Skip to content

Posts from the ‘Kuohuviini’ Category

Kupliva konferenssi Franciacortassa


Istun par’aikaa lentokoneessa matkalla Milanosta Helsinkiin, syön pähkinöitä, juon olutta, naputtelen tätä tekstiä ja mutustelen (kirjoittamisen avulla) kuluneiden päivien antia. Takana on muutama päivä Italian Lombardiassa, Brescian kaupungissa, Franciacortan kuohuvien sydänmailla. Otin osaa toista kertaa EWBC-nimellä kulkevaan konferenssiin, joka järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Koska kyseessä on viinibloggaajien kokoontumisajo, ei ole yllättävää, että viini oli sekä keskustelujen keskipiste, toiminnan päämäärä että myöhäisten kellonaikojen tekoväline, riippuen näkökulmasta, josta asiaa katsoo.

Jos inspiroituneesta mielentilastani voi päätellä jotain, konferenssi oli onnistunut. EWBC on käsittämättömän ammattimaisesti järjestetty tapahtuma (ja lienee Italiassa vuoden ainoa, jossa busseissakin toimii laajakaista). Suurin syyni osallistua EWBC:n löytyy kuitenkin virallisen ohjelman ulkopuolelta; vastaavia tilaisuuksia tavata useita ystäviä samaan aikaan ei ole juurikaan tarjolla. Hinaan matkalaukkuni paikalle myös tutustuakseni ihmisiin, joiden twitter-nimet ja Facebook-kuvakkeet ovat odottaneet lihallistumista kohtaamisen muodossa parhaimmillaan vuosia. Oli mukava tavata viimein Texasin lahja kitaransoitolle, Jeremy Parzen, sälli Do Bianchin takaa.

Sosiaalisessa mediassa aktiivisimpien viinivaikuttajien kokoontuminen samaan tilaan toimii eräänlaisena kollektiivisena pulssin mittauksena. Mitä viinikirjoittamisen maailmassa tapahtuu? Eräs teema tuntui toistuvan: viinibloggaajien painoarvo on kasvanut vuodessa. Käynnissä oleva teknologiavetoinen vallankumous muuttaa pelin sääntöjen lisäksi itse pelilaudan. Muutos ei ole mennyt viinintuottajamailta ohi.

Teema toistui myös konkarijournalisti George M. Taberin keynote-puheessa. Hän otti aikoinaan osaa legendaariseen Judgement of Paris -maistatukseen, joka sysäsi viinimaailman mannerlaatat pois paikoiltaan (ei vähiten hänen Time-lehteen kirjoittaman artikkelin vuoksi: George oli ainoa paikalla ollut toimittaja). Taber tokaisi yllättävän suorasukaisesti, että Robert Parker ja suurimmat viinilehdet ovat korruptoituneita ja että muutos vallitsevaan status quohon on sekä tarpeellinen että välttämätön (mikä ei kylläkään kerro mitään viiniblogien korruptoituneisuudesta tai korruptoimattomuudesta). Joka tapauksessa, Taber haastatteli myös Beatlesia jokunen vuosi ennen bändin suurta läpimurtoa, minkä vuoksi olen rehvastellut olevani yhden kättelyn päässä John Lennonista, mikä ei näytä herättävän hurmoshenkisiä tuntemuksia muissa kuin minussa.

Konferenssiin osallistuminen tarjosi tilaisuuden maistaa likipitäen kaikkien Franciacortan tuottajien pullot läpi, joten pari riviä siitä. Mistä Franciacortassa on kyse? Lyhyesti sanottuna samppanjametodilla työstetystä kuplivasta, joka valmistetaan Chardonnaysta, Pinot nerosta ja Pinot blancista. Kyseessä on nuori tyyli, joka täyttää tänä vuonna 50-vuotta. Pahojen kielien mielestä tekemällä tehty, mutta jostainhan se on aloitettava.

Nostetaan kissa pöydälle: pärjääkö Franciacorta samppanjalle? Ei pärjää, vaikka yritys onkin hyvä. Laadun vaihtelu tuottajasta toiseen on kohtuullisen suurta.

