniharrastajat jäävät useimmiten sormenlämpöisiksi pehmeän, pyöreän ja makeilevan lopputuloksen edessä (pisteet Vina Maipolle siitä, että heidän edullisimmatkin punaviinit ovat kuivia). Pahimmillaan kyse on raaka-aineen turmelemisesta kellarissa. Tankkinäyte voi olla kohtuullisen puhdaspiirteinen ja maistuva, mutta lopputulos vaatimaton.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arestin punaista maata Curicossa

Jotta Chile voi nousta laatulupauksensa kanssa seuraavalle tasolle, sen täytyy irtautua oman imagonsa painovoimasta. Muutoksen viimeiset avaimet ovat kuluttajien käsissä, sillä viiniala on lopulta markkinoiden panttivanki siinä missä muutkin hyödykemarkkinoilla toimivat yritykset. Selvää on, että talot pystyisivät tuottamaan yhä enemmän laatuviinejä, mikäli kuluttajat suostuisivat siihen. Kyse on voittopuolisesti tuottajien itse itselleen aiheuttamasta asiantolasta, mutta se ei tarkoita, että aikoinaan tehty valinta lähestyä markkinoita hinta edellä olisi yhä tänään perusteltua.

Toisaalta on tärkeää kysyä, suhtaudunko Chilen viineihin yhä yhtä skeptisesti kuin pakatessani Santiagon talveen soveltuvia vaatteita matkalaukkuuni viikko sitten? En lainkaan. Oivalsin päivien aikana, että konkistadoreista asti juontuvasta viinihistoriasta huolimatta Chilen viinikulttuuri on ennen kaikkea tavattoman nuorta. Viiniteollisuuden merkittävimmät askeleet ovat tuskin 20 vuotta vanhoja. Se on lyhyt aika verrattuna moniin muihin viiniä tuottaviin maihin ja merkitsee Chilen kohdalla erityisyyttä. Nuoruus on epävarmuutta, hahmottomuutta, äänen etsimistä ja häivähdyksiä hämärän tulevaisuuden mahdollisesta kirkkaudesta. Mitä nuoruus on, ellei keskeneräisyyttä, mutta myös siitä kumpuavia mahdollisuuksia?

Chilen viinikulttuurin nuoresta iästä kertovat minua taitavammin muun muassa seuraavat anekdootit. Kun ikoniviinien valmistus yleistyi 1990-luvun loppupuolella, tuottajat eivät säästäneet pulloja omiin kirjastoihinsa, kuten on yleisesti tapana. Se ei kait juolahtanut kenenkään mieleen, koska ihmiset olivat iloisia, että jotkut halusivat ostaa pullot viimeistä myöten, vieläpä hyvään hintaan. Tämä johti hullunkuriseen asetelmaan. Kuohuvista tunnettu, mutta myös laadukkaita puna- ja valkoviinejä tuottava Valdivieso joutui ostamaan ikoniviiniään, solero-ajatuksella valmistettua, jopa 15:sta vuosikerrasta rakentuvaa Caballo locoa jälleenmyyjiltä markkinahintaan. Asetelma on absurdi. Ensin tuottaja valmistaa viinin ja myy sen hyvällä voitolla jälleenmyyjille. Sitten hän tuhlaa voitot ostamalla pulloja takaisin myyntihintaa kalliimmalla.

IMG_8680

Cono Surin etiketeistä tutuilla pyörillä voi ajella viinitarhoilla

Toinen esimerkki viiniteollisuuden kasvupyrähdyksestä. Cono Surin lahjakas viinintekijä Matia Rios kertoi, että ennen vuotta 1999 ja Cono Surin aloittamaa Pinot-mullistusta chileläinen Pinot noir valmistettiin Cabernet sauvignonin reseptillä. Pinotin herkkää luonnetta ei ymmärretty. Se tarkoitti pyrkimystä maksimaaliseen uutokseen; tummaan väriin ja täyteläiseen suutuntumaan. Lopputuloksena syntyi viiniä, joka ei maistunut Pinot noirille, vaan enemmänkin sipulihillolle. Sittemmin Chile on oppinut valmistamaan lajiketta sen kaipaamalla kevyellä kosketuksella, mistä toimivat esimerkkeinä muun muassa Cono Surin mainio 20 Barrels Pinot noir sekä käsityönä alusta loppuun valmistettu Ocio. Se on suuntäyttävä, mutta ilmava, tarkkapiirteinen viini, joka leijailee paletin poikki jättäen jälkeensä hennon ikenien kiristelyn, mikä toimii katkerana muistutuksena siitä, että kulaus meni jo.

On huomattava, että vaikka jotkut edelleen valmistavat  ylikypsää, tummanpuhuvaa ja hillomaista Pinot noiria, oikein valmistetusta Pinotista on tullut ilmiö. Muutoksen nopeudesta kertoo se, että ennen Pinot valmistettiin kuin tuhti Cabernet, mutta nyt monet valmistavat myös Syrahin Pinotin nykytyylillä.

Kehitys näkyy selkeästi muun muassa Castillo de Molinan puhdaspiirteisissä ja kulauteltavissa pinot noireissa, jotka ovat niittäneet suosiota myös Suomessa. Lämpimästä Curicosta ponnistavaa Molinaa mielenkiintoisempi tuottaja on kuitenkin Maycas Del Limari, joka on osa Concha y Toron kaikkialle rönsyilevää pörssiyritystä. Kyseessä on premium-laatuun keskittynyt viinitila, joka tuottaa vuosittain vain 20.000 laatikollista viiniä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vina San Pedron jättitarhan rypäleet kasvavat uskomattomassa paikassa

Paikallistin neljä muutosvoimaa, jotka muovaavat Chilen viiniteollisuutta tällä hetkellä ja tekevät Chilestä viinihullulle mielenkiintoisen maan. Maycas del Limarissa kiteytyvät ne kaikki, joten esittelen ne heidän kauttaan.

