Skip to content

Posts tagged ‘viiniblogi’

Sosiologi, joka hurahti viineihin

Shakerlehti julkaisi allekirjoittaneesta jutun, joka summaa aika hyvin sen, miksi ja miten viini vei minut mennessään ja muuttui intohimosta työksi. Lukaise aikasi kuluksi ja ota vaikka lasi viiniä käteen. Itse olen kuvanottohetkellä maistanut jotakuinkin kaikki turkulaiset cocktailit läpi Food & Funin vieraana.

Screen Shot 2015-10-29 at 13.27.44

Saksan parhaimmisto lasissa – VDP Grosses Gewächs 2014

Istun Wiesbadenissa hotellin terassilla. Aurinko paistaa ukkospilvien välistä ja lasissa on jääkylmää Rieslingia. Hotellin lista ei ole laaja, mutta sen hinnat ovat oikein mukavia. VDP-tuottaja Kloster Eberbachin Steinberger Riesling 2013 lähti nakkikiskahinnalla, joten maistelen sitä samalla kun jäsentelen ajatuksiani maistelusta. Vaikka olen maistanut vuoden 2014 VDP Grosses Gewächs -viinejä monen mittarin mukaan riittämiin, en selvästi ole saanut tarpeeksi Rieslingin ikenissä asti tuntuvasta hapokkuudesta. Nämä ovat maailman parhaita valkoviinejä, huomaan ajattelevani.

Screen Shot 2015-08-27 at 15.51.09

Käydään läpi VDP-viinien perusteet, koska puuhun kiivetään tyvestä. Seuraavassa postauksessa yksityiskohtaisempia huomioita verrattain vaikean vuosikerran viineistä.

Mikä ihmeen VDP?

Verband Deutscher Prädikats- und Qualitätsweingüter e.V. perustettiin 1910 kokoamaan sateenvarjon alle Saksan parhaimmat viinintuottajat. Järjestö on onnistunut tavoitteessaan kohtuullisen hyvin. Siihen kuuluu noin 200 tuottajaa, jotka käyttävät pulloissaan VDP:n kotkatunnusta. VDP ei ole osa Saksan viinilakia, vaan toimijoiden itsensä ylläpitämä ja valvoma laatuluokitusstandardi. VDP-tuottajat vastaavat noin 5% viininkasvatukseen käytetystä maasta ja tuottavat vuosittain noin 40 miljoonaa pulloa. 55% istutuksista on Rieslingia, loput kirjava joukko eri maakuntien perinteisiä lajikkeita. Koko maailman Riesling-köynnöksistä 7% on VDP-tuottajien työmaata.

Miten VDP:n jäseneksi pääsee?

Jäsenyyttä ei anota, mutta kutsu voi käydä.

Okei, mutta mikä on Grosse Lage?

VDP-jäsenyys koskee viinitilaa, mutta kaikki viinipalstat eivät ole samanarvoisia. Grosse Lage edustaa viinitarhojen laatupyramidin huippua ja vastaa pitkälti Burgundin Grand cru -nimikettä. Ne on ”löydetty” aikojen saatossa ilman ylenpalttista hoppua. Grosse Lage viinit muodostavat noin 3% VDP-tuottajien viineistä.

Mikä ihme sitten on Grosses Gewächs?

Huippupalstan rypäleistä voidaan tuottaa monentyylistä viiniä rutikuivasta yltiömakeaan. Grosses Gewächs tarkoittaa aina kuivaa viiniä. Grosses Gewächs on siten Grosse Lage -tarhan rypäleistä tuotettu kuiva viini. Se ilmenee pullossa GG-merkinnällä. Helppoa.

Saako kuka tahansa Grosse Lage -tarhan omistava tehdä GG-viiniä?

Saahan sitä yrittää, mutta jos viini ei läpäise VDP:n laadunvalvontaa, viini ei saa käyttää GG:tä pullossa. Vuosi 2014 oli hankala ja jotkut tuottajat ovat sanoneet, etteivät halunneet tehdä tänä vuonna GG:tä. Osa heistä kyllä halusi, mutta ei läpäissyt seulaa.