Liian usein lasiin päätyy viini, joka tuoksuu hiivataikinalta, on korostetun terävän hapokas, makumaailmaltaan neutraali, jälkimaultaan kitkerä (kuin raakoja rypäleen siemeniä pureskelisi) ja hinnaltaan tyyris.

Parhaat tuottajat sen sijaan takovat kellareissaan puhdaspiirteisiä ja raikkaita viinejä, jotka onnistuvat viihdyttämään pirullisen vaativaakin palettia. Vuosikertapullot osoittavat, että viini ikääntyy hyvin (jopa 20-vuotta, jos tuottajalla on homma hallussa). Alla pari suositusta tuottajien joukosta. Franciacortassa suuruus ei ole haitta; joukossa on kaksi taloa, jotka mahtuvat kolmen suurimman joukkoon.

Guido Berlucchi (huom. eri kuin Fratelli Berlucchi) – Rose, Satèn (”blanc de blancs”) ja Brut
Azienda Agricola Il Mosnel – Etenkin Satèn, mutta myös Brut
Ca` del Bosco – Rose ja Brut, Satèn

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Viinipiru, 90 muuta ja muutama languedocilainen

Piru pyydettiin edustamaan Suomea Sud de Francen järkkäämään tapahtumaan, jossa 90 viinikirjoittajaa eri puolilta palloa maistelee 5 Languedoc-Roussillon alueen viiniä tahoillaan, ja julkaisee arvionsa samana päivänä samana kellonlyömänä. Kyseessä oli kekseliäs nykäisy, jollaiseen osallistuu mielellään.

Mutta, mutta, valitettavasti jäkimaku ei silti ole paras mahdollinen. Kiitos kutsusta Sud de France, mutta miksi ihmeessä nämä viinit? Kaksi niistä edusti Languedoc-Roussillonin hyvää tasoa (Gérard Bertrand ja Limouxin alueen kuohuva Grandé cuvee 1531), kolme taasen oli enemmän tai vähemmän sitä itseään. Huomasin joutuneeni ikävään välikäteen: koska en voi tietää onko osa pulloista esimerkiksi vaurioitunut kuljetuksessa (en usko), joudun arvioimaan ne sellaisina kuin ne ovat lasissani. Kiittääkö kunniasta kehumalla skeidaa vai puhuako asioista niin kuin ne ovat? Valitsin jälkimmäisen, koska olen jääräpäinen vanha aasi.

Dromadaire 30670 2006

Runsaassa tuoksussa liköörikonvehtia ja mustikkahilloa. Maku on jugurttisen marjaisa, kahvikaramellinen ja vegetaalisen vihreä. Ilmeisesti ongelmia rypäleiden kypsyyden kanssa. Raparperi ei kuulu punaviiniin, jos minulta kysytään.

Fruité Catalan (non vintage)

Hurjanpuoleinen tuttifruttihyökkäys. Suussa viini on makeahko ja esanssinen sekahedelmäsoppa, jossa ei ole ideaa toisen kulauksen edestä. Lattea viini, ei näin.

Mas de Madame 2006

Runsaan kukkainen tuoksu, jossa litsiä ja niittykukkia snadisti synteettisellä viballa. Puolimakea maku on suht puhdas ja melko herkullinen, mutta happosektiossa uupuu. Lopputulos ei ole tasapainossa.

Cigalus Gérard Bertrand 2008

Tuoksussa kypsää hedelmää, kauraa ja hunajakennoa. Täyteläisessä maussa on persikkaa, hentoa greippiä ja pinnan alla väreilevää mineraalisuutta. Setin paras viini, joka on onnistunut sekoitus Chardonnayta (70%), Viognieria (25%) ja Sauvignon blancia (5%).

Sieur d’ Arques Crémant de Limoux, Grande Cuvée 1531

Samppanjamainen tuoksu, jossa paahteisuutta ja hiivaleipää. Hedelmä jää taka-alalle, rakenne on framilla. Pieniä kuplia piisaa ja mousse on runsas. Tyylikäs kuohari, joka onnistui yllättämään.

