Skip to content

Posts from the ‘Punaviini’ Category

Penfolds + Grotesk

Australialaiset tykkäävät grillaamisesta ja Penfolds valmistaa puuhaan sopivaa australialaista punaviiniä. Grotesk grillaa lihaa. Siinäpä se, Groteskin ja Penfoldsin kulinaarinen kimppa yksinkertaisimmillaan.

Grotesk on kuuluisa kahdesta asiasta: viinien kiinteästä katehinnoittelusta (mikä tekee viinistä oikeastaan sitä himoittavampaa, mitä kalliimpi sen sisäänostohinta on) sekä kaupungin lihaisimmasta ruokatuotteesta. Yhdistä tähän Coravin, kapistus, jolla arvoviinejäkin voi myydä laseittain, niin käsissäsi on mahdollisuus juoda Penfoldsin ikonista Grangea (6cl / 43,90€) laseittain ja edullisemmin kuin muualla.

Mitä muuta yhteistyö tarkoittaa? No esimerkiksi sitä, että Bin 28 Kalimna Shirazia saa 8,50€ lasi, mikä on huokea hinta viinistä, joka kustantaa 22,90€ Alkossa.

Ja kyllä, legendaarisessa Penfolds Grange 2009:ssä (pullo / 548,80€) on paljon kaikkea, amerikkalaista tammea unohtamatta. Se kieppuu suussa pitkään tunnistettavan australialaisena mustaviinimarjoineen sekä hentoine eukalyptuksineen. Vuosikerta 2011 räjäyttää potin sekä alkukantaisen herkullisuuden että silkkisen tekstuurinsa puolesta. Valitse tuoreempi, sillä Groteskilla on molempia vuosikertoja. Grange on mittapuu australialailaiselle Shirazille, epäilemättä.


  

Colli Piacentini – Kahden maakunnan risteyksessä

Colli Piacentini on omaleimainen yhdistelmä Emilia-Romagnaa ja Piemontea. Kumpuilevat viinitarhamaisemat vievät ajatukset ennemmin viereisen Piemonten suuntaan kuin tasaisemmasta maasta tunnettuun Emilia-Romagnaan. Myös käytössä olevat punaviinilajikkeet vahvistavat mielikuvaa. Barbera ja Bonarda ovat molemmat piemontelaista alkuperää. Eräs seikka tekee Colli Piacentinin viineistä kuitenkin perin emilia-romagnalaisia. Kun nautiskelija kaataa kielelleen kulauksen punaviiniä, todennäköisyys sille, että viini pirskahtelee, on kohtuullisen suuri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonlasku Mossin tiluksilla

Käydäänpä seuraavaksi läpi Colli Piacentinin aakkoset.

Barbera – Alueen pääasiallinen punaviinirypälelajike on Barbera, joka tunnetaan mehukkaasta hedelmäisyydestä, korkeasta hapokkuudesta sekä suht maltillisesta tanniinisuudesta. Piemonten kuuluisimmilla pitäjillä Barbera jää Nebbiolon varjoon, mikä on oikeastaan perusteetonta. Michelin-ravintolan ruokaa ei ole tarvetta verrata kaupungin parhaita lättyjä paistavaan pizzeriaan; molemmille on sekä tarvetta että tilaa, eikä aina ole selvää, kumpi maistuu herkullisemmalta.

Bonarda – Piemontelaista alkuperää olevaa Bonardaa pitäisi virallisesti kutsua Croatinaksi, koska piemontelaiset tuottajat onnistuivat suojaamaan nimen joku vuosi sitten. Päätöksen myötä Piemonten ulkopuolella lajikkeen nimi tuli vaihtaa Croatinaksi. Koska kyseessä on Italia, asiat eivät aina seuraa pilkuntarkkaan voudin päiväkäskyjä, joten tuottajien puheissa Croatinaa ei juuri kuulla. Viini ja politiikka sekä alueellinen identiteetti kulkevat käsikädessä. Paksukuorinen Bonarda tuo sekoituksiin tummaa väriä, täyteläisyyttä ja tanniineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alue on kuuluisa leikkeleistä. Tässä possunniskasta valmistettua coppaa

Gutturnio – Alueen tunnetuin viini on nimeltään gutturnio. Se on saanut nimensä roomalaisesta astiasta, josta juotiin viiniä useamman hengen voimin. Kuulostaa kohtuullisen hyvältä lähestymistavalta ja valottaa samalla alueen viinintuotannon monituhatvuotista historiaa. Gutturnio on sekoitus Barberaa ja Bonardaa, edeltävän osuuden vaihdellessa 50%:sta ylöspäin. Mikä tekee gutturniosta erikoisen on, että se voi päätyä lasiin tavallisena punaviininä, mutta myös pirskahtelevana punaviininä, mikä muistuttaa viinillisempää versiota lambruscosta. Pirskahtelevan version valmistus eroaa monin tavoin ei-pirskahtelevan viinin prosessista, joten on melko luonnollista, että erot maistuvat lasissa selkeinä.  Kupliva gutturnio on itse asiassa perinteinen versio, minkä vuoksi paikalliset yhdistävät sen monenlaiseen ruokaan leikkeleistä pastoihin. Opin kolmen päivän aikana nauttimaan siitä suurestikin.

