Skip to content

Posts from the ‘Italia’ Category

Colli Piacentini – Kahden maakunnan risteyksessä

Colli Piacentini on omaleimainen yhdistelmä Emilia-Romagnaa ja Piemontea. Kumpuilevat viinitarhamaisemat vievät ajatukset ennemmin viereisen Piemonten suuntaan kuin tasaisemmasta maasta tunnettuun Emilia-Romagnaan. Myös käytössä olevat punaviinilajikkeet vahvistavat mielikuvaa. Barbera ja Bonarda ovat molemmat piemontelaista alkuperää. Eräs seikka tekee Colli Piacentinin viineistä kuitenkin perin emilia-romagnalaisia. Kun nautiskelija kaataa kielelleen kulauksen punaviiniä, todennäköisyys sille, että viini pirskahtelee, on kohtuullisen suuri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonlasku Mossin tiluksilla

Käydäänpä seuraavaksi läpi Colli Piacentinin aakkoset.

Barbera – Alueen pääasiallinen punaviinirypälelajike on Barbera, joka tunnetaan mehukkaasta hedelmäisyydestä, korkeasta hapokkuudesta sekä suht maltillisesta tanniinisuudesta. Piemonten kuuluisimmilla pitäjillä Barbera jää Nebbiolon varjoon, mikä on oikeastaan perusteetonta. Michelin-ravintolan ruokaa ei ole tarvetta verrata kaupungin parhaita lättyjä paistavaan pizzeriaan; molemmille on sekä tarvetta että tilaa, eikä aina ole selvää, kumpi maistuu herkullisemmalta.

Bonarda – Piemontelaista alkuperää olevaa Bonardaa pitäisi virallisesti kutsua Croatinaksi, koska piemontelaiset tuottajat onnistuivat suojaamaan nimen joku vuosi sitten. Päätöksen myötä Piemonten ulkopuolella lajikkeen nimi tuli vaihtaa Croatinaksi. Koska kyseessä on Italia, asiat eivät aina seuraa pilkuntarkkaan voudin päiväkäskyjä, joten tuottajien puheissa Croatinaa ei juuri kuulla. Viini ja politiikka sekä alueellinen identiteetti kulkevat käsikädessä. Paksukuorinen Bonarda tuo sekoituksiin tummaa väriä, täyteläisyyttä ja tanniineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alue on kuuluisa leikkeleistä. Tässä possunniskasta valmistettua coppaa

Gutturnio – Alueen tunnetuin viini on nimeltään gutturnio. Se on saanut nimensä roomalaisesta astiasta, josta juotiin viiniä useamman hengen voimin. Kuulostaa kohtuullisen hyvältä lähestymistavalta ja valottaa samalla alueen viinintuotannon monituhatvuotista historiaa. Gutturnio on sekoitus Barberaa ja Bonardaa, edeltävän osuuden vaihdellessa 50%:sta ylöspäin. Mikä tekee gutturniosta erikoisen on, että se voi päätyä lasiin tavallisena punaviininä, mutta myös pirskahtelevana punaviininä, mikä muistuttaa viinillisempää versiota lambruscosta. Pirskahtelevan version valmistus eroaa monin tavoin ei-pirskahtelevan viinin prosessista, joten on melko luonnollista, että erot maistuvat lasissa selkeinä.  Kupliva gutturnio on itse asiassa perinteinen versio, minkä vuoksi paikalliset yhdistävät sen monenlaiseen ruokaan leikkeleistä pastoihin. Opin kolmen päivän aikana nauttimaan siitä suurestikin.

Frizzante gutturnio on parhaimmillaan nokassa orvokkinen, kielellä tumman hedelmäinen sekä omenainen, hennon tanniininen ja päättyy aina palettia hyväilevään bitterisyyteen. Jotta viinistä osaa nauttia ilman kauhistelua, ennakkokäsitykset tulee heittää syrjään. Frizzante gutturnio on usein kylmämaseroitu, joten tuoksussa on esterisiä aromiyhdisteitä, mikä häiritsee liiallisissa määrissä nokkaani. Tämä sanottuna, kuplimaton versio gutturniosta on ehdoton suosikkini. Siinä yhdistyvät mehukas hedelmä ja tuntuva hapokkuus, mikä tarkoittaa vesien herahtamista kielelle. Eräät tuottajat käyttävät turhan paljon tammea, mitä barbera-vetoinen viini ei mielestäni kaipaisi. Hento tammi lisää kuitenkin viinin moniulotteisuutta ja tekee siitä samaan aikaan helposti lähestyttävän, mielihyvähermoja näppäilevän ja vaikuttavan punaviinin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Malvasia di Candia Aromatica – Malvasiaa löytyy pitkin Eurooppaa kymmeninä eri lajikkeina, joista osa ei ole nimeä voimakkaammin liitoksissa toisiinsa. Colli Piacentini on ainoa alue Italiassa, jossa kasvatetaan poikkeuksellisen aromaattista Malvasia di Candia Aromaticaa. Alkujaan venetsialaisten mukana Kreetan saarelta saapuneesta lajikkeesta valmistetaan kuplivaa, ei-kuplivaa sekä makeaa valkoviiniä, joka on parhaimmillaan maailmanluokkaa. Perimätiedon mukaan renessanssinero Leonardo da Vinci valmisti lajikkeesta viiniä.