Kommentointia arvioista löydät täältä.

ViiniTV:n sylkemissession samaisilla viinellä löydät klikkaamalla tätä

Castellblanch Rosado ja Pirun viime päivät

Viime päiväni ovat kuluneet voittopuolisesti koliikkivauvan itkua kuunnellen, jolloin viininmaistelulle on jäänyt luvattoman vähän aikaa. Onneksi myös viisiviikkoisen on ladattava säännöllisesti akkujaan, jotta serenadien laatu ei laske luokattomaksi. Tällaiset hetket olen käyttänyt hyväkseni livahtamalla viinitilaisuuksiin. Viimeisellä pakoretkelläni suuntasin Castellblanchin tilaisuuteen, jossa lipittelin cavaa.

Ensin pari sanaa kuohuviiniskenestä. Suomalaiset juovat enemmän kuohuviiniä kuin koskaan ja valtaosa osa siitä on espanjalaista cavaa. Cava valmistetaan samppanjametodilla, mutta espanjalaisista rypäleistä, pääasiassa Parelladasta, Xarellosta ja Macabeosta. Lopputulos on niittänyt menestystä viininystävien parissa.

Vaikka cava myy eri puolilla maailmaa, Suomi näkyy kiitettävästi tilastoissa. Castellblanchin suurin markkina-alue on itseasiassa, uskokaa tai älkää, piskuinen Suomi. Maan suosituimmaksi rosé-kuohuvaksi noussut Castellblanch Rosado itseasiassa räätälöitiin Suomen markkinoille. Menestyksen seurauksena viini lähtee seuraavaksi valloittamaan lähimaita.

Suomen merkitys Castellblanchille ei näy ainoastaan viinien räätälöinnissä, vaan myös suuremmissa kädenväännöissä. Castellblanchin peruskuohuvaa on kutsuttu useita vuosikymmeniä nimellä Cristal. Äskettäin Roederer, joka valmistaa maailmankuulun Cristal-samppanjan, ärsyyntyi nimien päällekkäisyydestä ja uhkasi raahata Castellblanchin EU:n oikeusistuimiin. Talo päätti vaihtaa nimen suosiolla ja pyysi ihmisiä tarjoamaan korvaavia nimiehdotuksia. Voittajavaihtoehto löytyi Suomesta maahantuojalta. Sen seurauksena Cristal tunnetaan tätä nykyä nimellä Carat.


Castellblanch Rosado (8,49€) on varsin onnistunut viini. Se kantaa runsaanpuoleisen sokerinsa lipsahtamatta äitelän puolelle ja toimi lasissa hienosti. Marjaisuudestaan huolimatta se ei maistu esanssiselta. Viini on itseasiassa yllättävän kompleksi esitys: löysin kulauteltavasta mausta jopa hentoa savuisuutta. Hinta-laatu-suhde on kauniisti kohdillaan.

Kotimainen luomuviineihin erikoistunut viinikauppa

Alkon luomuviinien valikoima on laiha, kuten olette saattaneet huomata. Kysyin kerran päällystön jäseneltä luomuviinien hyllyvalikoimasta. Sain vastaukseksi puhetta ekologisista pet-muovipulloista, jotka eivät varsinaisesti tee massatuotetusta viinistä mielenkiintoisemman makuista. Viiniharrastajat ovat ratkaisseet dilemman hyödyntämällä keskieurooppalaisia nettiviinikauppoja. Satunnaiset nautiskelijat eivät kuitenkaan käytä kauppoja; kukaties kielimuuri torpedoi kiinnostuksen tai sitten epävarmuus ulkomaalaisten yritysten luotettavuudesta estää kauppojen synnyn.

Onneksi kotimaiset nettikaupat tarjoavat kuluttajalle viinejä, joita ei löydy monopolin valikoimista. Näistä tuorein on Enoteca Fennia. Kiinnostuin yrityksestä huomattuani, että se myy italialaisia luomuviinejä. Firman perustanut Tapio Mesikämmen tarjosi minulle mahdollisuutta maistaa viinejä, joiden arvioita löytyy alempaa. Kävi ilmi, että Tapio teki uransa teknologiapuolella, mutta päätyi yrityskauppojen jälkeen valintatilanteeseen: pyöritelläkö peukkuja eläkkeellä vai käyttääkö ylimääräinen virta johonkin muuhun? Lopputulos on ilmeinen.