Frizzante gutturnio on parhaimmillaan nokassa orvokkinen, kielellä tumman hedelmäinen sekä omenainen, hennon tanniininen ja päättyy aina palettia hyväilevään bitterisyyteen. Jotta viinistä osaa nauttia ilman kauhistelua, ennakkokäsitykset tulee heittää syrjään. Frizzante gutturnio on usein kylmämaseroitu, joten tuoksussa on esterisiä aromiyhdisteitä, mikä häiritsee liiallisissa määrissä nokkaani. Tämä sanottuna, kuplimaton versio gutturniosta on ehdoton suosikkini. Siinä yhdistyvät mehukas hedelmä ja tuntuva hapokkuus, mikä tarkoittaa vesien herahtamista kielelle. Eräät tuottajat käyttävät turhan paljon tammea, mitä barbera-vetoinen viini ei mielestäni kaipaisi. Hento tammi lisää kuitenkin viinin moniulotteisuutta ja tekee siitä samaan aikaan helposti lähestyttävän, mielihyvähermoja näppäilevän ja vaikuttavan punaviinin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Malvasia di Candia Aromatica – Malvasiaa löytyy pitkin Eurooppaa kymmeninä eri lajikkeina, joista osa ei ole nimeä voimakkaammin liitoksissa toisiinsa. Colli Piacentini on ainoa alue Italiassa, jossa kasvatetaan poikkeuksellisen aromaattista Malvasia di Candia Aromaticaa. Alkujaan venetsialaisten mukana Kreetan saarelta saapuneesta lajikkeesta valmistetaan kuplivaa, ei-kuplivaa sekä makeaa valkoviiniä, joka on parhaimmillaan maailmanluokkaa. Perimätiedon mukaan renessanssinero Leonardo da Vinci valmisti lajikkeesta viiniä.

Colli Piacentinin tuottajat näkevät lajikkeesta tuotetuilla viineillä markkinaraon, sillä kuluttajat pitävät aromaattisista lajikkeista (minua enemmän), mutta karsastavat piirrettä liiallisissa määrin. Muscat jakaa mielipiteitä, samoin öljyisestä tekstuurista ja matalasta hapokkuudesta tunnettu Gewürztraminer. Malvasia Aromatica täyttää väliin jäävän aukon onnistuneesti, etenkin jos tuottajat poistavat sadonkorjuuta ennen köynnösten lehvästöä, jolloin aurinko pääsee polttamaan osan aromaattisia yhdisteistä pois ennen viinintekoa. Samaa menetelmää käytetään toisinaan muun muassa Chilessä valmistettaessa Carménèrea, hyvin tuloksin. Alueen malvasian oma tyyli on selvästi muotoutumassa ja siinä on potentiaalia. Malvasiasta charmat-menetelmällä valmistetut kuohuvat ovat usein lähestyttäviä ja raikkaita kuin proseccot, mutta jos minulta kysytään, paremman makuisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Colli Piacentinin viinejä myydään voittopuolisesti Pohjois-Italiassa, mutta tuottajat tähyilevät luonnollisesti laajemmille markkinoille. Alueen perinteiden valossa tämä ei ole aivan mutkatonta.

Kuplilla vai ilman? – Kuten yllä mainittiin, gutturnio voi tarkoittaa kahta täysin poikkeavaa viinityyliä. Olin hieman järkyttynyt ymmärtäessäni, että viinit pakataan samanlaisiin pulloihin, perinteisistä korkeista lähtien. Mikäli kuluttaja ei osaa italiaa tai tunne viinejä, häntä voi odottaa kotona kupliva yllätys. Kupliva punaviini ja naudan sisäfile eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä, joten käytännössä Colli Piacentini tarjoilee kuluttajille epävarmuutta ja mahdollisia pettymyksiä. Tuottajien tulisi ratkaista asia mitä pikimmiten. Ei vähiten siksi, että kahdet markkinat ovat kuin toistensa peilikuvia. Siinä missä kotimarkkinoilla gutturnio tarkoittaa kolme kertaa neljästä kuplivaa punaviiniä, vientimarkkinoilla suhdeluku on käänteinen. Ehdottaisin rohkeasti gutturnio-nimen varaamista vain toiselle viinityylille ja toisen uudelleennimeämistä tavalla tai toisella. Mikäli tällaiseen harppaukseen ei löydy yhteistä tahtoa, alueen tuottajat voisivat sopia, että kupliva gutturnio pullotetaan erottuvanmalliseen, tunnistettavaan pulloon. Esimerkiksi matalaan, leveään pulloon, jolla on alueella perinteitä. Frizzante punaviini Bordeaux-mallisessa pullossa suljettuna tavallisella korkilla ei ole kestävä käytäntö laajemmilla markkinoilla.

Alueen tuntemattomuus –  Emilia-Romagna on maailmankuulu ruosta, kuten parmesaanista, parmankinkusta ja balsamicosta sekä autoteollisuuden puolelta Ferrarista, Lamborghinista ja Maseratista. Myös Piecenzan alue on Italian mittapuulla tunnettu leikkeleistä, salamista ja Grana padano -juustosta. Viinit ovat tuntemattomia, mikä tekee niiden myymisestä (etenkin hyvällä hinnalla) vaikeaa. Tilannetta ei helpota se, että yleensä tyylikkyydestään tunnetut italialaiset tuppaavat suosimaan melko vaatimattomia ja vaihtelevia etikettejä, jotka eivät muodosta kokonaisuutta välttämättä edes yhden tuottajan valikoimassa, puhumattakaan alueellisesta tunnistettavuudesta. Mikäli Colli Piacentini haluaa menestyä kansainvälisillä markkinoilla, sen tulisi nähdäkseni keskittyä rakentamaan alueen brandia yksittäisten tuottajabrandien ohella tai jopa edellä. Itävaltalaiset ovat tehneet onnistuneita maanlaajuisia ratkaisuja printatessaan pullon korkkiin tai korkkia suojaavaan folioon maan lipun värit. Châteauneuf-du-Papen tuottajat suosivat perinteistä, mutta tunnistettavaa pulloa, jossa on alueen vaakuna. Kukapa viinin ystävä ei tuntisi chianti classicon mustaa kukkoa, joka hengailee pullon kaulassa? Kuluttajat suosivat useimmiten tuttua ja turvallista, minkä vuoksi tunnistettavaa symbolia käyttävillä pulloilla on etulyöntiasema. Brandin rakentaminen on pitkä tie, mutta hihat olisi syytä kääriä hyvissä ajoin. Laadukkaille, helposti lähestyttäville, autenttisille, sopuhintaisille, mutta samaan aikaan tunnistettavan italialaisille viineille on aina kysyntää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alueella on poikkeuksellinen määrä linnoja ja linnoituksia. Vigolenoa ei valloitettu koskaan; se oli onnistunut investointi omistajilleen.