Uusi Rioja: Sierra de Toloño, Tentenublo ja Artuke

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

Perinteinen mielikuva Riojasta vastaa toisinaan todellisuutta. Tiilenpunaista gran reservaa tuottava viinitalo voi olla kokonaisen korttelin kokoinen kokoelma kivirakennuksia ja valtavia maanalaisia kellareita, jotka omistaa edelleen sama perhe, joka perusti talon 1800-luvun lopulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisenlainenkin Rioja on olemassa, vaikka sen etsiminen vaatii hieman kaivelua. Sandra Bravo perusti Sierra de Toloñon tehtyään viiniä muille vuosikaudet Prioratossa ja eri puolilla maailmaa. Tarhoja on viisi hehtaaria ja ne sijaitsevat Rioja Alavesan pohjoisessa baskiosassa 650 metrin korkeudessa. Tuotanto on luonnonmukaista tarhoilla ja kellarissa minimalistista.

– Tarhat sijaitsevat alueella, joka oli aiemmin liian kylmä viininkasvatukseen, mutta nyt kaikki haluavat korkealle. Sadonkorjuu sijoittuu usein marraskuun alkuun, jolloin olen viimeinen Tempranilloni kanssa, Sandra sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kellarista löytyvät tynnyreiden lisäksi muodikkaat amforat, joissa viini kypsyy. Maakunnassa, joka tunnetaan tammisista punaviineistä, punaviinin 6 kuukauden tammikypsytys yhdistettynä amforakypsytykseen on poikkeuksellista.

– Tammen käyttö tulee vähenemään Riojassa, aivan kuten Prioratissa. Tammi tekee viineistä saman makuisia, ihmiset ovat kyllästyneet siihen. He haluavat viinejä, jotka ilmaisevat maaperää, hän sanoo,

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sierra de Toloñon 2013 on Riojan punaviiniksi kukkaisan tuoksuinen, makea mausteisuus kannattelee punaisia marjoja. Punaherukkainen ja kirsikkainen viini on kielellä jämäkkä, raikas ja eläväinen. Sierra de Toloñon toista vuosikertaa edustava viini ei osu täysin maaliinsa, koska 2013 oli poikkeuksellisin viileä vuosi. Marginaalipalstojen vuosikertaerot ovat kiehtovaa uhkapeliä.

Palaset tuntuvat silti olevan kohdillaan uudenlaisen ja melko tarpeellisen Rioja-tulkinnan luomista varten. Viinin, joka ei edusta vanhanaikaista, tiilenpunaista ja oksidatiivista gran reserva -tyyliä, mutta ei myöskään tammella vuorattua hedelmän konsentraatiolla keulivaa modernia koulukuntaa. Tynnyrinäyte on lupaava. Sierra de Toloñon vuosikerta 2014 tulee olemaan mielenkiintoinen viini.

Bodegas Tentenublo menee asteen pidemmälle. Roberto Olivánin mielestä virallista Riojaa ei pitäisi olla edes olemassa, koska säädökset vain vaikeuttavat hänen työtään.

– Teen mitä haluan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– Minulla on pakkomielle. Etsin makua, joka isoisäni valmistamassa viinissä oli. Sen takia viinissäni on sekä punaista Tempranilloa että valkoista Viuraa sekaisin, kuten tarhoillanikin, hän sanoo.

Roberton Rioja on poikkeuksellisen raikasta. Se ei ole ihme, sillä kevyen värisessä viinissä on runsaasti valkoista Viura-lajiketta, virallisista säädöksistä viis. Lopputulos on onnistunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maailma on jo saanut vihiä Tentenublon viineistä. Roberton tähti on nousussa. Viime kuussa hänen viininsä nostettiin maakunnan parhaimpien joukkoon vaikutusvaltaisen amerikkalaisen lehden toimesta.

– Rioja on vanhojen miesten luoma viinityyli. Minun viinini on sellaista kuin näillä kulmilla tavattiin tehdä ennen heitä, Roberto toteaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uuden tyylin tuottajista myös Bodegas Artuke tekee mielenkiintoista punaviiniä vanhojen köynnösten rypäleistä. 2013 vuoden K4-viinin Tempranillo- ja Graciana -rypäleet kasvavat 650 metrin korkeudessa. Lopputulos on nuoresta iästä huolimatta komea mineraalinen esimerkki Tempranillon mahdollisuuksista.