Colli Piacentinin tuottajat näkevät lajikkeesta tuotetuilla viineillä markkinaraon, sillä kuluttajat pitävät aromaattisista lajikkeista (minua enemmän), mutta karsastavat piirrettä liiallisissa määrin. Muscat jakaa mielipiteitä, samoin öljyisestä tekstuurista ja matalasta hapokkuudesta tunnettu Gewürztraminer. Malvasia Aromatica täyttää väliin jäävän aukon onnistuneesti, etenkin jos tuottajat poistavat sadonkorjuuta ennen köynnösten lehvästöä, jolloin aurinko pääsee polttamaan osan aromaattisia yhdisteistä pois ennen viinintekoa. Samaa menetelmää käytetään toisinaan muun muassa Chilessä valmistettaessa Carménèrea, hyvin tuloksin. Alueen malvasian oma tyyli on selvästi muotoutumassa ja siinä on potentiaalia. Malvasiasta charmat-menetelmällä valmistetut kuohuvat ovat usein lähestyttäviä ja raikkaita kuin proseccot, mutta jos minulta kysytään, paremman makuisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Colli Piacentinin viinejä myydään voittopuolisesti Pohjois-Italiassa, mutta tuottajat tähyilevät luonnollisesti laajemmille markkinoille. Alueen perinteiden valossa tämä ei ole aivan mutkatonta.

Kuplilla vai ilman? – Kuten yllä mainittiin, gutturnio voi tarkoittaa kahta täysin poikkeavaa viinityyliä. Olin hieman järkyttynyt ymmärtäessäni, että viinit pakataan samanlaisiin pulloihin, perinteisistä korkeista lähtien. Mikäli kuluttaja ei osaa italiaa tai tunne viinejä, häntä voi odottaa kotona kupliva yllätys. Kupliva punaviini ja naudan sisäfile eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä, joten käytännössä Colli Piacentini tarjoilee kuluttajille epävarmuutta ja mahdollisia pettymyksiä. Tuottajien tulisi ratkaista asia mitä pikimmiten. Ei vähiten siksi, että kahdet markkinat ovat kuin toistensa peilikuvia. Siinä missä kotimarkkinoilla gutturnio tarkoittaa kolme kertaa neljästä kuplivaa punaviiniä, vientimarkkinoilla suhdeluku on käänteinen. Ehdottaisin rohkeasti gutturnio-nimen varaamista vain toiselle viinityylille ja toisen uudelleennimeämistä tavalla tai toisella. Mikäli tällaiseen harppaukseen ei löydy yhteistä tahtoa, alueen tuottajat voisivat sopia, että kupliva gutturnio pullotetaan erottuvanmalliseen, tunnistettavaan pulloon. Esimerkiksi matalaan, leveään pulloon, jolla on alueella perinteitä. Frizzante punaviini Bordeaux-mallisessa pullossa suljettuna tavallisella korkilla ei ole kestävä käytäntö laajemmilla markkinoilla.

Alueen tuntemattomuus –  Emilia-Romagna on maailmankuulu ruosta, kuten parmesaanista, parmankinkusta ja balsamicosta sekä autoteollisuuden puolelta Ferrarista, Lamborghinista ja Maseratista. Myös Piecenzan alue on Italian mittapuulla tunnettu leikkeleistä, salamista ja Grana padano -juustosta. Viinit ovat tuntemattomia, mikä tekee niiden myymisestä (etenkin hyvällä hinnalla) vaikeaa. Tilannetta ei helpota se, että yleensä tyylikkyydestään tunnetut italialaiset tuppaavat suosimaan melko vaatimattomia ja vaihtelevia etikettejä, jotka eivät muodosta kokonaisuutta välttämättä edes yhden tuottajan valikoimassa, puhumattakaan alueellisesta tunnistettavuudesta. Mikäli Colli Piacentini haluaa menestyä kansainvälisillä markkinoilla, sen tulisi nähdäkseni keskittyä rakentamaan alueen brandia yksittäisten tuottajabrandien ohella tai jopa edellä. Itävaltalaiset ovat tehneet onnistuneita maanlaajuisia ratkaisuja printatessaan pullon korkkiin tai korkkia suojaavaan folioon maan lipun värit. Châteauneuf-du-Papen tuottajat suosivat perinteistä, mutta tunnistettavaa pulloa, jossa on alueen vaakuna. Kukapa viinin ystävä ei tuntisi chianti classicon mustaa kukkoa, joka hengailee pullon kaulassa? Kuluttajat suosivat useimmiten tuttua ja turvallista, minkä vuoksi tunnistettavaa symbolia käyttävillä pulloilla on etulyöntiasema. Brandin rakentaminen on pitkä tie, mutta hihat olisi syytä kääriä hyvissä ajoin. Laadukkaille, helposti lähestyttäville, autenttisille, sopuhintaisille, mutta samaan aikaan tunnistettavan italialaisille viineille on aina kysyntää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alueella on poikkeuksellinen määrä linnoja ja linnoituksia. Vigolenoa ei valloitettu koskaan; se oli onnistunut investointi omistajilleen.