Plussat

– Suomalainen yritys (rekisteröity sekä Saksaan että Suomeen)
– Suomalainen asiakaspalvelu
– Pullot suoraan kotiovelle
– Maksu kotimaisella verkkopankilla
– Verot Suomeen samalla tavalla kuin Alkosta ostettaessa
– Kattava luomuvalikoima
– Sardinian persoonalliset viinit valikoimassa. Sisilian laatuviinejä
– Viinejä voi tilata pulloittain, koko laatikkoa ei tarvitse ostaa

Miinukset

– Kahdesta eurosta ylöspäin kalliimpi kuin saksalainen nettiviinikauppa Superior.de. Pieni volyymi yhdistettynä verosuorituksiin, epäilen. Alkoon nähden kilpailukykyinen.
– Toimitusmaksu 24,50€ on kiinteä, oli laatikossa 6 tai 18 pulloa. Ei sovellu parin pullon tilaukseen.
– Uusi toimija, track recordia ei ole
– Ei laatikkoviinejä, keskittynyt laatuun
– Vain italialaisia viinejä


Inu Cannonau di Sardegna riserva 2005 20,50€

Freesi tuoksu, jossa tummia marjoja, kahvia, mausteisuutta ja hentoa mentholia. Maku on konsentroitunut olematta yltiötäyteläinen, suutuntumalta tanakka, mutta yllättävän raikas. Sardinian kuuma aurinko ei maistu lasissa ylikypsyytenä tai rakenteen puutteena. Vaikka viini on vuodelta 2005, se maistuu yhä nuorelta.
4/5

Concadoro Chianti Classico 2006 14,96€ (luomu)

Klassinen tuoksu, jossa hapankirsikkaa, pölyistä maata, metsämätästä, tuoretta lakua ja tynnyrin tuomaa mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku on ilahduttavan puhdaspiirteinen: hillittyä tammea, selkeä fokus, pitkä maku ja jämäkät tanniinit. Herkullinen viini, jossa on se jokin, joka suurimmasta osasta viineistä puuttuu. Tätä voisi juoda laatikkotolkulla.
5/5

Paternoster San Pietro Aglianico del Vulture 2006 17,68€ (luomu)

Antava tuoksu, jossa karhunvatukkaa, tuhkaa, tummaa suklaata, aavistus rusinaa ja hentoa parfyymisuutta. Maku on pyöreä ja kohtuullisen intensiivinen. Parkkihapot puraisevat lopussa pehmeinä, mutta ilmeikkäinä ja aavistuksen kitkerinä. Maku muistuttaa kummasti eräistä Pohjois-Rhônen Syraheista.
4/5

Lyhyesti virsi kaunis: Uudenvuoden kuplivat

Alle kympin hintaluokassa vanha tuttu, Espanjan Cava Vallformosa Brut Vintage (9,98€) hoitaa homman tyylillä. Paahtoleipää, mineraalisuutta, omenaisuutta ja eleganssia tarjolla pikkurahalla.

Laatuviinien luokassa on erinomainen hetki näyttää ylihintaisille merkkisamppanjoille (kuten Veuve Cliquot ja Moët) pitkää nokkaa. Moni ei sitä vielä tiedä, mutta Englannista tulee tätä nykyä kuohuviinejä, jotka pesevät Franciacortat, Cavat ja Proseccot herkullisuudessa ja menevät sokkona sekaisin ihka-aidon samppanjan kanssa. Testaa siis uuden vuoden kunniaksi Ridgeview Merret Grosvenor Blanc de Blancs (29,10€), joka on hieno esitys eräältä saaren lupaavimmalta tuottajalta. Jos ympärillä on kavereita, sokota armotta.

