Skip to content

Posts from the ‘Uncategorized’ Category

Farang Dahlgrenilla

Ruotsin kukaties arvostetuin keittiömestari Mathias Dahlgren on ovella vastassa ja kättelee jokaisen yhdeksästä vieraasta. ’Tervetuloa. Farang on lempiravintolani Tukholmassa.’ Vieraat asettuvat istumaan pienen keittiön ympärille. Se on rakennettu vanhan maailman ylellisyyttä henkivän Grand Hotellin kauimmaiseen nurkkaan. Ikkunasta näkyy kuninkaanlinna.

Huomaan olevani Dahlgrenin Michelin-tähdillä kruunatun ravintolaryppään sydämessä. Matbordet ei ole koolla pilattu, mutta sen ympärillä istuminen on harvinaista herkkua. Ilta on spesiaali, sillä Dahlgren on kutsunut keittiöönsä ensimmäistä kertaa toisen ravintolan. Se on Farang.

’Voitte esittää illan aikana minulle kysymyksiä englanniksi, ruotsiksi tai suomeksi’, keittiön keskellä ruotsalaista langustiinia paistava, ravintola Farangin omistajiin kuuluva, Kim Öhman toteaa. Mutta mitä ihmettä minä täällä teen? Se on hyvä kysymys, koska kuusi tuntia aiemmin minulla ei ollut sen enempää lentolippua kuin varmuutta illallissuunnitelmista.

Illallinen oli herkullinen. Maistuvinta antia minulle olivat muun muassa pomelosta, mintusta, nahm jimista ja pähkinöistä koostuvan salaatin kanssa tarjottu pehmeäkuorinen rapu sekä vuosia vanhaan master stockiin tehty punainen wagyu-härkä curry, jonka jokaisen työvaiheen Öhman maistatti pöydän ympärille istuville. Olen ollut Thai-ruoan ystävä toista vuosikymmentä, mutta arvostukseni keittiötä kohtaan kasvoi vielä pykälän ihmetellessäni käytettyjen raaka-aineiden määrää. Kotikokkia hirvittää ajatuskin useamman tunnin pilkkomisoperaatiosta, jonka kipollinen punaista currytahnaa kuulemma ottaa valmistuakseen.

Farang on Dahlgrenin Matbordetissa vain kaksi kattausta: eilen ja tänään. Yhteensä 18 ihmistä saa kokea eeppisiin mittasuhteisiin yltäneen illallisen. Menen tänään syömään ravintola Juureen. Rima on asetettu korkealle. Syöminen on mukavaa puuhaa.

                

Kilpailu: arvaa Vuoden ravintola ja voita lahjakortti

business man shrug

Paatuneet sybariitit saman sateenvarjon alle keräävä Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt 30 vuoden ajan Vuoden ravintola -tunnustuksen ravintolalle, joka on osoittanut edeltävänä vuonna poikkeuksellista erinomaisuutta. Tittelistä on turha haaveilla, elleivät hyvä palvelu ja herkullisuus kohtaa pitkäjänteistä tekemisen meininkiä.

Toisinaan Gastronomien valinta on ennustellut onnistuneesti Michelinin tähtikartan asetelmia, kuten kävi Askin ja Chef & Sommelierin kohdalla. Näin taisi käydä myös G.W. Sundmansin, Chez Dominiquen, Demon, Postresin ja Olon kanssa, ellen vallan erehdy. Joka tapauksessa, ravintolat tykkäävät voittaa tunnustuksen, koska se varmistaa, että varauskirja täyttää itse itsensä.

Tämän vuoden ravintola julkistetaan 10.2. Haluaisitko päästä herkuttelemaan sen höyryävien patojen äärelle? Arvaa oikein Vuoden ravintola 2015 ja voit voittaa lahjakortin, jonka voittajaravintola ystävällisesti lahjoittaa.

Kilpailun säännöt: Kirjoita arvauksesi tämän postauksen kommentiksi tai Viinipirun Facebook-seinältä löytyvään ketjuun. Oikein arvanneiden kesken arvotaan illalliskortti keskiviikkona 11.2. – kohteena tietenkin Vuoden ravintola 2015. Voittajan nimi julkisestetaan sekä blogissa että Facebookissa. Yksi arvaus per lurkki.

ps. Gastronomien Seuraan voi pyrkiä, jos herkuttelubisnes on lähellä sydäntä. Olen itsekin jäsen.

Sadan vuoden hairahdus

Screen Shot 2014-09-27 at 10.57.02 AM
Suomalaisilla on yli 3000 vuoden perinteet oluen kanssa. Agraariyhteiskunnassa alkoholia käytettiin ilmeisesti päivittäin, mutta sen nauttimista säädeltiin sosiaalisesti. Lähtökohta oli, että itsensä ördäyskuntoon saattava ihminen häpäisi itsensä. Ihminen, joka tuli omin jaloin ruokapöytään, mutta lähti siitä kantamalla, oli nolo. Kuulostaako suorastaan ”eteläeurooppalaiselta”?