1. Sadonkorjuun aikaistuminen

Viinintekijä Marcelo Papan mukaan Maycasin tyyli on kehittynyt Limarin alueen mukana, mikä on johtanut Limarin tunnistettavan tyylin syntyyn. Vuonna 2007 Maycasin viinit edustivat kypsempää tyyliä, mutta samaa ei voi sanoa vuosikerrasta 2013. Chardonnay kerättiin aiemmin maaliskuun ensimmäisellä viikolla, mutta nyt helmikuun puolessa välissä. Sanon asian vielä selvemmin: kyse on sadonkorjuun aikaistamisesta kolmella viikolla muutamassa vuodessa. Tällä on luonnollisesti melko radikaaleja vaikutuksia viinien tyyliin. Se tarkoittaa raikkautta sekä runsaampaa, kirkkaampana soivaa hapokkuutta ja hillitympää, vähemmän kypsää hedelmää. Toisin sanoen rakenteen lisäämistä hedelmän kustannuksella, mikä tarkoittaa Chilen tapauksessa tasapainon löytymistä tai vielä selvemmin sanottuna, parempaa viiniä. On melko kuvaavaa, että Maycasin Sumaq Chardonnay 2013 on lähempänä tuorepuristetun limetin makumaailmaa kuin trooppista hedelmäisyyttä, mutta keikkuu kielellä silti sekä jäntevänä että tarkkapiirteisenä.

Maycas del Limarin Sumaq Pinot noir 2013 on heleä ja hapokas Pinot noir, jonka hinta olisi monopolivalikoimassa ilmeisesti naurettavat 11 euroa. Näin hyvää pinotia ei saa oman rajallisen kokemukseni perusteella kympillä oikein mistään. Ranskalainen Pinot on lähtökohtaisesti arvokkaampi burgundissa, Alsacessa sekä Loiressa, kalifornialainen Pinot tuohon hintaan soppamaista ja uusiseelantilainen toisinaan greippimäistä, mistä tulee mieleen steroideja napsinut saksalainen Spätburgunder, jota ei sitäkään löydä Suomen ilmastossa kymmenellä eurolla.

2. Tammenkäytön vähentäminen

Muistan maistaneeni Maycas del Limarin aiempia vuosikertoja kotimaan kamaralla ja havainneeni etenkin Chardonnayt laadukkaiksi viineiksi. Kynnyskysymykseksi muodostui trooppisuuden kanssa flirttailleen hedelmän lisäksi tammenkäyttö, joka veti maton laadukkaiden viinien alta. Tilanne on muuttunut, sillä tammen makua ei enää pidetä itseisarvoisena osana makumaailmaa. Chile on siirtynyt viininvalmistuksessaan pykälän verran kohti Vanhaa maailmaa, mikä on mielestäni oikea suunta. Maycasin kalleimmissa viineissä tammi maistuu edelleen, mikä on yleinen ongelma kehittyvillä viinialueilla. Muutoksen suunta herättää silti minussa orastavaa riemua, etenkin tietäen, että pian markkinoille tupsahtava vuosikerta 2013 oli Limarissa tavanomaistakin viileämpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vikin uudenkarheat viininvalmistusfasiliteetit tekevät vaikutuksen vaudetehtuurillaan

3. Lajikkeiden istuttaminen niille sopiville paikkoihin

2000-luvun alussa Chilen köynnökset istutettiin lähinnä markkinavetoisesti: jos kuluttajat olivat janoisia Pinot noirille, sitä istutettiin paikkoihin, joissa oli vain hetkeä aiemmin kasvanut Merlotia. Lopputulokset on helppo arvata. Valtameren viilentämän Limarin maaperä on kalkkipitoinen, sää muuta Chileä pilvisempi etenkin aamuisin ja ilmasto niin viileä, ettei Merlot kypsy siellä. Maycas kasvattaa alueella vain Chardonnayta, Pinot noiria ja hieman Syrahia (joka ei tuota mielestäni yhtä innostavia tuloksia kuin kaksi edellistä). Suunta on silti selvä: markkinavetoisesta valintatavasta laatulähtöiseen ja lajikevetoiseen.

4. Uusien viinialueiden löytäminen

Valtaosa Chilen viinistä kasvaa maan keskiosan tasangoilla, joilla rypäleet kypsyvät käytännössä ongelmitta vuodesta toiseen. Viljelyn helppous ei useimmiten käänny juojan nautinnoksi, sillä lievän stressin pauloissa ponnisteleva köynnös tuottaa laadukkaampia lopputuloksia kuin holhoamisen laitostama serkkunsa. Laatua metsästävät tuottajat ovat toki huomanneet tämän jo pitkän aikaa sitten ja alkaneet kartoittamaan uusia viljelyalueita. Me saamme nauttia tänään lopputuloksista. Yhteistä uusille alueille on niiden viileys, mikä tarkoittaa Chilen tapauksessa siirtymistä lähemmäksi valtamerta tai vaihtoehtoisesti korkeammalle meren pinnasta, käytännössä useimmiten Andien vuoriston juurelle.

Montesilla on mielenkiintoinen sarja eri puolilta Chileä tulevia pienen skaalan viinejä, joita yhdistää Outer limits –nimike. Kyse on osittain kokeellisesta uusien huippualueiden löytämisestä. D.O. Zapallarin alueella tuotettua Sauvignon blanc teki vaikutuksen. Siinä missä hittialue Leydan Sauvignon blanc maistuu ja tuoksuu samankaltaiselta kuin Uuden Seelannin Marlboroughin viinit, Zapallarin Sauvignon blanc on kalkkinen, piukea, hillitty ja pitkääkin pidempi. Se muistuttaa itseasiassa Sancerren parhaimmistoa ja tuntuu ilmentävän maaperäänsä, siinä missä Leydan alueella tuotettu Sauvignon blanc perustuu lähinnä lajikkeelle tyypilliseen primäärihedelmään.