Alueella on 42 tuottajaa, joilta ehdin maistamaan viiniä noin puolelta. Muun muassa seuraavat tuottajat olivat erillisen huomioimisen arvoisia:

Villa Tavernago
Torre Fornello
Torri
La Ciocca
Terzoni
Loschi Enrico
Casa Benna

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Link to English version of this post is easily reached by clicking this.

Chile ei ole valmis

”Nuo? Ne ovat vain kukkuloita”, oppaanani toimiva Susana toteaa ja osoittaa sormella Santiagon miljoonakaupunkia reunustavia ja yli kahteen kilometriin kohoavia lumihuippuja samalla kun vaihtaa kaistaa moottoritiellä liiemmin peileihin katsomatta tai vilkkua käyttämättä. 

Asiat ovat suhteellisia: liikennekulttuurit, vuoret ja vuodenajat. Huimaa. Liikaa kahvia ja liian kehnoa unta. Vuorokausi sitten olin helteisessä Helsingissä, mutta talvisessa Santiagossa se tuntuu epämääräiseltä, melkein mahdottomalta. Nukuin koneessa koiranunta Atlantin ylitse, havahtuen vain hetkittäin konetta ravistelleeseen turbulenssiin, joka muistutti minua Air Francen lennon kohtalosta. Yritin olla miettimättä asiaa ja etsiä asennon, joka ei jumittaisi niskaani.

Nälkä kurnii vatsanpohjassa, koska en syönyt lentokoneessa. Avasin kyllä annoksen foliokannen, mutta rohkeuteni suli kun näin annoksen. Tyydyin tökkimään lihapullia haarukalla laittamatta niitä suuhuni. Syöminen saa silti odottaa, sillä tänne asti ei tultu turhan takia. Tulin maistelemaan viiniä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laama hengaa Montesilla

Näissä tunnelmissa alkoi ensimmäinen matkani Chileen, joka on juuri päättymässä. Vastoin ennakko-oletuksiani, huomasin inspiroituvani reissun aikana useasti. Jokin Chilen tilanteessa sai aivoni hyrräämään, minkä vuoksi olen käyttänyt kuluneet päivät paitsi oppien uutta maan viineistä, myös pyrkien ymmärtämään omaa reaktiotani. Nyt, istuessani Santiagon lentokentällä, tuntemukseni ovat seitsemän päivän päätteeksi yllättävän kirkkaat. Näkemykseni Chilen viineistä on löytänyt uomansa.

Olenko kokemani jälkeen Chilen viinien vannoutunut puolestapuhuja? En ole, en ainakaan vielä. Annan esimerkkejä. En syty liekkeihin Chilen arvostetuimmasta viinityylistäni, Maipo-laakson tuhdista ja minttuisesta Cabernet sauvignonista. Enkä edelleenkään pidä Carmenere-lajiketta kovinkaan mielenkiintoisena, vaikka se onkin parhaimmillaan suuntäyttävä ja mehevä (ja kohtuu usein vapaa paprikamaisista pyratsiini-aromeista, mikäli sadonkorjuu tehdään vasta toukokuussa).

Lisäksi pidän harmillisena, että useat tasokkaatkin tilat tuottavat keskikelvotonta laatikkoviiniä pohjoismaiden monopolien tarpeisiin. Edullisten viinien valmistaminen viinikauppojen alahyllyille ei ole tuottajille mikään rahasampo, sillä voittomarginaalit ovat liki olemattomia kovan kilpailun ikeessä. Samalla volyymibisnes nakertaa nurkasta Chile-brandin arvoa, tehden laatukehityksen jalkauttamisesta kuluttajien mieliin vaikeaa.

Monet viinitalot tuottavat varsin kaupallisen tyylisiä viinejä, osin suotta. Tämä ei tarkoita, että he valmistaisivat parhaita mahdollisia viinejä tarjolla olevasta rypälemateriaalista, vaan enemmänkin, että he valmistavat siitä viinejä, joka eivät ärsytä edes sellaista kuluttajaa, jolla on kehno maku. Koska kaikkien miellyttäminen ei ole mahdollista, paatuneimmat viiniharrastajat jäävät useimmiten sormenlämpöisiksi pehmeän, pyöreän ja makeilevan lopputuloksen edessä (pisteet Vina Maipolle siitä, että heidän edullisimmatkin punaviinit ovat kuivia). Pahimmillaan kyse on raaka-aineen turmelemisesta kellarissa. Tankkinäyte voi olla kohtuullisen puhdaspiirteinen ja maistuva, mutta lopputulos vaatimaton.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arestin punaista maata Curicossa

Jotta Chile voi nousta laatulupauksensa kanssa seuraavalle tasolle, sen täytyy irtautua oman imagonsa painovoimasta. Muutoksen viimeiset avaimet ovat kuluttajien käsissä, sillä viiniala on lopulta markkinoiden panttivanki siinä missä muutkin hyödykemarkkinoilla toimivat yritykset. Selvää on, että talot pystyisivät tuottamaan yhä enemmän laatuviinejä, mikäli kuluttajat suostuisivat siihen. Kyse on voittopuolisesti tuottajien itse itselleen aiheuttamasta asiantolasta, mutta se ei tarkoita, että aikoinaan tehty valinta lähestyä markkinoita hinta edellä olisi yhä tänään perusteltua.