Maisema Artuken Finca de los Locos -tarhoilta. Hänen vaariaan kutsuttiin hulluksi, kun hän osti viinitarhoja korkealta.

Maisema Artuken Finca de los Locos -tarhoilta. Arturon vaaria kutsuttiin hulluksi hänen ostaessaan viinitarhoja korkealta. Nyt hullun tarhat tuottavat lapsenlapsille parasta laatua, siinä missä suurisatoisempi laakson pohja ei.

Rioja, osa 3 – Artadi

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

Artadi perustettiin vuonna 1985 osuuskunnaksi, johon kuului 13 viinintuottajaa. Kellarissa käytettiin heppoisista ja hedelmäisistä viineistä tunnettua carbonic maseration- tekniikkaa. Laadusta ei voinut juuri puhua.

Yksi osuuskunnan perustajista tunnisti tarhojen potentiaalin ja osti yrityksen itselleen. Moni asia muuttui. Vaikka välissä on vain 30 vuotta, se tuntuu valovuoden matkalta, sillä Artadi tuottaa nykyisin eräitä Riojan suitsutetuimpia viinejä.

El Pison on 2,4 hehtaarin orgaanisesti viljelty Tempranillo-tarha. Köynnökset täyttävät tänä vuonna pyöreitä, sillä Juan Carlos Lopez de Lacallen isoisä istutti sen 1945. Tarhoilta saadaan viitisen tuhatta pulloa saman nimistä viiniä, jota kriitikot suitsuttavat. Parkerin aviisi rankkasi juuri vuosikerran 2012 Riojan toiseksi parhaaksi viiniksi liki täysillä pisteillä.

Artadia olisi helppo kutsua modernin Riojan edustajaksi, sillä palstaviinit eivät kuulu maakunnan perinteisiin, eikä Artadi käytä crianza-reserva-gran reserva -merkintöjä viineissään. He itse kokevat palanneensa tuotantotavoissa menneisyyteen. Artadi haluaa palauttaa kadonneet maut, jotka hukkuivat viininviljelyksen modernisaation pyörteisiin.

  

Palacios Remondo – Rioja, osa 2

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

IMG_9697

– Meitä on yhdeksän sisarusta katraassa. Olin seitsemäs ja viimeinen, joka syntyi tuossa viinikellarin yläkerrassa. Sen jälkeen lapset syntyivät sairaalassa, koska nykyaika saavutti Riojan, Alvaro Palacios nauraa Palacios Remondon viinitilan edustalla.

Alvaro on sukunsa viidettä sukupolvea viinin parissa ja edustaa niistä merkittävintä. Decanterin Vuoden mieheksi 2015 valitun Palacioksen ura on ollut lähinnä menestystä menestyksen perään. Hänen luotsaamanaan Palacioksesta on tullut viinimaailmassa tunnettu nimi New Yorkista Singaporeen ja takaisin. Suvun imperiumi on levittäytynyt kuluneina vuosikymmeninä Riojasta Prioratiin. Itse asiassa nuori Alvaro oli yksi keskeisistä syistä sille, että alue kohosi maailmanmaineeseen. Palacios on ollut primus motor sittemmin myös Bierzon nousussa sekä Galician Valdeorrasissa, missä samanlainen temppu maistuu tuomitulta onnistumaan, vaikka maailma ei vielä olekaan aivan päässyt nopealiikkeisen Palacioksen kärryille.

Ajamme tarhoille, joilla Garnacha-köynnökset kukoistavat liki neonvihreissä väreissä keskellä kivikkoa. Toisella puolella tietä Tempranillo näyttää tummanvihreissä lehdissään melkeinpä nuutuneelta.
– Rioja Baja oli ennen Garnacha-alue, mutta 80-luvun puolivälissä keinokastelun saapuminen sai ihmiset vaihtamaan Garnachan muodikkaaseen Tempranilloon. Tempranillon hallitsee yhä täällä, mikä on sääli. Tempranillo ei kukoista Bajan välimerellisen lämpimässä ilmastossa, eikä pärjää ilman kastelua. Garnacha sen sijaan loistaa. Siksi teen Garnacha-vetoisia viinejä, joissa Tempranillo on apurin roolissa, hän kertoo, mutta jatkaa ajatustaan.