Uusien alueiden kategoriassa on mainittava on myös norjalaisen pörssikeinottelijan tyhjästä rakennuttama Vik, joka hakee kunnianhimossa vertaansa. Millahaussa sijaitsevat liki neljän sadan hehtaarin ensimmäiset tarhat istutettiin vuonnav vasta 2007. Vikin vaatimaton päämäärä on tuottaa maailman parasta viiniä. Bordeauxin suuntaan nyökkäävä punaviini onnistuukin siinä missä monet chileläiset ikoniviinit eivät: se on kaikessa mahtailevuudessaan tasapainoinen super premium -viini. Jään odottamaan miten amerikkalainen lehdistö ottaa sadan euron hintalapulla varustetun viinin vastaan, jahka se lanseerataan heille myöhemmin Vikin tarkkaan suunnitellun strategian mukaisesti.

Chilestä ei kannata vuonna 2014 kirjoittaa mainitsematta MOVIa, itsenäisistä pientuottajista koostuvaa järjestöä, joka kerää par aikaa paljon huomiota kansainvälisessä keskustelussa. Unohda keinokastelu, suuret satomäärät tai massoja miellyttävä makumaailma. MOVI vastaa 0.05%:a Chilen viinien viennistä, mutta toimii kiehtovana kurkistusreikänä sille, mitä chileläinen viini voi myös olla. Liikkeen saama huomio on ymmärrettävä, sillä juuri MOVIn kaltaista ruohonjuuriliikehdintää Chile kaipaa uudistuakseen myös kaupallisella tasolla.

Image

Chilen viiniskenen tunnelma on omalaatuinen yhdistelmä valtavaa mittakaavaa ja poikkeuksellista maanläheisyyttä. Viinintekijät puhuvat asioista ihailtavan suoraan toimittajalle.

Neljän muutosvoiman kourissa Chilestä tullaan näkemään tulevaisuudessa yhä enemmän mielenkiintoista viiniä, joka elähdyttää myös vaativampaa viininlipittelijää. Kyseessä ei silti ole taikasauva, jonka heilautus voi tehdä vaatimattomasta viinistä mielenkiintoista. Siinä missä sadonkorjuuta voi aikaistaa, tammenkäyttöä parantaa, lajikkeita istuttaa niille sopiviin paikkoihin ja uusia alueita löytää, kaikkein tärkeimpään asiaan niillä ei ole vaikutusta. Jos köynnökset kasvavat maaperällä, jolla ei ole rahkeita kantaa mielenkiintoista hedelmää, lopputulos on vaillinainen.

On perusteltua kysyä, tarvitseeko Chilen tulevaisuudessa valmistaa yhtä paljon viiniä kuin tänään? Kukaties viidentoista vuoden päästä eräillä nykyisillä palstoilla kasvaa viiniköynnösten sijasta peruna, eikä kukkaan puhjenneiden laatualueiden tyyleistä innostunut viinimaailma enää muista aikaa, jolloin Chile tunnettiin lähinnä edullisista viineistä?

Chile ei ole vielä valmis ja se on hyvä asia. Se ei ole kehittynyt kypsäksi, vaan hakee yhä muotoaan. Eräs asia on selvä: chileläiset viinintuottajat eivät aio jäädä historiankirjoihin massaviinintuottajina. Siihen heillä on aivan liikaa lahjakkuutta, kunnianhimoa ja luonnon suomia mahdollisuuksia. Tämän vuoksi Chilen sijaintia massaviinin ja laatuviinin rajapinnalla ei ole tarvetta alleviivata permanent-tussilla, sillä keskeneräisyys tarkoittaa Chilen tapauksessa ennen kaikkea kartoittamattomia ja käyttämättömiä mahdollisuuksia, joilla tulee olemaan perusteellisia vaikutuksia viinien laatuun. Jos nykyisyys katsotaan parhaaksi ennusteeksi tulevalle, Chilen viinien tilanne näyttää valoisalta.

Lentokentän kuulutuksesta päätellen minun on aika hyvästellä Chilen talvi ja suunnata takaisin kesäiseen Eurooppaan. Kuten tämä yhtenä ryöpytyksenä syntynyt artikkeli omalta osaltaan osoittaa, olen matkan varrella paitsi inspiroitunut, myös imenyt itseeni hieman ymmärrystä ja pureskellut tuota tietoa uuteen muotoon. Sain Chileltä ajatuksilleni itseasiassa enemmän virikkeitä kuin osasin odottaa tässä kohden viinikirjoittajan taipalettani, mikä ilahduttaa minua mittaansa enemmän. Tulen seuraamaan Chilen kehitystä jatkossa tarkalla silmällä, toiselta puolelta maapalloa, uudenlaisen innostuksen siivittämänä.

Click this for an English version of the article

Chile kuvina

IMG_8645

Vin San Pedron omistama maailman suurin yksittäinen viinitarha, joka on 1100 hehtaarin kokoinen. Rypäleet päätyvät muun muassa Gato Negroon. Järkyttävä mittakaava, kaunis maisema.

IMG_8646

Valdivieso on etenkin kuplivistaan tunnettu talo, jonka makeileva rosé sec on räätälöity Suomen markkinoille. He itse korvaisivat sen mielellään brutilla, mistä on helppo olla samaa mieltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Concha y Toron kellarista löytyy piru.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tynnyreitä yhteensä 4500 hehtaaria omistavan Vina San Pedron kellarissa. Melkoisia numeroita.