Viinilomailua Itävallan tyyliin

Vielä yksi posti Itävalta-aiheesta ja sitten saa riittää (vaikka reissusta irtoaisi juttua vielä useampaankin postiin, mutta johan teitä alkaa kypsyttää). Jos ajatus viinilomasta Itävallassa resonoi, suosittelen suuntaamaan Grünereista ja Rieslingeistä tunnettuun Kamptaliin ja siellä Itävallan tuotteliaimpaan viinipitäjään, Langenloisiin, joka sijaitsee noin tunnin päässä Wienistä.

Loisiumin arkkitehtuuria

Viinin näennäinen ehtymättömyys ei ole ainoa syy suunnata Langenloisiin; painava insentiivi irtoaa myös Loisium-hotellista, joka avattiin jokunen vuosi sitten. Kyseessä on viiden tähden design-hotelli, joka on konseptoitu viinikulttuurin ympärille (ja on konkreettisesti viiniköynnösten ympäröimä).

Lobby

Hotellin rakennuttajan vaimo paljastui yllättäen supisuomalaiseksi. Tämä näkyy Loisiumin arkkitehtuurissa, jonka takaa paljastuu amerikkalainen Steve Holl, Kiasman suunnittelija. Projektin neuvottelujen aikana tyhjennettiin kuulemma Grüner veltlinerer jos toinenkin, minkä iloisesti avittamana Holl tarttui urakkaan. Loisium on viinihotelli myös spansa puolesta, jossa tarjotaan monenlaisia viinihoitoja (tuleeko niistä humalaan? Jäi testaamatta aikataulukiireiden vuoksi). Lisäksi hotellissa sijaitsee alueen parhaaksi tituleerattu ravintola, jolle on käyttöä, mikäli matkailija jostain syystä kyllästyy lähikievareissa tarjottuihin schnitzeleihin.

Grüner veltlineria pakkasessa

Hotellia ympäröivistä viinitarhoista tuotetaan viiniä, jota on käden ulottuvilla huoneiden minibaareissa. Vierailija voi käppäillä ensin köynnösten seassa ja maistella hetken päästä niiden rypäleistä tuotettua viiniä. Kätevää. Samaan syssyyn voi käydä tapaamassa tuottajaa, joka asuu 300 metrin päässä hotellista.

Viinimuseo rönsyilee maanalaisina tunneleina kilometrin

Hotellin vieressä seisoo arkkitehtoonisesti vaikuttava viinimuseo, joka on rakennettu osittain liki tuhat vuotta vanhoihin kellaritunneleihin. Museon toiminnassa on mukana Steiningerin viiniperhe, jonka köynnökset ympäröivät museota ja hotellia. Mitä museo tarjoaa? Viinitietoa aikuisille ja hauskuutusta lapsille. Sokerikuorrutettua Disney-kokemusta ei tarvitse pelätä: kierros kulkee muun muassa Steiningerin modernin kellarin läpi, jossa valmistetaan aikuisten oikeasti viiniä.

Steiningerin Riesling läpäisi kuulemma juuri Alkon seulan, joten se nähdään vuoden alun paikkeilla monopolin uutuuksissa. Steininger Riesling Kamptal DAC oli suussani eräs tuottajan miellyttävimmistä viineistä: se on alueen tyylille uskollinen, raikas valkoviini, joka on hapokas, hedelmäinen ja mineraalinen. Viini saadaan hyllyille noin kympin hintaan (summasta ei jää todennäköisesti tuottajalle käteen juuri mitään, mutta onpahan jalka monopolin oven välissä).

Loppukaneettina, suosittelen alueelle reissaamista niille, jotka ovat persoja itävaltalaiselle viinille tai haluavat oppia tuntemaan skenen pykälän verran paremmin.