– En halua, että lähdet ajatellen, että Alvaro on Garnacha-hullu, vaikka puuhailenkin lajikkeen kanssa sekä täällä että Prioratissa. En ole. Rypälelajike on vain välittäjä ympäristön ja viinin välillä. Täällä Rioja Bajassa lajikkeen on oltava olosuhteista johtuen Garnacha, toisissa paikoissa se olisi jokin muu. Siinä se, Alvaro sanoo.
– Jos haluat tehdä viiniä jolla on identiteetti ja tunnistettava synnyinpaikka, on paras viljellä tarhoja kuten oli tapana ennen muinoin, hän sanoo.

Ajamme kivikkoista kärrypolkua syvemmälle tarhoille.
– Tällä tarhalla on hieman Monastrelia ja Viuraa, loput ovat Garnachaa. Lajikkeilla on perinteet alueella. Ne päätyvät tarhasekoituksena viiniin. Jos consedo kuulee tästä, he saattavat hermostua, Palacios sanoo.
Vaikea tietää milloin aropupun energialla ladattu Alvaro vitsailee, joten ollaan nyt varan vuoksi asiasta hys hys. Etenkin, koska tulen pian huomaamaan, että hänen viininsä ovat rikostoveruuden väärtejä.

Ajelemme kukkulan huipulle 650 metrin korkeuteen. Espanjan aurinko grillaa nokkaani, mutta antaa osansa myös Valmira-tarhan köynnöksille, jotka aikovat merkeistä päätellen kukkia pian. Kyseinen tarha on Palacioksen Riojan kruununjalokivi. Sen viineistä maksetaan jo kolmatta sataa euroa en primeur -kaupassa. Kyseessä on melkoinen temppu Palaciokselta, koska Palacioksen historia tarhalla ulottuu tuskin kymmenen vuoden taakse.

– Maistuisiko sinulle Valmira 2014? Sitä ei ole maistatettu julkisesti vielä kertaakaan missään, mies kyselee matkalla viinikellarille.
Maistuisihan se.

Tynnyristä napattu Valmira on melkoinen viini, ilmeisestä keskeneräisyydestä huolimatta. Vielä osittain samea viini tuoksuu hapankirsikalle, mansikalle ja kanelitangolle; nuoruuden vallaton valkopippurisuus sekä parfyymisuus asettuvat aloilleen vasta ajan kanssa. Palacioksen viinien salaisuus on tekstuuri; viini lipuu ilmavana ja hallittuna paletin halki, jättäen juojan lähinnä hämmästelemään makujen pakottamattomuutta ja kokonaisuuden kummallista luontevuutta. Suuren viinin aakkoset tulevat luetelluiksi kokeneelle maistajalle, vaikka viini ei ole vielä valmis.

Asiaa on oikeastaan melko vaikea ilmaista kielellä. Kyse on kait tasapainoisuuden tuottamasta puhtaasta herkullisuudesta, jota voisi vallan hyvin käsitellä metafyysisenä ilmiönä. Mainittu ominaisuus tuntuu olevan Palacios Remondolle tyypillinen ilmiö. Se löytyy jopa edullisesta La Montesa 2013:sta, minkä hintalaatusuhde on selkokielellä ilmaistuna poskettoman hyvä. Viiniä valmistetaan yli 600.000 pulloa vuodessa, mutta se on herkullisempi kuin enemmistö maailman miniatyyrituotetuista palstaviineistä. Moinen vaatii taitoa. Siinäpä se, Alvaro Palacioksen salaisuus.

Rioja, osa 1

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan!

Istun paraikaa Riojan Consedo reguladorin toimistolla, jonne tuottajat ja viljelijät kokoontuvat kuulemma säännöllisesti riitelemään. Minä en kuitenkaan tullut kinastelemaan, vaan kuulemaan perusfaktat maakunnan viinimeiningistä. Jaan ne kanssanne, jotta pysymme kartalla.