IMG_8648

Matia Rio on Cono Surin hauska, lahjakas ja bullshit -vapaa viinintekijä. Talon Ocio on vaikuttava pinot noir.

IMG_8651

Cono sur käyttää hanhia torjumaan paikallista tuholaiskuoriaista. Kuoriainen houkutellaan köynnöksen varteen öljyn ja valkosipulin avulla, minkä jälkeen hanhi hoitaa loput.

IMG_8653

Cono surin kellarit, taustalla viinitarhat ja Chilessä aina läsnäolevat vuoret

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarhat jatkuvat silmän kantamattomiin. Hehtaari kustantaa 30.000 euroa ja pörssiyhtiön suurimmat omistajat ovat samoja perheitä, joilla on rahaa kiinni myös Chilen BKT:n kannalta olennaisessa kaivosteollisuudessa. Vaikka Chile on monella tapaa lattareiden priimusoppilas, varallisuus on yhä varsin keskittynyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valdivieso valmistaa myös valkoviiniä ja punaviiniä ja haluaisi tulla tunnetuksi myös niistä. Toisaalta, Chilessä on paraikaa kuohuviinibuumi, mikä sopii tunnetuimmalle kuoharivalmistajalle.

Photo 4.8.2014 7.35.34

Andit, auringonnousu ja lentokoneen ikkuna. Tällaiseen maisemaan herääminen ei kirpaise.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Devil’s collection on perus-Casilleroa pykälää kalliimpi ja harppausta maistuvampi sarja.

IMG_8650

Pyöräselfie pyöräetiketeistään tunnetulla viinitilalla.




Ja näin se alkoi

Huomenta Suomen viinihommat potkaistiin aamulla käyntiin. Nukuin yön huonosti, mutta studiossa jännitys ei enää rieponut. Ei vaikka tungin elämäni ensimmäistä kertaan korvaan napin, josta kuiskittiin ohjaamon puolelta aikamääreitä. Spennaus katosi tekemisen ilon myötä, kuten sillä näyttäisi olevan tapana, silloin kun seikkaillaan epämukavuusalueella herkullisuuden piiskaamana.

Homman nimi on viinikulttuurin levittäminen ja viinin popularisoiminen. Tästä syystä halusin startata edukkailla viineillä. Toinen puteli on huokeaan hintaansa nähden löytö, toinen pienoinen pettymys. Jatkossa suositellut viinit seilannevat halvan ja premiumin välimaastossa, painottuen valikoiman edukkaampaan päähän, edellä mainituista syistä.

Pääset katsomaan ensimmäisen osion klikkaamalla allaolevaa kuvaketta. Terävä kokkaa sieniä ja Koskelo vetelee viiniä. Toinen osio ilmestyy nettiin myöhemmin Huomenta Suomen muodossa. Tsekkaa se, jos haluat nähdä mitä mieltä pöydässä istuvat olivat safkasta ja viinistä. Ensi torstaina taas uudet viinit, uusi kokki ja uusi safka, mutta sama vanha piru!

522398_674719352556675_229032729_n

Suu makeaksi

Teknologian kehittyminen ja tieteellisen tiedon karttuminen ovat muuttaneet viinimaailmaa viidessä kymmenessä vuodessa enemmän kuin edeltäneinä viitenä satana. Niiden ansiosta tasalaatuisuus ei ole enää onnistuneen arpapelin tai elämänmittaisen tietopääoman kartuttamisen lopputuote, vaan oikeaoppisen valmistusprosessin hallittu lopputulos. Teknisesti virheetöntä viiniä on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Suhteellisen ripeällä kehityksellä on seurauksensa. Kulttuuri laahaa teknologian perässä. Esimerkiksi viinin maistattaminen ravintolassa on tätä nykyä ennen kaikkea menneistä ajoista muistuttava rituaali, joka on tyhjentynyt merkityksestään kuin seuraavaa vappua vartova ilmapallo.

Teknisesti virheellisiä pulloja on liikkeellä monin verroin vähemmän kuin takavuosina. Jokaisen lasillisen erilinen maistattaminen on lähinnä seremoniaan osallistuvien ihmisten ajanhukkaa, jos pahasti sanotaan ja miksipä ei sanottaisi, jos se pitää paikkaansa. Koska viini on kunnossa liki sataprosenttisella todennäköisyydellä, maistattaminen  vertautuu asetelmaan, jossa taksinkuljettajan odotetaan demonstroivan auton jarrujen toiminta ennen jokaisen kyydin alkua. Näytelmän hullunkurisuutta ei ainakaan vähennä se, että enemmistö asiakkaista ei edes tiedä miksi viiniä maistatetaan.

En ole tainnut saada ravintolassa virheellistä viiniä lasiini kahteen vuoteen, vaikka syön ulkona aina kun kerkeän ja vain kehtaan, kuten Facebook-sivujani seuraavat ovat saattaneet huomata. Jos lasiini ilmestyy yllättäen vastenmielisen makuista viiniä, pyydän tarjoilijaa vaihtamaan sen tarpeen ilmetessä. Marssijärjestys on mielestäni melko johdonmukainen; enhän esimaista ruoka-annoksiakaan.

Joka tapauksessa, takaisin aiheeseen viivyttelemättä. Kategoria, jossa viime vuosikymmenten teknologinen kehitys näkyy kukaties kaikkein selvimmiten, on makea viini.

Männävuosina jalohomeisista rypäleistä valmistettuja makeita viinejä saatiin vuodesta toiseen vain muutamasta paikasta maailmassa, joista Ranskan Sauternes on tunnetuin. Muualla jalohometta ilmaantui rypäleisiin joinakin vuosikertoina, jolloin se nähtiin joko vitsauksena tai siunauksena, hieman viinityylistä riippuen. Lähtökohtaisesti jalohomeisista rypäleistä tuotetut makeat viinit olivat harvojen herkkua, koska viinejä tuotettiin kohtuullisen vähän.