Alueella on 42 tuottajaa, joilta ehdin maistamaan viiniä noin puolelta. Muun muassa seuraavat tuottajat olivat erillisen huomioimisen arvoisia:

Villa Tavernago
Torre Fornello
Torri
La Ciocca
Terzoni
Loschi Enrico
Casa Benna

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Link to English version of this post is easily reached by clicking this.

Lugana – Jäävätkö huippupalstat pian junaradan alle?

Vierailin keväällä Luganassa, mutta en ole saanut tähän päivään mennessä kakistettua artikkelia ulos sisuksistani, syistä, joita on vaikea selittää muulla kuin laiskuudella. Tänään tartuin kynään ja kirjoitin Luganan mainioista viineistä postauksen englanninkieliseen blogiini, Koskelo on Wineen. Lue sieltä miksi Luganan tulevaisuus on vaakalaudalla ja vaikuta.

ps. Jos haluat testa Luganan tyylin, kokeile vaikkapa Olivinin kuohuvaa, vielä kun sitä on muutama pullo jäljellä.

IMG_8259

Toscanan teurastaja

Vierailin viikon alussa Toscanassa Zoninin kutsumana. Reissu kulki nimellä Gastronomy Experience ja sisälsi Castello d’Alboltan ja Rocca di Montemassin viinitilojen lisäksi liudan ruoka-aiheisia iloitteluita. Lupasin kuvamateriaalia pahimmista ylilyönneistä ja roistomaisimmista rimanalituksista. Niitä saatiin.

Dario Cecchini A.K.A. Panzanon teurastaja on elävä legenda. Kun kylän chianti classico -tuottajat matkustavat Isoon omenaan esittelemään viinejään, Darion nimi lukee mainoksessa kaksi kertaa suuremmilla kirjaimilla kuin chianti classicon. Dario osaa ottaa vieraansa vastaan: hän luukuttaa AC/DC:tä, kaataa juomalasit täpötäyteen halpaa punaviiniä ja nakkaa olalleen kymmeniä kiloja painavan naudan jalan.

Vierailu Darion luona oli kukaties pahin ekologinen ylilyönti, johon olen osallistunut gastronomian saralla. Huippulaadukasta nautaa kertyi per naama lähemmäs kilo ja kun ilmoitin olevani täynnä, Darion veli Dante täytti lautaseni salaa Bistecca Fiorentinalla.

Ajattele ravintolailtaa, jonka aikana syöt ensin carpaccion, sitten t-luupihvin ja päälle vielä porterhousesteakin. Kerro tämä kahdella niin ymmärrät mistä on kyse. To beef or not to beef, kuten Dario asian ilmaisi, se jääkööt jokaisen omaksi valinnaksi.

Moiseen mässäilyyn voi sortua huoletta kerran, mutta pelkkä ajatus rikoksen toistamisesta tuntuu liki karmaisevalta, sillä ähkyilystä on kulunut vasta kolme päivää ja liha alkaa vasta pikkuhiljaa sulamaan. Jos satut olemaan Greve in Chiantissa, Panzanon kylässä, kukaties paikkaan kannattaa kurkistaa oven raosta…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nokka kohti Toscanaa

Photo 23.9.2013 6.20.06

Äkkiä lisää sitä kahvia… Jätkähän on aivan rypyssä.

Kello on kuusi aamulla ja istun Helsinki-Vantaan loungessa mutustelemassa croisanttia. Määränpää on Toscana, jossa on luvassa kolme päivää syömistä ja juomista, Radda in Chiantin kukkuloilla ja rannikolla Maremmassa. Laukkuun on pakattu minijärkkäri, jotta saan napattua julkaisukelpoisia kuvia pahimmista ylilyönneistä ja roistomaisimmista rimanalituksista. Luvassa jonkin näköistä postausta siis, viimeistään loppuviikosta. Reissun takaa löytyy Zoninin viinitalo, joka valmistaa viiniä eri puolilla Italiaa. Zonin on Italian viinibisneksen suurin perheyritys ja kooltaan noin puolet Espanjan Torresista. Näillä lukemilla se lasketaan jo melkoiseksi jässikäksi. Nähtäväksi jää onnistuuko se yllättämään laadun saralla.