Rioja pähkinänkuoressa: 64.000 hehtaaria viinitarhoja, 17.000 viljelijää, 600 viinitilaa, 1.3 miljoonaa tammitynnyriä, 295 miljoonaa litraa viiniä, joka myydään yli 100 maassa. Rioja on 85% punaviiniä. Noin 90% istutetuista punaisista lajikkeista on tempranilloa. Valkoisissa hallitsee Viura, joka tunnetaan muualla yleensä Macabeona.

Rioja jakaantuu kolmeen alueeseen: pohjoisen Rioja Altaan ja Rioja Alaveseen sekä etelän Rioja Bajaan. Rioja Alta on alueista, tarhoja on noin 25.000 hehtaaria. Rioja Alavesassa on 12.500 hehtaaria, Rioja Bajassa 22.000 hehtaaria. 

Rioja sijaitsee ylängöllä, jota vuoret ympäröivätMaakunnan säässä on piirteitä sekä mannerilmastosta että rannikkoilmastosta. Rioja Baja on ala-alueista lämpimin. Välimeren sää vaikuttaa alueeseen, mikä näkyy myös alkoholitasoissa. Kylmän Atlantin vaikutus tuntuu Altassa ja Alavesassa.

Riojan viinien tyyliä määrittää jako klassiseen ja moderniin. Jälkimmäinen hakee innoitusta uudesta maailmasta ja on hedelmävetoinen. Klassinen tyyli perustuu lyhyeen maseraatioon, pitkään tammikypsytykseen, eri alueiden rypäleiden blendaamiseen ja kevyempään tanniinisuuteen.

 

Colli Piacentini – Kahden maakunnan risteyksessä

Colli Piacentini on omaleimainen yhdistelmä Emilia-Romagnaa ja Piemontea. Kumpuilevat viinitarhamaisemat vievät ajatukset ennemmin viereisen Piemonten suuntaan kuin tasaisemmasta maasta tunnettuun Emilia-Romagnaan. Myös käytössä olevat punaviinilajikkeet vahvistavat mielikuvaa. Barbera ja Bonarda ovat molemmat piemontelaista alkuperää. Eräs seikka tekee Colli Piacentinin viineistä kuitenkin perin emilia-romagnalaisia. Kun nautiskelija kaataa kielelleen kulauksen punaviiniä, todennäköisyys sille, että viini pirskahtelee, on kohtuullisen suuri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonlasku Mossin tiluksilla

Käydäänpä seuraavaksi läpi Colli Piacentinin aakkoset.

Barbera – Alueen pääasiallinen punaviinirypälelajike on Barbera, joka tunnetaan mehukkaasta hedelmäisyydestä, korkeasta hapokkuudesta sekä suht maltillisesta tanniinisuudesta. Piemonten kuuluisimmilla pitäjillä Barbera jää Nebbiolon varjoon, mikä on oikeastaan perusteetonta. Michelin-ravintolan ruokaa ei ole tarvetta verrata kaupungin parhaita lättyjä paistavaan pizzeriaan; molemmille on sekä tarvetta että tilaa, eikä aina ole selvää, kumpi maistuu herkullisemmalta.

Bonarda – Piemontelaista alkuperää olevaa Bonardaa pitäisi virallisesti kutsua Croatinaksi, koska piemontelaiset tuottajat onnistuivat suojaamaan nimen joku vuosi sitten. Päätöksen myötä Piemonten ulkopuolella lajikkeen nimi tuli vaihtaa Croatinaksi. Koska kyseessä on Italia, asiat eivät aina seuraa pilkuntarkkaan voudin päiväkäskyjä, joten tuottajien puheissa Croatinaa ei juuri kuulla. Viini ja politiikka sekä alueellinen identiteetti kulkevat käsikädessä. Paksukuorinen Bonarda tuo sekoituksiin tummaa väriä, täyteläisyyttä ja tanniineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alue on kuuluisa leikkeleistä. Tässä possunniskasta valmistettua coppaa