Ajat ovat muuttuneet ja käsitykset murtuneet. 2012 kuluttaja voi marssia lähihandelliin ja ostaa kymmenellä eurolla makean viinin, joka on teknisesti virheetön, jopa herkullinen ja valmistettu yllättävässä paikassa.

Darling Cellarsin Premium Noble Late Harvest on tästä Alkon osuvin esimerkki. Se on valmistettu 60% jalohomeisista rypäleistä Atlantin vaikutuspiirin merellisessä ilmastossa, jolle tyypillinen aamukosteus ja syksyn sateet mahdollistavat jalohomeen kehittymisen köynnöksiin kasvukauden loppupuolella.

Koska jalohomeiset viinit eivät ole kovinkaan perinteinen Kapkaupungin lähistön tuotekategoria, pidän mahdollisena, että alkujaan luonnon synnyttämää jalohometta tartutetaan tarhan rypäleisiin, kosteudesta pidetään huolta kastelun avulla ja hometta mahdollisesti ruokitaan jollain tapaa sadonkorjuun lähestyessä, joskin riennän ensimmäisenä lisäämään, ettei minulla oikeasti ole mitään ymmärrystä tämänkaltaisesta botrytis-tekniikasta, joten jorinani voi jättää täysin omaan arvoonsa.

Heitetään silti vähän lisää löylyä kiukaalle, koska ajatus moisesta sattuu miellyttämään minua tätä kirjoittaessani. Rypäleet saattavat vallan hyvin käydä ennen puristusta läpi kryoekstraktiona tunnetun jäädytyskäsittelyn, joka poistaa niistä vettä ja siten konsentroi viiniä nostaen luonnollisesti samalla lopputuotteen sokeritasoa. Tämä täysin sallittu menetelmä on yleistynyt verrattain lyhyessä ajassa siinä määrin rivakasti, että vastaan tulee jo jääviinejä, jotka on valmistettu Espanjan auringon alla kypsyneistä rypäleistä. Siitä voi kait päätellä jotain.

Koska tämän kaltaiset teknologiat rikkovat romanttista mielikuvaamme viinistä, on ymmärrettävää, etteivät viinintuottajat kirjoita etiketteihin kissankokoisin kirjaimin käyttämiään tuoreita teknologioita.

Kryoekstraktion käyttö ei rajoitu uuteen maailmaan tai edulliseen hintatasoon. Myös Sauternesissa käytetään kryoekstraktiota nykyään vähintäänkin huonoina vuosikertoina, kukaties myös parempina. Mualimo muuttuu eskoseni.

Mikäli pidämme viinin makua mittarina, uusien tekniikoiden esiinmarssi on lopulta kuluttajan etu, koska laadukkaita tuotteita pystytään tuottamaan edullisella kulurakenteella. Kuluttaja toki haluaisi ostaa vain sympaattisen pieniltä perhetiloilta tulevia romanttisesti oikeaoppisia tuotteita, mikä johdattelee suuren skaalan viinintuottajat markkinoimaan tuotteitaan ennemmin auringolla ja puhtaalla luonnolla kuin kryoekstraktiolla ja laboratoriolaadulla.

Itse suhtaudun asetelman muutokseen tyylilleni uskollisena ristiriitaisesti, sillä vaikka näen kehityksen hedelmien herkullisuuden, olen toisaalta taipuvainen näkemään taivaanrannassa myös uhkia, jotka saattavat aktualisoitua perinteisten viinien saralla teknologisoitumiskehityksen ja kaupallisuuden ikeessä. Kaltevana pintana tunnetun argumenttivirheen perinteitä kunnioittaen pelkään, että teolliset menetelmät saattavat typistää viinin poikkeuksellista rikkautta levitessään pientenkin tilojen kellareihin. Tämän vuoksi olen penännyt jo pidemmän aikaa viinituotantoon lisää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, mutta se on toinen tarina.

Ambivalenteista aatoksistani huolimatta, asialle ei mahda mitään: Premium Noble Late Harvest on varsin herkullinen viini, jonka hinta-laatu-suhde on erinomainen. Sen hurja hapokkuus löytää vastineensa 120 gramman makeudesta, joka jättää suuhun miellyttävän makeudun tunnun tahmaamatta sitä kuitenkaan siirappimaiseksi. Suosittelen testaamaan ennakkoluulottomasti. Ellen täysin erehdy, kyseessä on eräs Alkon valikoiman parhaimman hinta-laatu-suhteen viineistä.

Toinen esimerkki edukkaasta, mutta maukkaasta tahmeasta viinistä saapuu Chilen suunnalta. Emiliana Late Harvest Sauvignon Blancin hinta on saatu painettua alle maagisen kymmenen euron rajan, mikä on yllättävää viinin laatuun nähden, etenkin kun otetaan huomioon, että kyseessä on biodynaamisin opein viljelty viinitarha, mikä tarkoittaa käytännössä suurempaa määrää työtunteja köynnösten parissa.

Kyllä, viini on todella valmistettu Sauvignon blancista, josta en yleisesti välitä, mutta aivan kuten Sauternesin herkullisissa viineissä, Sauvignon blanc toimii tässäkin makeassa viinissä komeasti. Ja kyllä vain, viini tulee Chilestä, jonka viinejä olen perinteisesti rakastanut sorsia paatuneen elitistisenä viinisnobina. Olen aseeton, sillä Emiliana tarjoaa hyvää vastinetta kukkaron nyörien hölläämiselle. Hunajaisena ja trooppisena starttaava viini päättyy miellyttävään katkeron puraisuun, josta huomaan hetken pohdinnan päätteeksi syttyväni. Kyseessä on pehmeänä liukuva jälkiruokaviini, jossa ei ole liikaa makeutta tukkimassa makumaailmaa.