Blogi on viettänyt viime viikot hiljaiseloa. Syksyllä on ollut härdelliä. Onneksi olen saanut myös jotain aikaan. Käsikirjoitus seuraavaan opukseeni, Pirun hyvään viinikirjaan, on käytännössä viimeistelyä vaille valmis. Kustantaja luki tekstin viime viikolla läpi ja oli tyytyväinen. Väitti hihitelleensä yksinään yömyöhään. Koska kyseessä on paatunut viskinharrastaja, tätä on pidettävä hyvänä ennusmerkkinä. Itse on omalle tekstilleen sokea, joten hirvitys tuntuu olevan sama kirjan järjestysnumerosta riippumatta. Lievitystä tuskaan toi kirjan kansiluonnos viime viikolla. Se näytti hienolta. Joku saattaisi olla sitä mieltä, ettei viinikirjan kansikuva voi olla räpsäisty Vaasankadulta, mutta väliäkö tuolla.

Luvassa on edellistä kirjaa visuaalisempi perusteos viinistä, jossa on huumoria, tietoa ja diipimpää pohdiskelua suomalaisen viinikulttuurin tolasta. Kirja pullahtaa kirjakauppoihin jouluksi, joten kannattaa käydä välillä täällä blogin puolella tsekkaamassa, koska pistän ennakkomyynnit ystävähintaan käyntiin lähempänä ajankohtaa.

Huomenta Suomen viinikuviot ovat tuoneet syksyyn hommaa. Palaan reissusta kotiin keskiviikkoyönä. Seuraavana aamuna studioon tulee vieras Uudesta Seelannista. Jos pidät Jackson Estaten viineistä, kannattaa kukaties katsoa torstaiaamuna ohjelma. Ajattelin udella herralta vastausta kysymykseen, joka on lähtöisin suomalaisten viininjuojien riveistä, joten ehdota rohkeasti jotain!

Sitten ei muuta kuin laukku olalle ja kohti lähtöporttia.

Candiallea Vin Vinissä torstaina

candialle
Suomessa harvakseltaan vieraileva Jarkko Peränen päätti pistäytyä Helsingissä päivän varoitusajalla, ja maistattaa sen kunniaksi viinejään Kalevankadun Vin Vinissä. Älä missaa tilaisuutta testata Candiallen tuoretta vuosikertaa. Tervetuloa Vin Viniin torstaina kello 17 maistamaan pullotteita viinintekijän johdolla! Mikä parasta, maistelut eivät kustanna mitään.

No jos nyt nimipäivän kunniaksi

Tänään on Arton nimipäivä. Tiedän, on naurettavaa mainita koko asiasta, mutta koska sain taannoin Masin tyypeiltä pullon Toar-viiniä, joka on vähän niinkuin nimeni, mutta tavut sekaisin, taidan löytää nimipäivästäni horjumattoman syyn viinin maistamiseen. Poks.

Corvinaa (75%) ja Oseletaa (25%), mielenkiintoinen blendi. Oseleta on liki kadonnut lajike, jota eräät Veneton talot ovat tuoneet takaisin viime vuosina muun muassa amarone-sekoituksiinsa, mutta näin suurissa määrin sitä ei ole tullut aikaisemmin vastaan. Ellen vallan erehdy, Oseleta tuottaa pientä satoa, mikä selittää sen joutumisen paarialuokkaan suurten volyymien aikakaudella, joka voidaan katsoa päättyneeksi Venetossa vasta tämän vuosituhannen puolella. Pitää tsekata paremmalla ajalla, mutta nyt olen juuri lähtemässä ulos ovesta tasting-hommeliin.

Muheva tuoksu, jossa piipputupakkaa, kirsikkaa, lakritsia ja lihakeittomaista aromia. Dekadentti tapaus. Musarmaisuutta volatiilia eläimellisyyttä venetolaisessa paketissa. Miellyttävän kuiva viini ilman tuntuvaa jäännössokeria. Viini onnistuu olemaan 13 prosenttinsa kanssa paletin puhdistava, mikä on aina mukavaa. Loppua kohden lääkemäistä katkeruutta.