Gutturnio – Alueen tunnetuin viini on nimeltään gutturnio. Se on saanut nimensä roomalaisesta astiasta, josta juotiin viiniä useamman hengen voimin. Kuulostaa kohtuullisen hyvältä lähestymistavalta ja valottaa samalla alueen viinintuotannon monituhatvuotista historiaa. Gutturnio on sekoitus Barberaa ja Bonardaa, edeltävän osuuden vaihdellessa 50%:sta ylöspäin. Mikä tekee gutturniosta erikoisen on, että se voi päätyä lasiin tavallisena punaviininä, mutta myös pirskahtelevana punaviininä, mikä muistuttaa viinillisempää versiota lambruscosta. Pirskahtelevan version valmistus eroaa monin tavoin ei-pirskahtelevan viinin prosessista, joten on melko luonnollista, että erot maistuvat lasissa selkeinä.  Kupliva gutturnio on itse asiassa perinteinen versio, minkä vuoksi paikalliset yhdistävät sen monenlaiseen ruokaan leikkeleistä pastoihin. Opin kolmen päivän aikana nauttimaan siitä suurestikin.

Frizzante gutturnio on parhaimmillaan nokassa orvokkinen, kielellä tumman hedelmäinen sekä omenainen, hennon tanniininen ja päättyy aina palettia hyväilevään bitterisyyteen. Jotta viinistä osaa nauttia ilman kauhistelua, ennakkokäsitykset tulee heittää syrjään. Frizzante gutturnio on usein kylmämaseroitu, joten tuoksussa on esterisiä aromiyhdisteitä, mikä häiritsee liiallisissa määrissä nokkaani. Tämä sanottuna, kuplimaton versio gutturniosta on ehdoton suosikkini. Siinä yhdistyvät mehukas hedelmä ja tuntuva hapokkuus, mikä tarkoittaa vesien herahtamista kielelle. Eräät tuottajat käyttävät turhan paljon tammea, mitä barbera-vetoinen viini ei mielestäni kaipaisi. Hento tammi lisää kuitenkin viinin moniulotteisuutta ja tekee siitä samaan aikaan helposti lähestyttävän, mielihyvähermoja näppäilevän ja vaikuttavan punaviinin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Malvasia di Candia Aromatica – Malvasiaa löytyy pitkin Eurooppaa kymmeninä eri lajikkeina, joista osa ei ole nimeä voimakkaammin liitoksissa toisiinsa. Colli Piacentini on ainoa alue Italiassa, jossa kasvatetaan poikkeuksellisen aromaattista Malvasia di Candia Aromaticaa. Alkujaan venetsialaisten mukana Kreetan saarelta saapuneesta lajikkeesta valmistetaan kuplivaa, ei-kuplivaa sekä makeaa valkoviiniä, joka on parhaimmillaan maailmanluokkaa. Perimätiedon mukaan renessanssinero Leonardo da Vinci valmisti lajikkeesta viiniä.

Colli Piacentinin tuottajat näkevät lajikkeesta tuotetuilla viineillä markkinaraon, sillä kuluttajat pitävät aromaattisista lajikkeista (minua enemmän), mutta karsastavat piirrettä liiallisissa määrin. Muscat jakaa mielipiteitä, samoin öljyisestä tekstuurista ja matalasta hapokkuudesta tunnettu Gewürztraminer. Malvasia Aromatica täyttää väliin jäävän aukon onnistuneesti, etenkin jos tuottajat poistavat sadonkorjuuta ennen köynnösten lehvästöä, jolloin aurinko pääsee polttamaan osan aromaattisia yhdisteistä pois ennen viinintekoa. Samaa menetelmää käytetään toisinaan muun muassa Chilessä valmistettaessa Carménèrea, hyvin tuloksin. Alueen malvasian oma tyyli on selvästi muotoutumassa ja siinä on potentiaalia. Malvasiasta charmat-menetelmällä valmistetut kuohuvat ovat usein lähestyttäviä ja raikkaita kuin proseccot, mutta jos minulta kysytään, paremman makuisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Colli Piacentinin viinejä myydään voittopuolisesti Pohjois-Italiassa, mutta tuottajat tähyilevät luonnollisesti laajemmille markkinoille. Alueen perinteiden valossa tämä ei ole aivan mutkatonta.