Nyt lienee jo korkea aika ottaa syntisten makeiden viinien maailma haltuun.

Disclaimer: maahantuoja lähetti Emilianan näytepullona.

Näytepätkää kirjasta: Chile

Mika Wistin kuvitusta

 Chile on onkimadon mallinen Etelä-Amerikan maa ja vähintään yhtä pitkä kuin kapea kokoelma erilaisia ilmastovyöhykkeitä, jotka sijaitsevat pääasiallisesti Tyynenvaltameren ja Andien vuoriston välisessä puristuksessa. Jotta maan pituudesta saisi paremmin käsityksen, ajattele mielessäsi onkimatoa, ja venytä se sitten Helsingin Tuomiokirkon portailta Saharan hiekkadyyneille saakka, niin ymmärrät kuinka pitkästä maasta puhumme.

Chilen viininviljely keskittyy 32:n ja 38:n leveyspiirin väliselle kaistaleelle, ennen kaikkea pääkaupunki Santiagon ympäristön Central Valleyhin, joka puolestaan jakautuu kolmeen ala-alueeseen, joista Maipo on suomalaisille varsin tuttu, koska sen niminen viini on maan kolmanneksi ostetuin punaviini. Sitä kannetaan handelista kotiin keskimäärin 2040 litraa päivässä, jokaisena päivänä, jona Alkon kassakone laulaa.

Jos puhutaan Chilen mielenkiintoisimmista viineistä, ne tulevat mielestäni muutama sataa kilometriä pohjoisemmasta, Elquin ja Limarin laaksoista, joilla Tyynenvaltameren viilentävä vaikutus tuo kaivattua jämäkkyyttä ja pirteyttä viineihin. Miksei myös Leydan alueelta, osittain samasta syystä.

Chile on mainio esimerkki modernin viininteon ja onnistuneen markkinoinnin yhteispelistä: vuonna 1980 chileläisen viinin vientiosuus oli alle puoli prosenttia tuotannosta, mutta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin se pyörii huikeassa 70 prosentissa, mikä tekee Chilestä maailman viidenneksi suurimman viininviejän heti Australian ja Euroopan jättiläisten jälkeen. Chile on varsin riippuvainen ulkomaan markkinoista: vaikka köynnökset saapuivat maahan jo espanjalaisten konkistadorien matkassa, chileläiset eivät ole samanlaisia viininlipittelijöitä kuin naapurissa asustavat argentiinalaiset, jotka ovat janoisempaa sakkia ja juovat valtaosan maansa viineistä.

Pienellä Suomella on osuutensa Chilen kansainvälisessä menestystarinassa, sillä maan viinejä  on nähty taajaan impivaaran myydyimpien listoilla. Chile on itse asiassa Suomen markkinajohtaja. Se anasti valtikan Espanjalta, joka hallitsi myyntitilastoja Kekkosen päivistä aina 2000-luvun alkupuolelle saakka. Melkoinen temppu sekä Suomelta että Chileltä, joilla ei päällisin puolin näytä olevan kovinkaan paljon yhteistä, ellei surkeaa edustusta Nobel-palkittujen listalla lasketa mukaan.

(… jatkuu kirjan puolella)

Kyllä vain, kirjan ennakkotilaus on käynnissä ja lähtenyt kuulemma rivakasti käyntiin. Useampi sata opusta tilattu. Kiitos jokaiselle viinikirjan hommanneelle ja vielä ehtii mukaan ennakkotilaushinnalla!

Maistettu: Notas de Guarda Carmenère (19,90€)

Monopolin hyllyttäjä on selvästi sotkenut etiketin musteisilla näpeillään

En pidä Carmenère-lajikkeesta valmistetuista punaviineistä. Pidän niistä itse asiassa niin vähän, että minua voisi kutsua Carmenère-vastaiseksi viinikirjoittelijaksi. Ennen kuin teilaat näkemykseni, salli minun kertoa miksi en kuulu chileläisen Carmenèren cheerleadereihin.

Carmenère ei ole helppo rypäle, vaikka siitä valmistetaankin helppoja viinejä. Se kypsyy epätasaisesti ja siinä määrin myöhään, ettei ongelmilta vältytä. Sen ominaispiirteisiin kuuluu suuri määrä pyratsiiniyhdisteitä, jotka ilmenevät paprikaan taittavana aromaattisuutena, mikä jättää minut kylmäksi. Siitä valmistetut viinit ovat kohtuuttoman usein tasapainottomia, vegetaalisia ja soppamaisia, etenkin laatupyramidin alemmassa päässä. Ne maistuvat ylikypsien ja vihertävien rypäleiden sekoituksilta, kuin raaoista rypäleistä valmistetuilta hilloilta. Siinä sitä syytä jo kerrakseen.

Ne muutamat Carmenèret, joita en ole aktiivisesti inhonnut, ovat olleet mukavia lähinnä siksi, että ne eivät ole maistuneet Carmenèrelta. Asetelma on ongelmallinen: jos viini on kelvollista vain siksi, ettei se maistu lajikkeelta, josta se on valmistettu, tilanteesta kumpuavaa problematiikkaa ei tarvinne selittää tämän perusteellisemmin.

Notas de Guarda ei tule näkemään seuraavaa asuntoa

Avoin mieli on kuitenkin ennakkoluulojen pahin vihollinen. Niin tälläkin kertaa. Santa Helenan valmistama Notas de Guarda Carmenère 2010 (19,90€) yllättää iloisesti.

Viinin muhevassa tuoksussa on kypsää boysenmarjaa, lankutuksen tuomaa mausteisuutta sekä viilentävää mentholia (kukaties Cabernet-lurauksen anti kokonaisuudelle). Lajikkeelle tyypillinen nokinen paprikaisuus on läsnä, mutta hallittuna ja hillittynä. Kokonaisuus soi ilman säröääniä, tuoksussa ei ole epäpuhtauksia. Viini on uskollinen lajikkeelle olematta sarjakuvaversio.