Toisaalta on tärkeää kysyä, suhtaudunko Chilen viineihin yhä yhtä skeptisesti kuin pakatessani Santiagon talveen soveltuvia vaatteita matkalaukkuuni viikko sitten? En lainkaan. Oivalsin päivien aikana, että konkistadoreista asti juontuvasta viinihistoriasta huolimatta Chilen viinikulttuuri on ennen kaikkea tavattoman nuorta. Viiniteollisuuden merkittävimmät askeleet ovat tuskin 20 vuotta vanhoja. Se on lyhyt aika verrattuna moniin muihin viiniä tuottaviin maihin ja merkitsee Chilen kohdalla erityisyyttä. Nuoruus on epävarmuutta, hahmottomuutta, äänen etsimistä ja häivähdyksiä hämärän tulevaisuuden mahdollisesta kirkkaudesta. Mitä nuoruus on, ellei keskeneräisyyttä, mutta myös siitä kumpuavia mahdollisuuksia?

Chilen viinikulttuurin nuoresta iästä kertovat minua taitavammin muun muassa seuraavat anekdootit. Kun ikoniviinien valmistus yleistyi 1990-luvun loppupuolella, tuottajat eivät säästäneet pulloja omiin kirjastoihinsa, kuten on yleisesti tapana. Se ei kait juolahtanut kenenkään mieleen, koska ihmiset olivat iloisia, että jotkut halusivat ostaa pullot viimeistä myöten, vieläpä hyvään hintaan. Tämä johti hullunkuriseen asetelmaan. Kuohuvista tunnettu, mutta myös laadukkaita puna- ja valkoviinejä tuottava Valdivieso joutui ostamaan ikoniviiniään, solero-ajatuksella valmistettua, jopa 15:sta vuosikerrasta rakentuvaa Caballo locoa jälleenmyyjiltä markkinahintaan. Asetelma on absurdi. Ensin tuottaja valmistaa viinin ja myy sen hyvällä voitolla jälleenmyyjille. Sitten hän tuhlaa voitot ostamalla pulloja takaisin myyntihintaa kalliimmalla.

IMG_8680

Cono Surin etiketeistä tutuilla pyörillä voi ajella viinitarhoilla

Toinen esimerkki viiniteollisuuden kasvupyrähdyksestä. Cono Surin lahjakas viinintekijä Matia Rios kertoi, että ennen vuotta 1999 ja Cono Surin aloittamaa Pinot-mullistusta chileläinen Pinot noir valmistettiin Cabernet sauvignonin reseptillä. Pinotin herkkää luonnetta ei ymmärretty. Se tarkoitti pyrkimystä maksimaaliseen uutokseen; tummaan väriin ja täyteläiseen suutuntumaan. Lopputuloksena syntyi viiniä, joka ei maistunut Pinot noirille, vaan enemmänkin sipulihillolle. Sittemmin Chile on oppinut valmistamaan lajiketta sen kaipaamalla kevyellä kosketuksella, mistä toimivat esimerkkeinä muun muassa Cono Surin mainio 20 Barrels Pinot noir sekä käsityönä alusta loppuun valmistettu Ocio. Se on suuntäyttävä, mutta ilmava, tarkkapiirteinen viini, joka leijailee paletin poikki jättäen jälkeensä hennon ikenien kiristelyn, mikä toimii katkerana muistutuksena siitä, että kulaus meni jo.

On huomattava, että vaikka jotkut edelleen valmistavat  ylikypsää, tummanpuhuvaa ja hillomaista Pinot noiria, oikein valmistetusta Pinotista on tullut ilmiö. Muutoksen nopeudesta kertoo se, että ennen Pinot valmistettiin kuin tuhti Cabernet, mutta nyt monet valmistavat myös Syrahin Pinotin nykytyylillä.

Kehitys näkyy selkeästi muun muassa Castillo de Molinan puhdaspiirteisissä ja kulauteltavissa pinot noireissa, jotka ovat niittäneet suosiota myös Suomessa. Lämpimästä Curicosta ponnistavaa Molinaa mielenkiintoisempi tuottaja on kuitenkin Maycas Del Limari, joka on osa Concha y Toron kaikkialle rönsyilevää pörssiyritystä. Kyseessä on premium-laatuun keskittynyt viinitila, joka tuottaa vuosittain vain 20.000 laatikollista viiniä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vina San Pedron jättitarhan rypäleet kasvavat uskomattomassa paikassa

Paikallistin neljä muutosvoimaa, jotka muovaavat Chilen viiniteollisuutta tällä hetkellä ja tekevät Chilestä viinihullulle mielenkiintoisen maan. Maycas del Limarissa kiteytyvät ne kaikki, joten esittelen ne heidän kauttaan.

1. Sadonkorjuun aikaistuminen

Viinintekijä Marcelo Papan mukaan Maycasin tyyli on kehittynyt Limarin alueen mukana, mikä on johtanut Limarin tunnistettavan tyylin syntyyn. Vuonna 2007 Maycasin viinit edustivat kypsempää tyyliä, mutta samaa ei voi sanoa vuosikerrasta 2013. Chardonnay kerättiin aiemmin maaliskuun ensimmäisellä viikolla, mutta nyt helmikuun puolessa välissä. Sanon asian vielä selvemmin: kyse on sadonkorjuun aikaistamisesta kolmella viikolla muutamassa vuodessa. Tällä on luonnollisesti melko radikaaleja vaikutuksia viinien tyyliin. Se tarkoittaa raikkautta sekä runsaampaa, kirkkaampana soivaa hapokkuutta ja hillitympää, vähemmän kypsää hedelmää. Toisin sanoen rakenteen lisäämistä hedelmän kustannuksella, mikä tarkoittaa Chilen tapauksessa tasapainon löytymistä tai vielä selvemmin sanottuna, parempaa viiniä. On melko kuvaavaa, että Maycasin Sumaq Chardonnay 2013 on lähempänä tuorepuristetun limetin makumaailmaa kuin trooppista hedelmäisyyttä, mutta keikkuu kielellä silti sekä jäntevänä että tarkkapiirteisenä.