Frau Steininger ja Alkoon ilmestyvä Riesling Kamptal DAC

Disclaimer: majoittumisen kustansi Austrian Wine Marketing Board osana Itävaltaturneeta

Vapun kuohuviini: Engel 2007 (15,98€)

Valmistettu samppanjarypäleestä, samppanjametodilla ja kaupan puoleen hintaan, siinä on vapun kuohuviini pähkinänkuoressa. Kuulostaako paradoksilta? Ei huolta, yhtälössä on vielä yksi salavihkainen muuttuja: nimittäin se, ettei viini tule Champagnen maakunnasta, vaan Alsacesta, Saksan rajan tuntumasta, eikä siten ole aito samppanja. Vaikka Engel Crémant d’Alsace Chardonnay Brut (15,98€) ei nousukaan samppanjoiden aristokraattiseen kastiin, se tarjoaa mukavasti vastinetta rahalle. Tuore vuosikerta 2007 on edeltäjäänsä parempi, joten ei muuta kuin vappunenä naamaan ja pulloa kohti.

picture-23

Kuplat ovat samppanjaa suurempikokoisia ja maku Chardonnaysta huolimatta melko terävä, mutta hedelmä on miellyttävän kypsää. Raa’an omenan sijasta kulauttelijan palettia viettelee hurmaava persikka, joka ei lipsu ylikypsyyden puolelle. Kokonaisuutena viini on tasapainoinen ja kantaa 12 gramman sokerinsa komeasti. Aavistuksen robusteista otteistaan huolimatta tämä luomuviini on miellyttävä tuttavuus, jolla kelpaa huuhtoa tippaleipiä vappupiknikillä.

Paris, prosecco ja kova jano

paris_gold_1

Aavikolla on kuuma, minkä Paris havainnollistaa riisumalla

Lisääkö yllä oleva kuva Paris Hiltonista intoasi tissutella proseccoa? Jos vastaus on kyllä, tartu luuriin. Parisin mainostamaa Rich-tölkkikuoharia lojuu nimittäin 30.000 kappaleen erä serbialaisessa varastossa, koska se ei ole mennyt odotetulla tavalla kaupaksi. Viini myydään kiinnostuneille vaatimattomissa 5000 kappaleen erissä. Juomien parasta ennen päiväys on jo toukokuussa, joten kiirettä pitää, jos haluaa ehtiä nautiskelemaan Parisinsa ennen kuin pääskyset palaavat.

Pojasta polvi paranee, jopa Portugalissa

aaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Portugali oli pitkään Etelä-Euroopan outolintu, sen syrjäinen ja kehittymätön ulkolaita. Maan luisuminen unholaan alkoi kuumimman löytöretkikauden jäähtyessä 1600-luvulla, jolloin valta ja vauraus pakenivat pysyvästi pohjoisemmille seuduille. Portugalilaiset jatkoivat mahalaskuaan pitkälle 1900-luvun puolelle, sietäen muun muassa banaanivaltiotyylistä diktatuuria liki John Travoltan uran tähtihetkiin saakka. Muulle maailmalle maa alkoi avautua vasta Euroopan Unionin myötä, 80-luvulla. Eristyneisyys yhdistettynä pitkään historiaan näkyy myös viineissä.

Portugalin punaviinien perinteinen tyyli on ollut paikka paikoin varsin rustiikkinen, lievästi sanottuna. Pahimmillaan maserointitynnyreihin ovat lentäneet punaisten rypäleiden lisäksi pusikoiden oksat, minkä seurauksena pulloihin on päätynyt kohtuullisen karheaa kamaa. Kuluneina vuosikymmeninä tuotantoa on modernisoitu mittavissa määrin. Tekniikka ei silti poista Portugalin viinikulttuurin erityshaasteita, joita ovat tuntemattomat (ja vaikeasti lausuttavat) ominaisrypäleet, alueittain vaihtelevat omat nimet tutuillekin rypäleille, sekä lainsäädäntö, joka ei perimmiltään onnistu takaamaan viinin laatua, vaikka kyseessä on laatuluokitus.