Kyllä vain, Colchaguan porottava aurinko maistuu lasissa. Kypsää hedelmää on tarjolla täyslaidallinen ja ylikypsän puolelle lipsutaan aavistuksen verran, mutta kokonaisuus on kaikki tyynni miellyttävän ilmava, mikä erottaa sen useimmista Chilen premium-kategorian viineistä. Mehevät tanniinit hiipivät paikalle viiveellä ja tarjoavat pureskeltavan gripin. Maku on pitkä. Lopun makumaailma taittaa mustaan oliiviin, mitä pidän kuumien kasvuolosuhteiden hintana. Siitä viis: tasapaino uutoksen, rakenteen ja volttisektion välillä on onnistunut. Hapoiltaan pirteää viiniä voisi nimitellä jopa raikkaaksi, koska se onnistuu olemaan samaan aikaan täyteläinen ja ilmava, kuten melkoisen monilla parhailla viineillä on tapana.

Miten näin hyvää Carmenèrea valmistetaan? Tjaa-a, paha sanoa, mutta ainahan sitä voi arvailla. Sato on todennäköisesti pidetty matalana green harvestilla, minkä ansiosta rypäleiden optimaalinen kypsyys on saavutettu ongelmitta ja tanniinitkin ovat kypsyneet loppuun saakka. Köynnösten lehvästöä lienee karsittu pois isolla kädellä, etenkin muutama viikko ennen sadonkorjuuta. Tempun ansiosta lajikkeelle tyypillinen vegetaalisuus pystytään pitämään aisoissa. Sorttaushihnalla ollaan oltu valppaina: mukaan on huolittu vain parhaimmat rypäleet, heikompi materiaali on jätetty edullisempiin viineihin.

Viini on valmis juotavaksi suoraan pakasta, mutta kehittyy suotuisasti ainakin viisi vuotta. Jos totta puhutaan, minä olen väärä ihminen arvioimaan asiaa, koska kokemukseni kypsistä Chilen Carmenèreista on olematon. Pulloja on otettu Alkon perusvalikoimaan vain 2000 kappaletta, joten jos Chile on lähellä sydäntä, tämä kannattaa käydä noukkimassa matkaan.

Mitä tulee suosituksiin, Notas De Guarda kaipaa ruokaa kumppanikseen. Jääkaapissani oli sattumalta West chark chorizoa, erästä Suomen parasta makkaraa, jonka kanssa paprikainen viini oli nappiosuma. Chorizoa siis pöytään.

Disclaimer: lähetti kiikutti pullon näytteenä.

Welcome to the dark side

Maistuuko chileläinen Errazuriz ’Sangioveselta’? Ei maistu, jos mittatikkuna pidetään Toscanaa ja kyllähän sitä pidetään. Viinillä on kanelisen kukkainen nokka. Tanniinejakin piisaa, samoin happoja. Paletilla pyörii korkeaoktaanista marjaa. Mustaherukkamehun suuntaan maku kyllä taittaa, koska hedelmässä on makea klangi, mutta olkoot. Volttisektiokin pysyy aisoissa, tammen käyttö on esimerkillistä.

Tekeekö tämä kunniaa Italialle? Ei tee, mutta toisaalta pitäisikö sen edes? Se on chileläinen viini ja jo tällaisenaan parempi kuin enemmistö Chilen Pinot noireista.

Olen pyytänyt näytteitä kirjaani varten muutamilta maahantuojilta. Mukana on tullut viinejä, joita en itse ostaisi. Oikein hyvä niin. Sitä huomaa fossiloituvansa änkyröihin mielipiteisiinsä, ellei niitä törmäytä säännöllisesti todellisuuden kanssa. Tälläkin kertaa se kannatti. Viini on oikein mukiinmenevä tapaus, hieman viilennettynä, nautittuna mausteisen grilliruoan kanssa.

Sain kutsun Sisiliaan syksyllä. Jos se vain sopii aikatauluihin, tulivuorimaisemista tunnettu Etna kutsuu. Kullanarvoinen tilaisuus. Pitää järjestellä aikatauluja, koska menen syksyllä myös Turkkiin ja Skotlantiin ja näillä näkymin myös Etelä-Afrikkaan joko vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Elämäni haisee, tiedän, mutta onneksi se haisee viinille.

Aina ei voi voittaa


Toisinaan globalisoituneiksi heittäytyneet viinimarkkinat tuottavat tuottajille päänsärkyä. Näin kävi Chilestä ponnistavalle viinitalolle Kiinan markkinoilla. Tuotteen nimi Chilensis sattui nimittäin tarkoittamaan Kiinaksi vapaasti käännettynä ”vitun hullua”. Törkeyttä tavoitteleva nimi ei kuitenkaan lannistanut kuluttajia, päin vastoin, kohun seurauksena viinin jälleenmyyntihinnan reportoidaan nousseen.

Kuka keksii ensimmäisenä maahantuoda pohjolaan laatikkoviiniä, jonka nimi on tussú, külli tai vaikkapa pâno? Alko olisi takuulla riemuissaan Turhapuromaisesta etikettihuumorista. Ei se, napolilaisesta Paskà-kahvista on saatu nauttia Suomessa jo tovi (Piru käyttää sitä, koska sitä myydään naapurissa ja koska se on 100% Robustaa, mikä takaa espresson creman onnistumisen tumpelommaltakin). Chileläisestä kämmistä uutisoi The Drink Business.