Maycas del Limarin Sumaq Pinot noir 2013 on heleä ja hapokas Pinot noir, jonka hinta olisi monopolivalikoimassa ilmeisesti naurettavat 11 euroa. Näin hyvää pinotia ei saa oman rajallisen kokemukseni perusteella kympillä oikein mistään. Ranskalainen Pinot on lähtökohtaisesti arvokkaampi burgundissa, Alsacessa sekä Loiressa, kalifornialainen Pinot tuohon hintaan soppamaista ja uusiseelantilainen toisinaan greippimäistä, mistä tulee mieleen steroideja napsinut saksalainen Spätburgunder, jota ei sitäkään löydä Suomen ilmastossa kymmenellä eurolla.

2. Tammenkäytön vähentäminen

Muistan maistaneeni Maycas del Limarin aiempia vuosikertoja kotimaan kamaralla ja havainneeni etenkin Chardonnayt laadukkaiksi viineiksi. Kynnyskysymykseksi muodostui trooppisuuden kanssa flirttailleen hedelmän lisäksi tammenkäyttö, joka veti maton laadukkaiden viinien alta. Tilanne on muuttunut, sillä tammen makua ei enää pidetä itseisarvoisena osana makumaailmaa. Chile on siirtynyt viininvalmistuksessaan pykälän verran kohti Vanhaa maailmaa, mikä on mielestäni oikea suunta. Maycasin kalleimmissa viineissä tammi maistuu edelleen, mikä on yleinen ongelma kehittyvillä viinialueilla. Muutoksen suunta herättää silti minussa orastavaa riemua, etenkin tietäen, että pian markkinoille tupsahtava vuosikerta 2013 oli Limarissa tavanomaistakin viileämpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vikin uudenkarheat viininvalmistusfasiliteetit tekevät vaikutuksen vaudetehtuurillaan

3. Lajikkeiden istuttaminen niille sopiville paikkoihin

2000-luvun alussa Chilen köynnökset istutettiin lähinnä markkinavetoisesti: jos kuluttajat olivat janoisia Pinot noirille, sitä istutettiin paikkoihin, joissa oli vain hetkeä aiemmin kasvanut Merlotia. Lopputulokset on helppo arvata. Valtameren viilentämän Limarin maaperä on kalkkipitoinen, sää muuta Chileä pilvisempi etenkin aamuisin ja ilmasto niin viileä, ettei Merlot kypsy siellä. Maycas kasvattaa alueella vain Chardonnayta, Pinot noiria ja hieman Syrahia (joka ei tuota mielestäni yhtä innostavia tuloksia kuin kaksi edellistä). Suunta on silti selvä: markkinavetoisesta valintatavasta laatulähtöiseen ja lajikevetoiseen.

4. Uusien viinialueiden löytäminen

Valtaosa Chilen viinistä kasvaa maan keskiosan tasangoilla, joilla rypäleet kypsyvät käytännössä ongelmitta vuodesta toiseen. Viljelyn helppous ei useimmiten käänny juojan nautinnoksi, sillä lievän stressin pauloissa ponnisteleva köynnös tuottaa laadukkaampia lopputuloksia kuin holhoamisen laitostama serkkunsa. Laatua metsästävät tuottajat ovat toki huomanneet tämän jo pitkän aikaa sitten ja alkaneet kartoittamaan uusia viljelyalueita. Me saamme nauttia tänään lopputuloksista. Yhteistä uusille alueille on niiden viileys, mikä tarkoittaa Chilen tapauksessa siirtymistä lähemmäksi valtamerta tai vaihtoehtoisesti korkeammalle meren pinnasta, käytännössä useimmiten Andien vuoriston juurelle.

Montesilla on mielenkiintoinen sarja eri puolilta Chileä tulevia pienen skaalan viinejä, joita yhdistää Outer limits –nimike. Kyse on osittain kokeellisesta uusien huippualueiden löytämisestä. D.O. Zapallarin alueella tuotettua Sauvignon blanc teki vaikutuksen. Siinä missä hittialue Leydan Sauvignon blanc maistuu ja tuoksuu samankaltaiselta kuin Uuden Seelannin Marlboroughin viinit, Zapallarin Sauvignon blanc on kalkkinen, piukea, hillitty ja pitkääkin pidempi. Se muistuttaa itseasiassa Sancerren parhaimmistoa ja tuntuu ilmentävän maaperäänsä, siinä missä Leydan alueella tuotettu Sauvignon blanc perustuu lähinnä lajikkeelle tyypilliseen primäärihedelmään.

Uusien alueiden kategoriassa on mainittava on myös norjalaisen pörssikeinottelijan tyhjästä rakennuttama Vik, joka hakee kunnianhimossa vertaansa. Millahaussa sijaitsevat liki neljän sadan hehtaarin ensimmäiset tarhat istutettiin vuonnav vasta 2007. Vikin vaatimaton päämäärä on tuottaa maailman parasta viiniä. Bordeauxin suuntaan nyökkäävä punaviini onnistuukin siinä missä monet chileläiset ikoniviinit eivät: se on kaikessa mahtailevuudessaan tasapainoinen super premium -viini. Jään odottamaan miten amerikkalainen lehdistö ottaa sadan euron hintalapulla varustetun viinin vastaan, jahka se lanseerataan heille myöhemmin Vikin tarkkaan suunnitellun strategian mukaisesti.

Chilestä ei kannata vuonna 2014 kirjoittaa mainitsematta MOVIa, itsenäisistä pientuottajista koostuvaa järjestöä, joka kerää par aikaa paljon huomiota kansainvälisessä keskustelussa. Unohda keinokastelu, suuret satomäärät tai massoja miellyttävä makumaailma. MOVI vastaa 0.05%:a Chilen viinien viennistä, mutta toimii kiehtovana kurkistusreikänä sille, mitä chileläinen viini voi myös olla. Liikkeen saama huomio on ymmärrettävä, sillä juuri MOVIn kaltaista ruohonjuuriliikehdintää Chile kaipaa uudistuakseen myös kaupallisella tasolla.

Image

Chilen viiniskenen tunnelma on omalaatuinen yhdistelmä valtavaa mittakaavaa ja poikkeuksellista maanläheisyyttä. Viinintekijät puhuvat asioista ihailtavan suoraan toimittajalle.