Tunnistettava Veneton viini, mutta erilaista tavaraa kuin mikään mitä olen aiemmin maistanut. Rustiikimpi kuin Corvinasta duunattu La Poja Allegrinilta, mutta samalla kiehtovampi ainakin minun suussani. Parasta ennen päivä saattoi hyvinkin olla viime vuonna, mutta siitä viis. Veneton viinit eivät ole suosikkejani, mutta tämän aion nautiskella loppuun  saakka.

Jyrkkien rinteiden rypäleet

– Tuossa suunnassa on Italia, sisilialainen Giuseppe Brancatelli sanoo ja viittoo kädellään kohti horisontissa siintävää merta. Sisilialainen asennoituminen emämaata kohtaan ei jää epäselväksi.

Toljotan avautuvaa näkymää hikisenä. Olen juuri kiivennyt useamman sata metriä jyrkkää rinnettä ylös Monte Ilicen viinitarhan huipulle, mikä on omiaan tuottamaan korkeanpaikan kammoa sekä puuskutusta, jotka ovat luonteva seuraus tarhaa halkovan serpentiinipolun tarpomisesta kolmenkymmenen asteen kuumuudessa. Vini Biondi-viinitilan omistaja on pistänyt viinikirjoittajan hikoikemaan hyvästä syystä.

Äkkijyrkkälle tarhalle ei ole rakennettu kivettyjä terasseja, joten ylhäältä sattumalta liikkeelle potkaistu kivenmurikka vierii pomppien huolestuttavan pitkään alas rinnettä ja katoaa lopulta näkyvistä. Viinintekijä kertoo kipuavansa reitin kaksi pari kolme päivässä ja tekee sen näkemäni perusteella kevyesti loikkien kuin vuoristokauris.

Monte Ilicen viinitarha syntyi kuten kukkula muutoinkin, Etnan muinaisen purkauksen seurauksena. Se kätkee sisäänsä kraaterin, jonka rinteillä kasvatettiin viiniä ilmeisesti jo antiikin aikaan.

– Maanvyöryjä ei juurikaan tapahdu, koska irtonainen maa ei pakkaudu, Giuseppe Braccatelli kertoo.
Tarhat hehkuvat ruskanpunaisina. Tällä kertaa syynä ei ole kuitenkaan syksy, vaan jatkuva kuivuus.

Punaiset ja valkoiset lajikkeet kasvavat tarhalla sekaisin ja ovat juuriensa osalta ungrafted, kuten viinikielessä sanotaan; niitä ei ole tarvinnut varttaa amerikkalaiseen juurakkoon.  Euroopan viinitarhat 1800-luvun lopussa tuhonnut phylloxera-kirva ei ole purrut Etnan tarhoihin, mikä tekee alueesta poikkeuksellisen. Kirvat eivät viihdy hiekkaisessa tulivuorimaassa.

Oudoissa paikoissa kasvavien hedelmäpuiden ja valtoimenaan rehottavien pusikoiden kanssa menestyvät köynnökset kuvastavat osuvasti koko Sisiliaa. Köynnösten seassa makaa mätäneviä luumuja ja persimoneja, aivan kuin muovijätettä ja muuta roskaa paikallisten teiden varsilla. Tunnelma on samaan aikaan poikkeuksellisen elinvoimainen ja jollain tapaa kuriton.

Maasta puskee esiin öljyisiä yrttejä, kuten villiä minttua, rosmariinia ja oreganoa, joiden eteeriset tuoksut muistuttavat itsestään vielä pitkään sen jälkeen, kun poimija on heittänyt ne pois kädestään. Käytin yhden iltapäivän hämmästellen villiyrttien tuoksujen ja makujen intensiteettiä. En ole koskaan nähnyt viinitarhoja, joiden aluskasvillisuus koostuu pitkälti syötävistä villiyrteistä, jotka ovat laadultaan kuin toiselta planeetalta verrattuna ruukuissa myytäviin kotimaisiin vastineisiinsa. Yrtit eivät ole tarhojen ainoa omituisuus.

– Katsopa tätä, Giuseppe Bracatelli sanoo ja poimii yrttien seasta mustan kivenmurikan, jonka laittaa käteeni.
Kivi on laavakiveä. Laava on kädessä kevyen tuntuista ja rakenteeltaan haperoa. Tulivuori on sylkäissyt sen tarhalle.
– Se on ilmestynyt tarhalle kuluneen kuukauden sisään. Pinnasta näkee. Samoin tuo. Tuo taas on jo muutaman vuoden ikäinen.
Tulivuori ei selvästikään nuku.

Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori. Se sylkee kiveä ja tuhkaa ihmisten niskaan ennalta-arvaamattoman arvattavasti. Suurimmat näkemäni murikat olivat halkaisijaltaan puolitoistametrisiä. Sellaisia ei toki nähdä ilmassa kuin merkittävien purkausten aikana, mutta mahdollisuus moiseen on alati läsnä. Braccatelli puhuu asiasta aivan kuin olisi normaalia, että taivaalta sataa veden lisäksi raamatullista tulikiveä. Tulivuoreen tottuu, paikalliset sanovat, vain turistit jaksavat hämmästellä sitä. Se on totta. En kyllästy Etnan ihmettelyyn viidessäkään päivässä, vaikka vietän aikani sen rinteillä, sen huipulla ja milloin missäkin.

Jyrkillä tarhoilla ei voi käyttää koneita, mikä tekee työskentelystä sekä kallista että aikaavievää. Koska kuivuuden keskellä sinnittelevät köynnökset tuottavat minimaalisen pientä satoa, on ilmeistä, etteivät rinteen tarhat ole omistajilleen rahasampoja. Lähinnä mafiasta tunnetulla saarella ei ole aina helppoa tuottaa laatuviiniä. Hyvät Sisilialaiset ravintolat eivät myy Etnan viinejä. Kuten eivät huonotkaan. Suurin osa tuotannosta menee vientiin. Sisilialainen juttu, Braccatelli kertoo avaamatta ajatusta pidemmälle.
– Kerro ihmisille, että haluamme tehdä Etnan viinejä näin jatkossakin, mutta  että se on vaikeaa, Braccatelli pyytää lopuksi.
Kerrotaan, kerrotaan.

Etnan tuottavat ovat vaikeuksissa, koska Sisilian viineiltä ei varsinaisesti odoteta laatua. Enemmistö saaren tuotannosta on halpaa, täyteläistä ja mitäänsanomatonta viiniä. Etnan pullojen hinnat kipuavat kuitenkin tuotantolosuhteiden vuoksi tasolle, jossa ne kilpailevat chianti classicojen ja barbarescojen kanssa hyllytilasta. Se ei ole helppo markkinapaikka, etenkin ilman tunnettuutta.

Maineen puute johtuu ensisijaisesti laadun nuoruudesta. Vaikka alueen köynnökset ovat poikkeuksellisen vanhoja, nykyaikainen viinituotanto on uutta. Vielä 80-luvulla monet tuottajat valmistivat viininsä palmentolla, esihistoriallisella tammen rungosta ja satoja kiloja painavasta kivestä koostuvalla puristimella, joka näyttää lähinnä rooman imperiumin heittokoneelta. Muutos tämän päivän terästankkeihin vastannee hyppyä aikakoneella.

– Vanhassa maailmassa ei ole enää mitään löydettävää, mutta paljon uudelleenlöydettävää, Ciro Biondi toteaa. Hän on riitaantunut Giuseppe Braccatellin kanssa viime vuonna, lopettanut viinin valmistuksen Vini Biondilla ja perustanut lähes saman nimisen viinitilansa Etnan eteläpuolelle. Vaikka kumpikaan osapuoli ei kerro mistä todella on kysymys, välirikko vaikuttaa kuumaverisen sisilialaiselta kuviolta.

Puhutaanpa hetki vielä Etnan valkoviineistä, jotka muodostavat pienen osan tuotannosta, mutta ovat sellaisenaan laulun arvoisia. Etenkin päälajikkeen virkaa toimittava Carricante kykenee välittämään tulivuorimaan tiiviiksi pakatun mineraalisuuden kauniisti. Kreikan Santorinin makuhermoja hapoilla kutkuttavat Assyrtiklt tulevat väistämättä maistelijan mieleen. Tulivuorimaalta nekin.

– Kyse on sekä lajikkeesta, että maaperästä, mutta myös poikkeuksellisesta mesoilmastosta, Ciro sanoo ja selittää asian.
– Afrikasta puhaltava Sirocco-tuuli tulee merta pitkin, minkä vuoksi Sisiliassa on usein tukalankin kuuma. Kuuma ilma puskee Etnan rinnettä pitkin ylös, jolloin kylmä ilma pakenee alas. Yöt ovat varsin viileitä, hän lisää.
Totta, vaikka lämpötila kohoaa syyskuussakin 30:n asteeseen, öisin pelkkä t-paita on epäonnistunut valinta, huomaan palellessani Sisiliassa jo toistamiseen.

Lähtiessäni jään ihmettelemään Etnan viinien tulevaisuutta. Taloudelliset realiteetit ovat sitä kovemmat, mitä enemmän viininvalmistus kustantaa ja jos köynnökset sijaitsevat vaikeakulkuisissa paikoissa yli kilometrin korkeudessa tai liki pystysuorassa rinteessä, asetelma on haastava. Puhumattakaan siitä, että ikivanha köynnös, joita Etnassa on aivan riittämiin, tuottaa vain kilon rypäleitä. Se on naurettavan vähän. Onneksi maakunnassa on paljon aikaansaavia viinintekijöitä, joiden nuoret iät asettuvat kontrastiin muinaisten köynnösten kanssa. Mikäpä siinä puuhastellessa: luonto on suonut Etnalle erinomaisen maaperän, ilmaston ja lajikkeet.