Virkavalta päätti sotkeutua asiaan raittiusliikkeen kannustamana. Liikkeen piiristä kummunneet ideat olivat tavattoman kunnianhimoisia. Ne muistuttavat lähinnä totalitääristen yhteiskuntien suurprojekteja. Suomen koko maaseutu päätettiin kuivattaa 1800-luvun loppupuolella, mikä toimi samalla alkusoittona myöhemmin lanseeratulle maanlaajuiselle kieltolaille.

Alkoholin valmistus kiellettiin ja kestikievarit varattiin vain matkustusluvan saaneille. Ei niin, että toimenpiteet olisivat olleet kovin toimivia. Ihmiset eivät nimittäin unohtaneet alkoholin iloja, päin vastoin. Kulutus nousi ja alkoholin kulttuurinen merkitys muuttui. Hitaasti, mutta radikaalisti, jostain mikä oli arkista ja normaalia, tuli epänormaalia ja jännittävää.

Kansankynttilöiden ideoimat kuritoimenpiteet sysäsivät kulutuksen nousuun, mikä ei kait ollut tarkoitus, mutta onnistuivat kyllä eräällä tavalla. Ne tuhosivat perinteikkään juomakulttuurin ja katkaisivat siteet juuriin, jotka elivät sekä maassa että meissä. Agraariyhteiskunnan alkoholinkäyttöä säätelevä perinteinen kulttuuri muuttui ohueksi, kunnes haihtui lopulta kokonaan. Tyhjiö täyttyi uudella kulttuurilla, jota väritti holhoamisen synnyttämä paha olo.

Suomeen kasvoi sukupolvia, joille alkoholi oli kulttuurisesti vierasta, mutta alati läsnä. Se oli yhtäkkiä kiellettyä ja syntistä. Alkoholista tuli asia, jota juotiin saunan takana, ei ruokapöydässä. Juuriltaan irti revittyinä suomalaisten suhde alkoholiin alkoi kasvaa kieroon. Hurmoshenkisestä syyllistämisestä tuli itsensä toteuttava profetia. Kehitimme sankarihumalan ja teimme viinapullosta kapinamme symbolin. Hukkasimme historiamme ja samalla kait itsemme.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi presidentti Paasikivi ja taisi olla oikeassa. Niin surullista kuin se onkin, kulttuurinen katkos on todellinen. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa masentaa. Vaikka asian korjaaminen vaatii töitä, kokonainen kulttuuri voi tervehtyä kokemistaan vääryyksistä. Se voi löytää uudelleen yhteyden juuriinsa.

Se tapahtuu uskoakseni arvostamalla suomalaista juomakulttuuria, meidän taitoamme valmistaa ja käyttää laadukkaita tuotteita ja sitä todistavaa pitkää historiaa aiheen parissa. Suomessa on jo melkein yhtä monta panimoa kuin sata vuotta sitten ennen terrorin alkua.

Yhteys kadotettuun menneeseen löytynee ruokapöydän kautta. Sille tulee nostaa myös viini, jonka historia suomalaisten janonsammuttajana ulottuu kauemmaksi kuin historiamme perunan tai kahvin kanssa. Me olemme kulttuurisesti rikas kansa, jolla on tavattoman pitkä historia alkoholijuomien käytön kanssa. Tuo historia oli kunniakas, toisin kuin tämä, jonka radikaalit langettivat päällemme kuin rangaistukseksi.

Meitä on kyykytetty jo yli sata vuotta, mutta kampeamme itsemme tästä suonsilmästä takaisin kuivalle maalle. Löydämme yhteyden hukattuihin juuriin ja muutamme maan suunnan tasapainottomasta fanatismista kohti suomalaiskansallista maltillisuutta. Palaamme takaisin hyväksi havaittuun ja perinteiseen sadan vuoden hairahduksen jälkeen. Se on yhteisten etujen mukaista.

Eksynyt Espanjaan, osa 4

Usein kuulee puhuttavan viinin kohtuukäytöstä, mutta harvemmin kohtuuviininvalmistuksesta. Noh, löysin Galiciasta kohtuuvalmistajan pressin. Se kelpaisi todennäköisesti jopa suomalaisille virkamiehille.

20140401-082608.jpg

Eksynyt Espanjaan, osa 2

Faktoja: Ribeiro on Espanjan toiseksi vanhin DO-alue, siis heti Riojan jälkeen. Miksi sinä ja minä emme ole kuulleetkaan alueesta? Koska viinit juodaan paikallisesti kuin Sveitsin laaksojen vaietut valkkarit ikään. Vain reilu 5 prosenttia poistuu Espanjasta. Tälle on tultava tuottajien mukaan muutos, koska espanjalaiset juovat yhä vähemmän viiniä.

Ribeiro on ensisijaisesti valkoviinimaa, lajikkeita ovat muun muassa Treixadura, Albarino, Godello, Loureiro ja Torrontes. Galicialaisilla on maine epäileväisyyteen taipuvaisina ihmisinä, jotka eivät puhu mistään suoraan. Omien sanojensa mukaan he rakastavat viinin tekemistä, mutta inhoavat myymistä. Jonkinlaisia Espanjan savolaisia pohjanmaalaisia, siis.