Neljän muutosvoiman kourissa Chilestä tullaan näkemään tulevaisuudessa yhä enemmän mielenkiintoista viiniä, joka elähdyttää myös vaativampaa viininlipittelijää. Kyseessä ei silti ole taikasauva, jonka heilautus voi tehdä vaatimattomasta viinistä mielenkiintoista. Siinä missä sadonkorjuuta voi aikaistaa, tammenkäyttöä parantaa, lajikkeita istuttaa niille sopiviin paikkoihin ja uusia alueita löytää, kaikkein tärkeimpään asiaan niillä ei ole vaikutusta. Jos köynnökset kasvavat maaperällä, jolla ei ole rahkeita kantaa mielenkiintoista hedelmää, lopputulos on vaillinainen.

On perusteltua kysyä, tarvitseeko Chilen tulevaisuudessa valmistaa yhtä paljon viiniä kuin tänään? Kukaties viidentoista vuoden päästä eräillä nykyisillä palstoilla kasvaa viiniköynnösten sijasta peruna, eikä kukkaan puhjenneiden laatualueiden tyyleistä innostunut viinimaailma enää muista aikaa, jolloin Chile tunnettiin lähinnä edullisista viineistä?

Chile ei ole vielä valmis ja se on hyvä asia. Se ei ole kehittynyt kypsäksi, vaan hakee yhä muotoaan. Eräs asia on selvä: chileläiset viinintuottajat eivät aio jäädä historiankirjoihin massaviinintuottajina. Siihen heillä on aivan liikaa lahjakkuutta, kunnianhimoa ja luonnon suomia mahdollisuuksia. Tämän vuoksi Chilen sijaintia massaviinin ja laatuviinin rajapinnalla ei ole tarvetta alleviivata permanent-tussilla, sillä keskeneräisyys tarkoittaa Chilen tapauksessa ennen kaikkea kartoittamattomia ja käyttämättömiä mahdollisuuksia, joilla tulee olemaan perusteellisia vaikutuksia viinien laatuun. Jos nykyisyys katsotaan parhaaksi ennusteeksi tulevalle, Chilen viinien tilanne näyttää valoisalta.

Lentokentän kuulutuksesta päätellen minun on aika hyvästellä Chilen talvi ja suunnata takaisin kesäiseen Eurooppaan. Kuten tämä yhtenä ryöpytyksenä syntynyt artikkeli omalta osaltaan osoittaa, olen matkan varrella paitsi inspiroitunut, myös imenyt itseeni hieman ymmärrystä ja pureskellut tuota tietoa uuteen muotoon. Sain Chileltä ajatuksilleni itseasiassa enemmän virikkeitä kuin osasin odottaa tässä kohden viinikirjoittajan taipalettani, mikä ilahduttaa minua mittaansa enemmän. Tulen seuraamaan Chilen kehitystä jatkossa tarkalla silmällä, toiselta puolelta maapalloa, uudenlaisen innostuksen siivittämänä.

Click this for an English version of the article

Toisen Burgundin aarteita


Beaujolaisin Olivier Merlin käväisi Suomessa viime vuoden puolella maistattamassa viinejään. Kyseessä on nuori ja pieni talo, jonka valikoimaan ei kuulu jokavuotista nouveau-karnevaalia. Hyvä niin, koska maakunnan laatupunkut kärsivät nouveaun epämääräisistä mielikuvasta, mikä torpedoi tehokkaasti ravintolan viinilistaa selaavan satunnaisen kuluttajan kokeiluhalut. Maakunta on sanalla sanoen liemessä, vaikka sen parhaimmat viinit ovat kertakaikkisen hienoja.

Nouveau muodostaa merkittävän osan maakunnan tuotannosta (Merlinin mukaan 2/3, mutta jossain olen nähnyt maltillisemman lukeman; suuri sen osuus on joka tapauksessa), mikä tekee vakavasti otettavien punaviinien myymisestä haasteellista.  Nouveau on brandina vahvempi kuin koko maakunnan brandi, puhumattakaan cru-tason laatuviineistä. Viis vuosisatojen perinteistä. Joka marraskuinen nouveau-kamppanja on koulukirjaesimerkki hallitsemattomasta rakennemuutoksesta, jossa yksi sukupolvi likipitäen huuhtoo viemäriin edeltävän kymmenen panoksen pikavoittojen nimissä. Huonostihan nämä tarinat tuppaavat päättymään, toivottavasti Beaujolaisin nuoret tuottajat, kuten Beaujolais Boys, saavat äänensä pian kuuluviin.

Alla muutama tasting-raapustus (en oikein tiedä mihin suuntaan tastingnoottejani kuljettaisin. En pidä aromien kirjaamista enää relevanttina, mutten ole keksinyt lähestymiskulmaa, joka onnistuisi korvaamaan eri väristen hedelmien luetteloinnin.  Work in progress.)

Moulin-a-Vent 2009 (19,70€ maahantuojan listoilla)
Tarkkapiirteinen, puhdas ja piukka. Kypsää marjaisuutta, pippurista mausteisuutta, hienojakoisia tanniineja ja vedet kielelle herauttava happorakenne. Hieno ruokaviini. Alle kahden kympin hintaan löytö.

Moulin-a-Vent la Rochelle 2009 (28,30€ maahantuojan listoilla)
Perus Venttiä yrttisempi, primäärihedelmän rinnalla maan tuoksuja ja tammisia nuotteja. Paletilla eteerisen kevyt, intensiivinen ja eloisa, suuri viini, jonka jälkimaku soi suussa pitkään. Jo nyt älyttömän herkullinen, mutta kellaripotentiaalia yli viideksitoista vuodeksi. Paras Beaujolais mitä olen maistanut?