Kuplilla vai ilman? – Kuten yllä mainittiin, gutturnio voi tarkoittaa kahta täysin poikkeavaa viinityyliä. Olin hieman järkyttynyt ymmärtäessäni, että viinit pakataan samanlaisiin pulloihin, perinteisistä korkeista lähtien. Mikäli kuluttaja ei osaa italiaa tai tunne viinejä, häntä voi odottaa kotona kupliva yllätys. Kupliva punaviini ja naudan sisäfile eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä, joten käytännössä Colli Piacentini tarjoilee kuluttajille epävarmuutta ja mahdollisia pettymyksiä. Tuottajien tulisi ratkaista asia mitä pikimmiten. Ei vähiten siksi, että kahdet markkinat ovat kuin toistensa peilikuvia. Siinä missä kotimarkkinoilla gutturnio tarkoittaa kolme kertaa neljästä kuplivaa punaviiniä, vientimarkkinoilla suhdeluku on käänteinen. Ehdottaisin rohkeasti gutturnio-nimen varaamista vain toiselle viinityylille ja toisen uudelleennimeämistä tavalla tai toisella. Mikäli tällaiseen harppaukseen ei löydy yhteistä tahtoa, alueen tuottajat voisivat sopia, että kupliva gutturnio pullotetaan erottuvanmalliseen, tunnistettavaan pulloon. Esimerkiksi matalaan, leveään pulloon, jolla on alueella perinteitä. Frizzante punaviini Bordeaux-mallisessa pullossa suljettuna tavallisella korkilla ei ole kestävä käytäntö laajemmilla markkinoilla.

Alueen tuntemattomuus –  Emilia-Romagna on maailmankuulu ruosta, kuten parmesaanista, parmankinkusta ja balsamicosta sekä autoteollisuuden puolelta Ferrarista, Lamborghinista ja Maseratista. Myös Piecenzan alue on Italian mittapuulla tunnettu leikkeleistä, salamista ja Grana padano -juustosta. Viinit ovat tuntemattomia, mikä tekee niiden myymisestä (etenkin hyvällä hinnalla) vaikeaa. Tilannetta ei helpota se, että yleensä tyylikkyydestään tunnetut italialaiset tuppaavat suosimaan melko vaatimattomia ja vaihtelevia etikettejä, jotka eivät muodosta kokonaisuutta välttämättä edes yhden tuottajan valikoimassa, puhumattakaan alueellisesta tunnistettavuudesta. Mikäli Colli Piacentini haluaa menestyä kansainvälisillä markkinoilla, sen tulisi nähdäkseni keskittyä rakentamaan alueen brandia yksittäisten tuottajabrandien ohella tai jopa edellä. Itävaltalaiset ovat tehneet onnistuneita maanlaajuisia ratkaisuja printatessaan pullon korkkiin tai korkkia suojaavaan folioon maan lipun värit. Châteauneuf-du-Papen tuottajat suosivat perinteistä, mutta tunnistettavaa pulloa, jossa on alueen vaakuna. Kukapa viinin ystävä ei tuntisi chianti classicon mustaa kukkoa, joka hengailee pullon kaulassa? Kuluttajat suosivat useimmiten tuttua ja turvallista, minkä vuoksi tunnistettavaa symbolia käyttävillä pulloilla on etulyöntiasema. Brandin rakentaminen on pitkä tie, mutta hihat olisi syytä kääriä hyvissä ajoin. Laadukkaille, helposti lähestyttäville, autenttisille, sopuhintaisille, mutta samaan aikaan tunnistettavan italialaisille viineille on aina kysyntää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alueella on poikkeuksellinen määrä linnoja ja linnoituksia. Vigolenoa ei valloitettu koskaan; se oli onnistunut investointi omistajilleen.