Alla lista tuottajista, joiden viinejä suosittelen testaamaan:

Girolamo Russo
Passopisciaro
Vini Biondi
Ciro Biondi
Quantico
Graci
Tenuta di Fessina
Patria
Fattorie Romello del Castorie

Disclaimer: Etnan tuottajayhdistys maksoi osan matkakuluistani sekä ylläpitoni reissun aikana.

Sisilian salaisuus? Etnan viinit

20120921-144321.jpg

Kiipesin aamulla Etna-tulivuoren päälle kolmeen kilometriin. Tai no, en varsinaisesti kiivennyt, koska maastoauton sisällä oli mukavampaa, mutta köpöttelin kyllä viimeiset sata metriä. Koska olen turisti, tein sen sortseissa, vaikka huipulla on silmin nähden lunta, minkä näkee kyllä kilometrien päästäkin, jos vain käyttää silmiään, aivojaan tai molempia, mitä en tietenkään tehnyt. Valokuvia, viiniä, kaksi tuntia tuulessa ja pois palemasta. Viinin kulauttelu lämmitti kohmeista kirjoittajaa alhaalla.

Etnan viinit ovat yksi Euroopan viimeisistä salaisuuksista. Ne ovat kuin Sisilian barbarescoja, pitkäikäisiä ja rakenteeltaan jämäköitä, miellyttävän kevyitä, mineraalisia ja parhaimmillaan varsin fokusoituneita.

Tästä on kiittäminen tuliperäisen maaperän lisäksi Nerello mascalesea, pienirypäleistä ja tiukoissa kimpuissa kasvavaa lajiketta, joka on sopeutunut Sisilian kuumuuteen hämmästyttävän hyvin. Lajike kypsyy myöhään: se poimitaan toisinaan vasta marraskuussa. Vastaan on tullut paljonkin viinejä, jotka ovat alkoholitilavuudeltaan maltilliset 12,5%.

Makuprofiilissa korostuvat raikkaus ja hapot, eivät viskositeetti ja hedelmän kypsyys. Aivan kuin luonto pyrkisi tuottamaan tulivuoren rinteillä tasapainoisia viinejä, missä onnistuu vuosisatojen suomalla varmuudella, vaikka luonto ei viiniä tuotakaan, jos tarkkoja ollaan, mutta siitä viis.

Joka tapauksessa ja siitä huolimatta, verrattuna muualla Sisiliassa yleiseen rusinaiseen Nero D’Avolaan, Etnan viinintuottajilla on käynyt melkoinen tuuri lajikkeensa kanssa.

Nerello mascalese on hedelmältään hieman kuin Sisilian toinen oma lajike Frappato, mutta profiililtaan kompleksisempi, vähemmän primäärinen ja rakenteeltaan raamikkaampi, hienojakoisissa tanniineissaan kuin raikkaampi versio Nebbiolosta, herkkusienimäisessä tuoksussaan ja silkkisessä suuruntumassaan kuin mikäkin Välimeren burgundi.

Nerello mascalese on eloisassa persoonassaan poikkeus maailman punaisten lajikkeiden kirjoissa. Siitä tuotetut viinit ovat parhaimmillaan pitkäikäisiä: alla olevassa kuvassa näkyvä viini vuodelta 1996 oli yksi maisteluiden parhaimmista. Olen melko lailla hullaantunut näihin viineihin, jos totta puhutaan.

Osa Etnan köynnöksistä on sata vuotiaita, vanhin vastaantullut käsittämättömät 250-vuotta. Näin vanhat köynnökset tuottavat niukasti rypäleitä, vain kilon köynnökseltä. Yhdestä köynnöksestä saadaan yksi pullo viiniä. Ei ihme että pullojen keskihinta liikkuu viidessätoista eurossa Italiassa (ja olisi varmastikin 25-35 euroa Suomen markkinoilla).

Etnan rinteellä sijaitsee myös Italian korkein tarha, joka löytyy luonnonpuiston reunalta ja peittyy usein tulivuoren pölläyttämään tuhkaan. Viimeksi vuori päästi laavavirrat valloilleen 2001, mutta pienempiä purkautumisia sattuu koko ajan. Esimerkiksi aamuinen kiipeilyni meinattiin perua, koska tulivuori on osoittanut viime päivinä elon merkkejä. Sen uumenista nousee valkoista uhkaavaa savua tälläkin hetkellä.