Kesälöytö: Llai Llai Pinot Noir (9,95€)

Raikas punaviini Chilestä? Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Tunnustan olevani Chilen viinien suhteen edelleen skeptikko. Kun maahantuoja lähetti pullon Llai Llai Pinot noiria, varoituskellot kilisivät päässäni. Pinot noir, huokea hinta, taustalla suuryritys ja framilla ekologisuus? Hyvän omaatunnon viini niille pannahisille, jotka itsepintaisesti suosivat eettisyyttä nautinnon kustannuksella? Väärässä olin.

Llai Llai ei sorru Chilen tuotannon ylilyönteihin, joita tulee vastaan myös Bio Biosta. Kyseessä on siro ja temppuilematon viini, joka sammuttaa janon. Viini on tyyliltään lähempänä raikasta Beaujolais Villagesia kuin ikoni-Cabernetin reseptillä kokoon keitettyä lattari-Pinotia. Lastuvapaa lankku integroituu kokonaisuuteen onnistuneesti.


Viilennä pullo ennen korkkaamista, yhdistä kanaan tai kalaan. Kympin hintaan kyseessä on löytö.

Berlin Tastingin jälkipuinnit

Berlin Tastingin viinit vedettiin sokkona. Osanottajat eivät tienneet mitä viinejä tarjotaan, mutta edelliset kerrat huomioon ottaen oli melko selvää, että mukana olisi Errazurizin ikoniviinien lisäksi ainakin yksi Bordeauxin first growth ja jokin Toscanan kulttiviineistä. Lista osoittautui vaikuttavaksi kattaukseksi viinimaailman aatelistoa. Lasken plussaksi, että maistatuksesta selvitiin ilman Tignanellon juomista.

Mitä tulee äänestystuloksiin, ne olivat chileläisten mukaan polarisoituneempia kuin edeltävissä Berlin Tastingeissa. 40:stä Suomen johtavasta ammattilaisesta koostuvan ryhmän sisäinen hajonta oli suurta, joskin Latourin voitto oli yksiselitteinen. Eräs chileläinen avustaja puhui kahtiajakautumisesta osanottajien keskuudessa, mutta tästä ei ole käsillä mitään tilastollista dataa.

Oma arvioni tulosten luvun yhteydessä suoritetun viittausäänestyksen perusteella on, ettei tasting jakaantunut kahteen ryhmään, vaan useampaan. Mahdolliset ryhmät olivat niin pienikokoisia, ettei selkeitä rintamalinjoja vanhan ja uuden maailman välille syntynyt.

Hajonta oli suurta first growthien sisällä. Vaikka Latour 2007 sai osakseen melko varauksetonta suitsutusta, osa piti Chateau Margaux 2007:ää paletilla jopa keskeltä ohuena, joskin eleganttina viininä. Mouton 2007 sai osakseen perinteistä kritiikkiä: se on sikamaisen tammitettu jopa tammesta tunnettujen first growthien sisällä. Tasting notessani luki muun muassa ”espresso drop” tuoksun kohdalla. Maun kohdalla totean: ”vaikuttava Bordeaux, silkkiä suussa”. Nostin sen lopulta hopeasijalle Dresdenin tuhosta mallia ottaneesta tammipommituksesta huolimatta, mikä kertoo viinin laadusta.

Rankkasin tastingin parhaaksi viiniksi Sassicai 2007:n, joka oli mielenkiintoinen, jopa aavistuksen eksentrinen viini varsin herraskaisessa seurassa. Toisin kuin Bordeauxin über-viinit, Sassicaian nokka ei ollut kahviaromin dominoima, vaan enemmänkin kuin tiristettyyn pekoniin kääritty tuppo meriheinää; se oli merellinen ja lihaisa, ripauksella tummaa oliivia ja yrttisyyttä. Sinänsä en ollut halolla päähän lyöty siitä, että listani kärkeen päätyi italialainen viini, koska pidän useista maan tyyleistä kovastikin, mutta on todettava, ettei Sassicaian makumaailma ole kovinkaan italialainen, kuten ei Solaiankaan.

Chileläisille kävi listauksessani huonosti. Palettini on melko selvä. Vinedo Chadwickin maun suolaisuus onnistui pelastamaan liiallisen ekstraktion tiettyyn pisteeseen asti, mutta se päätyi lopulta äänestyksessäni hännänhuipuksi. Se oli liian vakava viini, lähempänä paraatikomentoja ärjyvää kersanttia kuin puolihuolimattomia oivalluksia pudottelevaa runoilijaa; teknisesti virheetön, kokonaisuutena vakuuttava, tyylissään vaikuttava ja enemmän kuin ansainnut porttikieltonsa ruokapöytääni.

Täytyy silti huomioida, että chileläiset olivat armottomassa seurassa maailman kuuluisuuksien kanssa. Errazurizin viinit ovat kovia luita, siitä ei ole epäilystäkään. Maut vaihtelevat ihmisestä toiseen. Esimaistelijana toiminut Essi Avellan rankkasi Viñedo Chadwickin tastingin parhaaksi viiniksi ja nakkasi Sassicaian viimeiseksi, joten makumme menivät niin ristiin kuin on mahdollista. Loppuun vielä olennainen lause: kiitokset Eduardo Chadwickille.

Viinipirun lista
10. Viñedo Chadwick 2007
9. Don Maximiano 2007
8. La Cumbre 2007
7. Seña 2007
6. KAI 2007
5. Solaia 2007
4. Château Margaux 2007
3. Château Latour 2007
2. Château Mouton Rothschild 2007
1. Sassicaia 2007

Virallinen lista
10. La Cumbre 2007
9. Don Maximiano 2007
8. Sassicaia 2007
7. ja 6. jaetut sijat Seña 2007 ja Château Margaux 2007
5. KAI 2007
4. Solaia 2007
3. Viñedo Chadwick 2007
2. Château Mouton Rothschild 2007
1. Château Latour 2007