Lisään postaukseen myöhemmin kuvia, kukaties. Juuri tällä hetkellä maistelen laboratorio-oloissa Ribeiron viinejä 25 peräjälkeen, mutta tilaisuus teki varkaan: Espanjan maaseudulla wifi-mahdollisuudet tulee hyödyntää tarkkaan.

20140331-125101.jpg

Eksynyt Espanjaan, osa 1

Olen vihdoin Espanjan Galiciassa pitkähkön matkustuspäivän jälkeen. Syömäkelvottoman lentokoneruoan vuoksi virolais-suomalais-espanjalainen retkueemme pysähtyi maantien varren huoltoasemalle syömään jotain helppoa ja nopeaa. Pöytään kannettiin tuoretta mustekalaa, sinisimpukoita etikassa, tortillaa, nahkiaspiirakkaa ja kolmea muuta empanada-piirakkaa. Melkomoista.

Mikäli paikallisesta ABC:stä voi tulkita jotain, luulen että tulen pitämään tästä paikasta keskimääräistä enemmän. Sain myös lasiini Albarinoa, joka onnistui poistamaan rasituksen kulmilta kertapyyhkäisyllä.

Seuraavaksi, arvasit oikein, viiniä. Vierailen valkoviineihin erikoistuneella Vina Meinillä. Ulkonaa sataa vettä, maisemat ovat liki surrealistisen vihreitä ja vehreitä.

Päivitän lisää tuntemuksia tienpäältä tilaisuuden avautuessa.>

20140331-110919.jpg

Ministeri: ”Ruokaa saa jo liiankin helposti”

Varjoministeri Hönö Stöökkeli (fasisti) haluaa leikata tuntuvasti ruuan kokonaiskulutusta. Keinoiksi Stöökkeli esittää muun muassa ruuan hinnan korotuksia ja saatavuuden vaikeuttamista.

Stöökkelin mukaan ruokahaitat yhteiskunnalle ovat kohonneet jo miljardiluokkaan, eikä hallitus voi seurata enää tumput suorina paisuvia menoja.

”Ei voi hymistellä ja todeta, että syöminen on yksityisasia. Miljardin euron vuosikustannus ei ole yksityisasia”, Stöökkeli sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee paraikaa ruokalainsäädännön kokonaisuudistusta.

Stöökkeli haluaa, että uudistuksen tavoitteeksi asetetaan kokonaiskulutuksen reilu lasku ja tavoitteen saavuttamiseksi myös selkeä aikataulu.

”Tupakkapuolella meillä on kova tavoite. Suomi tähtää tupakoimattomaan yhteiskuntaan. On ihmeellistä, jos emme pysty toisen haittatuotteen kanssa asettamaan rimaa myös korkealle”, Stöökkeli toteaa.

”Kyllä pitää pyrkiä kunnolliseen kokonaiskulutuksen alentamiseen, jotta ruuan haittoja voidaan vähentää.”

Konkreettisia keinoja leikata kulutusta ovat Huovisen mukaan hintojen nostoja saatavuuden vaikeuttaminen muun muassa kieltämällä työpaikkaruokaloiden itseannostelupisteet sekä all you can eat -buffetit.

”Kaikki keinot pitää katsoa läpi. Saatavuudessa eli siinä, milloin ruokaa voi ostaa, on liikuttu viime vuosina aika liberaaliin suuntaan. Nyt on aika miettiä, onko menty jo liiankin vapaaseen myyntiin. Enkä puhu nyt vain S- ja K- kaupoista, vaan tämä koskee erityisesti buffetravintoloita”, Stöökkeli huomauttaa.

Kyllä, kyseessä oli varjoversio viimepäivinä kansaa puhuttaneesta Helsingin Sanomien artikkelista. Ja kyllä, se tehtiin aivan varmasti satiiritarkoituksessa, mutta siitä viis. Mielestäni kyseessä on aika älykäs kommentti keskusteluun. Kiitokset Tuukka Ylälahdelle ”artikkelista”.

Alkuperäinen artikkeli löytyy Helsingin Sanomien sivuilta. 

Menetän malttin…

Menetän malttini maltillisuudesta, jos se tarkoittaa alkoholikielteistä radikaalipolitiikkaa ja vastustan vastuullista alkoholikauppaa, jos se tarkoittaa asiakkaiden karkottamista naapurimaihin.

Vapaa tahto on …

Vapaa tahto on vastuullisen valtion pahin vihollinen.

”Ei voi hymistellä ja todeta, että alkoholin käyttö on yksityisasia. Miljardin euron vuosikustannus ei ole yksityisasia” – Peruspalveluministeri Huovinen

Huomenta Suomessa aamulla

Screen Shot 2013-05-07 at 3.54.49 PM
Viininystävä, avaa töllötin aamulla kahdeksan maissa, laita kanavaksi MTV3, ota kahvikuppi käteen ja kuuntele toisella korvalla keskustelua Kalifornian viineistä. Lintsi Linnanmäki kokkaa, minä korkkaan pullot ja Yhdysvaltojen suurlähettiläs Bruce J. Oreck syö.