Moulin-a-Vent la Rochelle 2006
Mehukas viini, jossa kypsää karhunvatukkaa, pippurisuutta ja leveä kermaisuuteen taittava suutuntuma. Puuta on makuuni liikaa, vaikka se on kieltämättä integroitunut kokonaisuuteen. Edelleen napakka paketti. Pidä jemmassa vielä pari vuotta, jos haluat pelata optimointipeliä. Vedä huiviin heti, jos et viitsi.

Moulin-a-Vent la Rochelle 2003 magnum
Konsentroitunut tuoksu, jonka ’Gamaymaisuus’ hukkuu ylikypsien rypäleiden ja ylitammituksen kombon tuottaman suklaakonvehtisuuden alle. Poikkeuksellisen kuuman vuoden tuote, jossa on hukassa balanssi. Ikääntynyt tyylillä, mutta lähtökohtaisesti vaillinainen. Esimerkki ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista haasteista? Merlin hommasi Rochellen tarhan vasta kasvukauden lopussa ja valmisti viinin ensimmäistä kertaa kasvattamatta itse rypäleitä.

Sikamainen tapaus

Kuinka kokonainen paleta de Ibérico de bellota syödään yhdeltä istumalta?

Tarvitaan terävä veitsi, tuplamagnum chiantia, neljä nälkäistä herraa ja 18 tuntia. Ennen koitosta ajattelin, että eeppinen sikarupeama saattaisi aiheuttaa överikokemuksen. Mitä vielä! Vesi herahtaa yhä kielelle tammenterhoilla kasvanutta possuherkkua ajatellessa.

Tilasin jalan Kinkkuloversilta. Hieno palvelu (hullunkurisesta nimestä huolimatta): toimitus kesti viikon, kuljetus oli ilmainen ja kaupan päälle tuli veitsi ja teline. Kaiken kukkuraksi kilohinta jäi kolmen kympin tuntumaan.



Kesälöytö: Llai Llai Pinot Noir (9,95€)

Raikas punaviini Chilestä? Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Tunnustan olevani Chilen viinien suhteen edelleen skeptikko. Kun maahantuoja lähetti pullon Llai Llai Pinot noiria, varoituskellot kilisivät päässäni. Pinot noir, huokea hinta, taustalla suuryritys ja framilla ekologisuus? Hyvän omaatunnon viini niille pannahisille, jotka itsepintaisesti suosivat eettisyyttä nautinnon kustannuksella? Väärässä olin.

Llai Llai ei sorru Chilen tuotannon ylilyönteihin, joita tulee vastaan myös Bio Biosta. Kyseessä on siro ja temppuilematon viini, joka sammuttaa janon. Viini on tyyliltään lähempänä raikasta Beaujolais Villagesia kuin ikoni-Cabernetin reseptillä kokoon keitettyä lattari-Pinotia. Lastuvapaa lankku integroituu kokonaisuuteen onnistuneesti.


Viilennä pullo ennen korkkaamista, yhdistä kanaan tai kalaan. Kympin hintaan kyseessä on löytö.

Maistuisiko chianti Chiantissa?

Jos vastaus on kyllä, pistä korvan taakse sympaattisen kokoiset, mutta mittaansa painavammat messut syyskuussa (to 15.9. – su 18.9.) Panzanossa Chianti classicon ytimessä. Panzanon tuottajayhdistys on hypännyt onnistuneesti netin ihmeelliseen maailmaan, siitä todisteena alta löytyvä englanniksi tekstitetty video. Samaan syssyyn voit käydä sanomassa Peräsen Jarkolle moi: Candialle ottaa osaa tapahtumaan.

Ca’ Grande, Sangiovesea Toscanan ulkopuolelta

Edellisen postauksen Toscanasta päästään sulavasti viereiseen maakuntaan. Sangiovese-lajikekin pysyy matkassa. Emilia-Romagna tunnetaan parmesaanin, balsamicon ja parmankinkun kotina. Maakunnassa tehdään myös viiniä, kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata asioidessaan Alkossa. Umberto Cesarin Ca’ Grande Superiore (9,61€) ilmestyi valikoimiin alkuvuodesta.

Tuottaja pistäytyi hetki sitten Helsingissä, jolloin päädyin maistelemaan pullotteet läpi löpinöiden lomassa. Viinit ovat tyyliltään kohtuullisen pehmeitä, hedelmäisiä ja kulauteltavia. Alkon hyllyillä keikkuva Ca’ Grande on tammesta vapaa viini, joka on parhaimmillaan aavistuksen viilennettynä saapasmaan sapuskan rinnalla, kuten arvata saattaa. Onko Ca’ Grandeen tungettu yhtä hyvää Sangiovesea kuin naapuripitäjän maailmankuuluihin chianti classicoihin? Ei aivan, mutta se puolustaa silti paikkaansa suoraviivaisena ja simppelinä viininä. Alle kympin jäävä hinta varmistaa, että panostukselle on tarjolla vastinetta.

Italia on muuttunut kolmessa sukupolvessa. Gianmaria Cesarin isoisän aloittaessa viininvalmistuksen, hän ei ajan eetokselle ominaiseen tapaan juurikaan piitannut laadusta. Pojasta polvi parani. Hän totesi, että koska maakunnan viiniskeneä hallinneet osuuskunnat pystyivät polkemaan hinnat yksittäistä peluria alemmaksi, painopiste tulisi siirtää määrästä laatuun. Isoisän mukaan poika oli pahempi kuin raemyrsky, koska myrsky jätti sentään jäljelle jotain. Tällä hän viittasi vihreään sadonkorjuuseen, missä osa rypäleistä nypitään puskista raakoina, jotta jäljelle jäävät kypsyisivät tasaisemmin ja konsentroituisivat suuremmin. Todennäköisesti vanhus olisi silti tyytyväinen nykytilanteeseen, sillä hänen pieni viinipalstansa on paisunut 250 hehtaarin ja parin miljoonan pullon kokoiseksi operaatioksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Biodynya Bordeauxin huipulta

Biodynaamisesta viljelystavasta puhuttaessa, ei Bordeauxia mainita ensimmäisten joukossa. Tähän on monia syitä. Menestyneimmät tilat määrittelevät polarisoituneen maakunnan marssitahdin ja koska niillä pyyhkii hyvin, muutospaineet ovat maltilliset. Kärkitiloja johdetaan kuin mitä tahansa loppuun asti trimmattuja liikeyrityksiä, eivätkä tulojen menetykset siirtymävaiheiden epäonnistumisissa innosta omistajia, jotka eivät vietä aikaa tarhoilla, koska pyrkimys riskien minimoimiseen tuppaa päihittämään kokeilunhalun ilman näppituntumaa.