Ottaen huomioon Etnan viinien mineraalisen persoonallisuuden ja taustalla vaikuttavan tulivuoritarinan, pidän kohtuullisen hämmästyttävänä, etteivät Etnan viinit ole vielä nousseet uusia laatuviinejä alati etsivien sommelierien lemmikeiksi. Pidän todennäköisenä, että ne nousevat.

Disclaimer: Etnan tuottajayhdistys maksoi osan matkakuluistani sekä ylläpitoni reissun aikana.

20120921-144337.jpg

20120921-144349.jpg

20120921-144417.jpg

20120921-144429.jpg

20120921-144441.jpg

20120921-144505.jpg

20120921-144519.jpg

20120921-144530.jpg

20120921-160954.jpg

Tulivuoriviinejä Etnassa

’Ei huolta, minä saan ajaa tästä. Olen presidentti’, hän sanoo ja ajaa yksisuuntaista vääräänsuuntaan ja kiihdyttää sitten 80 km/h pimeän pikkukylän kadulla. Giuseppe on Etnan tuottajayhdistyksen johtaja ja tullut ystävällisesti noutamaan minut kentältä lopulta 16 tuntia kestäneen varsin vaiherikkaan matkustuksen päätteeksi. Tuohon eteen kissa, lapsi tai aasi tai oikeastaan mikä vaan ja tästä kirjoittajasta tulee sisilialaista muussia, ajattelen, mutta yritän rentoutua. Melkein onnistunkin nähdessäni ensivilauksen Etnasta, josta paikalliset puhuvat hän-muodossa. Tulivuori on sukupuoleltaan mies, joten jos hetkenkään epäilit, että nainen saattaisi olla sopivampi kuvaamaan ailahtelevaa luonnonvoimaa, olit väärässä.

Perillä vanhassa kartanossa, joka toimii myös viinitilana, eteeni tuodaan herkullisinta pastaa mitä olen syönyt mies muistiin. Kyytipoikana toimii 30 aukinaista pulloa lähitienoon tuottajilta. Etnan reissuni on alkanut.

20120920-090457.jpg

Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa

Hysss, myymme erikoisviiniä monopolille

Alla sellaisenaan luku piemontelaisen La Spinetta -viinitilan Giorgio Rivettin uutiskirjeestä, jossa käsitellään monopolien kummallisuuksia. Kuten sitä, kuinka tila, joka tuottaa 25.000 pulloa, voi myydä monopolille 120.000 pulloa baroloa. Vaikka esimerkin ei tarvitse missään tapauksessa olla Suomesta, mieleen nousevat silti alta parin kympin barbarescot ja eräät muut hinnoillaan yllättävät rajallisen saatavuuden tuotteet. Lukekaapa ajatuksella.

”Some concerns… How the market reacts, when wine monopolies turn into very powerful buyers…

Some of you might be very familiar with the system of wine monopolies importing the wines from around the world and controlling the sales in their market. If you live in Scandinavia or Canada, you are very aware of this concept. But even some States in the US, like e.g. Pennsylvania have a government / state controlled board that buys and sells alcohol.

Not all monopolies work the same way, there are great differences between LCBO, SAQ, Systembolaget, AGLC, LCLB, ALKO, etc.. For a winery like us, that would like to be present in all those markets, this gets very confusing. In addition there are agents between the monopoly and the supplier, that take care of the logistics and/or of the extensive bureaucracy. They are the middleman between supplier and government buyer.

Some of these monopolies are buyers of gigantic volumes and therefore have an enormous buying power. The people who work for them and make buying decisions, decide for containers and containers of wine. Most monopolies have different listings. The general one, that may continue over years, where each year the same product with the newest vintage will be purchased and sold or a special listing, where more high end products find their place with a selected vintage. The enormous buying power in some markets result into very compatible consumer prices, especially if no extra alcohol taxes are being imposed. Also the portfolio diversity might increase due to the importance of a monopoly buyer.

From the winery point of you a permanent general listing of a wine, which is produced in large quantity, is extremely desirable. The monopoly gives tenders (similar to a pitch in business consulting or marketing) for such listings and the suppliers are invited to submit a wine and to participate in the tender. Lucky is the producer who wins such a tender.

La Spinetta is very active in some monopoly markets, less in others, but a general listing we have not yet achieved. On the one hand this might be a pity on the other we are not obligated to provide a big quantity of one wine to just one monopoly customer, which might force us to reduce sales in other markets. Participating in a tender or not, we always watch developments in monopoly markets. And lately we have to admit, that we find it concerning to see, that producers win tenders with quantities that seem to exceed their production and with aggressively low prices that seem impossible to us. How for example may a Barolo producer, who’s vineyards allow a maximum production of 25.000 bottles, win a tender for 120.000 bottles? Very mysterious to us and a development that we as a quality producer and representative of Piedmont wine making find tremendously worrisome…”