Alueella on 42 tuottajaa, joilta ehdin maistamaan viiniä noin puolelta. Muun muassa seuraavat tuottajat olivat erillisen huomioimisen arvoisia:

Villa Tavernago
Torre Fornello
Torri
La Ciocca
Terzoni
Loschi Enrico
Casa Benna

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Link to English version of this post is easily reached by clicking this.

Radiossa puhumassa alkoholipolitiikasta

Kävin juttelemassa Inkerin kanssa Mediumissa muun muassa siitä miten ihmeessä pääsee ulkomaille dogailemaan viiniä jonkun lennättämänä. Aiheena myös kulinarismi ja miten hommassa voi kehittyä. Ja tietenkin nykyinen alkoholipolitiikan irvikuva, joka meitä riivaa. Kuuntele klikkaamalla tästä!

Screen Shot 2015-03-31 at 15.39.57

Miksi alkoholipolitiikan tulee muuttua?

Screen Shot 2015-01-31 at 16.05.34

Kuva IL-tv:n alkoholipoliittisesta keskustelusta

Tästä THL:n kuvasta ilmenee hyvin se, miksi puhun alkoholipolitiikasta. THL:n taulukon mukaan alkoholin haitat ovat noin miljardin euron luokassa, mikä on tietenkin iso summa. Valtaosa summasta muodostuu sosiaalihuollosta, järjestyksenpidosta, sairaspäivärahoista ja oikeuslaitoksen kuluista. Terveydenhuoltoon menee reilu sata miljoonaa.

Kustannukset eivät siis muodostu kulutetun alkoholin kokonaismäärästä, sillä mikäli käyttömäärät jakaantuisivat tasaisesti viikonpäiville, kukaan ei olisi räkäkännissä, lapsia ei huostaanotettaisi, nakkikioskeilla ei tapeltaisi, töistä ei oltaisi pois, eikä kukaan joutuisi vankilaan juoppohulluuden vallassa.

Jäljelle jäisivät terveydenhuoltokulut, jotka katetaan nykyisellään yli kymmenkertaisesti alkoholiveron kertymällä.

Eli: meidän tulisi keskittää kaikki huomiomme ja voimamme kulttuurin muuttamiseen, ei uusien rajoitusten laatimiseen, jotka keskittyvät hintaan ja saatavuuteen, jotka ovat molemmat melko irrelevantteja, koska Suomessa juotu alkoholimäärä on ongelma ensisijaisesti ”kerralla kaikki alas kurkusta” -käyttökulttuurin kautta.

Miten kulttuuri muuttuu? Tuhannen taalan kysymys. Se lienee selvää, että esimerkiksi Yhdysvaltojen vankiloita ei ole vapautettu väkivallasta lisäämällä kameroiden ja käsirautojen määrää, siinä missä suomalainen hyvin salliva vankeinhoito kykenee estämään paitsi vankilaväkivallan, myös rikosten uusinnan kansainvälisesti hyvillä tuloksilla.

Suomen koulutusjärjestelmän pisa-ihme perustuu ilmeisesti oppilaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen, vapaaseen ilmapiiriin hierarkkisen kurin sijasta ja yksilötason oivaltamisen tukemiseen kollektiivisen tankkaamisen kustannuksella. Ja moneen muuhun edistykselliseen ajatukseen.

Miten samassa maassa voi olla niin hämmästyttävän edistyneitä osia, mutta niin patavanhoillinen kontrolliin perustuva alkoholipolitiikka, kun sekä kepin että porkkanan tuottamat tulokset ovat tarkasteltavissa samassa pienessä maassa?

Lugana – Jäävätkö huippupalstat pian junaradan alle?

Vierailin keväällä Luganassa, mutta en ole saanut tähän päivään mennessä kakistettua artikkelia ulos sisuksistani, syistä, joita on vaikea selittää muulla kuin laiskuudella. Tänään tartuin kynään ja kirjoitin Luganan mainioista viineistä postauksen englanninkieliseen blogiini, Koskelo on Wineen. Lue sieltä miksi Luganan tulevaisuus on vaakalaudalla ja vaikuta.

ps. Jos haluat testa Luganan tyylin, kokeile vaikkapa Olivinin kuohuvaa, vielä kun sitä on muutama pullo jäljellä.

IMG_8259