Alueen tarhat ovat herkkiä homeelle merellisen ilmaston vuoksi ja vaikka Bordeaux-mikstuurana tunnettu kupari-sulfaatti-ruiskute on sallittu luomuviljelyssä, se ei torppaa sään aiheuttamia ongelmia. Lisäksi maakunnan viiniväki on konservatiivisen maineessa: ulkopuolelta tuleville kotkotuksille ei lotkauteta korvia, koska Bordeaux asettaa ainakin omasta mielestään standardin sekä itselleen että muille.

Rajoitteista huolimatta kulmille on pulpahtanut aivan viime vuosina useita biodynaamisia tiloja. Niistä merkittävin on Pauillacin alueelta ponnistava Châteua Pontet-Canet, joka on tällä erää ainoa kärkitila, joka on siirtynyt biodynaamisuuten. Pontet-Canet on luonut menetelmästä itselleen kilpailuedun, jonka avulla erottuu edukseen. Tässä linkki mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen Pontet-Canetin meiningistä. Pienempiä tiloja, kuten Château Moulin Du Cadet, löytyy sekä oikealta että vasemmalta puolelta jokea.

Mitä itse luulet, siirtyvätkö Bordeauxin huipputilat luomutuotantoon (tiukan linjan biodynaamista Mouton Rothschildia tuskin silti näemme)? Oli sitten kyse ekoilevien asiakkaiden miellyttämisestä tai korkeamman laadun metsästyksestä. Shangain ja Hong Kongin keräilijät eivät tosin pidä luomua samanlaisena lisäarvotekijänä kuin New Yorkin ja Lontoon snobit. Eivät ainakaan vielä. Toisaalta Pontet-Canetin Parker-pisteet ovat nousseet biodynaamisuuden myötä. Menestys saattaa vallan hyvin olla jonkin z-tekijän tuottamaa, Parkerin sekoilua tai silkkaa sattumaa, mutta se lähettää signaalin kilpailijoille…

Grüner-yliannostus ja Born Digital wine awards

Istun tällä hetkellä wieniläisessä kuppilassa. Edessäni on lautasen reunat ylittävä wienerschnitzel. Kirjoitan, koska nukuin aamulla pommiin, enkä ehtinyt bussiin, joka olisi kuskannut minut Wienviertaliin poimimaan rypäleitä. Käy se näinkin. Poimikoon joku muu rypäleet.


Maisteltuani pari päivää Itävallan viinejä sarjatulella, huomaan syttyväni niistä aikaisempaa enemmän. Etenkin Blaufränkishia ja Zweigeltia yhdistelevät punaviinit ovat kolisseet. Pannobilen tuottajat, kuten Heinrich ja Preisinger, tekevät todella hyvää viiniä. Käyn parin päivän päästä pyörähtämässä Heinrichilla, joten luvassa on juttua aiheen tiimoilta joko Viinipirussa tai ViiniTV:n puolella.

Mitä tulee Itävallan kuningasrypäleeseen, Grüner veltlineriin, sen kanssa en ole vieläkään täysin sinut. Olen maistanut kuluneina päivinä liian monta Grüneria, jonka tuoksussa on hiivainen aromi, joka muistuttaa valkohomejuustoa. Samoin lasiini on päätynyt täyteläisiä Grünereita, joiden hapokkuus on tuntunut siinä määrin päälleliimatulta, että hetken on voinut kuvitella juovansa hiilihapollista kukkavettä.

Parhaimmillaan Grüner on puhdaspiirteinen, raikas ja aromeiltaan hillitty. Jos lasiin sattuu hyvä Grüner, ei tarvitse ihmetellä miksi 30 % Itävaltaan istutetuista köynnöksistä on Grüneria. Jos haluat testata pidätkö Grünerista, kipaise Alkosta Meinklangin pullo. Se on hintaansa nähden löytö. Käyn tiistaina tai keskiviikkona (en ole kartalla ohjelmasta, tiedän vain että tiloja on monta) moikkaamassa viineistä vastaavaa Verneriä. Katsotaan jos saisin räpsäistyä kuvan kellarin betoniastioista, jotka muistuttavat erehdyttävästi dinosauruksen munia.

Se Grünerista, syy postin kirjoittamiselle on toinen. Tänään päättyvän EWBC:n taustapirut, Catavinon Gabriella ja Ryan, julkistivat konfertenssissa uuden hankken, joka kantaa nimeä Born Digital. Kyseessä on digitaalisen viinijournalismin vuosittain jaettava palkinto, joka on ensimmäinen laatuaan. Tuomaristossa istuu muun muassa Jancis Robinson ja kilpailuun voi ottaa osaa kuka tahansa, joka julkaisee tekstejään netissä. Muita rajoituksia ei ole: osallistuja voi olla journalisti tai bloggaaja ja mistä tahansa puolelta palloa, millä tahansa kielellä. Juttua aiheesta löytyy muun muassa Jim Buddin blogista, EWBC:n osanottaja hänkin. Eilen paljastettiin myös missä seuraava Euroopan viinibloggarien konferenssi pidetään. 2011 pääkallopaikkana toimii italialainen kuplivistaan tunnettu Franciacorta.

Jos haluat seurata Twitterissä, mitä EWBC:n ympärillä puhutaan, pistä hakuun #EWBC. Samalla voit ihmetellä Sirénin Ilkan lukemattomia päivityksiä, joissa ei ole tolkun häivää.