Viinipiru kävi maistelemassa eilen Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa Portugalilaista viiniä useamman tuottajan verran. Huomasin, että asenteeni Portugalin viineihin osittain vahvistui, mutta samalla muuttui. Parhaat viinit edustivat uuden maailman tekniikoiden ja paikallisten lajikkeiden synteesiä. Portugalin suurin vahvuus löytyy keskihintaisissa viineissä, jotka kantavat runsaan hedelmäisyytensä miellyttävän ryhdikkäästi. Maistelussa olleet premium-pullotteet tuottivat enemmän pettymyksiä kuin ihastuksia, sillä lähtökohtaisesti keskinkertainen viini ei puhkea kukkaan, muutu sen kompleksisemmaksi tai tasapainoisemmaksi, vaikka rypälemehua iskettäisiin suonta ja uitettaisiin tammessa kauemmin kuin on tarpeen. Portugalin viineissä voi nähdä samankaltaisuutta esimerkiksi Chilen ja Argentiinan viinien kanssa, jotka kehittyvät vinhaa vauhtia.

Mielenkiintoisia vastaantulleita tuttavuuksia olivat muun muassa vain neljä vuotta vanhan Terras De Alterin viinit, joita oli esittelemässä viinintekijä Peter Bright, sekä teutooniomisteisen Herdade dos Lagosin viinit. Mainittakoon vielä kokeilemisen arvoisena viininä Adriano Ramos Pinton Duas Quintas, joka ilmestyy Alkon valikoimiin näinä päivinä! Loppuun varoituksen sana: portugalilainen kuohuviini kannattaa yleisesti ottaen kiertää kaukaa, mutta ei niin kaukaa kuin sokerilla keekoileva rosé-viini, jota rapakon väärän puolen tuohisuut lipittelevät iltojensa ratoksi.

Maistettu: Südtirol Alto Adige Chardonnay Kurtatsch Cortaccia 2006

Kuriositeettiä kuriositeetin perään, siitä on mielenkiintoinen viinimatka tehty. Maistelkoon muut sitä, mikä on luetteloitu, standardoitu ja kanonisoitu, Piru testaa kernaasti sen mikä jää yli.

Lasissa on etelätirolilainen chardonnay Saapasmaan italialais-saksalais-ladinialaisesta maakunnasta, jossa puhutaan italiaa, saksaa ja ladiniaa (yllätys). Viini on väriltään sitruunan keltainen. Lasiin kaadettaessa muodostuu pieniä kuplia, jotka saavat epäilykset heräämään. Taasko pohjoisitalialainen valkoviini, joka on säädyllisen kuorensa alla häpeilemättömän frizzante vastoin kaikkia sosiaalisia sopimuksia (liikennepoliisi, jolla on jalassaan stringit)? Puntarointi osoittautuu tällä kertaa turhaksi, sillä viini vedättää ahdasmielistä kuin Freddie Mercury Kempeleen Esson karaokekuoroa. Kuplat katoavat lasiin kuin Lalli suohon.

Viinin tuoksu on erikoinen. Siinä on voita, hunajamelonia ja hikeä. Mieleen tulee kuulantyöntäjän pesemätön kainalo liian lähellä naamaa. Cortaccian maku on hapokas, meloninen ja suuntuntumaltaan öljyinen. Puolimatkasta löytyy myös kauran makua. Loppu on pitkä kuin tirolilainen kärrypolku, jonka päällystämistä vastustaa koko kylä. Hien haju ei toisiinnu maussa, mikä on luojan lykky sekä nautiskelijalle että kuulantyöntäjälle.

Mutta tässä kohtaa tietoni loppuvat. Onko Alto-Adigen alueella viljelty chardonnayta pidempääkin (kuten Piemontessa monien yllätykseksi) vai onko kyseessä kuriositeetin kuriositeetti?

Haluaisin antaa tälle viinille punaisen tähden ja sakot siveysrikkomuksesta (jos en muuten niin siksi, että niitä jaetaan luvattoman vähän) mutta en yksinkertaisesti henno. Latteus on perisynti siinä missä yltiöpäinen särmikkyys ainoastaan paheksuttavaa, tsekkaa vaikka ranskalaisten homejuustojen häpeämätön elostelu kaikkien sallittujen tuoksujen tuolla puolen. Sitä paitsi, viini maistui todella hyvältä.

Kenelle: sille joka on varma orientaatiostaan
Kenelle ei: sille joka vierastaa vierautta vierauden vuoksi tai haluaa heittäytyä hankalaksi seurassa

Hinta: 6,50,- (San Cassiano, Italy)